Toistaiseksi tavoitteessa pysynyt mutta nyt haaveilen ja suorastaan hekumoin ajatuksella että hyppäis autoon ja hakis kaljakontin viikonloppuseuraksi. Tiukkaa on mutta ei auta muuten v..uttas ettei sen vertaa ollu istekuria. Saa nähdä helpottaako tämä himo loppua kohti vai kiristyykö nuppi yhä tästä saatana.
Tiedän, olen alkoholisti. Koskaan en silti ole krapularyyppyä ottanut.
Tiedän, olen alkoholisti. Koskaan en silti ole krapularyyppyä ottanut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
*itsekuria
Hae se kaljakontti reilusti äläkä kärvistele suotta.
"Koskaan en silti ole krapularyyppyä ottanut"
En minäkään. Vain loiventavia, ja sen jälkeen pikku känni.
Riippuu täysin pääkoppasi arkkitehtuurista, millaiseksi sen järjestelet suhteessasi alkoholiin, eli miellätkö sen liikakäytön ehdottoman vahingolliseksi itsellesi.
Itse vielä muutamia vuosia sitten vetelin kuukausien armottomia putkia terävää viinaa, ja pisin oli puoli vuotta aamusta iltaan tahtiin 0,5-1 litra päivässä.
Heikoksi veti.
Katkot ja klinikat kävin, ja vain krapulan hoidoksi itselleni totesin, kun aito motivaatio puuttui.
Muutosprosessi alamäkineen kesti, mutta nykyään mieleeni on iskostunut, että liikakäyttö on vain ja ainoastaan vahingollista ja itsetuhoista.
Suhde on muuttunut neutraaliksi, otan naukun tai toisen harvoin, mutta viina ei enää vie, eikä entistä hillitöntä mielihalua ja himoa enää ole.
Ymmärräthän, että AA uskovaiset eivät tarinaasi usko. Heidän mielestä kohtuukäyttöön ei ole paluuta ikinä eikä kukaan ole sellaiseen pystynyt. Alkoholismi kun on heillä hellitty tauti mistä ei voi (haluta?) parantua.
Tarkennuksena edelliseen, että alttius on tietenkin edelleenkin tallessa, ja jos otan liikaa, niin vanhaan tapaan syttyy tulet pannuun ja voin juoda kaikki, mitä löytyy.
Eli se neutraalius säilyy vain määrättyyn rajaan asti, ja sen rajan on oltava vahva ja aina itselle ylläpidetty.