Karannut belgianpaimenkoira

Karannut belgianpaimenkoira malinois uros tiistaina 15.6. illalla Länsi-Vantaalla Vapaalassa. Koiralla on tumma naama ja muuten väri on vaalean ruskea. Rakenteeltaan muistuttaa hoikkaa sakemannia. Koiran kutsumanimi on Bono.

Luonteeltaan sosiaalinen mutta taistelutahtoinen. Voi ehkä parhaiten houkutella keppileikillä mukaansa.

Pyydän ilmoittamaan pienetkin havainnot Bonon liikkeistä. 050-518 5558

Jukka ja Tytti
6437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koiraihmisten piittaamattomuus ja röyhkeys on sanoinkuvaamatonta. Koiria ei kouluteta ja niiden annetaan juoksennella vapaina sotkemassa paikkoja. Luonnon eläimillä on poikaset tällä hetkellä, vapaana liikkuva peto aiheuttaa valtavaa tuhoa. Vapaana juokseva koira on vaarana liikenteessä. Toivottavasti sen ylittäessä tietä kohdalle sattuu rekka, eikä esimerkiksi moottoripyöräilijä.
Koettakaa oppia noudattamaan sääntöjä, pitäkää koiranne kiinni!

Äänestä

Luonnevikainen, taistelunhaluinen, koira on vapaana Vantaalla. Olkaahan varuillanne. Koira olisi pitänyt lopettaa aikaa sitten, nythän se toki onneksi kuolee. Tuollaisille ihmisille koiranpitokielto! Luultavasti saamme parin päivän kuluessa lukea lehdistä, miten taistelunhaluinen koira on käynyt pikkulapsen kimppuun. Surullista, tyhmää piittaamattomuutta.
Irti kulkevat koirat tulee lopettaa tavattaessa, se on jokaisen kansalaisen velvollisuus.

Äänestä
  • pekka-piste ja lopetettava-piste:

    Miksi edes yritätte. Näytätte koirapalstalla lähinnä naurettaviltä kun ette edes termejä tunne :D

    Tutustukaa vaikka Palveluskoiraliiton sivuilla siihen, mitä koiran taistelutahto tarkoittaa.

    Ai mutta ette taida uskaltaa. Siellähän on Isojen Koirien Kuvia... ;)

    Äänestä

  • Juu tapa vaan minunkin koirani niin haastan sinut oikeuteen, tulee muuten kalliiksi!!

    Äänestä

Havainnoitsijat: Belgit on erittäin herkkiä ja todella nopeasti reagoivia koiria (tekevät ensin ja miettivät sitten hups, oliko se sittenkään sallittua), malinoisit eritoten. Jos tämän kadonneen näette, lähestykää niitä-näitä normaalisti jutellen älkääkä missään tapauksessa katsoko silmiin. Jos olette kauppamatkalla, antakaa makkarapala, tosin pelästynyt tai ahdistunut belgi sulkee maailman "ulos" eikä välttämättä koske makupaloihin saati sitten (sori vaan omistaja) keppiin leikkiäkseen.

Harmi etten asu siellä päin. Minkä ikäinen? Nuoret aina hankalampia. Kerro jos ja kun löytyy.

t. tervun omistaja

Äänestä

teitä että toisilt von karannu koirii, ihan pakko ärsyttää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jukka kirjoitti:

Karannut belgianpaimenkoira malinois uros tiistaina 15.6. illalla Länsi-Vantaalla Vapaalassa. Koiralla on tumma naama ja muuten väri on vaalean ruskea. Rakenteeltaan muistuttaa hoikkaa sakemannia. Koiran kutsumanimi on Bono.

Luonteeltaan sosiaalinen mutta taistelutahtoinen. Voi ehkä parhaiten houkutella keppileikillä mukaansa.

Pyydän ilmoittamaan pienetkin havainnot Bonon liikkeistä. 050-518 5558

Jukka ja Tytti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu