Kauppalehti lataa kovilla kohti
Edellisen finanssikriisin jälkimainingeissa nuorille ASP-säätäjille annettu ylimääräinen palkkioporkkana vaikuttanee nyt loppuvuonna asuntomarkkinoilla.
ASP eli asuntosäästöpalkkion takavuosina aloittaneet saavat valtiolta 3 000 euron lisäpalkkion, jos he hankkivat asunnon ennen vuoden 2011 loppua. Lisäporkkanaa hyödynnetäänkin nyt loppuvuonna vilkkaasti.
Esimerkiksi OP-Kiinteistökeskus kertoo, että ASP-ostajia on on nyt tänä vuonna ollut markkinoilla kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden - ja määrä kasvaa loppuvuonna.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ASP= ASUNTOSUHNUTTELIJALLEPIAN
Piikki se tulla rupsuttaa, tuhnu sohvalla suhnuttaa..
Älkää ostako nyt missään nimessä! (jos olette sitä mieltä että asunnot liian kalliita)
Heh, koskakos se sitten pitäis ostaa? Vuodenko päästä, kun on taas 10% kalliimpaa? Odottele sinä vain ja suhnuttele vuokraläävän vuodesoffalla tulisia farduja. Viisaat ostavat eivätkä odota ja vaurastuvat vuosi vuodelta, aaahhh :)