Asun yhdessä uuden mieheni ja oman lapseni kanssa. Harmini on että exmieheni ei osta lapselleni mitään eikä vietä aikaansa hänen kanssaan. Lyö 150e tilille kuussa ja sen perusteella on hoitanut hommansa. Kun valitan asiasta niin hänen kommentti on että lapsi on niin iso ettei siitä ole minullekaan mitään vaivaa.. että tyhjään kitisen.
Mutta kyllä siinä on kuitenkin joka päivä miettiminen mitä syödään, ostaa kaikki vaatteet ja huolehtia koko lapsen arki.
Nytkin ostin lapselle tietokoneen.. Maksoi 800e. ExMies lupasi maksaa puolet. Ja laittoi tililleni 200e. ??? Sovittiin erotessa että elatusmaksu pieneksi ja isommat kulut sitten yhdessä maksetaan.. ja näin kävi.
Sovittiin että puoliksi ollaan lapsen kanssa.. mutta isän osuus olla lapsen kanssa on kerran vuodessa ,, eli jouluaattona muutama tunti. Tähänkin exanopin kommentti oli että eikö sitä vois vuorotella että missä se lapsi joulun viettää ( haluaisivay ottaa runsaammin alkoholia,, ja lapsi häiritsee kuvioita.
Olen valittanut ja yrittänyt keskustella.. tuloksena on että minua uhkaillaan poliisilla häirinnästä!! Olen aika ahdistunut,, mitä pitäisi tehdä?? Ehdotuksia??
Ja vaivaa mm. sekin ettei minulla ja nykyisellä miehelläni ole koskaan yhtään omaa aikaa.. lapseni kun on 100% täällä aina.
Tottakai rakastan lastani,, mutta kyllä se ottaa joskus pattiin kun tietää että ex makaa kotonaan häiriöttä naisensa kanssa .. lapsetonta elämää,, ja vailla vastuuta ja minä yksin kannan vastuun lapsestamme.. ja ex luikkii vastuistaan kuin koira veräjästä. Miten onnistuinkin saamaan lapseni isäksi selkärangattoman "madon",,ja siitäkin saan itseäni tietenkin syyttää..olen ihan riekale kaiken tämän keskellä!! Neuvoja kaivataan!!!!??
Exmies ei kanna vastuutaan!!
7
169
Vastaukset
- uuden suhteen syy
Et ole yksin tuon kanssa. Usein se mies kun löytää uuden suhteen, niin loppuu kaikki lasten ja exän kanssa, puhelimet pidetään suljettuna, ja puhutaan äkäisesti, ei tulla sovitusti ja lapsille ärähdetään ja kiukutellaan, ja kaikki muuttuu. Lapsille kostetaan ja uusikko vaatii että mies jättää lapset. Niin se mies sitten tekee.
Mutta harvoin nainen niin tekee kun löytyy uusi. - yh-huoltaja/leski
Turhaa energian haaskautta kitistä tuolaisen paskan perään, jos hän ei haluu osallistua mihinkään, niin hän ei osallistu ja ei häntä voi mitenkään pakottaa siihen. Valitettavasti näin se vaan on.
Huolehdi sinä ja nykymiehesi siitä lapsestasi. Arki sinun kuuluukin hoitaa, kun kerran olet päähuoltaja.
Oman ajan saaminen on ihan järjestelykysymys.- wilma60
Täysin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Turha narista ja itkea jos toinen ei välitä viettää aikaa lapsensa kanssa. Ketään ei voi siihen pakottaa joten on vain tyytyminen siihen mitä on. Tärkeintä on että sinä ja nykyinen miehesi huolehditte lapsesta ja annatte hänelle turvallisen kasvuympäristön.
Tuo oma aika on tosiaan järjestelykysymys vaikka kieltämättä sen järjestäminen vaatii joskus tosi paljon. Minun onneni on ollut mukavat naapurit jotka ovat toimineet lapsenvahtina tarvittaessa. Nyt lapset ovat jo sen verran isoja että muutaman tunnin elokuvareissu onnistuu jo ilman lapsenvahtia. Eli kyllä sitä kahdenkeskistä aikaa löytyy jos vain sitä haluaa. Ja jos lapsi alkaa olla kouluikäinen niin lapsi voi mennä joskus kaverin luokse yöksi. Kaikki mahdolliset konstit ovat sallittuja.
- Älyvapaat narisijat
Jotakin tiedän näisytä asiosita, ja voin sanoa että jokainen kirjoittaa itselleen eduksi. Kukaan teistä vanhemmista ei kirjoita todella lastenne edun mukaisesti.
Nirisette ja narisette maksuista, kun toinen maksaa elatusmaksun, se on siinä. Olette itse eronne valinneet, onko se sitten kuten usein tullut pettämisen kautta tai muuten, olette itse vastuussa.
Lapsi on täysin viaton ja ilkeätte narista ja niristä asioista.
Pitäisi todella kohdella teitä samoin, kuten kohtelette lapsianne.
Sitten uusikoukot ja akat, heittäkää hiiteen ja heti, eläkää lastenne kanssa siijen saakka, kun tulevat täysi-ikäisiksi väjintään, senjälkeen etsikää niin monta persettä kun ikinä haluatte tai vaihtakaa joka päivä, kunhan ette tuota paskaa aloita aikaisemmin. - meillä sama juttu
Ei meilläkään, siitä lähtien kun jotkut naiet rikkoi perheemme, ja isä vaihtoi meidät vieraisiin naisiin. Lapset jäi ja mies muuttui ilkeäksi eikä enää halunnut nähdä lapsia. Löysi lapsettoman ihmisen ja kylläsyi sitten omiin lapsiin ja hylkäsi. Mekin hylkäsimme sitten miehen, meille ei mies saanut tuoda naisiaan kylään eikä lapset saaneet nähdä isän naisia koskaan. Se oli paras ratakisu sillä emme antaneet anteeksi sillä että olisimme halunneet tavataniitä naisia, jos isä hylkää lapset niin me hylkäsimme isän. Olemme erittäin onnellisia ettei miehen naiset ole olleet meidän perheessä, ja lapset saaneet kasvaa rauhassa.
Olisi ollut järkyttävää pakottaa lapset näkemään isän naiset jotka haukkuisivat heidät täysin. Emme kuitenkaan halunneet heitä meille emmekä me käy siellä. Meidän perheeseen he ei kuulu. Lpaset ovat olleet kiitollisia, että olen pitänyt heidn puoliaan. Olisi ollut julmaa jos en tuntisi lapsiani enää kun vastaan tulisivat, js olisin joutunut luovuttamaan heidät ventovieraalle isän naiselle ja leikkimään siellä kotia. Lapset ovat minun enkä halunnut hylätä heitä. Mieheltä se onnistui.- Meelissupoismunnetis
Kuole lissu pois!
- ruikku lissu
olet sinä lissu ainainen ruikuttaja, tekisit asioillesi jotain, hae uus mies itelles, ettei tääl tarttis jatkuvasti parkua sitä kuin vitt.....i sua on kohdeltu.
Kyl sää tota ruikutustas saat pitää maailman tappiin, jollet tee mitään oikeesti elämällesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501