Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Eskarilainen ei tekisi mitään kotona

ahdistunutväsynyt

Ongelma alkaa tuntua jo ahdistavalta. Lapsen pelkkä aamunousu sängystä on melkoista kikkailua ja kaikkia erilaisia pehmeitä konsteja (tai kovaäänisiäkin) on kokeiltu, välillä isäkin osallistuu tähän touhuun parhaansa yrittäen. Nyt "herättäminen" on alkanut venähtää lähes puolen tunnin mittaiseksi sessioksi aamuisin ja kaikki muukin siitä eteenpäin tapahtuu sattumanvaraisesti, ei loogisen puheen seurauksensa. Illat samanlaisia, nukkumaan ei saa ajoissa, ihanne olisi siinä yhdeksän maissa mutta ei tule kuulonkaan.
Olenkin alkanut epäillä adhd-tyyppistä ongelmaa. Eihän kaikkea mahdollista käytöstä voi vanhempien syyksi peilata, vaikka työttöminä ollaankin. Ja jos isän tv-katselu myöhään on jokin syy lapsen ongelmalle niin en voi vain sen takia isää heittää ovesta ulos. Juujuu työttömänä. Pirhana vie ei huvita aikuistakaan mennä nukkumaan yhdeksältä joten mukula haluaa tehdä saman perässä.

Neuvola nykyisin on vain neuvola enkä oikein tiedä miten tälläistä asiaa siellä muka voidaan hoitaa kuntoon. Joskus ajattelen laittavani pillit pussiin lapsen osalta kun olen hieman kipeä ja väsynyt. Väsyn vieläkin enemmän kun ei mikään toimi. En jaksa edes ajatella töihin menemistä nyt, kun pelkästään lapsen esikouluun laittaminen vie aikaa ja vaivaa.
Ongelmat jatkuvat pitkin päivää kotiaikoina, lapsi vain leikkisi ja "kuluttelisi aikaa" omien intressiensä parissa. Lapsi on jo nyt kuin murkkuikäinen, pelailisi, menisi kavereiden kanssa ja tekisi mitä lystäisi, juoksee miten myöhään huvittaa vanhempia kuulematta, tekee majoja pitkin olohuonetta silloin kun pitäisi olla hammaspesulla, juoksee kuin vimmattu edestakaisin, pomppii sängylllä, eikä laita/vaihda vaatteita päälleen. Aina pitää hokea ja huomauttaa kuin robotti samoja asioita. Vaikeata tässä on tasapainotella. . Lapsi on muuten hyvin herttainen ja kiltti luonteeltaan, kasvanut täysin normaalisti ja koulussa ei ole mitään ongelmia ilmennyt näin alussa. Pelkään kylläkin läksyjen tuloa mukaan kuvioon, kun nyt takkuaa ja venyy muutenkin kaikki rutiiniasioiden tekemiseen tähtäävä toiminta kotona.

Onko muillakin eskarilaisten vanhemmilla vaikeita aamut ja illat sekä kaikki rutiinijutut kuten syöminen jne. Tänne tulin purkautumaan, kun vain isähän tämän lisäkseni tietää vallan liian hyvin. Mutta nyt alkaa tuntua siltä että tämäntyyppisestä sakinhivutuksesta on tulossa vakava haitta perheemme pärjäämiselle.

101

5348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hfviksr

      Meidän eskari aina välillä yrittää, mutta en anna sille periksi. Aamulla noustaan sängystä ylös ja sillä siisti. Kerran heräteteään ja jos ei nouse heti, niin sitten nostetaan. Kerran käsketään pestä hampaat ja jos ei heti pese, niin sitten ne pestään. Kerran käsketään pukea ja jos ei pue, niin sitten puetaan. Eipä tuo viitsi kokeilla kuin joskus satunnaisesti hetken, kun jo toteaa, ettei kannata. Ei se nimittäin ole kivaa, kun äiti tekee kaiken.

      Kun on aamulla nostettu sängystä ajoissa pois, niin sitten myös illalla mennään ajoissa nukkumaan. Nukkua ei tarvitse, mutta sängyssä ollaan ja valot on pois. Jos yrittää tulla pois niin viedään takaisin ja se toistetaan niin monta kertaa kuin on tarvis. Isä saa valvoa pidempään, koska on aikuinen. Aikuiset saavat ajaa autoakin, vaikka lapset eivät saa. Lapselle voi sanoa, jos vetoaa isän valvomiseen, että sitten isän ikäisenä omassa kodissaan voi hyvin valvoa yli yhdeksään, jos huvittaa.

      Eskarin ikään tuollainen uhmaaminen kuuluu, mutta sille ei saa antaa periksi, kuten ilmeisesti olette tehneet.

    • m-allan

      Kyllä! Pitäkää vaan päänne, lapset "nukkuu" silloin kun aikuinen käskee, omavalta alkaa vasta kun on 18v! Ja ulkonajuoksut...kotiin kuudelta ja jos ei tule niin "ulkonaliikkumiskielto" ja karkkipäivä pois! Ei tipu palkkiotakaan jos ei tehdä niinkuin sanotaan!
      Etsi MLL sivuilta lisää vinkkejä eskarilaiseen. Jos nyt annat vallan, mieti asiaa kuuden vuoden kuluttua, et pärjää millään!
      http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/

      • vanhisaa

        Lasten oma valta EI ala kun ne täyttää 18 v jos ne asuu vielä VANHEMPIENSA kodissa niin silloin noudatetaan aikuisten määräyksiä ja jO s JOS aikuinen lapsi asuu vuokra tai muussa asumis oikeus asunnossayksin niin silloinkin on noudatettava asunto osakeyhtiön sääntöjä sama valvooko vai nukkuuko yöt vai päivät niin yhteiskunnansääntöjä on opittaVA NOUDATTAMAAN.


      • Kouluavustaja X

        Luin rivien välistä että syy voikin olla vanhempien työttömyys . Voi olla että vanhemmat on huolissaan vaikka rahatilanteesta kun ovat työttömiä . Se heijastuu lapsiin sitten . Kyllä lapsi vaistoaa kireän tilanteen kotona . Suosittelen että perheen äiti menee töihin ja isä huolehtii lapsesta tai lapsista . En saanut kirjoituksesta selvää että onko tämä tytär teillä ainut lapsi . Aika huonolta näyttää tilanne jos ette saa nyt kuria tytölle . Mites sitten kun hän on vähän vanhempi esim .13-14 vuotias . Ottakaa nyt ohjat käsiinne ennenkuin on myöhäistä . Esimerkkinä voin kertoa vaikeasta tytöstä . Olin silloin koulussa avustajana . Yhdeltä luokalta oli tyttö pois kun hän oli sairaana kotona . Hänen äiti oli jäänyt pois töistä hoitamaan tyttöä . Äiti soitti aamulla koululle että tyttö on sairas . No puolilta päivin äiti toi tytön kouluun ja sanoi että en pärjää tuon kanssa kotona . Pukkas tytön kouluun sairaana . Siinä me aikuiset silmät pyöreenä katsottiin . Äiti lähti yksin kotiin . Tyttö oli silloin noin 9-vuotias .


      • bgxnfmhc,
        vanhisaa kirjoitti:

        Lasten oma valta EI ala kun ne täyttää 18 v jos ne asuu vielä VANHEMPIENSA kodissa niin silloin noudatetaan aikuisten määräyksiä ja jO s JOS aikuinen lapsi asuu vuokra tai muussa asumis oikeus asunnossayksin niin silloinkin on noudatettava asunto osakeyhtiön sääntöjä sama valvooko vai nukkuuko yöt vai päivät niin yhteiskunnansääntöjä on opittaVA NOUDATTAMAAN.

        lapsi on lapsi, eikä omistamasi orja tai vuokralaisesi.
        Olet täysi idiootti, opettele edes kirjoittamaan ilman alkeellisia kirjoitusvirheitä.
        Miksi Suomen tyhmin aines kohtelee jälkeläisiään huonoimmin?

        P.S. toivottavasti et ole saanut lapsia tyhmyyttäsi jatkamaan ja typeryyttäsi kostamaan.


    • näin se on

      Tommoset vaiheet menee ohi. Ei kannata ottaa asennetta että "lapseni on hankala luonne", siinä häviätte kaikki.

      • ainavainoletetaan

        "TUOMMOSET VAIHEET MENEE OHI" Eipä ne välttämättä mene ohi!! Jos lapsi on luonteeltaan sellainen niin ohi ei mene ihan heti. Vasta aikuisiällä saattaa mennä! Itsellä ni on kanssa ongelmia nyt 5 ja puoli vuotiaan lapsen kanssa. Ei kylläkään aamuissa ole muuta ongelmaa kuin pukeutuminen ja aamupalalle tuleminen. Usein nousee ylös ennen muita ja siihen herää sitten muut :D Mulla illalla nukkumaanmeno on todella vaikeaa, sängystä tullaan pois vaikka kuin monta kertaa ja aina lennätetään takaisin. Sängystä huudellaan vaikka mitä, mitä olisi voinut kertoa päivänkin aikana, mutta siksi vasta sängystä kun ei haluta nukkua. Toinen lapsi sitten huutelee ettei saa rauhassa nukkua kun toinen ei ole hiljaa. Itsekin otin nämä asiat puheeksi ja monta muuta mitä lapsen käyttäytymiseen liittyy, niin psykologin puoleen käskivät kääntyä ennen kuin koulun aloittaa. Ja ADHD:sta tai ASPERGERIN oireyhtymästä neuvolassa keskusteltiin, että saattaa olla ihan kumpi vain. Paljon on samoja oireita näissä molemmissa. Perhetyöntekijä aikoi myös tulla seuraamaan lapsen touhuja kotiin. Uskomatonta, mutta totta, että tämä lapsemme on ollut todella itsepäinen jo 2kk iästä alkaen!! Minkäänlaista "parempaa" jaksoa ei ole sen jälkeen ollut.


      • yyhÅÅ
        ainavainoletetaan kirjoitti:

        "TUOMMOSET VAIHEET MENEE OHI" Eipä ne välttämättä mene ohi!! Jos lapsi on luonteeltaan sellainen niin ohi ei mene ihan heti. Vasta aikuisiällä saattaa mennä! Itsellä ni on kanssa ongelmia nyt 5 ja puoli vuotiaan lapsen kanssa. Ei kylläkään aamuissa ole muuta ongelmaa kuin pukeutuminen ja aamupalalle tuleminen. Usein nousee ylös ennen muita ja siihen herää sitten muut :D Mulla illalla nukkumaanmeno on todella vaikeaa, sängystä tullaan pois vaikka kuin monta kertaa ja aina lennätetään takaisin. Sängystä huudellaan vaikka mitä, mitä olisi voinut kertoa päivänkin aikana, mutta siksi vasta sängystä kun ei haluta nukkua. Toinen lapsi sitten huutelee ettei saa rauhassa nukkua kun toinen ei ole hiljaa. Itsekin otin nämä asiat puheeksi ja monta muuta mitä lapsen käyttäytymiseen liittyy, niin psykologin puoleen käskivät kääntyä ennen kuin koulun aloittaa. Ja ADHD:sta tai ASPERGERIN oireyhtymästä neuvolassa keskusteltiin, että saattaa olla ihan kumpi vain. Paljon on samoja oireita näissä molemmissa. Perhetyöntekijä aikoi myös tulla seuraamaan lapsen touhuja kotiin. Uskomatonta, mutta totta, että tämä lapsemme on ollut todella itsepäinen jo 2kk iästä alkaen!! Minkäänlaista "parempaa" jaksoa ei ole sen jälkeen ollut.

        Huutelee sängystä...voisiko ajatella että ois aina esim viimeistään iltapalan yhteydessä sellainen juttuhetki jossa juteltais päiväkodin/koulun tapahtumista niin ei tarvitsis hakea huomioo ja valvottaa sisaruksia? Silloin lapsi tuntee tärkeeksi itsensä kun kuunellaan ja ollaan kiinostuineita hänen tekemisistään ja pysyy vanhemmatkin perillä kuinka lapsella hoidossa menee :)


      • äiti minäkin
        yyhÅÅ kirjoitti:

        Huutelee sängystä...voisiko ajatella että ois aina esim viimeistään iltapalan yhteydessä sellainen juttuhetki jossa juteltais päiväkodin/koulun tapahtumista niin ei tarvitsis hakea huomioo ja valvottaa sisaruksia? Silloin lapsi tuntee tärkeeksi itsensä kun kuunellaan ja ollaan kiinostuineita hänen tekemisistään ja pysyy vanhemmatkin perillä kuinka lapsella hoidossa menee :)

        Aloittajan lapsihan ei ollut missään hoidossa . Vanhemmat on työttöminä kotona . Luulis että sellaisilla vanhemmilla on aikaa iltapäivät kuljettaa lasta kerhoihin tai harrastuksiin . Kun lapsi on koulussa aamupäivän niin työttömät vanhemmat ehtii silloin nukkua ja tehdä kaikki kotityöt . Sitten kun lapsi tulee koulusta niin syötte yhdessä välipalan ja keskustelette mitä tehtäis nyt yhdessä. Menkää vaikka kirjastoon .


      • yyhÅÅ
        äiti minäkin kirjoitti:

        Aloittajan lapsihan ei ollut missään hoidossa . Vanhemmat on työttöminä kotona . Luulis että sellaisilla vanhemmilla on aikaa iltapäivät kuljettaa lasta kerhoihin tai harrastuksiin . Kun lapsi on koulussa aamupäivän niin työttömät vanhemmat ehtii silloin nukkua ja tehdä kaikki kotityöt . Sitten kun lapsi tulee koulusta niin syötte yhdessä välipalan ja keskustelette mitä tehtäis nyt yhdessä. Menkää vaikka kirjastoon .

        äh sori..mut pointti tuli selväksi..ja sitä suuremmalla syyllä jos kotona on..luulis et huomioo ja yhdessä tekemistä ois. ja ei pitäis olla rahasta kiinni.talvisin käy esim sorsia ruokkimassa,pulkkailees.käykää yhdessä kirjastossa, soittakaa esim paikalliseen poliisilaitokseen jos sinne on mahdollista päästä vierailemaan jonain päivänä ym :) pienet jutut on lapsille hirmu isoja :D mullakin on 6v poika ja selkeetä eskariuhmaa on hänelläkin.. rutiinit ja tutut kuviot luo sitä turvaa niin ei liian levottomaksi pääse.sänkyyn viimeistään 20.30 että saa kunnon unet! ja joku tossa sanoikin että vaikkei nukkuisikaan niin sängyssä pysyttävä hiljaa...


    • jalmari 71

      mikset antaisi lapsen olla lapsi ja leikkiä jos lapsen jutut häiritsee niin miksi ylipäätään teit lapsia? adhd saa lapselta pois yleensä selkäsaunalla ainakin itseeni se tehosi pienenä.

      • 2 lapsen äiti

        Laittakaa säännöt lapsille . Nukkumaan mennään joka ilta samaan aikaan esim. klo 20.00 . Aamulla on herätys klo 7.00 . Illalla tehdään aina samanlailla iltahommat esim. pesulla käynti ja hampaiden pesu . Aamulla sama juttu . Näin lapsi oppii tietämään mitä tehdään ja missä järjestyksessä . --- Ehdottomasti kiellän selkäsaunan . Se ei missään nimessä paranna adhd tautia . Ne lapset kenellä on todettu adhd ovat yleensä ylivilkkaita mutta ei ne välttämättä ole ilkeitä . Olen nähnyt monenlaisia lapsia kun olen ollut töissä koulussa ja myös lastentarhassa . Siellä olenkin oppinut että pitää olla sama rytmi joka päivä .


      • ihmeparantajia

        Jalmari, parantaisitko myös esim. demeniaa hakkaamalla vanhuksia? Aloittajan lapsella ei välttämättä ole ADHD:tä, mutta ADHD on neurologinen häiriö, joka näkyy myös käyttäytymisessä.


      • lisäksi
        2 lapsen äiti kirjoitti:

        Laittakaa säännöt lapsille . Nukkumaan mennään joka ilta samaan aikaan esim. klo 20.00 . Aamulla on herätys klo 7.00 . Illalla tehdään aina samanlailla iltahommat esim. pesulla käynti ja hampaiden pesu . Aamulla sama juttu . Näin lapsi oppii tietämään mitä tehdään ja missä järjestyksessä . --- Ehdottomasti kiellän selkäsaunan . Se ei missään nimessä paranna adhd tautia . Ne lapset kenellä on todettu adhd ovat yleensä ylivilkkaita mutta ei ne välttämättä ole ilkeitä . Olen nähnyt monenlaisia lapsia kun olen ollut töissä koulussa ja myös lastentarhassa . Siellä olenkin oppinut että pitää olla sama rytmi joka päivä .

        Hyvä 2 lapsen äiti. Joillakin lapsilla saattaa auttaa myös se, että rutiineista tehdään kuvalliset ohjeet. Esimerkiksi, jos tarkoitus olisi syödä puuroa, pestä hanpaat ja vaihtaa vaatteet, piirretään, leikataan tai printataan puurolautasen kuva, hammasharjan kuva ja uniasun kuva. Kuvat näytetään lapselle järjestyksessä ja selitetään kokonaistilanne. Sitten lapselle näytetään ensimmäistä kuvaa ja kerrotaan, että nyt syödään puuroa. Kun puuro on syöty lapsi saa kääntää kuvan nurinpäin. Sitten siirytään hammasharjan kuvaan jne. Tarvittaessa kuvan voi myös antaa lapselle käteen tai esim. puurolautasen viereen ko. toiminnan ajaksi. Vaikkei lapsella olisikaan mitään, erityitä toiminnanohjauksen vaikeutta tätä kannattaa kokeilla.


      • nappari
        ihmeparantajia kirjoitti:

        Jalmari, parantaisitko myös esim. demeniaa hakkaamalla vanhuksia? Aloittajan lapsella ei välttämättä ole ADHD:tä, mutta ADHD on neurologinen häiriö, joka näkyy myös käyttäytymisessä.

        ADHD on ihan yhtä totta kuin joulupukki. Koko "tauti" on vain perua siitä, että yhteiskunta halutaan saada pyörimään pelkillä lääkkeillä sen sijaan, että varsinaisia ongelmia yritettäisiin hoitaa. Samahan se on masennuksen ja ahdistuksenkin kanssa. Lääkäri antaa nipun lääkkeitä ja toivottaa hyvää päivänjatkoa, muttei vahingossakaan yritä selvittää mistä ongelmat ovat peräisin


      • Ei niin olekaan
        nappari kirjoitti:

        ADHD on ihan yhtä totta kuin joulupukki. Koko "tauti" on vain perua siitä, että yhteiskunta halutaan saada pyörimään pelkillä lääkkeillä sen sijaan, että varsinaisia ongelmia yritettäisiin hoitaa. Samahan se on masennuksen ja ahdistuksenkin kanssa. Lääkäri antaa nipun lääkkeitä ja toivottaa hyvää päivänjatkoa, muttei vahingossakaan yritä selvittää mistä ongelmat ovat peräisin

        Nappari, ADHD ei ole tauti, vaan oireyhtymä. Ensisijaiset hoitomuodot ovat aina kuntoutuksellisia (toiminnan ohjausta tukevia, takkaavaisuuden suuntaamista tukevia ja esim. aistiyliherkkyyden seurauksia ennaltaehkäiseviä). Lääkkeet annetaan vain äärimmäisissä tapauksissa.


    • girlie30

      nykyään lapset on niin hemmoteltu piloilleen että ei tietenkään ne tottele, kaikki tulee valmiiksi ja mikään ei riitä..
      itse en koskaan saanut viikkorahaa ja aina osallistuin kotitöihin jo 9 vuotiaasta asti.
      selkäsaunat tuli joskus myös ja hyvä tästä naisesta on tullut!
      Olen nykyään ura nainen joka matkustaa ja elää ihmisiksi,olen todella jalat maassa tyyppiä ja arvostan kaikkia ja kaikkeaa.Aika nöyrä ja on erillaiset moraalit kuin muilla, on kivaa ja hyvää olla erillainen. tekisin saman kohtelun omille lapsilleni myös. Tiukat säännöt, eikä se tarkota ettei rakasta lastaan, rakkaus on rajojen asettamista. Muuten lapset pompottelee vanhempiaan.. Se mitä lapsesta tulee aikuisena on ihan vanhempien käsissä!
      Nykyään pikku tukkapöllyistäkin vanhempia aliarvioidaan huonoiksi ja väkivaltaiseksi. Mutta ennen se oli ihan ok, selkää sai remmillä ja kyllä varmasti käyttäytyi.
      Jokaselle nykypennulle pitäs näyttää remmiä niin nousee aamulla sängystä laulaen ja tekee kuten käsketä! Ei arjen pitäs olla yhtä muksujen kanssa hermoja raastamista ja passaamista, on kunnioitettavaa vanhempiaan ja niin toistenpäin myös.
      mä en ole koskaan väittänyt vastaan äidilleni tai vanhemmille, koska tiesin olevani lapsi ja kunnioitin heitä ja että he tietää mikä on minun parhaaksi.

      • AM

        Lapselle täytyy olla kunnon kuri tarvittaessa, mutta hakkaamista tai väkivaltaa ei pidä sallia missään muodossa. Jos aikuinen (=pitäisi olla lasta fiksumpi) ei saa lasta kuriin ilman hakkaamista, niin silloin jotain pielessä. Sen verran pitäisi jokaisella olla älyä ja kärsivällisyyttä, että lapsen pystyy kasvattamaan ilman väkivaltaa.


      • Eunukki -.-
        AM kirjoitti:

        Lapselle täytyy olla kunnon kuri tarvittaessa, mutta hakkaamista tai väkivaltaa ei pidä sallia missään muodossa. Jos aikuinen (=pitäisi olla lasta fiksumpi) ei saa lasta kuriin ilman hakkaamista, niin silloin jotain pielessä. Sen verran pitäisi jokaisella olla älyä ja kärsivällisyyttä, että lapsen pystyy kasvattamaan ilman väkivaltaa.

        Voi v****un kyrpä.

        Piiska tai tukkapölly EI OLE HAKKAAMISTA.

        Vai ootko kuullu kuinka mies porukka hakkasi jonkun antamalla tukkapöllyä ja piiskaa?

        Kysypä ukilta mitenkä siihe aikaan oli käytäntönä,ja oliko siihe aikaan laiskoja ja hemmoteltuja lapsia jotka sai kaiken tahdon läpi?


      • 0uwh0

        Koulu ilmeisesti epäonnistui, koska äidinkielen perustadot (mm. yhdyssanat ja pilkkusäännöt) jäivät oppimatta. Vai johtuiko siitä, ettei koulussa saa antaa remmiä ja opettajienkin pitää ansaita nauttimansa kunnioitus?

        Tukkapölly ja kaikki kipua tuottava koskeminen on väkivaltaa, joka on Suomen lain mukaan kiellettyä.


      • Aikuinen2011

        Se on varmaan aikuisen luonteesta tosiaan kiinni.

        Mua ei kuritettu koskaan, ja minusta tuli silti ihan hyvä aikuinen. Otan muut huomioon ja kykenen tuntemaan empatiaa. En kuitenkaan ole hissukka vaan ihan itsevarma ihminen jolla on tavoitteita, mutten tallo muiden varpaille elämäni aikana. Epäilen että näin kävi, koska mun vanhemmat olivat köyhiä, joten en koskaan saanut mitään, eli en kuulunut niihin hemmoteltuihin pentuihin. En saanut viikkorahaa, en leluja (paitsi jouluisin jotain halpoja muutaman) ja mun vanhemmat huokuivat auktoriteettia. Eivät puhuneet siten, että joka lauseeseen kuului "No olkoon menneeksi", "mitä sinä haluat?", "oisko näin hyvä", "saanko tehdä näin" eikä mitään epävarmaa kysyvää sanaa mulle sanoneet. Varmalla äänensävyllä puhuivat (ei huutamalla tai kirkumalla), että viesti menee perille. Lapselta ei kysytä, vaan sanotaan miten asiat on.

        Tuntuu kieltämättä joskus siltä, että ihmisten pitäisi hankkia ensin koira, ja _kouluttaa_ se (toisin kuin yleensä ihmiset tekevät), ennen kuin hankkivat lapsia. Lasten ja aikuisten välillä kun kuitenkin on oma nokkimisjärjestys perheessä. Jos lapsille ei tee selväksi, että aikuinen on se joka perheessä määrää, eikä sitä tee lapselle selväksi ilman fyysistä tai henkistä kurittamista, niin lapsi siinä häviää pahiten. Ei sitä välttämättä tule huomaamaan. Ulkopuolinen sen näkee ainakin.


      • Tossi on!
        AM kirjoitti:

        Lapselle täytyy olla kunnon kuri tarvittaessa, mutta hakkaamista tai väkivaltaa ei pidä sallia missään muodossa. Jos aikuinen (=pitäisi olla lasta fiksumpi) ei saa lasta kuriin ilman hakkaamista, niin silloin jotain pielessä. Sen verran pitäisi jokaisella olla älyä ja kärsivällisyyttä, että lapsen pystyy kasvattamaan ilman väkivaltaa.

        Kyl lapselle pitää nipuri antaa, ja tukistaa. Jos ei aleta totelemaan, niin nuo keinot on salituja mutta lyödä ei saa.


      • kaksipiippuinen jutt
        AM kirjoitti:

        Lapselle täytyy olla kunnon kuri tarvittaessa, mutta hakkaamista tai väkivaltaa ei pidä sallia missään muodossa. Jos aikuinen (=pitäisi olla lasta fiksumpi) ei saa lasta kuriin ilman hakkaamista, niin silloin jotain pielessä. Sen verran pitäisi jokaisella olla älyä ja kärsivällisyyttä, että lapsen pystyy kasvattamaan ilman väkivaltaa.

        Jos olin lapsena kuriton, tuli välittömästi tukkapöllyä. Se oli ok siihen asti, kunnes isä tukisti niin raivoisasti, että päänahka oli pitkään kipeänä. Kaikki muut tukkapöllyt ovat unohtuneet, mutta niitä kipeää käyviä en.

        Noh, tuli minusta kuitenkin tolokku aikuinen, joka huolehtii asioistaan.


      • girlie30
        Eunukki -.- kirjoitti:

        Voi v****un kyrpä.

        Piiska tai tukkapölly EI OLE HAKKAAMISTA.

        Vai ootko kuullu kuinka mies porukka hakkasi jonkun antamalla tukkapöllyä ja piiskaa?

        Kysypä ukilta mitenkä siihe aikaan oli käytäntönä,ja oliko siihe aikaan laiskoja ja hemmoteltuja lapsia jotka sai kaiken tahdon läpi?

        EUNUKKI: on samaa mieltä sun kanssa, ei se tee kenestäkään vanhemmasta sen huonompaa tai väkivaltasempaa jos piiskaa antaa omalle kakaralle kun mikään muu keino ei toimi enää! Väkivaltaiset ihmiset istuvat linnassa!
        "Jos aikuinen (=pitäisi olla lasta fiksumpi) ei saa lasta kuriin ilman hakkaamista, niin silloin jotain pielessä"
        Eikä todellakaan tarkota että aikuinen ei olisi fiksu jos niin tekee, Fiksu se vasta onkin ettei anna oman lapsen hyppii silmille miten sattuu ja uskaltaa tarttuu tukasta!
        Sillo vasta onkin pielessä kun kaikki muut nuo "fiksummat" keinot on nähty ja koettu ja vieläkiin vaan paijataan lasta päähän ja sanotaan "hyvä poika /tyttö elä nyt oo kiukkunen äidille ,saat vaikka karkkia"
        On vain typerä vanhempi jos ei tajua kokeilla muitakin keinoja kuin ne "pehmoset"
        eikö sen jo huomaa tästäkin ettei ne oike toimi, kun 70% valittaa kun lapsi ei osaa käyttäytyy! Kerran antais piiskaa niin johan loppu marinat, niin on aivan normaalia ja vanhanajan tapa kasvattaa ja on toiminut paremmissakin piireissä,jopa vanhan ajan perheissä (jopa kuninkaallisessa) oli raippa lapsia varten ja sai raipan iskusta kun oikein tuhma oli,se oli myös pyhissä kouluissa käytetty keino ja luostareissa. nykyään vaan kaikki on kultalusikka suussa syntyneet ja saa kaiken valmiiksi, mitään ei arvosteta,ei vanhempiaan eikä niitä helppoja asioita joita on elämässä, sitten ihmetellään kun lapsista kasvaa narkkareita ja juoppoja!
        Lähettäkää lapsenne vaikka viikoksi afrikkaan missä on nälkää,johan ääni kellossa muuttuu, Jos ette ole valmiita läimäyttää pepulle!


      • periytyvää?
        Eunukki -.- kirjoitti:

        Voi v****un kyrpä.

        Piiska tai tukkapölly EI OLE HAKKAAMISTA.

        Vai ootko kuullu kuinka mies porukka hakkasi jonkun antamalla tukkapöllyä ja piiskaa?

        Kysypä ukilta mitenkä siihe aikaan oli käytäntönä,ja oliko siihe aikaan laiskoja ja hemmoteltuja lapsia jotka sai kaiken tahdon läpi?

        Minulla oli ainakin sen verran fiksut vanhemmat, että osasivat selittää säännöt ja pitää niistä kiinni ihan vaan yksinkertaisesti ja selkeästi puhumalla. Parempi sekä sääntöjen ymmärtämisen että lapsen kehityksen kannalta. Toimi sen verran hyvin, että itsekin saan lapset toimimaan sovittujen sääntöjen mukaan alentumatta tukkapöllön tai piiskan käyttöön. Taitaa olla sosiaalisesti periytyvää tuo taipumus fyysisten keinojen käyttöön. Tukista lasta, niin hän oppii tukistamaan. Puhu ja pohdi asioita lapsesi kanssa niin hän oppii ajattelemaan ja puhumaan.


      • wamic

        Nykyään lapset ovat hemmoteltu piloille. Miksi yleistät? Sekö nyt on sitten niin hienoa, kun olet uranainen? Voi tsiisus!
        Miksi ihmisen pitäisi olla erilainen kuin muut? Että erottuisi massasta? Miksi lasten pitäisi herätä laulaen?
        Puhut paskaa, että et koskaan ole vanhemmillesi sanot mitään vastaan.


      • grammar police

        Kieliasusta päätellen et todellakaan ole "uranainen". Se on yhdyssana, näin BTW.


      • Järkipuhetta
        periytyvää? kirjoitti:

        Minulla oli ainakin sen verran fiksut vanhemmat, että osasivat selittää säännöt ja pitää niistä kiinni ihan vaan yksinkertaisesti ja selkeästi puhumalla. Parempi sekä sääntöjen ymmärtämisen että lapsen kehityksen kannalta. Toimi sen verran hyvin, että itsekin saan lapset toimimaan sovittujen sääntöjen mukaan alentumatta tukkapöllön tai piiskan käyttöön. Taitaa olla sosiaalisesti periytyvää tuo taipumus fyysisten keinojen käyttöön. Tukista lasta, niin hän oppii tukistamaan. Puhu ja pohdi asioita lapsesi kanssa niin hän oppii ajattelemaan ja puhumaan.

        Minäkin tottelin heti kun asiat vain selitettiin minulle loogisesti. Ikinä ei tarvinnut tukkapöllyä tai vastaavaa, vaan järkipuhetta. Täytyy mainita että en ollut siis mikään ylikiltti lapsi ketä ei tarvitse koskaan ojentaa. Kun minulle kerrottiin että näin ei saa tehdä, ja mikä tärkeintä, perusteltiin miksi niin kyllä tottelin.

        Olen sitä mieltä että vanhemmat tyytyy väkivaltaan koska eivät jaksa keksiä parempaa tapaa. Eli tietynlaista periksiantoa.


      • myyse
        girlie30 kirjoitti:

        EUNUKKI: on samaa mieltä sun kanssa, ei se tee kenestäkään vanhemmasta sen huonompaa tai väkivaltasempaa jos piiskaa antaa omalle kakaralle kun mikään muu keino ei toimi enää! Väkivaltaiset ihmiset istuvat linnassa!
        "Jos aikuinen (=pitäisi olla lasta fiksumpi) ei saa lasta kuriin ilman hakkaamista, niin silloin jotain pielessä"
        Eikä todellakaan tarkota että aikuinen ei olisi fiksu jos niin tekee, Fiksu se vasta onkin ettei anna oman lapsen hyppii silmille miten sattuu ja uskaltaa tarttuu tukasta!
        Sillo vasta onkin pielessä kun kaikki muut nuo "fiksummat" keinot on nähty ja koettu ja vieläkiin vaan paijataan lasta päähän ja sanotaan "hyvä poika /tyttö elä nyt oo kiukkunen äidille ,saat vaikka karkkia"
        On vain typerä vanhempi jos ei tajua kokeilla muitakin keinoja kuin ne "pehmoset"
        eikö sen jo huomaa tästäkin ettei ne oike toimi, kun 70% valittaa kun lapsi ei osaa käyttäytyy! Kerran antais piiskaa niin johan loppu marinat, niin on aivan normaalia ja vanhanajan tapa kasvattaa ja on toiminut paremmissakin piireissä,jopa vanhan ajan perheissä (jopa kuninkaallisessa) oli raippa lapsia varten ja sai raipan iskusta kun oikein tuhma oli,se oli myös pyhissä kouluissa käytetty keino ja luostareissa. nykyään vaan kaikki on kultalusikka suussa syntyneet ja saa kaiken valmiiksi, mitään ei arvosteta,ei vanhempiaan eikä niitä helppoja asioita joita on elämässä, sitten ihmetellään kun lapsista kasvaa narkkareita ja juoppoja!
        Lähettäkää lapsenne vaikka viikoksi afrikkaan missä on nälkää,johan ääni kellossa muuttuu, Jos ette ole valmiita läimäyttää pepulle!

        Todella typerää vetää naurettavia äärilinjoja joko kuritus väkivallalla tai lässytys ja lahjominen. Tyhmät eivät muuta osaa kuin hakata ja alistaa. Tasapainoiset ja lastaan arvostavat aikuiset osaavat pitää kuria ja järjestystä ilman piiskaa, läpsimistä, tukistamista tai vastaavaa fyysistä, saatikka psyykkistä väkivaltaa. Lapselle voi asettaa rajat ja häntä voi ojentaa myös muillakin tavoin. Jos itsellä ei meinaa keinot riittää, niin apua voi aina hakea.

        Eivät aikuisetkaan toisiaan ojenna raipaniskuilla ja läimäytyksillä. Mikä lapsen kohdalla sitten on niin erilaista, että häntä voi aikuinen kohdella kaltoin? Lapsi on heikompi, häntä on helppo alistaa ja rankaista. Lapsi ei pysty pitämään puoliaan kun ihminen, jonka pitäisi olla hänen tukensa ja turvansa kohtelee häntä väärin. Lapsen ihmisarvo on aina toista luokkaa kuin aikuisen, pahimmissa tapauksissa lähes olematon.

        Lasta eivät kasvata ainoastaan vanhemmat. Yhä enenevässä määrin yhteiskunta, muut ihmiset kasvattavat lasta hyvin pitkälti (päiväkoti, koulu, tuttavat, kaverit...). Jos lapsesta myöhemmin aikuisena tuleekin alkoholisti on harvinaisen sinisilmäistä jos heti olettaa vian olevan vanhemmissa. Valitettavasti hyvä kasvatus ei ole aina tae hyvälle lopputulokselle (mutta toki se edesauttaa siihen suuntaan kovasti).

        Ilmeisesti tarkoituksenasi on tahallinen provokaatio, sen verran naurettavaa settiä tekstisi sisältää. Kyllä hymyilyttää kieltämättä ajatus, että saisit itse potkun raipaniskuista punaiselle perseelle Afrikan lennolle ilman paluulippua.


      • Nyrkin ja hellan väl

        Et varmasti ole kunnioituksen vuoksi ollut sanomatta vastaan vaan sen hakkaamisen pelon vuoksi.Hakkaamalla lapsiaan heistä kasvatetaan vain sellaisia jotka plekäävät ja eivät millään uskalla myöntää mitään minkä arvioivat johtavan selkäsaunaan.Isoiksi kun kasvavat niin lopsahtaa äijää nyrkki naamaan ja siihen se kunnioitus isää kohtaan sitten murenee nenän kanssa kilpaa.Seuraavaksi hakataan oma muija ja lapset.
        On aivan täysin paska puhetta että väkivalta jotenkin karaistaisi ihmisen luonnetta positiivisessa mielessä,ja luulisi sinunkin sen tajuavan vai oletko jotenkin lämmöllä muistellut kuinka nastaa se olikaan kun isä remmillä pieksi,kylläpä loppui niskoittelu? mene kuule hoitoon jos tuosta jotain hyvää keksit.
        MInä henkilökohtaisesti en pystyisi lapsiani silmiin enää katsomaan jos olisin lyönyt niin että mustelmia ja pahoinpitelyn jälkiä olisi katsottava monia päiviä.Kyllä se kuri pitää löytyä jotenkin muuten kuin hakkaamalla.
        Rajat on rakkautta on mielenkiintoinen lause jota tietyn tyyppiset luonnehäiriöiset tulkitsevat kuin piru raamattua eli loimeen vaan,keskusteluista viis.
        Luulenpa että "nykypentujen" maailma on hiukan erilaista kuin sinun ja minun lapsuus oli,heillä on vähän enemmän sisäistettävää kuin meillä aikoinaan oli.
        Jotain positiivista tuossa sinun kirjoituksessa kuitenkin oli eli olet lapseton. Kiitos siitä sinulle ja koita lapsettomana pysyä myös.Oikein mukavaa joulun odotusta!


      • nykyajan säännöt
        Järkipuhetta kirjoitti:

        Minäkin tottelin heti kun asiat vain selitettiin minulle loogisesti. Ikinä ei tarvinnut tukkapöllyä tai vastaavaa, vaan järkipuhetta. Täytyy mainita että en ollut siis mikään ylikiltti lapsi ketä ei tarvitse koskaan ojentaa. Kun minulle kerrottiin että näin ei saa tehdä, ja mikä tärkeintä, perusteltiin miksi niin kyllä tottelin.

        Olen sitä mieltä että vanhemmat tyytyy väkivaltaan koska eivät jaksa keksiä parempaa tapaa. Eli tietynlaista periksiantoa.

        Tänä päivänä kuritus ja lapsen alistus ei enää käy päinsä. Silloin saatte maistaa omaa lääkettänne kuin teistä vanhemmista tehdään ilmoitus lastensuojeluun sitten ei selittelyt enää auta! Nyt vaan pehmeyttä kehiin tai lapset viedään lastenkotiin!


    • Lämpimiä ajatuksia

      rauhoittavat rutiinit illalla ja tarpeeksi ajoissa. jos lapsi on vilkas kuten teillä, ei aivoja kannattaisi rasittaa kello kuuden jälkeen peleillä, telkkarilla ynnä muulla. kello yhdeksän voi olla aika myöhäinen nukkumaanmenoaika alle kouluikäiselle, jospa teidän tenava kärsii unenpuutteesta, ja hän tarvitsisi kertakaikkiaan enemmän unta.

      jutustasi kuultaa se, että teillä on mopo karannut käsistä lapsen suhteen. teette ehkä huomaamattanne virheitä. olette esim. "opettaneet" lapsenne siihen, että kehotuksia ei ole tarkoitettukaan noudatettavaksi. televisiosta tuli taannoin mainioita lastenkasvatusohjelmia, joissa ammattilainen seurasi tilannetta ja antoi käytännön neuvoja. aina tilanne oli, että hyvää tarkoittavat vanhemmat huomaamattaan toimivat väärin - jopa sen jälkeen kun heille oli näytetty käytöksensä. eli ongelma on vaikea. lapsihan ei tee mitään väärin, koska hänen kasvatuksensa on vielä kesken; hän koettelee rajojaan sen mukaan kuin se sallitaan.

      kiinnittäkää huomiota johdonmukaisuuteen. kehotus on tarkoitettu noudatettavaksi ja sen noudattamatta jättämisestä seuraa rangaistus. säilyttäkää hermonne, älkää korottako ääntänne, näyttäkää lapselle koko ajan että tilanne on hallussanne. telkkariohjelmissa meni joskus tuntikausia lapsen väsyttämiseen, ennen kuin hänet saatiin tekemään haluttu asia tai olemaan tekemättä jotain päätöntä. se ei ole helppoa ja voisit yrittää hakea apua jostain!

      vaikutat erittäin mukavalta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä ja toivon lämpimästi sinulle voimia. muista, että ette ole ainoa ongelmasta kärsivä perhe, vaikka välillä silta tuntuisi!!!

      • Jaksamista

        Olen samoilla linjoilla kanssasi, illalla ennen toivottua nukkumaanmenoa pitäisi vähintään tuntia ennen nukkumaanmenoa jo rauhoittua. Minulla on kaksi lasta peräkkäin ja nyt jo nuorisoa. Meillä toimi hyvin iltaisin: iltapala, iltapesut ja iltasatu. Satua lukiessa lapset väkisinkin rauhoittuivat ja olivat valmiita nukkumaan. Tosin välillä luettiin pitkäänkin. Sadun jälkeen lapset ottivat vielä tavakseen jutella päivän aikana mieltänsä painaneista asioista, joten nekin saatiin purettua. (Olin aikaisemmin kysynyt miten päivä oli mennyt ja yleensä eivät silloin pystyneet sanomaan. Syyttäisin tästä meidän vanhempien omia kiireitämme.)
        Jossakin vaiheessa lapset käyttivät satujen lukemista hyväkseen ja eivät kuunnelleet jolloin minä päätin lopuksi aina kysellä heiltä sadusta, jolloin heidän oli pakko kuunnella (uskon että auttoi koulussakin asioiden omaksumista).
        Uskon kun saatte nukkumaanmenon kuntoon, niin aamukerätyskin sujuu. Me saimme ainakin lapset aamulla pirteinä ilman herättämistä ylös.


    • Lux Ferre

      Itse olin lapsena oikein piru ja paholainen(Olen siis tyttö, tai nykyään nainen). Mutta se johtui siitä etten kunnioittanut vanhempiani. Ja, omalla kohdallani se, miksi en kunnioittanut heitä oli se että he eivät koskaan ymmärtäneet minua ja eivät koskaan osoittaneet tahi sanoneet rakastavansa minua.

      Ihmiset on toisaalta erilaisia, joten en kuitenkaan uskalla sanoa mitkä syyt teidän tapauksen takana ovat. Kerroin kuitenkin oman tarinani.

      • Why so nasty

        Se että ei sano rakastavansa ei tarkoita sitä ettei rakastaisi. Korjaa välisi vanhempiisi ja keskustele tuo asia läpi heidän kanssaan, jos et ole jo käynyt tai jos he nyt ovat enää elossa.


    • neljälle äiti

      Esikouluikää, noin 6 vuoden ikää, on pidetty ns. esimurrosikänä. Eli kuten ap:lla on, lapsen käytös on samantyyppistä kuin murkkuikäisellä. Toisaalta on pieni, ja haluaakin olla pieni, mutta toisaalta on jo iso ja haluaa erilaisia vapauksia ja oikeuksia kuten isoillakin on. Oma tahto, haluaminen, alkaa tulla esille ja se ilmenee eri tavalla kuin jollain alle 3 vuotiaalla uhmaikäisellä, koska on isompi ja "tietää" jo enemmän. Esikouluikä on ns. tahtoikä.

      Kaikkea omaa tahtoa ei pidä lannistaa eikä latistaa. Omaa tahtoa onkin oltava. Mutta se on eri asia kuin aikuisten pompottaminen tai määrääminen siitä, milloin herätään tai mennään nukkumaan tai vastaavista asioista.

      En oikein ymmärrä, mikä siinä nukkumaan menossa tai ylös nousussa on niin iso ongelma. Tottakai lapsi haluaa valvoa! Aikuinen ilmoittaa, että nyt on iltapala, iltapesut, sitten iltasatu ja nukkumaan.
      Tuon ikäisen kanssa voi jo sopia säännöistä. No jaa, meillä ne on kyllä "yhteisesti sovittuja" mutta minä aikuisena sanelen, esim. nukkumaan menoajan tai sen, että mennäänkö sinne kouluun vai jäädäänkö kotiin, kun kouluun meno ei huvittaisi.

      Ap:lle neuvoksi, että arki "kellotetaan", aikataulutetaan.
      Illalla iltapala on esim. klo 19.30. Klo 20 mennessä se on syöty, ja jos ei, on kaksi vaihtoehtoa, syö tai menee syömättä nukkumaan. Klo 20 iltapesut ja sitten iltasatu tai vastaava rauhoittumishetki,. Vuoteessa voi vaikka katsella kirjaa tai vastaavaa, ja klo 21 sammuu valot ja hyvää yötä.
      Kysymykseen, miksi aikuiset saa valvoa, ja miksi lasten pitää mennä nukkumaan on meillä ainakin yksinkertaiset vastaukset: minä menen nukkumaan sitten, kun sinä olet nukahtanut. Koska aikuisilla on erivapauksia, koska olen aikuinen. Sinä olet lapsi ja nyt on lasten nukkumaan meno aika.
      Ja että illalla tv.sta tulee aikusiten ohjelmia, ne eivät ole tarkoitettu lasten katsottavaksi.

      Aamulla lapsi ylös, esim. klo 6:30. Max 15 min herättelyä, ja sitten ylös, pisulle ja hammaspesulle. aamupala ja vaatteet päälle klo 7-7.30 ja eskariin - jos siis eskari alkaa klo 8 ja sinne ennättää puolessa tunnissa.

      Aina on vaihtoehtoja. Voi syödä tai olla syömättä. Voi mennä nukkumaan / lähteä sinne tai tuonne vatsa täynnä ja syöneenä tai sitten syömättä. Voi pukeutua tai mennä yöpaita päällä sinne eskariin.

      Koska ap.n perheessä vanhemmat eivät ole töissä, sellainen tietty rytmi puuttuu aikuisten elämästä. Kellonajat ovat liukuvia ja liukuma ei olekaan minuuteissa, vaan tunneissa, ja sillä on jo merkitystä.
      Ihan turha odottaa, että lapsi loisi oman rytminsä tai pitäisi siitä kiinni. Kyllä se on aikuisten tehtävä.

      On asioita joista ei neuvotella. Ne ovat esim. nukkumaanmenoaika ja ylös nouseminen etenkin kun on kouluun tai eskariin lähtö.
      ja toinen asia on sinne eskariin ja kouluun lähtö.

      Olen itse sanonut lapselle, että ei minustakaan ole kiva töihin mennä, mieluummin olisin kotona, vaan kun ei sitä rahaa tule muualta kuin töistä.

      Olen sanonut, että ei ole minun eikä lapsen päätettävissä, mennäänkö kouluun vai ei; suomessa on oppivelvollisuuslaki ja jos ei mene kouluun, poliisit hakee. Siellä on pakko olla.
      On oma asia, opiskeleeko ja oppiiko. Opettajalle on se ja sama, onko meidän mirkku luokan tolloin vai välkky. samoin minun kannaltani on yhdentekevää, opiskeleeko lapsi vai ei. Minulla on tulevaisuus takana ja niin minun kuin opettajankin koulut on jo käyty. Sellainen uhma, että kapinoi aikuista vastaan ja jättää oman koulutyön hoitamatta ei heittaa meitä aikuisia enää, se on vahingollinen vain itselle: kun opiskelee ihan alaluokilta, oppii ja opettelee, saa hyvät numerot ja voi valita, minne menee opiskelemaan ja mihin ammattiin menee. Jos numerot on huonot, ei voi valita, vaan joutuu tai päätyy vain jonnekin. Hyvät numerot takaa mahdollisuuden korkeampaan koulutukseen ja se taas mielekkääseen, kiinnostavaan ammattiin ja parempaan toimeentuloon, jolloin hyvällä palkalla voi ostaa sitä, mitä haluaa.'

      Näinhän se ei aikuisten oikeesti ole, mutta lapselle olen tätä selittänyt heidän kouluvuosiensa aikana.

      terveisin neljän äiti, 27, 24, 8 ja 4 vuotiaat.

      • neljälle äiti

        Ap:lle, käypä katsomassa MLL:n sivustoilta vinkkejä. Siellä on hienosti kerrottu eri ikäisistä lapsista.


    • Kokemusta on

      Kuusivuotiaan kehitykselliseen ikään kuuluukin, että itsekään ei tiedä, onko iso vai pieni. Silloin saattaa lapsen pullisteleva käyttäytyminen saada ylireagointeja ja väärinymmärryksiä. Siksi sen läpikäymiseen tarvitaan aikuisen turvallisia ja säännöllisiä rajoja. Viisaat vanhemmat ohjaavat lastaan kannustuksella ja empaattisella tuella. Lapsen kanssa tehdään yhteiset säännöt

      • niin no

        Minulla oli lapsena puoli yhdeksän uutiset rajana. Sitten hammaspyykki ja iltajutut sängyn laidalla iltasatu tai rukous, tai puhetta.


    • viisi lasta

      Vie lapsesi psykologille. Voi olla ADHD. Se selittäsi hyppimisen ja vaikeasti nukkumaan lähtemisen. Voisi olla lääkitys paikallaan. Tasapainoittasi lapsen ja vanhempien elämää. Lapselle pitää myös sanoa, että jos aikuiset valvoo, se ei tarkoita että lapset saavat valvoa, vaan lapset saavat valvoa sitten kun ovat aikuisia, mikäli haluavat. Viimeistään klo 20 sänkyyn ja hiljaisuus. Kannattaa ilta rauhoittaa ja tehdä jotkut asiat rutiineiksi. Esim. iltasatu, lämpöpussit nilkkoihin. Raukaisee ja lämmittää ihanasti.
      Äläkä missään nimessä anna lapsellesi valtaa. Hänhän jo määrittelee mitä te aikuiset saatte tehdä. Ellei mitään rajoja ole, on lapsella olo, että voi tehdä mitä tahansa, milloin tahansa ja kokeilee aina vaan enemmän ja enemmän. Peli poikki ja vanhemmuus esiin. Vaikka olet työtön, ei sitli tarvitse olla vetelä ja vetku lapsen kasvatuksessa. Olet myös esimerkki ja lapsenne voi ajatella, ettei nuokaan mitään tee. Hankkikaa yhteisiä harrastuksia lapsenne kanssa. Esim lenkillä käyntiä, uintia, hiihtoa. Tehkää se ainakin 2-3 kertaa viikossa ja näette että lapsi nauttii ja alkaa arvostaa teitä vanhempina.
      Silloin kun lapsenne alkaa juosta pitkin olohuonetta, niin vaatteet päälle ja ulos. Mene kaveriksi juoksemaan ja vaikka olisi 30 pakkasta niin ulos vaan juoksemaan. Kyllä lapsi pian hoksaa, että sisällä ei juosta. Ellei kerta kiellot auta, niin järeämmät konstit käyttöön. Ruumiillista kuritusta ei kannata edes kokeilla. Sillä saa vain pahaa aikaan. Vanhempien pitää olla yhtä mieltä ja ehdottomasti kieltää kerran ja ellei tokene niin ei jankuttaa vaan keksiä ne järeämmät keinot tottelemiseen. Ellei pese hampaitaan, pese ne lapselta.

      • Leimunen

        Tämä ADHD-hömpötys on ihan uskomatonta. Nykyään vanhemmat tykkäävät hakea lapsellensa ADHD-diagnoosin jotta voivat päästä itse omantunnon tuskistaan - lapsessahan se vika on!
        No, useinpa jos lapsi laitetaankin sitten esim terapiaan niin tämä "ADHD" häneltä poistuu! Keskittymiskyvyn puute aiheutuu sekaisesta mielestä, joka on vanhempien aiheuttamaa. Uskomatonta että aikuiset ihmiset syöttävät lapsille lääkkeitä itse aiheuttamaansa "sairauteen". Lapsi tarvitsee vaan juuri ne rajat, ja vähän ymmärrystä siihen päälle. Hyvin yksinkertaista, mutta joo, vaatiihan se kanttia jota ei kaikilla ole, kuten tällä palstalla huomattu.


      • hae pois vaan
        Leimunen kirjoitti:

        Tämä ADHD-hömpötys on ihan uskomatonta. Nykyään vanhemmat tykkäävät hakea lapsellensa ADHD-diagnoosin jotta voivat päästä itse omantunnon tuskistaan - lapsessahan se vika on!
        No, useinpa jos lapsi laitetaankin sitten esim terapiaan niin tämä "ADHD" häneltä poistuu! Keskittymiskyvyn puute aiheutuu sekaisesta mielestä, joka on vanhempien aiheuttamaa. Uskomatonta että aikuiset ihmiset syöttävät lapsille lääkkeitä itse aiheuttamaansa "sairauteen". Lapsi tarvitsee vaan juuri ne rajat, ja vähän ymmärrystä siihen päälle. Hyvin yksinkertaista, mutta joo, vaatiihan se kanttia jota ei kaikilla ole, kuten tällä palstalla huomattu.

        Tuskimpa aloittajan lapsella on ADHD:tä. En ymmärrä, miksi pitää sotkea ADHD ja käytöshäiriöt keskenään.


      • riekale
        Leimunen kirjoitti:

        Tämä ADHD-hömpötys on ihan uskomatonta. Nykyään vanhemmat tykkäävät hakea lapsellensa ADHD-diagnoosin jotta voivat päästä itse omantunnon tuskistaan - lapsessahan se vika on!
        No, useinpa jos lapsi laitetaankin sitten esim terapiaan niin tämä "ADHD" häneltä poistuu! Keskittymiskyvyn puute aiheutuu sekaisesta mielestä, joka on vanhempien aiheuttamaa. Uskomatonta että aikuiset ihmiset syöttävät lapsille lääkkeitä itse aiheuttamaansa "sairauteen". Lapsi tarvitsee vaan juuri ne rajat, ja vähän ymmärrystä siihen päälle. Hyvin yksinkertaista, mutta joo, vaatiihan se kanttia jota ei kaikilla ole, kuten tällä palstalla huomattu.

        leimunen....sinä järjen riemuvoitto! adhd ei ole aikuisen aiheuttama....vaan joko perinnöllistä tai sitten esim...keskosuudesta johtuva sairaus eli siis keskushermostosta puuttuu stimoiloivia aineita!!
        omalla pojallani se todettiin monien tutkimusten jälkeen ja en todellakaan itse ole aiheuttanut sitä....tänä päivänä siitä puhutaan kun ennen aikaan siitä ei tietoa ollut.
        lääkkeillä saadaan puuttuva aine aivoihin ja terapialla opitaan elämään......uudestaan. kandeis eka tutkia asiaa ennenkun kirjoittelee omia näkemyksiä tänne....ja lisään että adhd-lapsi ei ole ilkeyttään riehakas......tai tee järjettömyyksiä vaan ei yksinkertaisesti pysty ajattelemaan mitä tekee.....jos auto ei liiku kun omistaja ei ole tankannut sitä on se varmaan auton valmistajan vika!!


    • kultakala10

      Kuuluu ikään varmasti tuo käytös - ja noita kausia tulee vielä.. monia, ikävä kyllä. Rajaa hakee, ja niitä toden totta tarvitsee. Ja rajaa uskaltaa hakea teiltä, vanhemmilta, kun tietää että sen uskaltaa tehdä - ette hylkää vaikka on hirviö. Hyvä siitä tulee, tiukka linja vain. Niistä hyviä vinkkejä tossa ylemänä.
      Meillä tehdään/on tehty niin että lapselle kerrotaan etukäteen mitä tapahtuu jos toimii/ ja nimenomaan valitsee itse huonon käytöksen. Ja tietty myös jos hommat toimii hyvin niin miten se vaikuttaa esim. pienet palkinnot.. uimahallireissu yms. Eskari- ikäinen on jo niin fiksu että hänen kanssa voi asiat esim. ihan paperilla sopia. Syy-seuraus- suhteen jo tajuaa. Meillä paras rangaistus on 2-7 päivän aresti, jolloin kavereiden kanssa ei leikitä eskarin/koulun ulkopuolella. Ja myös sen tuskan ja marinan "kun ei ole mitään kivaa tekemistä" täytyy myös aikuisen kestää, eikä antaa periksi. Toinen mikä on hyvin meillä toiminut jos nukkumaanmeno tökkii -> seuraavana päivänä varttia aikaisemmin sänkyyn. Ja jos ei tahti muutu niin sitä seuraavana viä varttia aikaisemmin. Kyllä pian tulee vipinää kinttuihin kun on nukkumaanmeno aika.
      Usein vain se johdonmukaisuus ja siihen jaksaminen puuttuu. Mutta tsemppiä ! Ja niin ku tossa joku edellä sanoi, ei kannata mitään diagnooseja heti miettiä. Joskus tuntuu että nykyään niiden taakse on hyvä kätkeytyä.

    • kukkujaiset

      Minäkin ajattelin ehdottaa reipasta, siis hengästymiseen asti reipasta, iltaliikuntahetkeä yhteisesti vanhemmille ja lapselle joka ilta vaikka klo 19 - 20. Joko muutaman kilsan reipas happihyppely ulkona tai paukkupakkasilla ja kaatosateella reipasta "jytäjumppaa", vaikka zumban tyylistä, varmaan löytyy myös DVD-kaupalla lasten ja nuorten jumppaohjelmia. Tekee hyvää myös työttömille isille ja äidille. Mitä te kaksi aikuista teette iltaisin seitsemän ja yhdeksän välissä? Ilmeisesti joko makaatte sohvalla TV:tä töllöttämässä tai toinen istuu tietsikalla viihdyttäen itseään netissä. Sillä välin kun lapsi yksin jätettynä rakentelee majoja olkkarissa. Arvaanko oikein, että hänelle välillä vähän huudellaan ohjeita toisesta huoneesta tyyliin "menehän iltapesulle". Nyt sovitte isän kanssa, kumpi on joko vuorollaan tai koko ajan tytön nukkumaanlaittovastaava. Kello kahdeksasta asti herpaantumatonta mutta vilpittömän myötäelävää läsnäoloa tyyliin ei metriä kauemmas lapsesta. Yhdessä iltapala, juttelette päivän tapahtumista koulussa, ehkä suunnittelette huomista yhdessä, sitten yhdessä kylppäriin hammaspesulle. Pesujen jälkeen jompikumpi lukee puolisen tuntia tai ainakin vartin verran jotakin lasta kiinnostavaa, pitkää kirjaa. Esim. Risto Räppääjä-kirjat ovat hauskoja ja ikäisilleen sopivia. Ja muksu nukkumaan puoli yhdeksältä, että on pelivaraa puolisen tuntia unensaannille. Tarvittaessa käykää neuvolapsykologin pakeilla, kyllä sellainenkin löytyy kun vain osaatte kysyä. Voisitte te aikuisetkin kokeilla muutaman viikon ajan mennä yhdeksältä itse nukkumaan, ei tee pahaa teillekään. Tuskin se lapsi yksinään hereillä viitsii riekkua?

      • MäNiinKatkeraKo???

        Mitä tarkoittaa "rajaahakee",mistä on kysymys?.Kyllä olen raitsikassa seurannut aina joskus lapsia JA heidän äitejään...huh..huh.missä raja kulkee?.
        Mun pitäis saada tyttäreltä Mac.ei osat..ei.


      • KatkeraKoHehHeh
        MäNiinKatkeraKo??? kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa "rajaahakee",mistä on kysymys?.Kyllä olen raitsikassa seurannut aina joskus lapsia JA heidän äitejään...huh..huh.missä raja kulkee?.
        Mun pitäis saada tyttäreltä Mac.ei osat..ei.

        En mä tyydy tohon Mac:kiiiiiiiiiiiiin,mun pitääkin sada Epad (tietenkin Aplen),nyt met soitan,halvalla kännykällä hänelle...et sillee.
        Eihän tää nyt asiaan liity mutta..läheltä varmaan "liippaa ja mutkankautta".
        Mä vaan oikuKas?


    • Kuulostaa ihan normaalilta lapselta, mutta vanhemmat on vähän neuroottisia.

    • Candis***

      Huhhuh!! Mä luulin olevani ainoa!! Meillä eskari-ikäinen neiti on tullut täsmälleen muhun, eli on joka käänteessä päsmäröimässä ja pomottamassa. Tai yrittää. Ja yrittää muuten niin kauan välillä että saa istua nurkassa miettimässä miten homma oikein meneekään ja lopulta myöntää, että aikuinen on se, joka perheessä päättää asioista. Välillä vaan pitää kerta kaikkiaan olla tiukkana vaikka joskus tekisikin mieli antaa periksi, mutta pohjimmiltaan lapsi kaipaa rajoja ja niitähän meillä tulee. Ja aina muistan sanoa että rajojen asettaminen on välittämistä ja olen rautalangasta vääntänyt, että jos en välittäisi, lapseni saisi tehdä ihan mitä huvittaa ja jos itseään satuttaisi, en siltikään välittäisi. Lapseni on pienestä asti ollut itsepäinen ja temperamenttinen. Tietenkin lapsi tulee hyväksyä sellaisena kuin tämä on, mutta sitä ei pidä hyväksyä, että lapsi saisi luonteensa varjolla tehdä mitä tahansa; perusteeksi lapsellekin riittää se, että aikuisetkaan eivät saa tehdä mitä haluavat. Säännöt ovat kaikkia varten.

    • hei hakooo

      Kyllä teillä vanhemmuus on hukassa ei pitäisi ollenkaan tehdä lapsia jos ei osaa niitä kasvuun ohjata.HEI HALOO

    • huhhuh

      voi hyvänen aika tätä maailman menoa. Ei ihme, että lapset käyttäytyvät ja voivat huonosti. Ei pidetä mitään rajoja, saadaan hyppiä nenille ja haistatella. Miten ihmeessä on niin vaikeaa kasvattaa lasta? Ei tarvitse muuta kuin olla ehdoton asioissa, ei antaa heti ensi tilaisuuden tullen periksi jos jotain on sovittu lapsen kanssa.Ei missään nimessä saa antaa periksi, pitää olla ehdoton tai muutoin ei lapsi usko puhetta. Miksi ihmeessä lapsia tehdään jos niitä ei osata kasvattaa!!! Lapsi voi vain huonosti tuollaisessa kodissa.

    • hitaasti lämpiävä

      Jos lapsella on hitaasti lämpenevä temperamentti, on päivän tapahtumista kerrottava ajoissa. Lasta ei voi käskeä "yhtäkkiä" nukkumaan, vaan voi kertoa hyvissä ajoin, vaikka tuntia ennen, että nukkumaanmenoaika lähestyy. Sanot lapselle, että luet hänelle valitsemansa sadun, kun on suorittanut kaikki iltatoimet. Alat puhumaan sadusta jo vaikka iltapalalla, niin lapsi tekee mielellään kaikki toimet ennen sitä. Käykää vaikka kirjastossa lainaamassa oikein mieluisia kirjoja. Myös esim. ennen iltapalaa kysyt haluaako juoda mehua vai maitoa iltapalalla jne. Näin lapsi tietää, että kohta on iltapala ja valmistautuu ja lämpenee ajatukselle. Iltaisin kannattaa vähentää hyvissä ajoin valaistusta hämärämmäksi. Myös aktiviteettien on oltava rauhallisia. Saahan lapsi riittävästi liikuntaa ja monipuolista ravintoa päivän aikana? Tarpeeksi vitamiineja, ei paljoa lisäaineita tai valkoista viljaa.
      Voit tehdä myös kuvista lukujärjestyksen, joka näyttää päivän tapahtumat ja järjestyksen. Lapset tottelevat sitä melko hyvin. Tätä käytetään paljon päiväkodeissa sekä erityisluokissa. On tärkeää, että teillä on tarkat rutiinit,joita noudatatte.

      • TaaskoKatkea2

        Jokos tuo jäis pysyväksi,Ei tuohon kaikkeen "kellää aika riitä"?.Missävälissä itseä hoitaisi?,niin kun tuo leffakin odottaa?.


    • tuppiremmi

      lapsissa on eroja. Toinen herää aikain ja toinen ei millään. Joku tarvitsee esim. pienen tukkapöllyn kun toinen uskoo pelkkää sanaa. Näin meillä homma toimii. Olen nähnyt kasvatustyötä jo kauan ja yleensä syynä on aina vanhemman auktoriteetin menetys. Ollaan kavereita eikä uskalleta ottaa sitä paikkaa mikä aikaiselle kuuluu

    • pahpahjapah

      Eli siis ensin on uhmaikä, joka muuttuu esimurrosiäksi ja se taas murrosiäksi, sit on hiukan muita kasvukipuja, kolmenkympinkriisi, esivaihdevuodet ja lopulta varsinaiset vaihdevuodet. Näin ihminen ei ole vastuussa omasta käyttäytymisestään vaan ain on joku pirkulan "normaali juttu" menossa. Pah, ihan turhia vouhotuksia kaikki murkkuiät sun muut, ei niitä ennenkään ollu vaan sillon oli KURI!

    • öåpljokhigfvkblkg

      Sanoisin että kaikki jotka sanovat että ''miksi hankitte lapsia jos ette osaa kasvattaa? se on helppoa!''- ei edes ole saanut lapsia että pitäkäääpäs nokkanne kiinni. Ja jos oma kersa on priimus niin ei siitä muille tartte víttuilla.

    • onnellinen lapseton

      Kyllä on mukavaa elämää kun ei tarvi kuunnella ja kärsiä lapsista (riiviöistä)

    • ap:lta kiitos.

      Suurkiitoksia asiallisista ja ymmärtävistä kommenteista, niitä juuri toivoinkin ja tarkkaillaan parhaiden neuvojen mukaan, yksi parhaita oli neljän lapsen äidin ohjeet. Itsestäni: kaikki vanhemmat kun eivät harrasta alan seurapiiritoimintaa eikä ole sukulaisia keiden kanssa avautua samaan tapaan kuin täällä anonyymisti, mistä ihmeestä silloin neuvon saisi? Empatia on se sana, joka meillä ymmärretään myös, jokainen perheen jäsen. Ja ollaan oppivaisiakin, ehkä tuo miehenpuolikas on se jäärämpi muokkaamaan itseään mutta kyllä sekin ymmärtää.

      Nämä loput psykopaattiset sormella osoittelijat pysyköön siellä hyvin syvällä missä varmaan ovatkin aina olleet "miksi teette lapsia" ja "neuroottista"-lauseineen. Psykopaatti ja narsistihan ei asiaa sen syvemmälle koskaan näekään, oman erinomaisuutensa vain ja sen ettei se erinomaisuuden pimeä puoli näy missään, omien itselle rakennettujen kulissien läpi. Mutta elämä on oppimista varten ja sitä varten tämäkin keskustelu on nyt käyty.

    • yksinkertaistakaa

      miten heräämisestäkin tehdään noin vaikeeta? :D

      nostatte vaan sen sängystä pois omasta huoneesta ja ovi lukkoon. Ja vahditte ettei mene muualle kuin ensin hampaat pesemään ja sitten aamupalalle.

    • Pari vinkkiä...

      ...tosi tiivistetysti:
      - rutiinit & aikataulut
      - lahjonta & kiristys
      - perustele käskysi & ymmärrä lastasi, hän ei ole vielä valmis
      - suurimman osan lapsen käytöksestä selittävät: vanhempien luovuttamat geenit & kasvatus; älä syytä lastasi :)

    • mölöp

      kunnolla remmiä kolme kertaa päivässä niin kauan että oppii olemaan.koirien sähköpanta auttaa asiaa kanssa.

    • Kieletty

      Tukistaminen ei ole suotavaa.!! Sellaiset tukistajat sais laittaa kiveen sisään!!Kyllä lapset uskoo.Jos ei ole häiriintynyt.Hellästi käsitellä lapsia.Heissä on tulevaisuus!!

      • Hanajima

        Kieletty: Yhyy! Lapsia kohdellaan niin kaltoin, mikään ei ole heidän vikansa!
        Pah! On niissä lapsissakin jotain vikaa aina välillä.

        Mölöp: Hahahaa! Tosi hauskaa. Rupee kuule stand-up koomikoksi.


    • OnneksiMeilläToimii

      "Lapsi on muuten hyvin herttainen ja kiltti luonteeltaan, kasvanut täysin normaalisti ja koulussa ei ole mitään ongelmia ilmennyt näin alussa." siis - miten voit kaiken kertomasi jälkeen ladata em. lauseen esiin ? Kertomasi perusteella tenavassa on hyvin vähän kilttiä ja herttaista luonnetta, anteeks nyt vaan !
      Kyllä se niin on, että jokin mättää, liian usein on tullut annettua periksi ? Joskus pitäisi vaan lopettaa se robottina jankkaaminenkin ja laittaa vaan asiat tapahtumaan... käsitätkö ? Se pomppiminen ei olisi koskaan alkanutkaan, jos ei sen olisi päästänyt alkamaan... käsitätkö ? Eikä tuo aamutemppuilu... eikä iltavenkoilu... Jos aikanas olisit pitänyt kiinni siitä, että kun mennään nukkumaan, niin mennään nukkumaan ja kun valot on pois, niin valot ON pois, niin ei tätä murhetta olisikaan. Nyt sun on aika ottaa nämä luulot pois ja sen minkä aiemmin olet helpommalla luullut pääseväsi periksi antamalla, niin nyt korjaat satoa ja teet kaksinkertaista työtä em. asioiden kanssa.
      Näin se vaan on.
      Joo - täällä puhuu viiden lapsen äiti, jolla ei juuri vastaavia ongelmia ole ollut. Lapsista vanhin jo aikuisuuden kynnyksellä omassa kodissa jo opiskelemassa ja pienimmät kolme ja neljä vuotiaat, eli edelleen nukkumaan mennään joka ikinen ilta ja vapaapäiviä lukuunottamatta hoitoon myöskin mennään joka työpäivä, tarkoittaa 4-6pv viikossa. Ei ole ollut ongelmia. Uskoakseni hyvin määrätietoinen otteeni mm. sängyssä pomppimise, nukkumaanmenon ja vaatteiden päällepukemisen suhteen on kantanut hedelmää.
      Näin ollen, kun kaikki toimii, joskus voisi antaa myötenkin, esim. jos on juuri se viisi minuuttia aikaa sitten aamulla katsoa se lastenohjelma loppuun ennen lähtöä, pukemisen lomassa, ne viimeiset minuutit istutaan vaatteet päällä rauhassa ja katsotaan ohjelma loppuun ja sitten mennään. Jos taasen aikaa ei ole, niin ohjelma jää kesken ja ongelmaa ei ole ollut senkään suhteen. Jopa tuon ikäiset ymmärtävät, että kun on aika mennä, niin on aika mennä.
      Näkisin kyllä varmasti yhteyden myös tuon työttömyyden välillä... Onko teillä ikinä ollut aikatauluja lapsella ? Onko ikinä ollut toistuvia rutiineja, joista olisi voinut oppia mitä tarkoittaa säännöllisyys ? Niitä voi kyllä järjestää, vaikka olisi työttömänäkin, mutta jos oleminen on ollut täysin päämäärätöntä ja ei mitään rutiineja, niin paha nyt yhtä äkkiä siihen lasta opettaa. Työttömänäkin ollessa voisi ja pitäisi esim. lähteä ulkoilemaan aina suunnilleen samaan aikaan, käyttää lasta kerhoissa tms. eikä vaan antaa oleskella tietämättä aikataulujen kanssa elämisestä yhtään mitään.
      Eli - ei kaikki ole myöskään adhd:n syyksi laitettavaksi kelpaavaa, yllättävän usein nämä adhd lapset kasaantuvat samoihin perheisiin - jotenkin tulee vaan mieleen, että onkohan se ihan kotikasvatuksesta saatu adhd ?

    • navettapiika

      Rutiinit tietysti olla pitää, mutta lapset on myös yksilöitä. Mulla seitsemän kappaletta ja luonteet ovat tyyten erilaisia, 3 menee nukkumaan yhdeksältä, 3 patistetaan nukkumaan kymmeneen mennessä ja sitten on nuorimmainen, se riiviö. Nukkumaan ei sitten millään, on kaikki mahdollinen kokeiltu ja aikataulut väännetty. Lääkäristä viimein apu, melatoniinilla saadaan neiti sammumaan ennen aamukolmea, unirytmi menee sekaisin jos jotain erikoista tapahtuu tai vaikka sairastuu, taas pari viikkoa melatoniinilla kellon säätöä ja uni tulee ajallaan. Lastenlääkäri oli tyttärestä sitä mieltä, että hän on vain herkkä ja keskosilla on taipumusta näihin erikoisiin unirytmeihin. Ja se ruumiillinen kuritus,myös tukkapölly, kannattaa jättää kokeilematta,voipi poliisit tulla kylään sosiaalityöntekijän kera. Näihin uni ongelmiin kannattaa hakea apua, ennen kuin koko perhe on väsynyt yöralliin. Herääminen sujuu kyllä, kun unta on tarpeeksi pohjalla.

      • aina kandee kysyä

        Hanki erikoispatja, saksalaista tekoa, muovitettut säleet liikkuvat hengityksen tahdissa, sen päällä superlonpatjat. Lähtee melatoniinilääkitys muutamassa viikossa ja lapsonen nukkuu yönsä. Patja on ns. Thevo-patja, myy mm. PT-keskus.


    • JK

      VAI NIIN

    • JK

      EI OLE

    • ninnannunnannippelis

      uhkailu - vittuilu - katteettomat lupaukset ja pesäpallomaila!
      lähtee ku atte potalta perkele!! ;)
      lapsellas on uhmaikä ja adhd o jokajätkän "tauti" on aina ollu ja tulee olee, jos poika on!

    • 4:n äiti

      Hei oikeesti! Et voi olla tosissas. Meillä lapset toki aikanaa yritti myös vetkutella ja tehdä oman pään mukaan asioita, muu vihellettin peli heti poikki ja kerrottiin miten homma etenee.. Vaatii toki jämäkkyyttä ja toistamista(välillä jopa jankuttamistakin) ja toistamista... Olkaa aikuisia ja päättäkää lapsen puolesta!!

    • minä myös äiti

      Moi!
      Seuraavassa muistini varaisia "muistiinpanoja" eräältä luennolta. Jotta saat lapsen tottelemaan, kun pyydät/ käsket häntä:
      -sulje pois muut häiriötekijät ympäriltä
      -varmista, että lapsen huomio on kiinnittynyt sinuun
      -käytä käskymuotoa, ei ehdotuksia
      -pyydä lasta toistamaan, mitä sanoit
      -toista tarvittaessa kerran, jos ei tapahdu, mene ja ota esim. iltatoimille mennessä hellästi kädestä ja taluta hammaspesulle tai vie lapsi sylissä
      Oma neuvoni vielä lopuksi, että kun on hommat hoidettu, kehut päälle ja iltasatu siitä hyvästä, jos on kaikki iltatoimet hoidettu hyvissä ajoin. Ja aamuisin, kun lähtö sujuu, kannattaa luvata jotain mukavaa yhteistä tekemistä eskaripäivän jälkeen. Meillä hyvistä teoista kehutaan myös toisten kuullen, esim. kerrotaan yhdessä isille, puhelimessa mummolla tai naapurille tavatessa. Sitä lapsi saa pontta olla jatkossakin reipas! Tsemppiä!

      • ohikulkija15

        itse perhehoitajana tiedän, kaikki väkivaltainen kurin pito,voi viedä lapsen pois. siis kaikki tukka pöllyistä lähtien. varokaa,kaikki ei ole samaa mieltä,mikä on oikein ja mikä ei. lapset voivat puhua kodin ulkopuolella kaikkea,mikä ei olisikaan totta. ja asia etenee sosiaalitoimistoon,josta ottavat yhteyttä. voisin sanoa että onhan se väärin jos ei saa kontrollia lapseen ilman kovia otteita. rajansa kaikella.nykyään kaikki mikä satuttaa lasta on kiellettyä. lapset ovat aika hurjia nykyaikana.

        meillä eskari on hetkessä ylhäällä aamusta ja illalla menee nukkuumaan samaan aikaa kuin pikkuveli. IHME. muuten käyttäytyy kuin edhd. tosin johtuu suurin osin väsymyksestä. ja tosiaan joo murrosikänen tuntuu että mulla olisi kaksi murrosikästä lasta 6 ja 3vuotiaat.
        jos huolettaa että lapsella on adhod ota ihmeessä puheeksi 6v neuvolassa.ei asian tarvi mennä eteenpäin, jos ei halua selvittää. parempi purkaa jollekki tuntematttomallekkin tunteet sekin jo auttaa vähän jaksamaan kotona.
        pitäähän aikuisenki saada levätä että jaksaa vaikean lapsen kanssa vaikka kotona olisikin päivät. tiedä kokemuksesta. henkinen väsymys tekee pahaa parisuhteelle, itselle ja ympärillä olijoille.

        koittakaa jaksaa vaikeiden lapsien kanssa!


    • meillä eskarilainen herää ihan hyvin aamuisin, herätys on yleensä 7.15. iltaisin mennään lukemaan iltasatu viimeistään varttia vaille 9. poika voi pälättää sängyssä vielä sadun lukemisen jälkeen,mutta ainakin on pää tyynyssä.
      teidän kannattaa miehen kanssa istua yhdessä pöydän ääreen ja kirjata ylös yhteiset pelisäännöt,joista ei luisteta. lapset on mestareita manipuloimaan vanhempia,kun huomaavat että haa,nuo ei vedäkään yhtä köyttä tässä asiassa..

    • lady vm-52

      kaikki pennut on hirviöitä ja siksi en niitä ole hankkinutkaan....

      • lady55pirkkoa

        niin,;D toiset huomaa ajoissa ettei kannata jatkaa hirviösukua, hyvä niin...varsinkin kun on näköjään omakohtaista kokemusta.. Vaikka...pojasta polvi paranee...sekään ei päde kaikkien kohdalla.


      • Hanajima

        lady vm-52: Äärimmäisen rakentava ehdotus. Ei hankita lapsia, koska siitä voi seurata jotain ongelmia! Ihmellisen nerokasta! Vanha sananlaskukin sen sanoo: "Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi pitää päänsä kiinni."


    • ljo092l e

      Vanha sanonta "RAJAT ON RAKKAUTTA" pitää mainiosti paikkaansa. Vanhempien tehtävä on sanoa lapselleen, että mitä saa tehdä ja mitä ei. Vanhempien kuuluu joskus tuottaa mielipahaa lapselleen (esim. ei saa syödä karkkia ennen kuin karkkipäivänä).

      Hyviä ohjeita on tullutkin paljon. Itse olen noudattanut seuraavaa:

      - aikatauluta päivä. Sillä tavalla lapsen kanssa ei tarvitse taistella ja oma elämäkin helpottuu. Joka tapauksessa pitää syödä ja nukkua, joten miksi ei sitten kellon ohjaamana

      - raamita päivä ruokailun ja nukkumisen mukaan eli ruokailut 3 tunnin välein ja nukkumista lapsen tarvitsemat 10-12 tuntia vuorokaudessa.Ulkoilua kahdesti päivässä niin, että hengästyy ja saa purettua energiaa. Ulkona voi myös pelata pelejä, joita ei kotona saa metelin tai rikkoutumisvaaran takia. Ulkona siis vaikka jalkapalloa, juoksukilpailua (ei tee pahaa vanhemmillekaan...), naruhyppelyä tai vaikka kirkonrottaa. Vanhemmillakin kunto kasvaa ja kilot karisee, kun ulkoilee säännöllisesti

      - älä anna lapsen valita, että pitääkö mennä nukkumaan tai mihin aikaan syödään. Aikuinen päättää ne asiat. Lapsi voi päättää mitä leikkiä leikitään tai vaikka että mitkä pikkuhousut laitetaan tänään jalkaan, mutta lapsi ei päätä sitä, että lähdetäänkö ulos pakkasella toppapuvussa vai kesähepeneissä.

      - ruokakin maistuu, kun herkut jätetään pois ja ruoka-ajoista pidetään kiinni

      - iltaohjelma siten, että ruoan jälkeen ulkoilu ja sitten pikkuhiljaa rauhoitutaan iltaa kohti. Iltapala, pesu, Iltasatu tai iltalaulu ja sitten sänkyyn. Vanhemmatkin voivat vaikka sen aikaa lukea lehteä ja olla hiljaa, jos se auttaa rauhoittumista. Jos lapsi hyppää pois sängystä, niin sitten vaan takas sänkyyn vienti. Tai voi vaikka alkuvaiheessa itse lukea omaa kirjaa 15 min siinä sängyn vieressä ilman juttelua, jotta lapsi rauhottuu.

      - kun päivän rytmi sujuu hyvin, niin siitä kannattaa pitää kiinni viikonloppuisinkin. Jos vanhemmat valvovat pidemään, niin lapsi silti normaaliaikaan nukkumaan. Hänelle voi kattaa jo valmiiksi lautasen ja lusikan, jotta lapsi voi itse ottaa aamupalaksi kaapista muroja (6-vuotias osaa jo hyvin itsekin) sillä aikaa, kun vanhemmat vielä hetken nukkuvat ja sen jälkeen lapsi voi tulla katsomaan lastenohjelmia tv:stä.

      - päivärytmi on tärkeää isollekin koululaiselle!

    • Hirviö

      Ei tuo kuvan tyttö miltään riiviöltä näytä...mutta mene tiedä jos kerran niin väitetään :-)

    • äiti ja kuntouttaja

      Huutaminen ei auta mitään, vakaan selkeä, käskevä ääni saa hoitamaan asiat. Kersanttimainen "Ole hyvä, nouse ylös, pue ja tule syömään." on sanut joka lapsen toimimaan.

      Lapselle ei anneta vaihtoehtoja,ei tinkimisvaraa. Ei lipsuta, vaan säännöt ovat yhteiset aikuisten kesken.

      Krokotiili-itkut eivät auta. Jos tinttaa, saa jäädä "yksin" siihen. Vanhempiensa perään muksut aina juoksevat kumminkin.

      Vastuutus. Jos sinä olet hankala, ei minunkaan tarvitse olla mukava. Selkeyttää pelin.

      Lapselle tehdään selvät tv-ohjelmien sallittujen lista, ja että aikuiset katsovat heille suunnattuja ohjelmia myöhempään, koska ne eivät ole terveellisiä lapselle.

      Ellei mene selkeä käsky perille, lapsi otetaan häiriöttömään huoneeseen katsekontaktiin (poskista kämmenien väliin hellästi) ja sanotaan asia lyhyesti rauhallisella äänellä "Nyt riittää, siivoa sotku jonka levitit." ja aina kiitetään, kun tekee oikein.

      Neuvolan apu on se, että pääsette toimintaterapeutille. Se on lapselle hyväksi, ja toiminta on leikinomaista, eikä mitenkään pelottavaa. Mitä varhaisempialoitus,sen nopeampi apu.

      Kiitoksen edistämiseksi on olemassa palkkiomenetelmiä, joihin ohjeistus tulee toimintaterapeutilta. Hän osaa katsoa, minkä tyyppinen palaute on juuri kyseiselle lapselle oikea.

      Toivotan mukavampaa tulevaa talvea perheellenne.

    • kyllä hän viisastuu

      6 v on ensimmäinen murrosikä. Meillä tytöllä oli kanssa hankalaa, aamut yhtä huutoa. Tosin hänellä on asperger piirteitä/aspergerin sdr. Mutta oli tosiaan kuin murkku. Se käytös muuttuu sitten ekalla luokalla. Nyt hän on jo tokalla ja itse laittaa kellon soimaan, nousee aamulla sängystä ja laittautuu kouluun. Siinä auttaa myös se, että kaverit soittaa heti aamulla, että lähdetäänkö. Tsekkaan vaan, että riittävästi vaatetta päällä. Mutta hän on edelleen semmoinen, että nukkumaan on vaikea mennä, kuuluu hänen asperger-piirteisiinsä. Valvoisi vaikka koko yön jos ei patistettaisi nukkumaan. Siinä mielestäni auttaa se, että ei liian myöhään ulkosalla tai kavereiden kanssa vaan kotiin rauhoittumaan ajoissa. Ja perjantaisin ja lauantaisin meillä saa valvoa hiukka pitempään. Olemme koko perhe vähän semmoisia yökukkujia. Mikä onkaan ihanampaa kuin saada valvoa illalla :).
      Kyllä hän siitä viisastuu tuo sinunkin lapsesi :).

    • kasvattaja k.

      Lapsi rauhoittuu yleensä jo kolmesta pullollisesta huoneenlämpöistä keskiolutta.
      Joillakin on tosin luonnostaan kovempi pää. Siinä tapauksessa voitte antaa piltillenne ½ litraa puolikuivaa valkoviiniä tai 2-3 dl koskenkorvaa.

    • kasvukipuja

      on tuo heti aloituksesi jälkeinen vastaus liki kaiken neuvova. Lisään vaan, että niin son kersain kanssa ihan sama kuin niiden elukoiden (lemmikeiksi kutsuttujen), jos et ole auktoriteetti, ne ottavat vallan. Kersain valtahan on osin epävarmuutta, osin voimainkoetusta. Rajat selkeät, helyydellä mutta loogisuudella ja ehdottomuudella on vanhemmuuteen kasvettava. Jokainen on yksilö, sisarissakin keskinäisiä eroja.

      Sinulla on oikeus väsyä ja lipsua, siinä on tilaa variaatioillekin:) Auttaisko ns. neuvottelu yhteisistä pelisäännöistä? Isovanhempien neuvot ja avut, kun ette jaksa?
      Kakarahan lapsesi vielä on, muutos koululaisen vastuuseen vaatii aikansa. Menkää te vanhemmatkin ajoissa maate, löytäkää teidän perheellenne sopivat säännöt ja tavat, joilla tuette kasvua. Vapaa-aika fyysisine väsyineen kaataa hilluvammankin yksilön ajoissa petiin.
      Itselläni oli tapana sanoa, että ei millään pahalla, mutta tietsikka tyhmentää ja syö aivoista älyn:) Kamalan äitin oikeuksia:) Pelattiin korttipelejä ja älypelejä perheen ja kamujenkin sakilla korvaukseksi. Kuljettiin kavereineen teattereissa ja ravintoloissa ruokailemassa. Ei missään rakseissa, joissa lähes jokainen aikuinenkin jättää pizzan reunukset lautaselle.

      Jos kakara muuten normaali, eikä ylivilkkautta tms. poikkeavaa ole, kyllä te selviätte, erityisongelmaisetkin pärjäävät. Nallit menee jokaisella, mutta sehän on vain elimistön viesti, että lataa ittiäs:) Tsemppiä!

    • valoa valoa

      miks aina käsketään sammuttaan valot. Nukkumaan menon viivyttelnyä voi olla PIMEÄN PELKO. Kokemuksesta tiedän ja vielä aikuisenakin 56v, pidän yövaloa.

    • kokeilkaa katsoa

      AVAlta tulee hyvä englantilainen tv-ohjelma, jossa perheet joilla on ongelmia lasten kanssa menevät viikoksi asumaan taloon, jossa saavat ammattiapua. Siellä on noin 3-4 perhettä kerralla. Perheet voivat auttaa myös toisiaan. Se vaikuttaa todella hyvältä ja asiantuntevalta ohjelmalta. Suosittelen.

      Siitä voi saada ideoita oman perheen ongelmiin, vaikka ohjelmassa käsitellyt tapaukset eivät olisikaan yksi yhteen juuri teidä lasten ongelmien kanssa.

      Valitettavasti en muista ohjelman nimeä. Se tulee myöhään illalla, joakus puolen yön tietämissä, mutta voihan sen tallentaa jos pitää päästä nukkumaan.

    • pinja 8v

      mun pikkuveli joka täyttää joulukuun 8 päivä niin se ei meinaa rueta nukkumaan eikä herätä

    • timemaker

      Voisikohan lääke löytyä ihan äidistä? On kuin äiti aikoinaan: raastava riiviö :))

    • hande-56

      Se kun on noilla hellanduudeleilla taipumus käyttää jokainen hetki hyväkseen jos ns.narua löysätään. On sanonta "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee" en tarkoita sillä ruumillista kuritusta. Vaan on selkeät säänöt,ehdottomat toiminta tavat tehdä asiat. Sitä pitää itse pitää asiat hallussa,eikä muutella niitä oman väsymyksensä ja mielentilansa ja taipumustensa mukaan.
      Se on lapsellekin selvempi kun on selvät säänöt. Itse olet hommasi pedannut,mutta älä jää siihen vaan tee omat suunitelmat miten järjestät asian ja tee sen mukaan.Ei radikaalisti heti vaan väsyttämällä pikkuhiljaa,jossain tapauksessa heti jotta asia menee perille ITSELLESIKIN.

    • Tiiiliiii

      Minua äiti rauhoitteli lapsena iltaisin silittelemällä selkää. Ystäväni rauhoittelee lastaan hieromalla jalkoja ja siihen lapsi nukahtaa. Kirjastosta voi lainata vaikka vyöhyketerapia kirjoja niistä ottaa mallia.

    • kakaraa turpaan

      Onneksi itsellä ei ole lapsia enkä todennäköisesti tule sellaisia koskaan hankkimaan. Suosittelen tuossa tilanteessa jo fyysistä kuritusta. Kaikkia on ainakin tukistettu pentuna eikä se lastasi ainakaan tuosta häiriintyneemmäksi tee vaokka se on "väärin".

      • Hanajima

        TEKEEPÄS!


    • Kasvatusneuvos Ahti

      -koppaa se kapinen kakara sieltä pedistä sellasella perse-niska -otteella harteille.

      -pistä sille tuttipullo/puurolautanen/myslit turvan eteen

      -tyrkkää vaatteet päälle

      ...sit tarhaan.


      jos ei onnistu, niin ei sit väkisin.

      kyllä se parissa päivässä oppii tavoille.

    • jm

      Kyllä se vika löytyy sieltä peilistä.
      Jos ei osaa kasvattaa seurauksista täällä voi valitta.

    • neljän äiti

      Hei ADHD:ta ehkä nykyään ehdotetaan liian herkästi, mutta se ei tarkoita etteikö sitä olisi. Itselläni on ADD, etten ollut ylivilkas vaan nk.unelmoija. Vasta nyt aikuisena sain oikean diagnoosin ja hoidon. Kun älysin jättää psykiatrit ja menin neurologille.
      Aikoinaan autismiakin pidettiin psyykkisenä, suurimpana syyllisenä (tietysti) äiti..
      Oli adhta tai mitätahansa, iltarutiinit ovat erittäin hyvä.
      Ja vaatteet illalla valmiiksi, niin sekin nopeuttaa aamuja.
      Laita rauhallista musiikkia, eikä tarvitse nukkua heti mutta olla sängyssä. Ja ennenmuuta aloita iltarutiinit ajoissa. Hammaspesu ja yöpukua ajan kanssa, että ehtii pelleilläkin. Sitten iltasatu ja oleskelua sängyssä.

    • älä lyö

      kai se on väsynyt aamusta jos ei illalla ajoissa nukahda. meillä oli puoli kahdeksan sänkyyn meno siitä sysytä että se vei aikansa ennen kuin nukahti. olkaa päättäväisiä elkää vain uhkailko. jos nyt annatte periksi niin vaikeampaa tulee olemaan tulevaisuudessa. kyllä tuon ikäisen kanssa pitäsi pysytä puhumaan ja sopimaan miten teette ja miksi hän tekee niin kuin tekee. kaikelle on syynsä.

      rangaistuskin on vain hyväksi jos asiat ei toimi ulosmeno kielto, ei karkkia ei tv:eetä ollenkaan jne. kyllä tehoaa kun huomaa että ette anna periksi.

      meillä oli tapana koko lapsen kouluaika herättää se jo aikaisin sunnuntaisin että sit nukahti ajoissa kun oli koulupäivä edessä. ei ollut sit väsynyt koulussa. tämä kaikki sen takia ettei ollut kaikilla kireetä maanantai aamuna.

    • tutkituttakaa...ihme

      ihmeessä se adhd hommeli kuullostaa ehken hiukkasen tutulta mitä nyt lähipiiriä kattelee tässä jossa siis juuri noin käyttäytyvä tenava pienenä oireet pahimmillaan ja kun kasvoi ja järkeä tuli niin vähän helpotti mutta myös lääkitystä tarttes.

    • sanktiota kasvatukse

      Aivan ensi olisi syytä tarkastaa annatteko lapsellenne kahta erilaista viestiä; 1.SANAOILLA 2. ILMEILLÄ JA ELEILLÄ.

      Katselin yhtä: Ongelmana kasvatus, ohjelmaa ja siinä vanhemmat aivan selvästi ilmein palkitsivat ei toivotun käytöksen.

      Lapsen ollessa alle kouluiän ei sanojen sisältö ole vielä aina selvä, mutta ilmeet ja eleet kertovat neuvojen ja ohjeiden sisällön.

      Et voi komentaa kieltää ja olla samalla tyytyväinen tai välinpitämätön.

      Nykyvanhemmat hakevat itselleen huomiota lastensa kautta, huono ei toivottu käytös palkitaan lapselle ilmeillä eleillä huomiotta jättämisellä.

      Lapsen huomio viedään muualle muka kasvatuksena ei ole kasvatusta jättää ei toivottu käytös huomiotta.

      Ilmeisemmin olet pedannut hyvin ja nyt korjaat satoa.

    • mummi

      lapsellasi voi olla lievä adhd oire yhtymä,suosittelen asian ottamista esille terveydenhoito henkilökunnan kanssa,esim.terveyskeskuksessa.sosiaalitoimistosta voi saada itselle apua esim.perhetyöntekijän kautta.Miniäni tyttärellä 6v on todettu keskittymis vaikeuksia,ja tytöllä on samanlaisia oireita kuin teidänkin lapsella.

    • Hanajima

      Toi kuuluu tohon ikään (uhmaikä). Älkää antako periksi lapselle. Monet lapset pompottaa vanhempiaan vaan nähdäkseen kuinka pitkälle he antavat periksi. Jos tuollainen jatkuu, 13:n vuoden iässä hän vänkkää teiltä viinaa ja tupakkaa ja te annatte periksi. Silloin on ihan turha syyttää ADHD:tä tai lasta. Oletko varma ettei koulussa mitään ongelmia sillä opettajat ei aina huomaa pieniä verbaalisia piikkejä, joita joskus lauotaan ihan vitsillä.

    • Konstit on monet!

      Minä vein kerran oman poikani yöpuvussa eskariin. Aamut olivat olleet jo pitkään melkoisia tahtojen taisteluita ja lopulta päätin, että nyt riittää.

      Poika vetkutti ja vetkutti. Totesin yhtenä aamuna, että nyt piisaa tätä sorttia. Nakkasin vaatteet kassiin, kannoin kiljuvan pojan autoon ja vein päiväkotiin. PArkkipaikalla poika pisti taas hanttiin, ei olisi halunnut mennä pyjamassa sisälle. Ei auttanut, kun kerran omat jalat eivät toimineet, niin minä kannoin sällin sisään ja ihan sisäeteiseen saakka.

      Vastassa oli pojan suosikki-ope ( jolle olin vaivihkaa ilmoittanut asiasta etukäteen). Ope kysyi vain, että mitäs ihmettä sinä oikein mekastat ja missäs sun vaatteet on. Poikani nappasi kassin ja meni vessaan pukemaan sanomatta yhtään mitään.

      Aamukonstailut loppuivat kuin seinään!

    • Hanajima

      Voi jestas, kuinka pitkiä viestejä.
      Eihän noita erkkikään jaksa lukea. Jos joku jaksaa niin hanki elämä.
      Lapset saa ylös kiristämällä, uhkailemalla ja lahjomalla.

      • rqgvbht4j

        tässä taas uusi pyörän keksijä. Mahdoitko edes lukea ajatuksella aloittajan kommentin vai oletko niin tyhmä, ettet ymmärrä kirjoitusta?

        No, se liittyy just tähän uhkailuun ja kiristykseen. Kun vanhemmat valitsee helpoimman tien, niin lapsista tulee tyhmiä, ilman omalla järjellä ajattelevia aikuisia, jotka uskovat kiristyksen ja uhkailun voimaan.
        Säälin todella sinua.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2190
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1906
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1570
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1568
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1472
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1301
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe