Arto kaupunginjohtajaksi

Melkoisella varmuudella Arto valitaan Nurmeksen kaupunginjohtajaksi. Hän on laajalti tunnettu jääkiekkopiireissä ja hänellä on sieltä hyvin vaikutusvaltaisia tukijoita. Hänen suhteensä ovat hyvin merkityksellisiä Nurmeksen tulevaisuudelle.
Älkää nurmeslaiset menettäkö tätä ainutlaatuista tilaisuutta.
291004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kaikki paitsi jääkiekko on turhaa - Nurmeksessa.

Äänestä
  • Nurmeksessa ei ole mitään turhaa. Arto jääkiekkomiehenä voi viedä Nurmesta edelleen valtakunnan päättäjien tietoisuuteen. Ajatteleppa vaikka Hjallis Harkimon Diiliä jne. Artolla on suhteet valtakunnan merkittävimpiin kehittäjiin ja päätöksentekijöihin. Hjallis Harkimo voi tehdä Bomban alueelle vaikka kuinka suuria investointeja. Bombasta voi kehittyä yli 20000 vuodepaikan matkailukeskus Arton suhteilla. Miettikääpä sitä.

    Äänestä

  • Ja sekin on mitä on, joten eiköhän olisi syytä koko kaupunki liittää esim:Venäjän karjalaan

    Äänestä

Tietääköhän Harkimo itse näistä hyvistä suhteista kylään ?

Äänestä
  • No jumalauta ei varmasti, eikä sitä kiinnosta tietääkään

    Äänestä

Hoh hoijaa! Jääkiekkoilu ja kaupungin johtaminen ovat kaksi ihan eri asiaa. Ei Artosta ole kaupunginjohtajaa, koska on parempia hakijoita kuten Posio ja Saatsi.

Äänestä
  • Onko sitten sivistysjohtajaksi? Siitä huolimatta on sivistysjohtaja...

    Äänestä

  • ja kaukalo kirjoitti:

    Onko sitten sivistysjohtajaksi? Siitä huolimatta on sivistysjohtaja...

    Jos kuka niin Arto Sihvonen on SIVISTYNYT JOHTAJA! Saatte etsiä kaltaistaan.

    Äänestä

  • Mikä Posio ja kuka Saatsi? Mitä heillä on Nurmeksen kanssa tekemistä?

    Äänestä

  • No empä tiedä Nurmeksen suhteen. Onhan koko Kaupungin ilmapiiri, pyöritään laatikossa ja odotellaan jotta joku puhaltaisi pilliin jotta voidaan aloittaa jupina ja nahina eikä ole pelkoa että joukkueella suuria pelejä pelattaisiin ainakaan valtakunnan tasolla

    Äänestä

  • ja kaukalo kirjoitti:

    Onko sitten sivistysjohtajaksi? Siitä huolimatta on sivistysjohtaja...

    Kaverin valinta....

    Äänestä

  • Paras valittakoon kirjoitti:

    Jos kuka niin Arto Sihvonen on SIVISTYNYT JOHTAJA! Saatte etsiä kaltaistaan.

    Niin taitaa olla. Minnekäs ne hävisi ne jutut joissa kerrottiin hänen alaistaan ryöpyttäneen kirjastossa kaiken kansan kuulleen. Se jos mikä on SIVISTYNYTTÄ.

    Äänestä

Onko jääkiekko kunnan peruspalvelu - ehkä nusessa on!

Äänestä
  • Mitenkäs se kabinetti polikointi etenee joko on Lehmäkaupat tehty ?

    Äänestä

  • ront-vot 2011. kirjoitti:

    Mitenkäs se kabinetti polikointi etenee joko on Lehmäkaupat tehty ?

    Taitaa hiertää kaupoissa kysymys ostetaanko, Etelän sika säkissä vai omat
    Karjut suoraan suoraan laitumelta ?

    Äänestä

  • ront-vot 2011. kirjoitti:

    Mitenkäs se kabinetti polikointi etenee joko on Lehmäkaupat tehty ?

    Ainakin ite kerto jo vuosia sitten jotta lehmänkaupat on tehty

    Äänestä

Kuka tuo Arto on?

En ole ikinä kuullutkaan.

Äänestä
  • Minäkin toivoisin etten olisi...

    Äänestä

  • 4:s päre kirjoitti:

    Minäkin toivoisin etten olisi...

    Eihän ole se Merisalo ?

    Äänestä

  • ?&novako kirjoitti:

    Eihän ole se Merisalo ?

    Minkähän puoluiden Pandoran lippaassa on jo se uuden kaupungin pomon nimi
    Pantataanko ja vielä valkataan oisko sopiva kuvioon ja käypikö ruotuun ?

    Äänestä

  • ront-vot 2011. kirjoitti:

    Minkähän puoluiden Pandoran lippaassa on jo se uuden kaupungin pomon nimi
    Pantataanko ja vielä valkataan oisko sopiva kuvioon ja käypikö ruotuun ?

    pitääkö se kaupungin johtaja aina olla Lieksa taustainen?Tietysti ihan jees jos halutaan jatkaa Lieksa vetoisena.

    Äänestä

  • esa.buick kirjoitti:

    pitääkö se kaupungin johtaja aina olla Lieksa taustainen?Tietysti ihan jees jos halutaan jatkaa Lieksa vetoisena.

    No,kyllä niin on ja pitää ollakin ja aina Nurmes tulee olemaan Lieksa vetoinen.
    Onhan siellä opettajiakin Lieksasta,Nurmes tarjoaa työpaikan,Lieksassa
    asutaan.Silleen...

    Äänestä

  • ykskakslieksa kirjoitti:

    No,kyllä niin on ja pitää ollakin ja aina Nurmes tulee olemaan Lieksa vetoinen.
    Onhan siellä opettajiakin Lieksasta,Nurmes tarjoaa työpaikan,Lieksassa
    asutaan.Silleen...

    Tehkää jotain heti menee valtion porkkana miljoonat sivu suun
    Eiköhän ne 5, vuoden palkan takaa vanhoille porhoille kun oikein
    osaavat neuvotella .Politiikan pelureita kun ovat ?

    Äänestä

Artossa ei ole poweria vääntää valtion. maakunnan tms. kanssa. Askossa on energiaa ja se on tarvittaessa ärhäkkä. Nurmes tarvitsee sivistyneen ja karhakan johtajan, niin loppuu pieni peli.

Äänestä
  • Sitten tulevan johtajan täytyy hoitaa myös Valtimon puoli jos liitos syntyy. toivottavasti ei synny. valtimon päättäjät kun eivät ole kenenkään vietävissä. Kiinnostavaa nähdä minkä valinnan nurmeksen keskusta tekee johtajavalinnassa. onhan valinnasta kuultu ja tiedetty jo vuosien ajan kuka se on. Kunnallisvaaleja ajatellenkin....

    Äänestä

Kevyttä on keitto Arton kohdalla. Tasainen taaperrus ei riitä kaupunginjohtajan tehtävään. Pitää olla ytyä kuten Askolla.

Äänestä

Kovin hiljaista on nyt ollut Hyvärilän ja Kulttuurin uho :

Äänestä

Saa nähdä meneekö lomamatkojen päällikkö tohtorin arvon ohi.

Äänestä
  • Se riippuu Kepun ja Demarien välisestä Pörssi kaupasta Johdannais velka-
    kirjoista mannermaiseen tapaan tämä luotto luokitus .
    Nusen osalta se alkaa olla 0.A

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauempaa katsoen kirjoitti:

Melkoisella varmuudella Arto valitaan Nurmeksen kaupunginjohtajaksi. Hän on laajalti tunnettu jääkiekkopiireissä ja hänellä on sieltä hyvin vaikutusvaltaisia tukijoita. Hänen suhteensä ovat hyvin merkityksellisiä Nurmeksen tulevaisuudelle.
Älkää nurmeslaiset menettäkö tätä ainutlaatuista tilaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu