Bussimatka osa 1

Susanna huokaisi ja ojensi hennot käsivartensa suoriksi päänsä päälle. Hän seisoi paljain jaloin bussin takaosassa ja pitkästyi hermoraunioksi. Kuski oli viipynyt kahvitauollaan iäisyyden, autossa oli kuuma, ja osa kanssamatkustajista haisi niin pistävästi hieltä, että teki mieli rikkoa ikkunat saadakseen ilmaa. Mutta ei ulkona ollut sen paremmin. Heinäkuun helle paahtoi ihon karrelle ja teki tyhjäksi senkin pienen virvoittavan tuulenvireen, joka ajoittain kahisutti kuivuuttaan kellastuvia koivunlehtiä. Matka mökiltä kaupunkiin oli turhauttavan pitkä silloinkin, kun en ajoi omalla autolla, bussilla se oli yhtä kärsimysnäytelmää. Hänen osaltaan ekoteot loppuisivat siihen!

Susanna tiesi edessään istuvien miesten seuraavan jokaista liikettään bussin suuresta peilistä, mutta oli niin suuttunut tukalaan oloonsa, ettei välittänyt. Hän levitti provosoivasti sääriään ja antoi ilmastoinnin jäähdyttää reisiään, jotka hikosivat vaikka tuskaista matkaa enteillen Susanna oli aamulla vetänyt päälleen vain lyhyen hameen ja ohuen narutopin. Hän venytti toppia ja antoi vatsansa hengittää, sitoi pitkät hiukset ponihännälle helpottaakseen niskansa kuumotusta. Yksi miehistä hymyili leveästi bussin keskipenkissä. Susanna rutisti kulmiaan ja nosti kiusallaan toppia paljastaen vasemman rintansa. Miehen hymy hyytyi ja tilalle tuli lasittunut, tuskainen ilme. Pyöreä, täyteläinen rinta näytti kalpealta ruskettunutta vatsaa vasten. Susanna puristi nännin kovaksi peukalon ja etusormen välissä, venytti sitä hiukan ja näytti kieltä miehelle, joka henkäisi kuuluvasti ja kohensi shortsiensa etumusta. Tajutessaan, että bussin kolme muuta miesmatkustajaa kurottivat kaulojaan nähdäkseen paremmin Susanna veti topin nopeasti alas ja vetäytyi takapenkin suojiin katuen tempaustaan. Jos bussikuski viipyisi vielä kauan, joku kävisi varmasti häneen käsiksi. Naisia siellä ei ollut selustaa suojaamassa.

Susannan onneksi kuski palasi pian ja raahautui etupenkille, kohotteli hikisen paitansa kaulusta ja vilkaisi peiliin. ”Saisivat nämä helteet jo loppua!”, hän puuskahti ja laittoi auton käyntiin. Radio soitti väsynyttä iskelmää, mutta kuskikin huomasi ilmapiirin muuttuneen. Miehet olivat levottomia, Susanna jännittynyt.
”Näytä kuskillekin mitä sinulla on!”, yksi matkustajista huusi muka leikillään, mutta ääni oli vakava. Hiljaisuus syveni hetkeksi, kunnes mies nousi ja lähti etenemään auton takaosaa kohti. Mustan t-paidan alla vartalo näytti lihaksikkaalta. Shortsit paljastivat miehen etumuksen pullottavan. Jokin siinä kiihotti Susannaa enemmän kuin pelotti. Matka oli niin pitkä, että mikä tahansa tylsyyttä helpottava tuntui vain piristävältä. Kuski pitäisi häiriköt poissa, ei hänellä vaaraa ollut. Mies istahti raskaasti toiselle puolelle takapenkkiä, kurotti sitten Susannaa kohti ja veti tämän penkin keskelle, käytävän kohdalle.
”Mitä vittua sä touhuat?”, Susanna kivahti.
”En minä mitään pahaa. Tämä vaan on hikinen matka ja haluamme kuskinkin nauttivan.”
”Onko siellä joku ongelma?”, kuski huusi etupenkiltä.
”Ei ole, kaikki hyvin”, Susanna vastasi. Mies puristi sormet hänen reitensä ympärille ja nosti hametta niin, että silkkiset alushousut näkyivät. Kolme muuta miestä siirtyivät istumaan lähipenkeille ja kuski toisti kysymyksensä. Tällä kertaa ensimmäinen mies vastasi.
”Tytöllä on jotain näytettävää, ei tässä mitään hätää.”
Susanna tunsi pikkurillin kutittavan reisitaivettaan ja levitti jalkansa niin, että muutkin näkivät. Häntä kiihotti muiden katseet enemmän kuin sormi, joka napsutti merkitsevästi pikkuhousun kuminauhaa.
”Tätäkö te kaipaatte?”, Susanna kysyi, ja veti topin päältään. Rinnat hypähtivät renkaan osuessa monttuun. Auto heilahti sivulle. Kuski katsoi enemmän peiliin kuin tiehen. Susannaa hymyilytti. Hän tiesi miten tyrmäävältä näytti, ja huomio kiihotti häntä vain lisää.

jatkuu...

1

9440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkuu...
      Hyvin kirjoitettu...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5489
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3647
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      298
      1889
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1397
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe