Kiva Kalle 1940-luvulta

Kivan Kallen kaveri

Hei kaikki!

Kaipailen apuanne saadakseni tietoa opettavaisesta 1940-luvulla ensimmäisen kerran ilmestyneestä Kiva Kalle -lastenkirjasta. Onko kirja kenellekään tuttu? Entä sen kirjoittaja Evert Smeds, löytyykö hänestä mitään tietoa? Kaipailen tietoa myös kokemuksistanne, tuntemuksistanne ja mielikuvistanne kirjaan liittyen. Millaisessa tilanteessa olette itse lapsena lukeneet kirjaa tai onko teille luettu? Millainen sosiaalinen tilanne kirjaan on liittynyt? Oikestaan kaikki tieto ja kaikenlaiset kokemukset olisivat avuksi minulle.

4

522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihankiva?

      "Tahraakaan ei siedä pientä
      niin hän astuu Suomen nientä"

      Kyllä Kalleen mukavia lapsuusmuistoja liittyy, vaikeampi niitä on eritellä. Minulle tätä on kyllä allunperin luettu joskin muistini mukaan olen Kalleen palannut vielä lukutaitoisenakin. Tuntuu vähän siltä,että jo lapsena tämä onneton Pekka keräsi enemmän sympatiapisteitä.

      Nyt jo vähän vanhempana tulee mieleen "Rakkan johtajan" juuri tapahtunut kuolonuneen nukkuminen. Varsin kun tämän kirjoittajalla on eräälläainen nostalginen muistijälki myös edellisen isään.

      No, toisaalta. Mukavaahan se olisi jos menneen polven kakarat olisivat painaneet opetukset syvälle sieluunsa, vaikkakin ehkä tylsempää?

      Edellä olevan sepustin ihan vaan siksi, että sattumalta tähän törmäsin ja kirja oli tuossa käden ulottuvilla.

    • CatRat

      Tuttu on!

      "Katsos kuinka Kalle syö,
      toiset laudalta hän lyö.
      Voileipiä viisi vain,
      maitoakin laseittain.
      Siks on Kalle roteva,
      voimakas ja komea.
      Iloinen ja xxxxväinen,
      urheilussa ensimmäinen.
      Miesten mies on miekkonen,
      koulukin käy leikiten.

      Näin "huonosti" muistan kirjan runoja - luettuani niitä viimeksi 70-luvulla... Lukukokemus on ilmeisesti ollut väkevä.

      Kirja oli enoni (s. 1949) lapsuuden kirja, jota luimme siskoni kanssa mummilassa. Sitten Kalle katosi jonnekin, ja enonikin kaipailee sitä.

      Muistan, että oikein opettelimme kirjan runoja, niin hyviä ne mielestäni lapsena olivat. Luin kirjan ties kuinka monta kertaa. Kuvituksesta pidin muuten, mutta yhdessä runossa esiintyi vanha mies, joka oli mielestäni pelottavasti piirretty.

      Lastenkirjojen klassikko (vrt. Jörö-Jukka ja Max & Moritz), jonka sietäisi päästä uudestaan painoon.

    • HIETALA

      ÄITINI MYÖS KAIPAILEE EM.KIRJAA ELI MUISTOA LAPSUUDSTAAN...JOS JOLLAKIN ON TIETOA MISTÄ VOI SAADA OSTAA HYVÄKUNTOISENA,KÄYTETTYNÄ: KIVA KALLE kirjan ? ILMOITTAKAA..PLEASE!

      • lukija

        Hei vaan,
        minulla on kirja, joka on Savon mummolasta. En halua myydä sitä, koska sillä on paljon tunnearvoa. Mutta kopioida voisin kirjan äidillesi. Ystävällisin terveisin Susanna


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      304
      3011
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2027
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1794
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1347
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe