Olen viime aikoina huomannut tuntevani vetoa naisia kohtaan, niin romanttisessa kuin seksuaalisessa mielessä. Samoin tunnen myös miehiä kohtaan eli olen bi.
Juuri nyt tuntuu siltä, etten pysty ikinä olemaan avoimesti bi. Vanhempani pitävät hirveää meteliä siitä, miten homo- ja biseksuaalisuus on väärin. Olen tietenkin yrittänyt puolustella ''meitä'', mutta he aina keksivät sanoa jotenkin vastaan. Kerran kysyin äidiltäni, että miten hän sitten reagoisi jos minä olisin lesbo tai bi? Äitini ei edes vastannut siihen kunnolla. Hän vain sanoi, että enhän minä mikään lesbo enkä bi ole ja miten mä voisin yhtäkkiä muuttua heterosta sellaiseksi. Eli ''no eihän susta mitään lesboa eikä biseksuaalia saa tekemälläkään'' menolla mennään. Isältäni en ole tuollaista edes uskaltanut kysyä, koska hän on vahvasti homo- ja biseksuaaleja vastaan. Aina hän on joissain tilanteissa huutelemassa, miten on väärin tuntea vetoa samaa sukupuolta kohtaan. Jos televisiossa näkyy joitain homoja niin hän on aina naureskelemassa niille ja huikkaa siihen vaan ''hyi!'' Inhottaa, kun oma isä on tuollainen.
Muutenkin koko yhteiskunta saa mut pysymään ''kaapissa''. Aina on joku, joka pilkkaa homoja ja biseksuaaleja enkä halua koko lopun ikäni tuntea olevani erilainen. En jaksa jatkuvasti puolustella omaa seksuaalista suuntautumistani. Olen kuullut niin monen pitävän meteliä siitä, miten on väärin olla homo- tai biseksuaali.
Mä ennen koin olevani hetero ja varmaan sitten olinkin, koska naiset eivät kiinnostaneet. Aina silloin tällöin törmäsin netin keskustelupalstoilla joihinkin homoihin ja bisseihin, jotka olivat aina tilittämässä, miten pelkäävät tulla kaapista ulos. Sanoin aina heille, että ''ei pidä välittää muiden ihmisten mielipiteistä vaan ole oma itsesi.'' Just nyt noi sanat ei helpota yhtään, koska haluan olla yhteiskunnan hyväksymä. Entä jos elämäni suurin rakkaus tulee olemaan nainen enkä saa adoptoida hänen kanssaan lasta? Naimisiinmenosta en ole kiinnostunut, mutta jos senkin haluan tehdä niin sekin sitten on kielletty? Sittenhän multa on viety oikeuksia sen takia, koska olisin kummajainen. Miten ihmeessä kestäisin sen?
On vain yksi ihminen, joka tietää, että olen bi ja hän onneksi ymmärtää. Kukaan muu ei tiedä. Kaikki muut luulevat, että olen hetero ja se ahdistaa. Eihän biseksuaaleihin suhtauduta niin negatiivisesti kuin homoihin ja silti pelkään näin. Miten pääsisin tästä ahdistuksesta eroon ja miten voisin tulla ''kaapista''?
Juuri nyt tuntuu siltä, etten pysty ikinä olemaan avoimesti bi. Vanhempani pitävät hirveää meteliä siitä, miten homo- ja biseksuaalisuus on väärin. Olen tietenkin yrittänyt puolustella ''meitä'', mutta he aina keksivät sanoa jotenkin vastaan. Kerran kysyin äidiltäni, että miten hän sitten reagoisi jos minä olisin lesbo tai bi? Äitini ei edes vastannut siihen kunnolla. Hän vain sanoi, että enhän minä mikään lesbo enkä bi ole ja miten mä voisin yhtäkkiä muuttua heterosta sellaiseksi. Eli ''no eihän susta mitään lesboa eikä biseksuaalia saa tekemälläkään'' menolla mennään. Isältäni en ole tuollaista edes uskaltanut kysyä, koska hän on vahvasti homo- ja biseksuaaleja vastaan. Aina hän on joissain tilanteissa huutelemassa, miten on väärin tuntea vetoa samaa sukupuolta kohtaan. Jos televisiossa näkyy joitain homoja niin hän on aina naureskelemassa niille ja huikkaa siihen vaan ''hyi!'' Inhottaa, kun oma isä on tuollainen.
Muutenkin koko yhteiskunta saa mut pysymään ''kaapissa''. Aina on joku, joka pilkkaa homoja ja biseksuaaleja enkä halua koko lopun ikäni tuntea olevani erilainen. En jaksa jatkuvasti puolustella omaa seksuaalista suuntautumistani. Olen kuullut niin monen pitävän meteliä siitä, miten on väärin olla homo- tai biseksuaali.
Mä ennen koin olevani hetero ja varmaan sitten olinkin, koska naiset eivät kiinnostaneet. Aina silloin tällöin törmäsin netin keskustelupalstoilla joihinkin homoihin ja bisseihin, jotka olivat aina tilittämässä, miten pelkäävät tulla kaapista ulos. Sanoin aina heille, että ''ei pidä välittää muiden ihmisten mielipiteistä vaan ole oma itsesi.'' Just nyt noi sanat ei helpota yhtään, koska haluan olla yhteiskunnan hyväksymä. Entä jos elämäni suurin rakkaus tulee olemaan nainen enkä saa adoptoida hänen kanssaan lasta? Naimisiinmenosta en ole kiinnostunut, mutta jos senkin haluan tehdä niin sekin sitten on kielletty? Sittenhän multa on viety oikeuksia sen takia, koska olisin kummajainen. Miten ihmeessä kestäisin sen?
On vain yksi ihminen, joka tietää, että olen bi ja hän onneksi ymmärtää. Kukaan muu ei tiedä. Kaikki muut luulevat, että olen hetero ja se ahdistaa. Eihän biseksuaaleihin suhtauduta niin negatiivisesti kuin homoihin ja silti pelkään näin. Miten pääsisin tästä ahdistuksesta eroon ja miten voisin tulla ''kaapista''?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Sun kirjotus ja ajatukset oli ihan just niin kuin mun. Meidän täytyis vaan jotenkin alkaa "taistelemaan" sen puolesta, että on ok ja jopa normaalia pitää samasta sukupuolesta. Ja ihan oikeasti, mun mielestä on paljon normaalimpaa ja luontevampaa, että naiset ovat keskenään ja miehet ovat keskenään. Mää en tajua, miten joku voi kuvitella perustavansa hyvän ja toimivan ja monia vuosia kestävän suhteen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Miehet ja naiset on niin erilaisia, että mää en vaan tajua miten sellasessa suhteessa kukaan voisi olla pidemmän päälle onnellinen. Tästä aiheestahan on paljon sarjakuvia ja pilapiirroksia ja kaikkea, kuinka nainen ja mies vaan ajattelee kaikesta niin eritavalla. Varsinkin parisuhteessa. Eli oikeasti mun mielestä on normaalia, että naiset on keskenään ja miehet on keskenään ja tällä palstallakin moni on sanonut, että seksi ja kaikki tuntuu vaan niin paljonn paremmalta naisen kuin miehen kanssa. Sekin johtuu mun mielestä siitä, että ollaan samalla aaltopituudella. Toisin kuin mitä nainen on esim. miehen kanssa. Joskus katoin sellasen dokumentinkin, jossa kerrottiin, että apinoissakin on yleistä, että naaraat hyväilevät toisiaan. Eli kyllä se mun mielestä on meihin ihan sisäänrakennettua. Joku pelko on vaan saanut ajattelemaan niin, että vain heterosuhteet on oikein. Kukahan senkin on meihin istuttanut? Mää en tajua.
Tässä mm. hyvä ketju aiheesta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/7013194
Ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu,että sinulla vetoaa naiseen ja haluaisit olla joko lesbo tai bi.Olin itse ollut bi silloin ja onneksi vanhempiani eivät ole mitään vastaan eikä nosta meteliä.Toki kerran kysyin "testi" kysymyksen heiltä miten he reagoisi eli onko heistä ok tai vastaan..Se olisi tietää vasta etukäteen missään mennän.Ei se minua pelota tulla bi,että vanhempien takia mielipiteestä vaan.Siis kyllä kai jotka on biseksuaalinen paitsi he voisivat jopa salassa vielä esim.olemaan heteron kanssa vaikka onkin bi yhä.Olin itse paljon miettinyt asioista,että jos tulisin bi niin minä taisin ottaa riskin kuin valmis vaikka he haukkuisi minua.Jos sinun vanhemmat todellakin vaikeampaa tapauksessa,että pahasti vastaan niin kuulostaa hankalalta mennä.Ehkä antaisi hitaasti kerrallaan ja missä mennään esim.muuttuuko paremmalta tai yhä ongelma tai joku muu "ratkaisua".Hyvä niin,että sinulla sentään joku tietää sinusta..Tottakai "ole oma itseesi" kyllä oikein,mutta riippuu sinusta että oletko valmis?
Kiitos vastauksista :) Onko kellään muulla mielipidettä?
Miten voi olla entinen bi. Kuule seksuaalisuus on ja pysyy. Sääli että joku antaa jonkun uskonnon vaikuttaa elämäänsä. "J. paransi minut homoudesta"
menkääs jonnekin luolaan kahdestaan juttelemaan täältä.
Totta, seksuaalisuus pysyy mutta se on muuttuvaa. Joku voi olla entinen mikä tahansa...
Vaikka olen entinen bi mutta en palannut heteroksi enää vaan samaan sukupuoleen.Kerroin vaan kokemukseni ei muuta.
Vaikka toki murrosiässä kun hakee sitä omaa itteään saattaa ihastua samaansukupuoleen muttei se sitä loppuelämäks määritä et oot bi/lesbo/homo
Hei hei...Joo mut olen nyt lesbo yhä vaikka olin bi..Tottakai seksuaalisuus pysyy,mutta en ehkä pystyisi palata bisseksi:).
Okei, en halua vaikuttaa epäkohteliaalta, mutta voisiko tämä keskustelu keskittyä tuohon mun aiheeseen? :) On ikävää nähdä, että on tullut uusia viestejä, mutta sitten ne ovatkin tuota samaa väittelyä... En kyllä mäkään ymmärrä, miten joku voi olla entinen bi, mut se on oma asia.
Mäpä palaan aiheeseen ja pitkästi!
Ensinnäkin voihan se olla, että seksuaalisuutesi on muuttunut tai sitten oot aina ollut bi ja vain oma käsityksesi seksuaalisuudestasi on muuttunut. Jotkut tiedostamattaan kieltävät suuntautumisensa, jos ympäristö on ahdasmielinen.
Vastauksia kysymyksiisi: Naimisiin ei pääse, mutta rekisteröity parisuhde on. Vain perheen sisäinen adoptio on mahdollinen, mutta naisethan voivat saada lapsia esim. keinohedelmöityksen tai muumimukitekniikan avulla. Niihin oikeuksiin voi vaikuttaa vaikkapa äänestämällä eduskuntaan suvaitsevaa jengiä!
I share your pain ja ymmärrän sun pelkosi tulla kaapista, mutta todennäköisesti katasrofisoit asiaa mielessäsi. Taidat olla vielä nuorehko? Itsekin kuuntelin koko ikäni etenkin isän ja suvun inhottavia kommentteja ja yököttelyä. Myös samanikäisten kommentit olivat usein kamalia, vaikka kommentit eivät kohdistuneetkaan muhun, koska kukaan ei arvannut. Ahdisti. Salailu ja paljastumisenpelko ahdistaa. Mun isä yökötteli ihan samalla tavalla jokaista telkkarin homoa niin, että niistäkin hetkistä tuli ahdistavia kun odotti sitä joka illan yököttelyä. Homokeskustelut oli kiusallisia...
Siihen auttoi oikeesti kaapista ulos tuleminen, se oli helpotus! Mä itse kerroin aluksi muutamalle luotettavalle ystävälle, joiden uskoin tai tiesin hyväksyvän mut. Heidän kanssaan saattoi puhua, käydä ekaa kertaa homobaarissa yms. Tällä tavalla voi kerätä hiukan itsevarmuutta, huomata miten onnellinen on omana itsenä ja että on ihmisiä, jotka hyväksyy. Kun sulla on muutama ihminen taustatukena, on ehkä helpompaa tulla ulos niille, jotka saattaisivat suhtautua negatiivisemmin. Ajan kanssa saat itsevarmuutta, etkä välitä niin paljon muiden mielipiteistä.
Aika moni niistä, jotka teini-iässä "pelkää" lesboja kasvaa myöhemmin ja heille asia onkin ihan ok. Itsellä kävi niin. Toiset eivät vaan ikinä hyväksy, mutta haluatko edes kerätä elämääsi sellaista porukkaa, kun avoimuudella saisi ympärilleen porukkaa joka hyväksyy?
Mä ite kerroin vanhemmille vasta kun läheisimmät kaverit oli tienneet jo hyvän aikaa ja seurustelin naisen kanssa. Isä näytti siltä, että se haluis oksentaa ja äiti alko itkee shokissa. Mä sanoin, että musta on tuntunu aika huonolta ja riittämättömältä kun tiedän, ettette ihan toivoneet tällaista, mut tällänen mä oon. Alkushokin jälkeen kaikki meni hyvin, elämä on helpompaa. Mä olin uskonut, että isä heitti niitä homokommentteja vihjaillakseen mulle jotain tai nähdäkseen mun reaktioita. Aika kiero tapa yrittää saada lapsi avautuu, mutta näin se oli ja nykyää se on lopettanut. Jos se välillä jatkaa ni mä vaan toteen, että perus heteromieheks sua kiinnostaa nuo homomiehet yllättävän paljon.
Nyt vähän ylpeyttä peliin tyttö, olet hyvä tollaisenaan. Huomaa, että sua pelottaa, koska äidillesikin voisit vain todeta, että mistä se tietää ettet voi olla bi. Jonain päivänä seksuaalivähemmistöt ehkä ovat hyväksyttyjä yhteiskunnallisesti, mutta eikös tärkeintä oo, että arvostat ja hyväksyt itse itses. Olet aito ja keräät ympärilles ihmisiä, jotka hyväksyy. Ei kukaan voi miellyttää kaikkia.
Totta kai voi olla entinen bi. Jos on biseksuaali nainen ja rakastuu esim. johonkin mieheen, eikä sitten enää kiinnostu kenestäkään muusta vaan rakastaa loppuelämänsä samaa miestä. Silloin nainen on muuttunut heteroksi, koska sillä ainoalla kiinnostuksen kohteella on vain yksi sukupuoli.
pelkosi menee aikanaan ohi, trust me. kaikella hyvällä, pengo vain rauhassa päätäsi. kun pääset eteenpäin, huomaat kaikki muutkin hankaluudet Binä olemisessa.
"enkä saa adoptoida hänen kansaa lasta"
Miksi adoptoida vieras ja vierasta geeniperimmä, kun voi itsekkin synnyttä lapsen tai te molemmat voitte sen tehdä erikseen? Toimenpide on hyvin yksinkertainen ja ollut käytössä jo pitkään ja suosittu tapa.
kerran lepsu, aina lepsu.
Olet todella kiva mursu mutta en tykkää bi seksuaaleista marsu asd omg
Uskon, että yhteiskuntakin tulee ajan kanssa muovautumaan suvaitsevampaan suuntaan. Onhan edistystä jo tapahtunut homo- ja lesboparien oikeuksien suhteen ja neuvotteluja on käyty juuri avioliiton ja adoptoinnin suhteen. Yhteiskunta muutenkin on muuttunut; on NORMAALIA olla homo tai bisse. Ainakaan itse en ole koskaan joutunut seksualisuuteni ansiosta kiusatuksi tai syrjityksi. Uskon, että yhteiskunnan muutoksen jälkeen myös laki tulee ajan kanssa muuttumaan. Se voi viedä vielä aikaa, mutta usko ja toivo lakimuutoksiin on suuri.
Nyky-yhteiskunnassa on mielestäni helppoa olla mikä on ja antaa tunteidensa näkyä. Oli helpompi tulla kaapista ulos kuin yrittää pitää kaiken salaisuutena. Toivon sinulle rohkeutta näyttää muillekin kuka todellisuudessa olet. Kaapissa lymyily tuottaa vain harmaita hiuksia ja harmitusta.
Itseasiassa pelko tulee siitä, että itse ajattelee, että BI:t / lesbot / homot ovat jotenkin kummajaisia. Jos todella syvällä sisimmässään ajattelisi, että ne ovat ok ja että se on jopa rikkaus tuntea vetoa samaan sukupuoleen, niin ei sen kertominenkaan olisi ongelma.
Vähemmistöjen edustajat kyllä hyväksyy helposti, mutta silti sitä ajattelee, että se on jotenkin epänormaalia. Siitä omasta ajattelutavasta pitäisi päästä eroon, niin ei olisi enää niin vaikeata kertoa omasta suuntautumisestaan.
Aiemmat vastaajat ovat puhuneet asiaa. Itsestänikin tuntuu, ettei kukaan hyväksy, mutta loppujen lopuksi yhteiskunta on melko suvaitsevainen nykypäivänä. Ja sinullahan on yksi ystävä, joka tietää bi-seksuaalisuudestasi ja hyväksyy sen. Se on hyvä alku ja parempi tilanne kuin että olisit kokonaan kaapissa! :)
Pelko on ymmärrettävää, mutta sille ei saisi antaa periksi! Pitää aloittaa niistä, joista on helppo aloittaa. Kerroin ensin niille, joiden tiesin aivan varmasti hyväksyvän ja laajensin siitä piiriä. Vanhemmille kerroin, kun sain kerättyä itsevarmuutta. Ymmärrän että se on sinulle vaikeaa, koska se oli vaikeaa minullekkin joka tiesin vanhempieni hyväksyvän sen kyllä. On raskasta tuottaa vanhemmilleen mielipahaa. Et kuitenkaan elä vanhempiasi varten, vaan itseäsi! Ja itsensä hyväksyminen ja sellaisena vapaasti oleminen on iso rikkaus!
Itse en ole kohdannut minkäänlaista paheksuntaa. Yksi kavereistani sulatteli asiaa yhden illan ja sitten se oli ok. Jos ei olisi hyväksynyt, olisi joutanut mennä. Onnekseni sen kuitenkin pystyi hyväksymään. Olen saanut jo niin paljon itsevarmuutta asian suhteen, etten oikeastaan välitä mitä muut ajattelevat. Se, että lähipiiri tietää, auttaa todella paljon!!! Kun on lähimmät tietävät, ei enää välitä mitä muut ajattelevat. Silloin muilla ei ole enää väliä! Loppujen lopuksihan ne rakkaiden mielipiteet ovat ne tärkeimmät.
Eli kaiken lähtökohta on hyväksyä itse asia. Sitten lähipiiri peliin helpoimmasta aloittaen, koska se lisää itsensähyväksyntää ja itsevarmuutta. Se tekee asiasta todellisemman ja luonnollisemman. Nyt se on sinulle vain likainen salaisuus! Ja koska vanhempasi ovat asiaa vastaan, sinusta tuntuu että koko muukin maailma on. Vanhempiesi mielipide ahdistaa niin paljon että se saa koko asian tuntumaan pahalta. Kertominen auttaisi ja paljon! Oli lopputulos mikä tahansa, niin ainakin he tietävät. Siitä saa rutkasti itsevarmuutta ja vapauden tunnetta. Eikä asia tunnu enää likaiselta salaisuudelta.
Oho, tulipas höpistyä :D . Toivottavasti tuosta sai edes jotain tolkkua.
vähän retardia täällä? Sitä joko on homo, lesbo, bi, tai hetero.
Ei se muutu matkan varrella. Joo, ensi viikolla voisin olla vaikka homo ja
sitä seuraavalla bi. Onko tää jotain teinixien leikkiä vai mitä?
Mitäpä jos lukisit hieman ihmisen seksuaalisuuksista, saattaisi oma maailmankuva avartua. Fakta kun kuitenkin on, että seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua vuosien varrella. Ihminen muuttuu jatkuvasti monin tavoin, persoonallisuuden piirteet muuttuvat, ideologiat ja uskot vaihtuvat, ja kokemusten myötä myös seksuaalisuus muuttuu. Joillakin se muuttuu niinkin rajusti, että koko seksuaali-identiteetti vaihtuu toiseksi. Ei sitä päätetä, mutta niin voi siitä huolimatta tapahtua. Olin itse hetero, mutta vuosien varrella olen liukunut enemmän biseksuaalisuuteen. Toisaalta tiedän biseksuaaleja, joista on tullut heteroita ja homoseksuaaleja, joista on tullut heteroita.
Jos ei halua yhteiskuntaa kuunnella ja ei ihan välttämäti kaikis asiois kantsii ni voi "kuunnella" vaikka mikä on "yläkerran" mukaan oikein heterous vai houmoustelu jos olet päässyt bihistelystä ja houmostelusta ylitte ja joku sua sanoo viä homoks tai bisseks leivo lättyyn sillai et karjalassa asti kajahtaa ei vaan ei ny iha noinka. Se on mun mielestä sen verran kovaa mielen lujuutta ja pahuuden vastustamista, että siihen ei taida kaikki pystyäkää kun haluavat katsoa onko ruoho vihreämpää naapurin puolel Ja eikös tossa sun lauseessa jo omatuntosi sano, että pelottaa olla tälläinen jos oltaisiin kaidal tiel ei pitäs tarvii pelätä mitää???????? Vai onk tää fveikki heikki alotus
oon bimies ja vaiheillu kauan tän asian kanssa.
suurin osa mun kavereista on heteroita ja osa sellasia persuheteroita joiden kanssa ei näe vaivaa asiasta keskustella.
itte ainakin toivon.et pääsen sinuiks asian kanssa ja vahvistun identiteettini kanssa
asian kieltäminen tai mikää nk oikaisuhoito ei ole auttanu.
kyl tää yhteiskunta ja yhteisöt leimaa. ei oo helppoo bi ja lesbonaisilla vaan ei oo helppoo bimiehilläkää.
nykyäänhä keksitään kaikenmaaliman termejä lieventämään biseksuaalisuutta esim bi-utelias tai hetero joka harrastaa seksiä myös omaa sukupuolta olevien kanssa jne potaskaa
itse en ole hötkyilly kaapista tulemisen kanssa vaan vahvistan identiteettiäni
en näet kuulu siihen onnellisten joukkoon jolla olis biseksuaaleja ystäviä joihin samaistua
Mää ite oon tällä hetkellä ihastunu tyttöön ja ne kaiki joille oon kertonu (nyt joku vajaa kymmenen hyvää kaveria) on ottanu sen tiedon hyvin vaikka joukkoon lukeutuu pari lestadiolaistakin :D
Yks tietty vähän oli nihkee ottaan sen tiedon vastaan, mutta nojaaa... uskon, että sekin toipuu :)
Kerro ensin vaikka näille lievemmille tapauksille, eikä sun tarvi vanhemmilles välttämättä kertoo ollenkaan ennen ku on tarpeellista jos oot työn kaa :)
Mun hyvä ystävä sano hyvin et "ei se oo sun vanhemmista kii, voit tuoda kotiin vaikka haaremin naisia jos haluu" ja "sukupuoleen ei rakastuta vaan persoonaan!
:)
Ku mä tajsuin olevani bi ensimmäinen tunne oli vapaus. Saan rakastaa ketä vaan ihanaa persoonaa! Älä anna kenenkään määräillä kestä tykkäät! Eihän kukaan sun pukeutumista, mielipiteitä tai muutakaan määrää. Tai ainakaan ei pitäis!
Jos on bi, on hyvä tunnustaa asia sille samaa sukupuolta olevaa ihmiselle, johon on ihastunut. Mutta ei silti ruveta olemaan tämän kanssa, vaan mielummin perustaa ihan tavallinen perhe jonkun sellaisen kanssa, joka voi hyväksyä asian. Kun on avoin asian kanssa eikä kuitenkaan elä sitä, on hyvä olla. Omatunto on silloin kaikin puolin hyvä. Ainakin minulle tämä on ollut paras ratkaisu. Tietää, että ei ole koskaan ratkennut. Ja että toisaalta on uskaltanut tunnustaa asian läheisille. Voisin suositella tällaista lähestymistapaa, joka on osoittautunut hyväksi. Siunausta kaikille.
TOI EI OLE NORMAALIA, IHAN SAIRAS AJATUSMAAILMA! ONHAN TEITÄ HULLUJA VAIKKA MILLÄ MITALLA, VALITETTAVASTI! MITÄS MIELTÄ OOTTE SIITÄ JOS MÄ TYKKÄÄN ELÄIMISTÄ? ONKO SEKIN TODELLA HIENOA JA NORMAALIA? TAI MITES PEDOFIILIT? EIKS NEKIN OO IHAN NORMAALEJA? EIHÄN NE SILLE MITÄÄN VOI JOS NE SATTUU TYKKÄÄ LAPSISTA! MIETI NYT ITE JOS ET SÄ SAA RAKKAUTTA KOKO ELÄMÄS AIKANA!!
Kannattaisi ehkä näinä vihapuheiden aikoina hieman miettiä mitä sanoo. Ei ole mahdotonta, että sinunkin sanomasi tutkitaan.
Lapsista ja eläimistä "tykkääminen" on väärin ja sairasta, koska kumpikaan ei koskaan voi "tykätä" takaisin. Se on väärin, koska jos menet pidemmälle, et koskaan voi muutakuin satuttaa ja loukata.
Bi/homous/lesbous ei ole väärin, koska vastapuolen on mahdollista "tykätä" takaisin. Niin kauan kuin ihminen on muuten terve ja järkevä mieleltään, eikä pakota ketään mihinkään, eikä loukkaa toisen oikeutta päättää itsestään, ei asiassa ole mitään väärää.
Se saanko rakkautta vai en, ei taas riipu seksuaalisuudesta mitenkään. Voin saada tai olla saamatta. Ei voi tietää. Toivottavasti saan.
Mulla oli tuo sama tilanne, kun olin nuorempi. En halunnut olla vaan läheisteni kuin myös yhteiskunnan hyväksymä. Niinkuin joku tuossa aikaisemmin mainitsi, on tapahtunut jo paljon edistystä homojen suhteen, joten vielä toivoa on parempaan suuntaan :)
Tää yhteiskunta kuitenkin on mitä on, sitä ei luultavasti pysty koskaan muuttamaan sellaiseksi, jossa kaikki hyväksyisivät tietynlaiset ihmiset. Aina jollain on vinksahtanut päässä ja on joku asenneongelma muita kohtaan. Se pitää vaan kestää ja siihen tarvitsee lujaa tahtoa. Uskon et pystyt siihen vaikka sitten sen ystäväsi tuella :) Sä et ole velvollinen edes kertomaan kellekkään seksuaalista suuntautumistasi, koska mun mielestä rakastutaan ihmiseen, ei sukupuoleen, vaikka kuinka muut yrittäisivät selittää, että ''sen pitää olla mies, johon rakastun !''
Kannattaa tosiaan jutella sen ihmisen kanssa joka tietää seksuaalisesta suuntautumisestasi :) Ihmisen tuella ''ongelmat'' ratkotaan parhaiten.
bi seksuaallisuus ei ole sairautta eikä muutakaan ei mukavaa,se on sun oma juttusi ja ole sinut sen kanssa että uskallat olla oma itsesi ja että toinenkin sen hyväksyisi =)
mä oon 19v poikatyttö ja mäkin olen bi seksuaali ja kaapissa mä en uskalla mutsille enkä faija puolelle kertoo yhtään mitään ku mutsi on bi seksuaalei ja lesboi vastaan ja sanoo et se on sairautta ym ja faija puolikaan ei sitä hyväksyis mut mitä mä sille voin et oon bi seksuaali ja tuun oleen koko loppu elämäni ei sitä kukaan muu ihminen voi mun puolesta päättää mikä mä oikeen oon... ja mä oon seukannu jo yhden ihanan muijan kaa 3kk ilman et mutsi ja faija puoli on tienny yhtään mitään...mut toisaalta mä en ehkä kerro mutsille enkä mun faija puolelle koskaan mun suuntautumisesta koska ne ei sit hyväksyis mua tälläisenä kuin mä oon ja se on mun mielest todell väärin siis niin väärin kuin olla ja voi..., eli täs se nähdään mun mutsilla ja faija puolella etenkin mutsilla on yksinkertainen ja vanhan aikainen ajatus maailma...eli 1 mutsi aattelee että bi seksuaalisuus ja lesbous on sairaus....2 mutsi ei voi kuvitella eikä faija puolikaan et mä oisin bi seksuaali.... jooh....mut mun 1 ystävä tietää siit et oon bisse ja sit mun oma muijani
Tää keskustelu taitaa olla aika kuollut ja kuopattu, mutta helpottaa silti nähdä etten oo yksin näiden asioiden kanssa.
Olen nyt lukiossa ja 16-vuotias. Oon oikeastaan koko elämäni ajan tuntenu olevani jotenki erilainen ja jo lapsena mietin, että jos mut oliki oikeasti tarkotettu tytöksi, enkä ihan ohimennen tätä miettiny, vaan ihan jatkuvasti. Asun myös pienellä paikkakunnalla, joten varmaan senki vuoksi oon aika pitkään kieltäny oman seksuaalisuuteni. Olen bi, mutta en uskonut sitä ennen kuin ihastuin parhaaseen kaveriini. Ennen sitä olin jo tosi pitkään tuntenu fyysistä vetoa naisiin, mutta rakkauden ja kiintymyksen tunteet todisti mulle sen, mitä olin aina yrittäny kieltää itsestäni. Pelkkä se, että oon myöntäny asian itselle on antanu mulle itsevarmuutta ja helpottanu pitkään jatkunutta ahdistusta.
En ole tullu julkisesti ulos kaapista, yksi kaveri tietää. Uskon, että äitini suhtautuisi aika hyväksyvästi asiaan, mutta muun perheen reaktio sitten huolestuttaa enemmän. Meidän isännällä kun on just tuo sama asenne, kun telkkarissa näkyy homoja; "Hyi, tässäki on joku kiintiöhomo!" Sama ajattelutapa on periytyny kahdelle isoveljelle. Toisaalta, toiselta kysyin, että onko hänen mielestään lesbot yhtä "pahoja" kuin homot ja ajatus lesboista ei näköjään ollut niin mahdoton...
Vähän harmittaa kyllä, että jotkut näyttävät ajattelevan, että bi-seksuaalit ovat oikeasti joko homoja tai heteroita (ei ole välimuotoa), mutta omalla kohdalla kyllä on nimenomaan niin, että tunteita on ollut kumpaankin suuntaan. Tai oikeastaan vain yhteen tyttöön, mutta kyllä se tunne on erilainen kuin tavallinen kaverisuhde. Tulee sellanen olo, että haluaa vain suojella toista kaikelta ja pitää lähellä. Sitä on vähän vaikea kuvailla, sen vain tietää itse.
Hups: "jos mut oliki oikeasti tarkotettu tytöksi", pojaksi meinasin :)