KAKI / PERSIMONI / SHARON on hedelmä minun makuuni. Siihen tulee himo. Persimonit ovat taas saapuneet markettiin. Neljä komeaa oranssista hedelmää ostin. Se on ihan kokonaan syötävää, ihanan pehmeä ja makea hedelmä.
Toinen yhtä hyvä on valkolihainen päältä vihreä Annoona, niitä näkee harvemmin kaupoissa. Espanjassa ja Madeiralla niillä saa herkutella mielin määrin.
Tähän asti onkin saanut koimaisia omenoita, mutta nyt taas siirrytään etelän hedelmiin.
Toinen yhtä hyvä on valkolihainen päältä vihreä Annoona, niitä näkee harvemmin kaupoissa. Espanjassa ja Madeiralla niillä saa herkutella mielin määrin.
Tähän asti onkin saanut koimaisia omenoita, mutta nyt taas siirrytään etelän hedelmiin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyviä ovat, juuri sharon odottaa tuolla jälkiruokana.
Valkeat kuulaat ovat jo olleet ohitse pitempäänkin.
Litsejä ostin viimeksi saksalaiskaupasta. En tykännyt mausta.
Persimonit ovat minun makuuni liian sokerisia.
Olisi ihanaa joskus saada poimia hedelmiä kypsinä puusta, vaikkapa appelsiineja.
Kaunka raakana vaikkapa banaanit rahdataan, kypsytetään keinotekoisesti. Varmasti makunautinto ja ravintoarvot kärsivät.
Sanon lyhyesti vaan, että Persimo on mainio mehukas ja makea hedelmä joka on minunkin mielihedelmäni.
Red Deliceus ompot ovat maukkaita, mutta nopeasti vanhenevia.
Paha kyllä tykästyin suolaisiin maissi-chipseihin. Hiukopalaksi, ei kourakaupalla napsittavaksi.
Meilläkin loppuivat papereihin käärityt åkeröt, vain hiukan punaisia loboja on tuoreina tallessa syksyn omenasadosta. Tuontiomenista ostan useimmiten royal galaa ja vihreitä granny smithejä. Hedelmäsalaatti on meillä hyvin tavallinen jälkiruoka ja välipala. Arkena se on hyvin yksinkertainen niistä hedelmistä, mitä sattuu olemaan - vähän nahistuneetkin käy - marjoja lisäksi, tuoremehua liemenä. Pakasteessa on sokeriliemeen säilöttyjä omenalohkoja salaatin pohjaksi. Juhlavan hedelmäsalaatin saa lisäämällä jotain eksoottista hedelmää ja marinoimalla vaikka liköörillä. Kuumat lohkotut hedelmät jäätelön kanssa on namia, kokeilkaapa !
Olen usein pettynyt kalliisiin erikoishedelmiin, usein kai niitä ostetaankin ulkonäön vuoksi. Karambolan tähdenmallisia viipaleita tai ananskirsikoita (perunansukuisia muuten) on kiva asettaa koristeiksi, mutta maku ei ole hääppönen. Tuoreita viikunoita kun saisi, ne on hyviä ! Granaattiomenia ostan joskus , kun niistä on niin romanttisia tarinoita lemmenomenina. Kauniita ovat päältä, mutta halkaistuna hankalia syödä eivätkä paljon miltään maistuneetkaan, nekin varmaan raakoina poimittuja.
Pitääpä taas persimoneja testata, luotan Katleijan makuun.
Tuoreet viikunat, homejuusto ja piparit, ihana pikkujouluherkku, alkoi mieli tekemään !
Ainakin Raamatun Korkeissa Veisuissa mainitaan Granaattiomenat. Kypsinä, vielä hyväkuntoisina mielenkiintoisia kaiveltavia välipaloiksi.
Toin muutaman Lidlistä. Niissä on hyvin makeitakin. Mehu kuin väriainetta.
miehille ovat granaattiomenat.