LKV-tutkinto

Välittäjä2011

Taas on se aika vuodesta, jolloin eräät kiinteistövälityksen parissa työskentelevät kohta joutuvat koetukseen eli yrittävät päästä läpi LKV-tutkinnosta.

Ihmettelen, ettei tähän asiaan ole puutuuttu, mutta Keskuskauppakamarin tutkintomonopoli olisi hyvä laittaa päivitykseen.

Suosittelen kaikille, jotka ajattelvat, ettei ko kokeesta läpi pääseminen ole mitään rakettitiedettä käymään katsomassa aikaisempien vuosien kokeita ja niiden arvosteluperusteita. Ottaen huomioon, että alalla olevat/pyrkivät eivät nyt todellakaan ole juridiikan ammattilaisia.

Tutkinnon suorittaneiden läpipääsy prosentti on n. 30-50%. Kokeet tehdään tarkoituksella vaikeiksi, jotta tämä suhde pysyy. Lieneekö syynä se, että LKV-tutkintoa ei myönnetä kuin niille, jotka todella hallitsevat asiat ja toisaalta kokeen uudeelleen suorittamisesta kilahtaa monopolille aina 200 euroa per kerta. Tähän päälle vielä valmennuskurssit n. 450 eur/hlö/kerta.

Mielestäni koko systeemi pitäisi uudistaa. Ensinnäkin koulutus pitäisi olla alalla oleville pakollista, koska välitystoiminnassa todellakin tulee hallita ja tietää asioita hyvin laajalti. Systemaattisempi koulutusjärjestelmä ja siten tutkintoon valmistautuminen koulutuksen puitteissa. Joka kuvittelee, että sitä voi kuka tahansa lökäpöksy myydä asunto-osakkeita puhumattakaan kiinteistöjä, on kyllä pahasti väärässä.

Uskon, että syy miksi usein puhutaan, että kiinteistöalalla pyörii kaiken maailman huijareita, johtuu siitä välittäjät tekevät virheitä johtuen osaamattomuudesta ja tiedon puutteesta. Kuluttaja tuskin tietää, että välittäjä on vastuussa tekemistään virheistä ja joutuu aika herkästi maksumieheksi jos on toiminut huolimattomasti. Näin tietysti kuuluukin olla, että jos ei hallitse työtänsä on vahingonkorvausvelvollinen.

En itsekään arvostanut kyseistä ammattikuntaa kovin korkealle, mutta nyt kun olen opiskellut LKV-tutkintoa varten, olen ymmärtänyt, että tätä hommaa ei todellakaan tehdä ellei lueta JA PALJON. Ja pitää osata myös soveltaa tietoa käytäntöön.

Ja mitä tulee huhuihin, että jotkut firmat ostavat näitä tutkintoja - toivottavasti ei pidä paikkansa.

Välitysyritykset voisivat myös pitää koulutuspäiviä säännöllisesti henkilökunnalleen, jotta tieto pysyy hyppysissä ja lain muutokset omaksutaan käytäntöön.

Ei muuta kuin onnea kaikille, jotka täällä kierroksella ovat yrittämässä!

4

1350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laillistamaton kv

      No eihän tuosta läpi pääse ihan "pystymetsästä", mutta siitä olen hiukan eri mieltä kuinka laajat tiedot lkv:n pitää hallita.

      Jos tutkinnon laajuutta vertaa amk-tutkintoon (tai vaikka yo-tutkintoon), niin onhan se hyvin suppea.

      • Onhan se kieltämättä suppea, koska keskittyy 100 %:sesti juridiikkaan ja sen soveltamiseen ja oikeuskäytäntöön. Toisaalta lakituntemuksestahan meille maksetaan, turvallista kauppaa kun ei ole mahdollista tehdä tuntematta lainsäädäntöä.

        Tilanne on muutenkin paljon parempi nykypäivänä kun esim 5 vuotta sitten. Koulutuksia on kehitetty, ja sekä KED (joka sopii lyhyenkin aikaa alalla olleelle) että KiAT (soveltuu vähän pitempään alalla olleille) tajoavat loistavan mahdollisuuden oppia tätä ammattia. Molemmat tosin lähinnä toistavat asioita jotka jo tiedän, joten omalla kohdallani YKV lienee seuraava askel :)


    • Laaja-alaista osaami

      Kokeet eivät ole lainkaan vaikeat. Mutta koska koealue on laaja ja kyvyttämiä onnen onkijoita on liian paljon näin siinä tulee käymään.

      Alan työt eivät ole lisääntymässä, alalle tarvitaan vain hyviä osaajia.

    • LKV-tutkinnossa selviytyminen konkretisoituu vastaustekniikkaan. Eli vaikka tietäisit ja ymmärtäisit asian, et pääse läpi, ellet vastaa niinkuin koekysymysten laatijat ovat tarkoittaneet = ellet ole ajatusten lukija.


      Asunto-ja kiinteistökaupan neuvontaa yli kymmenen vuoden kokemuksella asunto-ja kiinteistökaupasta ja arvioinnista.

      Toistaiseksi veloituksetta. Toimi heti.

      [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2173
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1484
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe