Lammin kanssa ongelmia?

tuskastunut rakentaj

Onko muita joille on tullut riitaa Lammin kanssa loppuvaiheessa? Niin sekaisin näyttäisi firman olevan että tuskin olemme ainoat. Olisi kiva kuulla miten muut ovat saaneet asiat sovittua.

Rakensimme siis Lammi kivitalon ja tuote on mikä on. Tuskin parempi tai huonompi kun muut ja samat laatuongelmat. Projekti eteni myös ihan kohtuullisen hyvin ja lopputulos ok. Mutta se sählinki laskujen kanssa! Jo heti alussa Lammi rupesi lähettämään jonkun toisen työmaan laskut meille, joka kerta soitin siitä sinne ja ne pyysi anteeksi mutta pari kuukautta myöhemmin sama virhe toistui. Laskussa ei ikinä lukenut mistä maksamme, mutta koska kyseessä oli talopaketti niin sillä ei olisi pitänyt olla merkitystä. Mutta sitten alkoi vedätys. Pari sopimuksessa ollutta erikoisratkaisua Lammi ei suostunut toimittamaan ollenkaan ja totesi vaan että ”hyvitys on 80% hinnasta”. Öh? Sitten viimeisen erän jälkeen Lammilta tuli lisälasku ”kivimäärät ovat ylittänet laskemamme, 3000€ lisälasku”. Haloo, sopimuksessa ei edes mainita mitään kivimääriä, vaan ostettiin talopaketti arkkitehtikuvien mukaan eikä muutoksia kuviin ole tehty.

Kaiken huipuksi Lammilta tuli myös selvityspyyntö ”emme oikein tiedä mistä olette maksaneet, voitteko ystävällisesti listata maksamanne summat ja maksupäivät”. Hyvin on asiat hallussa sillä firmalla.

Mutta ei hätää, Lammin yleisissä sopimusehdoissa lukee että ostajalla on oikeus viedä riita-asiat kuluttajariitalautakuntaan, joka siis on ilmainen kuluttajalle. Paitsi että Lammi tylysti ilmoitti että eivät suostu noudattamaan tätä omaa sopimusehtoaan vaan että jos emme heti maksa niin vievät asian käräjille.

Selkeätä uhkailua ja kiristystä siis. Ilmeisesti on heillä vakiokäytäntö että rakennusprojektin loppuvaiheessa nostetaan hintoja olettaen että ostajat ovat liian väsyneitä valittamaan. Kiinnostaisi tietää onko kaikki vaan kiltisti maksaneet vai onko joku pysynyt tiukkana ja vienyt asian käräjille. Mikä oli tuomio?

19

1365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulenko ulos

      En ihmettele lainkaan.Onko lammilla enää yhtään suomalaista työntekijää.

      • Lammia harkittiin

        Meille riitti Lammin kanssa säheltäminen jo tarjousvaiheessa. Useista pyynnöistä huolimatta myyjä ei saanut meille tarjousta halumallamme sisällöllä ja sateelta suojaan asennettuna.

        Lisäksi Lammin tarjouksella oli useita "pimeitä" kustannuseriä kuten betonit, rakennesuunnittelu ja teräkset joille emme saaneet hintaa vaikka pyysimme.


      • ei tarvi rautalangas
        Lammia harkittiin kirjoitti:

        Meille riitti Lammin kanssa säheltäminen jo tarjousvaiheessa. Useista pyynnöistä huolimatta myyjä ei saanut meille tarjousta halumallamme sisällöllä ja sateelta suojaan asennettuna.

        Lisäksi Lammin tarjouksella oli useita "pimeitä" kustannuseriä kuten betonit, rakennesuunnittelu ja teräkset joille emme saaneet hintaa vaikka pyysimme.

        meillä pelasi hyvin tosin olen rakennusurakoitsija niin nämä ovat minulle selviä hommia


    • susien susi

      oletkko tehnyt paljon sutta.

    • Muurarman.

      Ei lammia, Ei onkelmia... Muuraamalla itse tehden... Hitaasti ja ongelmitta...

      • vvdd4333

        Tulee muuratessa äitiä ikävä verratuna harkkoseinän tekoon. Superehidasta touhua on muuraminen.

        Muuten kyllä kannatta talo rakentaa kokonaan itse, tietää mitä saa ja säästää puolet valmiin talon hinnasta.


    • maalari kallle

      Samoin.

    • Suit you sir

      Mistähän kengät puristaa?
      Meillä Lammin tuotteet, omat ja edustukset ovat olleet loistavia.
      Runkoa osin itse tehneenä arvostan kivien mittatarkkuutta ja laatua. Ei paljoa ole tarvinut säätää.
      Tomitukset ovat olleet tarkkoja ja ajallaan, kesällä -11 pieni viive mutta järjestivät paikkotoimitukset hyvin. Menekkilaskenta on ollut tarkkaa.
      Sopimukseen tehdyt muutokset hoidettu joustavasti.

      Minä olen todella tyytyväinen Lammiin.

      Lopuksi: "Shit in - shit out!"

      • Gffjcxvb

        Meidän tapauksessa (olen siis tuo joka ei saanut Lammilta sellaista tarjousta mitä maallikkokin olisi osannut verrata muihin) kenkä puristi Lammin myyjästä joka ei ehtinyt kuunnellut asiakasta kun oli niin kiire kehua itseään ja tuotettaan sekä haukkua kilpailijoita.

        Mutta tietysti ei pitäisi leimata firmaa yhden henkilön perusteella. Ja rehellisesti sanottuna en ollut Lammin valuharkosta muutenkaan niin kovin innostunut, haluttiin vain vertailun vuoksi tarjoukset eri toimittajilta.


      • Tosi on
        Gffjcxvb kirjoitti:

        Meidän tapauksessa (olen siis tuo joka ei saanut Lammilta sellaista tarjousta mitä maallikkokin olisi osannut verrata muihin) kenkä puristi Lammin myyjästä joka ei ehtinyt kuunnellut asiakasta kun oli niin kiire kehua itseään ja tuotettaan sekä haukkua kilpailijoita.

        Mutta tietysti ei pitäisi leimata firmaa yhden henkilön perusteella. Ja rehellisesti sanottuna en ollut Lammin valuharkosta muutenkaan niin kovin innostunut, haluttiin vain vertailun vuoksi tarjoukset eri toimittajilta.

        Meillä oli Jämerällä tosi hyvä myyjä! Niin hyvä että myypi puoleen Suomeen.


    • rakentaja itsekin

      Saako kysyä että mille paikkakunnalle rakensit? Itselläni Keski-Suomessa homma pelannut asiallisesti.

      • Kaikki merkit tuttuj

        Kyllä se on paljon kiinni henkilöistä, niin myyjänä, ostajana, kuin tuotannossakin. Jos henkilökemiat ei synkkaa, niin lopputuloskin epäonnistuu ja asiakas ei ole tyytyväinen.
        Mittatarkkuudesta en nyt niin kauheasti menisi kehumaan, tahtovat kaikkien valettavien harkkojen valmistajilla olla mittaheittoja useampia millejä, joskus jopa puoli senttiä.
        Harkon lujuudet myös heittelevät jonkin verran, välillä paukkuu ja välillä ei, johtuu varmaankin sementin annostelusta.
        Ohjeeksi voi antaa, jos tulee reklamaatioita niin vastattava on heti ja homma hoitoon, huono kello kuuluu niin kauas ettei usein voi uskoa.
        Pommiin mennyt suoritus keski-Suomessa tiedetään jo parissa viikossa etelässäkin.
        Parantamista rakennusalalla on varmasti kaikilla valettavien kiviharkkojen toimittajilla toisinaan, mutta varmasti kannattaa ottaa opiksi.
        Tilaaja on usein myös huono työnantaja, pääsääntöisesti kokematon, eikä osaa motivoida työntekijöitä ja silloin menee jo heti alussa pieleen, kun yksikään raksamies ei yritä parastaan.
        Sitten on tämä porukka joka osaa kaiken ja tekee itse, kaikkien muiden ollessa riistäjiä. Yleensä sillä on uudenkarhea Skoda pihalla, kun on tottunut saamaan kaikki halvalla.
        Mielenkiintoista tämä rakentaminen kuten huomaatte.


    • ey ikinä lammia.

      Samaa mieltä olen itsekkin.

    • Markku

      Moi ainakin yhtä surkeat on kokemukset, loppua kohden pahenee tuo kiristysmeiniki aivan hulvattomaksi.
      Autotallikin ilmoitettiin toimitetuksi vaikka ei ollut.
      Tietty sen laskuttaneet etukäteen kun en osannut tuolloin vielä kyseenalaistaa firman toimintaa.
      Olen tullu samaan lopputulokseen että vakiokäytäntö on loppuvaiheessa nostaa hintoja, väittää tavaroita toimitetuksi jne..
      Terveisin Markku

      • laajalahti, heh heh

        Jämerällä toimii kaikki. Ammattilaiset kun hoitaa niin homma pelittää. Valitse JÄMERÄ, markkinoiden paras.


      • persu65
        laajalahti, heh heh kirjoitti:

        Jämerällä toimii kaikki. Ammattilaiset kun hoitaa niin homma pelittää. Valitse JÄMERÄ, markkinoiden paras.

        Jämerä on pskahötöä... amatöörit puuhastelee peltihallissa. U-arvot ei riitä ja kukaan ei halua ostaa. Lammi se vaan porskuttaa. Luepa päivän rakennuslehden henkilökuva ja ota mallia!


      • lobbari
        laajalahti, heh heh kirjoitti:

        Jämerällä toimii kaikki. Ammattilaiset kun hoitaa niin homma pelittää. Valitse JÄMERÄ, markkinoiden paras.

        Jämerän myyjä?


      • ex ex ex
        lobbari kirjoitti:

        Jämerän myyjä?

        ei jämerällä ole ollut oikeita myyjiä ainakaan 5 vuoteen.


      • Rautakaupan reiska
        lobbari kirjoitti:

        Jämerän myyjä?

        Tarkoitit varmaan k-raudan talomyyjä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2485
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1634
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      141
      1286
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      293
      1086
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      314
      1036
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1012
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      975
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      926
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      814
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      783
    Aihe