Akateeminen työttömyys kasvussa

tilastoa.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/191378.html

Akateemisten työttömyys kasvanut neljänneksen

(Turun Sanomat 25.1.2011)

Korkeakoulutettujen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa 25 prosenttia. Turun yliopiston koulutussosiologian professori Osmo Kivisen mukaan Suomessa koulutetaan vuosittain kymmeniätuhansia nuoria aloille, joilla työnsaantimahdollisuudet ovat huonot. Aloituspaikkojen ja työvoimatarpeen epäsuhteesta ollaan huolissaan myös korkeakoulutettujen edunvalvontajärjestössä Akavassa.

Yliopistoissa aloituspaikkoja on Kivisen mukaan liikaa varsinkin humanistisilla ja yhteiskuntatieteen koulutusohjelmilla.

Ammattikorkeakouluissa taas suuri osa insinööreistä, tradenomeista ja taidealojen ammattilaisista ei löydä tällä hetkellä koulutustaan vastaavaa työpaikkaa. Viime ja tänä vuonna valmistuneista insinööreistä noin puolet on työttöminä tai koulutustaan vastaamattomissa töissä.

Ammattikouluista taas valmistuu liikaa muun muassa kauneudenhoitajia ja viestinnän ammattilaisia, kun kysyntää olisi teknologian aloilla, kuten metalliteollisuudessa.

Ammattikorkeakouluissa koulutusta tulisi suunnata muun muassa luonnontieteisiin ja sosiaali- ja terveysaloille.

3

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohhahah

      mitäs opiskelitte.

    • HTT tiedottaa

      Sitä vastoin peruskoulunsa kesken jättäneiden moniosaajien kysyntä on räjähtämässä.

    • 21wqw

      eipä puhuttu mitäänä dippa insseistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2473
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1546
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      120
      1314
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      1041
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      260
      892
    7. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      21
      891
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      882
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      860
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe