miten tulisi menetellä kun haluaa lenkkeillä vuohen kanssa eikä siitä tahdo tulla mitään kun elukka kokoajan pysähtelee syömään kasveja? ei ole mukavaa kun se juntturoi eikä sitä tahdo saada siirrettyä laitumelta sisällekkään ja se alkaa olla jo liian painava käsilläkin kannettavaksi. se vetää niin kovaa että meinaa tukehtua...:(
kiusallista
mää mää
3265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä oli niin että vuohi usein pysähteli kasveja syömään ja sitten kun aloin hävitä näkyvistä, sille tuli paniikki ja se juoksi kyllä perään pian. Ei halunnut jäädä yksin.
Vuohta ei kannata taluttaa kuten koiraa, se pistää kyllä jarrut pohjaan jos sitä kiskoo! Meillä vuohet kulki eteenpäin kun itse oli niiden takana eikä kiskonut. Vuohi kulkee edellä jos sitä aikoo taluttaa ja siihen pitää oppia tekniikka :) Ja aina voi houkutella leipäpalalla. Ja jos karsinaan vie, siellä pitää olla tarjolla jotain hyvää niin se lähtee sinne mielellään.
pässit hätääntyy kun menee pois näkyvistä ja välillä lenkillä talutetaan riimusta, jonka voi tehä vaikka itse. Leipä on aika tehokas juttu.
Olen itse ajatellut vuohien kanssa kävelyllä käymisen niin, että siinä on tarkoituskin ruokailla samalla. Jos vuohi tekee täydellisen tenän kävelyssä, mutta esim. kotiin olisi päästävä, kannattaa ottaa ote vuohesta niin, että laittaa kätensä sarvien takaa niskan yli ja ottaa kiinni leukaluun alta ja nostaa hiukan. Tämä toimii useimmiten ;)
Vuohi kulkee myös nätisti vapaana, mutta silloin ei tarvitse kuvitellakaan kasvattavansa kukkia, marjapensaita tai pieniä hedelmäpuuntaimia. Ne kyllä häviävät helposti parempiin suihin.