Tasa-arvo

Tällä palstalla on aina enemmistönä ollut miespuolista kannanottajaa.
Vanhemmat naiset eivät ehkä ole niin paljoa olleet kiinnostuneet tietokoneista, niinkuin miehet. Sekin voi olla syynä, mutta toisinaan on tullut mieleen sekin joko naisten juttuja ei pidetä siinä arvossa kuin miesten turinoita.

Niinpä olisikin toivomus että olisimme tällä palstalla vain vanhuksia,
ei olisi eroa mummon tai papan kirjoituksilla vaan antaisimme joka sanalle, tuli se minkä sukupuolen suusta tahansa samanlaisen vastaanoton.

Tämäkin on vain kömpelö yritys aloittaa keskustelua HEH
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos joskus kurkaat tuonne 70 palstalle on tilanne toinen siellä on paljon aktiivisia naisia ja miehiä vähemmistö. Meidän ikäiset naiset jotka ovat pitkän työpäivän tehneet alkeellisissa oloissa vastatessaan perheen hoidosta ovat uupuneita ja väsyneitä ja vähemmän kiinnostuneita monistakaan asioista. Enempi täälläkin naiset kirjoittavat kaalilaatikon teosta kuin eläkkeläisten hiipuvista eduistaö

Vasta naisten itsenäistymisen myötä on sitten tämä naisvalta nuoremmissa naisissa nähtävissä. Meikäläisenkin nuoruudessa naiset ei päässeet edes yksin ravintolaan. Puhumattakkaan että naisella olisi ollut asiaa mihinkään päällys mies asemaan. Jonkin lainen arkuus ja itsensä vähättely jäi päälle.

Näin se maailma muuttuu roosallis. ja me jotka vielä jaksamme sen mukana....

Äänestä
  • Sinä oletkin nainen, olen luullut mieheksi.
    Miksi sinulla on tuollainen nikki, eihän siitä tajua mitään.
    Olen luullut että tämä joka kirjoittaa m.v:nä ja minä vain, ovat yksi ja sama kirjoittaja.
    No niin. luulo ei olekaan näköjään sama kuin tieto, tuli taas varmistettua.
    Olet aiemminkin kirjoitellut, se kyllä näkee,aina vaanko 70 palstalla.

    Oonhan minä siellä palstalla myös yrittänyt, sekä jo sellaisella kun oli 65 mutta ajattelin ikäni puolestakin kuuluvani tänne.

    Semmoistahan se on, kahvin juontia ja ruoan laittoa, mutta niitten parissahan olemme koko elämämme eläneet.,tehneet 12:t työpäivää j
    ja öisin lapsiakin vielä hoidettu.

    En ole ollut koskaan kiinnostunut paljoakaan maailmalla tapahtuvista , nyt vanhemmiten senkään vertaa.
    Nämä kirjoittelut nyt ovat vain viihdettä en jaksa mitään raskaita asioita pohtia.

    Minun nuoruuteni meni melkein kokonaan sota-ajan kiemuroissa, niistä olisi paljon kerrottavaa, mutta miksi itselleni pahaa mieltä muistoista kokoaisin, saa sitä nykyisestäkin "mahan täydeltä"

    Äänestä

  • roosalis*, kirjoitti:

    Sinä oletkin nainen, olen luullut mieheksi.
    Miksi sinulla on tuollainen nikki, eihän siitä tajua mitään.
    Olen luullut että tämä joka kirjoittaa m.v:nä ja minä vain, ovat yksi ja sama kirjoittaja.
    No niin. luulo ei olekaan näköjään sama kuin tieto, tuli taas varmistettua.
    Olet aiemminkin kirjoitellut, se kyllä näkee,aina vaanko 70 palstalla.

    Oonhan minä siellä palstalla myös yrittänyt, sekä jo sellaisella kun oli 65 mutta ajattelin ikäni puolestakin kuuluvani tänne.

    Semmoistahan se on, kahvin juontia ja ruoan laittoa, mutta niitten parissahan olemme koko elämämme eläneet.,tehneet 12:t työpäivää j
    ja öisin lapsiakin vielä hoidettu.

    En ole ollut koskaan kiinnostunut paljoakaan maailmalla tapahtuvista , nyt vanhemmiten senkään vertaa.
    Nämä kirjoittelut nyt ovat vain viihdettä en jaksa mitään raskaita asioita pohtia.

    Minun nuoruuteni meni melkein kokonaan sota-ajan kiemuroissa, niistä olisi paljon kerrottavaa, mutta miksi itselleni pahaa mieltä muistoista kokoaisin, saa sitä nykyisestäkin "mahan täydeltä"

    Jatkaa täytyy.
    Kuinka ymmärtäisin toisten kirjoitukset.
    Tuolta jostain luin että minä vaan on vaari.
    Nyt sain muutettua saman kirjoittajan naiseksi...
    Tämäkö on dementiaa, jollei ole,niin sitä ei ole olemassakaan.
    Mutta höppänäksi itseni tällä hetkellä ainakin tunnen,

    Äänestä

minä vaan. Kuvastaa vaatimattomuutta ja m.v. on lyhenne siitä, vaarikin olen ja /Tradenomi.eli jonkin sortin tietokone nörtti. Olin jo 60 luvulla suuren tietokone yrityksen palveluksessa.


Olen kirjoittanut joskus myös Eemelin isänä 60 palstalla muutamien mukavien naistenkin kanssa pitkijä ketjuja.

Vaatimattomuus kaunistaa eikä täällä kannata sen kummemmin ryhtyä kehua retostelemaan siitä saa sitten saavillisen kakka vettä niskaansa .
Ehkä tuossa kirjoitin epä selvästi kun kerroin noista naisten itsenäistymisistä. Oli siten miten, oli mies olen ja munat on kulkeneet mukana lähes 80 vuotta. ...

Dementtiä ja dementtiä. Jokaisella ikääntyvällä heittää lähi muisti, se on täysin normaalia, Eikä näitä höpinöitä kannata minään ulkoläksynä ottaa, Niinkuin elävässäkin elämässä, toisesta korvasta sisään toisesta ulos...

Äänestä

On jo myöhä, taitavat kaikki tämän ikäiset olla jo köllimässä, minä ykksin täällä huhuilen.

Niin, että Eemelin isä.
Minä en oikein muista mitä kirjoittelit , olin kai niin täynnä itseäni etten jokaista huomannutkaan.
Mutta muistan hyvin kun jotkut kaipasivat Eemeli.isän kirjoituksia, sittemmin kun olit jo häipässyt maailman tuuliin.

Onhan minullakin ollut niitä nimimerkkejä toisillekin kaupattaviksi asti,mutta ei yhtäaikaisesti.
Harmitti vähän kun meinasin jättää koko putiikin ja nappasin pois nikin jolla nuo toiset vielä minut muistivat, mutta hyvä näin.

Yksi pidemmän aikaa käyttämistäni nikeistä oli vissisti suosittu, kun heti joku toinen nappasi sen, mutta piti laittaa kuiten muuta merkkiä mukaan.

Nyt meen minäkin nukkumaan ja lakkaan yksikseni höpäjämästä.
Öitä kaikille.

Äänestä
  • Tässäpä sitten piileskelet ja syytä muita piileskelyistä kertomatta itse käyttämistäsi nimimerkeistä. Kuitenkin vaadit muita tilille. Voi sun kanssasi.


    fiiuliin23.11.2011 18:340 SULJE
    Sanoit kerran ettei sinulla ole mitään salailtavaa.
    Kiitos vaan, mutta olet salaisuus koko hahmo.

    http://www.youtube.com/watch?v=rmlHpmY9_oA

    Äänestä

  • m.v. kirjoitti:

    Tässäpä sitten piileskelet ja syytä muita piileskelyistä kertomatta itse käyttämistäsi nimimerkeistä. Kuitenkin vaadit muita tilille. Voi sun kanssasi.


    fiiuliin23.11.2011 18:340 SULJE
    Sanoit kerran ettei sinulla ole mitään salailtavaa.
    Kiitos vaan, mutta olet salaisuus koko hahmo.

    http://www.youtube.com/watch?v=rmlHpmY9_oA

    Hei , en VAADI sua tilille, enkä ketään muutakaan,
    Olen vain utelias ja kyselen, Olisi kivaa jos tietäisi ihmisestä jonka kanssa jutustelee muutakin kuin 'minä vaan'.
    Ja olen naimisissa, jonkunlaisessa ,

    Äänestä

  • fiiuliin kirjoitti:

    Hei , en VAADI sua tilille, enkä ketään muutakaan,
    Olen vain utelias ja kyselen, Olisi kivaa jos tietäisi ihmisestä jonka kanssa jutustelee muutakin kuin 'minä vaan'.
    Ja olen naimisissa, jonkunlaisessa ,

    http://www.youtube.com/watch?v=Rr7loPC3bJk


    Jos joku nyt on ollut salaperäinen niin sinä, kun tossa kysyin nkistäsi josko olisimme törmäneet, et vastannut käänsit kysymyksen" Entäs itse, mikä on vakituinen nikkisi, et kai Kaidepuu?
    Ajai sinun kanssasi. venkoilet kuin nuorityttö jos siltä pyytäisi näytä vähän..

    Äänestä

Moikkelis "roosallis"
Jätän taas joksikin aikaa tuon naapuri palstan ja hiljennän hiukan tahtia. Mitäpä menneistä ne ajat ovat olleet ja meneet, Putkahti mieleeni ysynys kerroitkos jossain ketjussa asuvasi miehesi kanssa pienessä huoneessa liekkö jossain hoitokodissa, Olen vähän sitä puolta tutkinut enkä ole päässyt selvyyteen onko se kuitenkaan se oikea paikka viettää elämän ehtoota.
Eniten siinä peloittaisi hyväksyä kaikenlaiset rajoitkset ja säännöt,
Mene ja tiedä kerran pari olin jo vakavasti sellaista paikkaa varaamassa.

Äänestä
  • Kerroppas "roosallis" joku nikki jota oket käyttänyt josko olisimme törmänneet.

    Äänestä

Entäs itse, mikä on vakituinen nikkisi, et kai Kaidepuu?

Äänestä
  • Vakituinen nikkini on ollut muutaman vuoden minä vaan. Eemelin isänä kirjoitin Helenan kanssa 60 ketjuun muutaman tuhannen viestiä. Äsken huomasin" fiiuliin" ilmaantuneen tälle palstalle hänen kanssaan kirjoittelimme hauskoja juttuja silloin olin Don Luigi. fiuliin hauska ja huumoristinen tyttö keinusta. Evakko joka veti vesikelkalla vettä avannosta. Sodan kokenut ja evakosta selvinnyt, Mukava muistella.

    En ole kaidepuu "Pentti " joka ärsyttävän taitavasti sanaili ja oli aina sotajalla Ruuneprin kanssa. Katsoppas "roosallis" minulla ei ole mitään salattavaa eikä mitään hävettävää.

    Äänestä

Kyllähän minä uskon että et salaa mitään, itse olen vain vähän sellainen arkailija.
Menneistä en kerro , kyllä kaikki vähitellen muutenkin julki tulee,
Tällä kertaa olen roosalis, pian voin taas olla joku toinen.

Tämä kun nimen vaihto kun tuntuu käyvän aika helposti, ei tarvita minkäänlaisia maistraatteja eikä pappejakaan

Nyt puhelen vain sellaista luuperia en osaa vakavista asioista sanoa mitään , ja viihteeksihän nämä vanhusten palstat ovat kai tarkoitettukin.
Joku halajaa asiallisia keskusteluja vielä haudan partaallakin, antaa heidän parannella maailmaa , mutta minua eivät saa mukaansa.

Omasta mielestäni olen velvollisuuteni melkein loppuun saattanut työn touhussa, lapsetkin olen melkein yksin maailmalle ohjaillut,nyt saan varmaan jokaiselta luvan sivustakatsojaksi,vaikka ei hyväksyntää tulisikaan

Äänestä

Nämä palsta keskustelut ovat periaatteessa kolmenlaisila, niitä joissa kerronta pyörii oman navan ympärillä tai sitten ne ovatkin pitkälsi pelkää huuhata joskus asiaakin. Siinäpä aiheet joista vidaan keskustella. Oman navan ympärillä pyörivät keskustelut menevät useasti kehunnan puolelle, joka tietysti ärsyttää, huuhaa huvittaa ja asiakeskusteluihin harvoin löytyy partneria.

Lapsena (15v) olin kesä töissä Wärtsilän rautavarastossa sieltä jäi mieleeni rautasahuri joka seisoi koko kahdeksan tuntisen työpäivän paikallaan pitäen rautasahan kammesta kiini sahan katkaistessa paksusta tangosta mitattua palasta, Katkaisu saattoi kestää parikin päivää.
Mistäpä sitten keskustelisikkaa tämäkään sahuri eläke päivinään. Ei mistään, sen alan työn tekijät kuolivat varhain.

Äänestä

Missä päin se Wärtsilän rautavarasto olikaan? liittykö se mitenkään tähän Turussa toimineeseen Wärtsilään?
On jotenkin tuttu sana tuo Wärtsilä, taitaa olla sellainen pitäjäkin.

Kansakoulussa muinoin opetettiin kaiki Suomen ja maailmankin joet ja pitäjät, piti ulkomuistista osata.Nyt on kaikki opit unohtuneet, kuulosti vain tutulta kun lehdessä mainittiin Pariisin läpi virtaavasta Loiresta jonka pelätään tulvivan millä hetkellä hyvänsä, niin tulivat mieleen koulussa opitut joet sillä suunnalla, Elbe, Rein , Maas, Shelde. Loire ei kyllä ollut tuossa jonossa.
Kaikkea minäkin kirjoittelen , asiapitoista ei ole yhtäkään sanaa.

Äänestä

Wärtilän rautavarasto oli sörnäistenranta tiellä Helsingissä ja valmisti parerikoneita. Samaan rakennus kokonaisuuteen kuulu kone ja Silta , Abloy lukko tehdas ja separaattori tehdas. Kuten kaikkinaisten metalli pannujen ja kattiloiden valmistus.

Turun Wärtsilä oli samaa konsernia...On pitäjäkin...

Töihin mentäessä en ruipelona jaksanut nostaa viiden kymmenenkään kilon rauta tankoa. Söin kun hevonen tehtaan ruokalassa, ei nyt koko palkaa, paljon kuitenkin. Kahden kesän jälkeen nosti 140 kilosen alasimen syliin. Työ parini vanhepimies ei enää pärjännyt . Nyt tehtaat on purettu ja paikalla on kerrostaloja.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


roosalis*, kirjoitti:

Tällä palstalla on aina enemmistönä ollut miespuolista kannanottajaa.
Vanhemmat naiset eivät ehkä ole niin paljoa olleet kiinnostuneet tietokoneista, niinkuin miehet. Sekin voi olla syynä, mutta toisinaan on tullut mieleen sekin joko naisten juttuja ei pidetä siinä arvossa kuin miesten turinoita.

Niinpä olisikin toivomus että olisimme tällä palstalla vain vanhuksia,
ei olisi eroa mummon tai papan kirjoituksilla vaan antaisimme joka sanalle, tuli se minkä sukupuolen suusta tahansa samanlaisen vastaanoton.

Tämäkin on vain kömpelö yritys aloittaa keskustelua HEH

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu