Lennä kukasta kukkaan

Whiteshark

Parasta aikaa miehen elämässä on naisen tapaaminen ja varsinkin aika ennen ensimmäistä sänkyynmenoa, se mukaan lukien. Täynnä kuumia tunteita, tajuntonta hyvää oloa, naurua, iloa. Myös ensimmäisen sänkyymenon jälkeen nainen muuttuu; ei enää vedättelyä, odotuttamista, oikuttelua. Hänestä tulee kaikella tapaa ihanampi, mukavampi, huolehtivampi. Jos suhde jatkuu tätä iloa ja lämpöä kestää 1000 vuorokautta, siis n. 3-vuotta. Tämän jälkeen kaikki ihanuus on palanut pois ja yhdessä ollaan tottumuksen, lasten tai esim. asunnon vuoksi.
Miksi siis lähteä parisuhteeseen. Käykäämme siis tansseissa :)

11

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • justiin niin

      Sinäpä sen sanoit !

    • satu rakkauden

      Niin, harrastetaan siis yhteisiä asioita, ja se liittää (sekä kasvattaa) yhteen.
      Mietinkin juuri että mitenkähän ongelmatilanteet sitten ratkaistaan kun ei ollakkaan tanssimassa, ja kuitenkin on sellainen yhteinen harrastuspohja joka pitäisi kaiken järjen mukaan, jos antaa liiton lujittua, ja se on molempien päämäärä, antaa parhaimmat olosuhteet ongelmien ratkaisemiseksi.

      Oma näkemykseni on että jos ennen tuli kärpäsestä härkänen, annettiin tunteiden ottaa liian iso pala suhteen hoitamisesta, ja ajauduttiin ojasta allikkoon, jossa kiristeltiin hampaita ja ero oli tietenkin väistämätön asia.

      Nyt on sellainen olo että kukkakärpäsestä tehdään härkänen, eli asiat menevät aina vaan enempi pieleen. Yhteen meneminen on parhaimmillaan yhteistä aherrusta liiton lujittumiseksi, eikä oman tunne-elämän hoitola/mekka.

      Tarvii siis suurta ymmärrystä lyöttäytyä yhteen jonkun kanssa, koska sellainen yhteenlyöttäytyminen, siis sitoutuminen, oli naimisissa tai avosuhteessa, on tuntemuksien paratiisi, mutta kukkakärpäset häisitsevät yhtenään.

      Kenellä on ymmärryksen avain, sitä käyttäköön.

    • .

      Riku.k=säälittävä pukki

    • Moi! Olin kaksi vuotta yhden naisen kanssa yhdessä,oli ihan mukavaa yhdessä mutta lopulta tuli ero,hän minut jätti noin vain en tiedä miksi. Semmosta sillon!

    • Kokemusta on

      Naiset on naisia!

      • Olet kyllä oikeassa sinä joka sanoit että "naiset on naisia". On niitä mukavinkin naisia olemassa


    • aila-leen

      Miks pitäis nyhjätä aina vaan yhdessä vaikka yhteinen kiva oli pieni pätkä vaan elämässä ja hävis ties mihin? Ei oo enää kivaa. Kenen vika, kuka muuttui?

      Tanssi harvoin lie syy mihinkään yhteiselon varrella. Osasyy - ehkä joskus.

      Jos ei yhteinen sävel kulje niinkuin kuuluisi niin erotkaa sovussa hyvät ihmiset. Harva tarkoituksella vaan lentelee kukasta kukkaan, vaikka niitäkin varmasti on. Miehiä ovat enimmäkseen, puhuu minun ympäristötutkimukseni.

      • aila-leen olet kyllä oikeassa tuossa asiassa,pakko sanoa ja sitä vielä että minä ja mun tyttökaveri erottiin sovussa.


    • Yhtä kokemusta viisa

      Sanoin kävi minulle,ihanuutta kesti 400 päivää,tapasin maailan ihanimman miehen tansseista,päätettiin muuttaa yhteen asumaan maksoin melkein
      kaiken itse.

    • 56v mies Vaasa

      Vaihdan naista kolmenviikon välein,muutamankerran kun saa palautan
      kiertoon,kierätys muotia.

    • 14+14+1+4

      Ei kai kukaan enää kuvittele, että tanssinharrastanaisesta saisi vaimon. Typerä ajatus. Ne hinkkauttaa itseään joka ilta eri mieheen ja tyydyttää tarpeensa siten. Itse löysin vaimon tanssipaikalta vanhaan hyvään aikaan, jolloin siellä ei käynyt ainuttakaan harrastajaa. Kaikki vaan kävivät tansseissa. Ei ollut juomapulloa, ei tanssilenkkaria. Nykyään meno on perseestä, eikä tansseissa kannata käydä kuin hyötymässä muista ihmisista esimerkiksi panemalla niin montaa kuin ehtii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      123
      5173
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1564
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1451
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    9. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      30
      1299
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      28
      1251
    Aihe