Vanhemmat, etenkin isät, tulkaa kertomaan mielipiteenne!

Mulla on "pieni" ongelma. Olen itse 15-vuotias (-96), mulla on pientä juttua ihan pian 18-vuotiaan(-93) miehenalun kanssa, saatammepa pian seurustella. Mun isäni on ainakin useimmiten hirveän tiukka, mua pelottaa se, että miten hän suhtautuu tähän.
Tuo poika siis on tosiaan mua vajaan kolme vuotta vanhempi. Ei mikään herra Täydellisyys noin minun isäni näkökulmasta. On amiksessa, liikkuu "huonoissa" piireissä, juo, polttaa jne. Tosin, hänellä oli koulunsa paras todistus, hän on rauhallisin ja kiltein porukastaan, ei juo usein. Ja tällä pojalla on kaksi harrastusta, jotka vievät hänen aikaansa sen verran, että hän ei ole ostareilla yötämyöten hengaava teini.
Jos oma tyttäresi seurustelisi edellä kuvailemani kaltaisen pojan kanssa samalla ikäerolla, mitä ajattelisit ja mikä reaktiosi olisi?
1236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Riippuisi pitkälti siitä mitä nämä "huonot piirit" ovat. Ei se että juo tai polttaa, varsinkaan jo 18-vuotiaana, yksinomaan tee ihmisestä pahaa tai epäilyttävää. Moni hyvin kiltti poikakin juo varsinkin jo tuonikäisenä, ja taisit mainitakin hänen olevan perusolemukseltaan kiltti ja kunnollinen.

Mutta palatakseni niihin huonoihin piireihin, itse vanhempana hyväksyisin vastaavassa tilanteessa muuten tuon kuvauksen mutta haluaisin varmasti tarkennusta siihen huonoihin piireihin.

Jos se tarkoittaa huumeidenkäyttäjiä tai linnassa tuomiota istuneita väkivaltarikollisia, yrittäisin puhua tyttärelleni järkeä että miettisi hyvin tarkkaan kannattaako tuollaisissa porukoissa hengaavan miehen kanssa koittaa rakentaa suhdetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen8D kirjoitti:

Mulla on "pieni" ongelma. Olen itse 15-vuotias (-96), mulla on pientä juttua ihan pian 18-vuotiaan(-93) miehenalun kanssa, saatammepa pian seurustella. Mun isäni on ainakin useimmiten hirveän tiukka, mua pelottaa se, että miten hän suhtautuu tähän.
Tuo poika siis on tosiaan mua vajaan kolme vuotta vanhempi. Ei mikään herra Täydellisyys noin minun isäni näkökulmasta. On amiksessa, liikkuu "huonoissa" piireissä, juo, polttaa jne. Tosin, hänellä oli koulunsa paras todistus, hän on rauhallisin ja kiltein porukastaan, ei juo usein. Ja tällä pojalla on kaksi harrastusta, jotka vievät hänen aikaansa sen verran, että hän ei ole ostareilla yötämyöten hengaava teini.
Jos oma tyttäresi seurustelisi edellä kuvailemani kaltaisen pojan kanssa samalla ikäerolla, mitä ajattelisit ja mikä reaktiosi olisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu