Parin viikon chattailun jälkeen tarpeeksi
saaneena ajattelin sanoa kaikille hei hei.
Tapasin monta yksinäisyyttä puettuina
ystävällsiin, flirttaileviin, nokkeliin,
kerskaileviin, kaipaaviin, pelottaviin sanoihin.
Yhden ihmisenkin tapasin, mutta jos tulkitsen
oikein, hän piti nikkiään inhimillisyyttään
tärkeämpänä. Ehkä yksinäisyys ei ole jaettavaksi
tarkoitettu asia, ainakaan netissä, ainakaan
minulle. Menen takaisin sinne mistä tulinkin,
elävään elämään jossa yksinäisyydellä ei aina ole
sanoja tai tietokonetta mutta kylläkin omat
kasvonsa. Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja
toisistanne, jos siihen vaan on mahdollisuus.
saaneena ajattelin sanoa kaikille hei hei.
Tapasin monta yksinäisyyttä puettuina
ystävällsiin, flirttaileviin, nokkeliin,
kerskaileviin, kaipaaviin, pelottaviin sanoihin.
Yhden ihmisenkin tapasin, mutta jos tulkitsen
oikein, hän piti nikkiään inhimillisyyttään
tärkeämpänä. Ehkä yksinäisyys ei ole jaettavaksi
tarkoitettu asia, ainakaan netissä, ainakaan
minulle. Menen takaisin sinne mistä tulinkin,
elävään elämään jossa yksinäisyydellä ei aina ole
sanoja tai tietokonetta mutta kylläkin omat
kasvonsa. Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja
toisistanne, jos siihen vaan on mahdollisuus.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tätä juuri tarkoitan osittain omassa Chat 40
ilmoituksessani.
tiedän sen, osittain siksi laitoin saman otsikon.
Minut se koko homma teki surulliseksi. Niin
paljon yksinäisyyttä. Kukaan ei muuten sanonut
minulle hali, pusi enkä minä kenellekään. Satutko
muuten tietämään mitä suliminen tarkoittaa, se
mistä joku puhui siun samannimisen otsikon alla?
Hei !
Ilmeisesti se on jollakin murteella halimista.
Varmaankin vaikeeta päästä siihen sisäpiiriin
mukaan, niinsanotun ulkopuolisen.
Huomasin kyllä että pelkän tervehdyksen sanominen
siellä on vaikeeta.
miten viitsitte tuoda oman karkeruutenne noin
selvästi esiin,jos ette kehtaa itse mitään
tehdä,niin älkää tuomitko muitakaan.Tämä on
kaikille vapaaehtoista ajanvietettä,ja vielä
kivaa sellaista.Mutta ehkä te kaksi löydätte
toisenne.hyvää syksyä.
mistä sie tuon katkeruuden löysit? Ehkä sinä
kuitenkin osuit naulan kantaan eli jokainen saa
sitä mitä pyytää. Kuka ihmisyyttä, kuka
ajanvietettä. Mutta paikka mistä te kantapeikot
sen etsitte on kolkko ja kylmä, eikä tapakaan
erityisen kiehtova. Ajattele nyt, iso kasa
ihmisiä yksin istumassa ruudun ääressä. Mutta
päivän työt on tehty, ulkona paistaa aurinko,
järvi kimaltelee ja koiralla on pissihätä. Mehän
sie peikko koloosi kirjaimia halimaan, miul on
kiire lenkille.
Jos ei sulla nörtti ole muuta sanottavaa,olet
tosi köyhä.
mie tykkään siun supliikist!
*sulii* tarkoittaa suutelemista, suukottelua ja
halimista. Se on lyhenne niistä.
No katohan likkaa,kiitos.
herranpiuksut!!!
Olet liiankin oikeassa,
Olen sporaadisesti käynnyt katsomassa millaisia
ihmisiä täältä saattaisi löytää.
Kirjoitteluvaiheessa toiveet ovat joskus nousseet.
Yleensä olen lopuksi tavannut kirjekaveriani.
Siinä vaiheessa on tullut aita vastaan.
Yksityiselämässä tapaan paljon ihmisiä.
Olemalla ystävällinen joutuu liian usein siihen
tilanteeseen, että kun eritavoin ilmaisen, että
tämän pidemmälle en halua tuttavuutta kehittää,
toinen osapuoli joko suuttuu tai loukkaantuu.
Joskus tulevat jopa onnettomiksi.
Miksi tutustuminen ei voi edetä verkkaisesti,
niin että moninpuolisesti koetaan, että toinen
mielyttää. Sitten vasta jos huomaa että tunteet
molemminpuolisesti alkavat lämmetä, siirrytään
vaiheeseen 2?
Olen kypsä, 1½vuotta sitten eronut hyvin fiksu
mies. Haen vataavanlaista.
Olen iloinen jos haluat puhua kanssani.
Hei
Calle
haluanko puhua sinun kanssasi ja siksi vastaan.
Paljon on töitä, aikaa ihmissuhteisiin netissä
tai elävässä elämässä on vähän.
Ystävällisin terveisin
Vastuullisessa työssä olevat joutuvat usein
siihen tilanteeseen, että joutuu itseltään
kysymään mitä elämässä on tärkeätä.
Keskittyminen työhön antaa usein hyvän sisällön
elämään.
Uskon kuitenkin, että jokaisella tulee se päivä,
jolloin itseltään kysyy onko jäänyt paitsi
jotakin elämässään.
Läheisen ihmisen olemassaolo antaa paljon lisää
elämään. Tietänet mitä tarkoitan.
Olen ollut pian 2 vuotta "yksin" monen ystävän
joukossa. Siihen olen viime aikoina yhä
aktiivisemmin lähtenyt hakemaan muutosta.
Ehkä minulla on se ongelma, että haen taivaalta
kuuta. En tiedä miksi olen asettanut kaverilleni
niin hurjat toiveet että kukaan ei tunnu
kelpaavan.
Olen iloinen jos haluat "jatkaa juttua".
Hei
Calle
silti tuntuu niin hölmöltä tämä tapa tutustua
ihmisiin. Mutta ehkä se hölmö olen juuri minä.
Mistä senkin tietää?
Tulin vasta kotiin työpäivän jälkeen.
Olen väsynyt.
Haluan olla rehellinen, olin toivonut että olisit
kokenut "sielujen sympatiaa" ja ollut vähän
positiivisempi ja aloitteenkaampi.
En katso, että jos olemme "toisillemme luodut"
meidän tulee jatkaa käynnistettyämme dialogia
tässä foorumissa kovin pitkään.
Onko sinulla ehdotuksia?
Älkäämme luopukoomme tähän.
Hei
Calle
Tulin vasta kotiin työpäivän jälkeen.
Olen väsynyt.
Haluan olla rehellinen, olin toivonut että olisit
kokenut "sielujen sympatiaa" ja ollut vähän
positiivisempi ja aloitteenkaampi.
En katso, että jos olemme "toisillemme luodut"
meidän tulee jatkaa käynnistettyämme dialogia
tässä foorumissa kovin pitkään.
Onko sinulla ehdotuksia?
Älkäämme luopukoomme tähän.
Hei
Calle
minä en oikein ymmärrä miten tässä muutaman
viestin jälkeen voisi tuntea sielujen sympatiaa.
Sielummeko ovat toisensa kohdanneet? Tarkoitatko
että tässä kaikkien pällisteltvänä pitäisi jatkaa
rupattelua? Tai laittaa sähköpostiosoitteen
ruutuun? Vai mitä?
Tuskin voin olla oikeassa sen suhteen, että se
sielujen sympatia olisi jo löytynyt.
Joskus joku voi sanoa jotakin joka vaistomaisesti
herättää sympatiaa.
Muuten olen samaa mieltä.
[email protected]
Terveisin
Calle
Olen myös tämän vuoden aikana chattaillyt. En ole
ketään tavannut. Koska useimmiten miesten jutut
lähtee alapäästä ja ehkä joskus saavuttavat
yläpään.
Tämä on valitettavaa. Miksi ei voida keskustella
asiallisesti ja yleisimmistä asioista.
Mielipiteitä mukavasti vaihdellen. Niin, että jää
hyvä mieli.
Ystävissäni arvostan todellista mukanakulkua,
aitoutta ja rehellisyyttä. Tyhmän jauhajia
riittää liikaa tässä chatmaailmassa.
Jos tapaisin jonkun miehen täältä, en todellakaan
olisi valmis heidän tarpeitaan tyydyttämään. Vaan
arvostan sitä miten muuten tapaaminen ja muu
sujuu.
Olen myös eronnut aikoinaan, aikuinen nainen.
Ihmisistä täytyy löytyä haastetta ja löytää
hänestä se jokin. Paljon tärkeämpi, että
voitaisiin kokea sitten jotain muuta jos siihen
on edellytyksiä.
Terveisin Titta
Olen jonkun aikaa chattaillut 40 :lla. Ja omat
kokemukseni on positiivisia. Niin ihania, mukavia
ihmisiä olen tavannut siellä. On ollut mukavaa
keskustella heidän kanssaan. Se on ollut myös
huvia, mukavaa sellaista. Kyllä on mieltä
lämmittänyt kun joku halaa ja suukottaakin
tervehdyksesksi, ihan mieli muuttuu iloiseksi
heti. Niin lämpimiä ihmisiä suurin osa. Kun on
avoin, positiivinen, niin siellä nauttii
olostaan. Kiitos kaikille ihanille ihmisille,
joita olen siellä tavannut. Lämpimiä ajatuksia
teille, myös Ljuballe. Moi!
Erittäin osuvasti sanottu.
Meillä on ilmeisesti hyvin sapantapaiset
kokemukset, paitsi häiriköinnin suhteen.
Kun on lähes 2 vuotta elänyt / asunut yksin
alkaa vähitellen miettimään seuraavaa
kysymystä: "Tiedänkö enää oikein mitä olen
hakemassa?"
Aikaisemmin suhteet luotiin siltä pohjalta että
tapasi jonkun johonka kiinnostui, sitten ihastui
ja parhaimmassa tapauksessa rakastui.
Nykyvälineet antavat työkalut toisenlaiseen
aktiiviseen "hakuprosessiin". Silloin täytyy
mielessään määritellä mitä hakee.
Se onkin osoittautuntu vaikeaksi.
Helposti rakentaa mielessään mahdottomuuden.
Mene sitten sitä hakemaan.
Ehkä haluat palata asiaan.
Hei
Calle
Samanlaiset kokemukset.
Muotoilit lausuntosi siten, että et taida odottaa
mitään vastausta siihen.
Halusin kuitenkin kiittää sanoistasi.
Hyvää jatkoa
Calle
Niin näyttää olevan.
Häiriköinti on enimmäkseen miesten kanssa
kesksusteltaessa se, että he alkavat kyselemään
vaatetuksesta, yleensä ulkonäköä tai pitääkö vai
eikö pidä seksistä!
Jää ihmettelemään eikö näiden päässä pyöri mitään
muuta. Mitä he ovat jääneet vaille? Useimmilla
kuitenkin tuntuu olevan perhe tai ainakin vaimo!
Aikoinaan kun kävi ravintoloissa tai
tilaisuksissa missä tapasi ihmisiä. Syntyi ehkä
pientä silmäpeliä. Varovaista lähestymistä.
Tanssiinhakua. Kiinnostus kasvoi, joskus ei taas
johtanut sen pidemmälle.
Tämä tietokone ja chatit antavat hyvät
mahdollisuudet tavata ja keskusteluun erilaisten
ihmisten kanssa ja ehkä joidenkin osalta
tapaamiseenkin. Sillä varmasti on meitä jotka
ovat yksinäisiä ja arkojakin lähestymään miestä
joka ei osaa käyttäytyä. Edes puhumalla.
Yleensä moni keskustelu johtaa siihen, että
jättää vastaamatta koska jutut menee
todella "röyhkeiksi". Voi vain kysyä:mikä
suomalaisen miehen suhtautuminen naiseen.
Kivikautinen.
On todella vaikeaa luottaa ihmiseen. Vielä
mahdottomalta ajatus mukavaan reiluun
tapaamiseen.
Itse mielestäni tiedän mitä haen. Sellaista
tavallista ihastumista tai muuta ei uskalla
toivoa nykyajan mieheltä.
Pidän tanssimisesta ja siinä olisi yksi kiva
tapaamis/tutustumismuoto. Se vain ei tunnu olevan
enää "muotia". On vain miehiä, joille on
tärkeämpää kuppikoko/oman miehisyyden mitta.
titta
Rakas Titta,
Olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Kuvailet oikeata tapaa tutustua. Minulla on
kuitenkin positiivisempi näkemys siitä voiko näin
vielä käydä. Kritisoit miehiä. Ehkä huonojen
koemuksiesi takia. Poikkeuksia vielä löytyy,
eivät kuitenkaan yleensä nojaa baaritiskiin.
Tipujenmetsästäjiä löytyy jokaisen nurkan takana.
Mutta, myöskin päinvastoin.
Sinua on närkästänyt puhe seksistä. Tärkeä asia,
mutta jos siitä on puhuttava, sen vaihe tulee
paljon myöhemmin. Vasta silloin kun muut asiat
tuntuvat osuvan kohdalleen. Tämä edellyttää ilman
muuta tapaamista. Olen vanha romantikko.
Kuvittelen että vielä törmään ihanaan naiseen
jonka kanssa puhun seksistä kun se on jo,
luonnollista kehitystä noudattanut, tapahtunut
tosiasia.
Tämän pidemmälle en keskustelussamme mielelläni
mene tällaisessa avoimessa foorumissa.
Jos haluat jatkaa keskustelua, ehdotan että
lähetät viestin osoitteeseeni [email protected]
Toivoen että haluat jatkaa,
lämpimin terveisin
Calle
Luuletko että kyseessä on joku senssipalsta???
Kyllä ystävät ja ihmissuhteet on EDELLEENKIN
haettava elävästä elämästä. Harva vapaa-aikaansa
viettää koneen ääressä, sen sijaan monikin
päivisin koneeseen työnsä takia sidottu
mielellään käy chattamassa duuniensa lomassa.
Kyllä se oikea elämä on ihan muualla kuin
bittiavaruudessa, tämä on vain leikkiä ja
ajankulua! Relax!!!!!
puhun vain ja ainoastaan omasta kahden viikon
pituisesta kokemuksesta chatista. Minä taas etsin
kadonnutta ihmisyyttä,omaanikin, enkä erityisesti
netistä vaan jokaisesta vastaan tulevasta.
Monelle chatti kyllä näyttää olevan paljon enmmän
kuin ajanvietettä, ellet ole sattunut huomaamaan.
Yes yes,asiaa.
noin on just noi sättitouhut,itsensä kehumis
jne..ei totuuden kanssa mitään tekemistä
Ihana ilta kanssanne taas. Oli ihan kiva jutella
taas täällä loman jälkeen.
Ei tarvinnut mennä saviuseen kuppilaan tuttuja
tapaamaan.
*suukottaa ja halii*