Ttässä lyhyt elämäni. ala aste alkoi hienosti ja sain muutamia ystäviä joista 2 oli erityisen hyviä ystäviä. kuitenkin nämä kaksi ihmistä hylkäsi minut julmasti. enkä tajua miksi koska olen aina ystävilleni erittäin kiltti ja huomaavainen. sitten alkoikin jo ylä aste pääsin näistä kahdesta kaverista toisen kanssa samalle luokalle. sitten sain 2 uutta ystävää eli ystäviä oli jo 3. sitten he alkoivat syrjimään minua ja samaten heidän ystävänsä. kerroin opettajalle ja sitten tuli luokkamme pahin poika ja sulki minut lasiseen välikköön. vaihdoin luokkaa ja kaikki meni taas hetken hyvin kun taas joku alkoin nälvimään minulle.sitten ylä aste loppui ja haettiin jonnekkin opiskelemaan.
hain ensin lukioon koska se oli vanhempieni toive. heidän toinen toiveensa olisi ollut poliisi koulu...joka on minulla hieman hankalampi juttu kun liikunta numero oli liian alhainen sinne...no lukio alkoi hyvin ja sain sopivan hyviä numeroita. sitten veljeni kuoli. se sai minut erittäin surulliseksi ja lukio jäi kesken löhösin vaan koko kesän oman kullan kaikussa. sitten hain taas jonnekkin tällä kerkaa amikseen...caterin alalle kun oli ainoo paikka lähellä...nyt sekin on jäämässä kesken enkä osaa sanoa miksi...
äitini yritti itse murhaa 2 kertaa tänä vuonna ja saman viikon aikana molemmat. minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus ja aloin käymään terapiassa tai joku psykologi käynti se aina on...sitten aloin ravaamaan lääkärissä ensin erikoislaatuisen "aknen" takia sitten menkkojen ja maha kipujen takia...koulu jäi vähemmälle...
ja olen alkanut saamaan sellasii ihmeen tunne kohtauksia sellaisiksi itse niitä sanon kun en tiedä mitä ne oikealta nimeltään ovat...eilenkin sain raivokohtauksen kun tietokoneen johdot oli sotkussa ja yritin avata niitä...sitten aloin vaan itkeen en tiä miks...ehkä kun oma kultani oli lähdössä kotiinsa viikoksi ja en kestä ikävää kenties...
terapiassa se psykologi kysyi haluanko mennä lastenpsykologille....että se kattois tarviinko jotain masennus/mieliala lääkkeitä...
kaiken lisäks on aika ristiriitanen tilanne haluaisin olla kultani luona mutta se asuu sen porukoilla viä ja sen pikkusisko on niiiiiin ärsyttävä....esim. se haukkuu läskiks ja kitisee kaikesta ja sekin kun se tulee viereen nostattaa vitutuksen potenssiin 1000
jotkut sanoo että saatan olla masentunut mutta itse en ole siitä ihan niin varma...mitä mieltä te olette? eikä kannata alkaa mistään sit urputtaan...kiitos :D
hain ensin lukioon koska se oli vanhempieni toive. heidän toinen toiveensa olisi ollut poliisi koulu...joka on minulla hieman hankalampi juttu kun liikunta numero oli liian alhainen sinne...no lukio alkoi hyvin ja sain sopivan hyviä numeroita. sitten veljeni kuoli. se sai minut erittäin surulliseksi ja lukio jäi kesken löhösin vaan koko kesän oman kullan kaikussa. sitten hain taas jonnekkin tällä kerkaa amikseen...caterin alalle kun oli ainoo paikka lähellä...nyt sekin on jäämässä kesken enkä osaa sanoa miksi...
äitini yritti itse murhaa 2 kertaa tänä vuonna ja saman viikon aikana molemmat. minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus ja aloin käymään terapiassa tai joku psykologi käynti se aina on...sitten aloin ravaamaan lääkärissä ensin erikoislaatuisen "aknen" takia sitten menkkojen ja maha kipujen takia...koulu jäi vähemmälle...
ja olen alkanut saamaan sellasii ihmeen tunne kohtauksia sellaisiksi itse niitä sanon kun en tiedä mitä ne oikealta nimeltään ovat...eilenkin sain raivokohtauksen kun tietokoneen johdot oli sotkussa ja yritin avata niitä...sitten aloin vaan itkeen en tiä miks...ehkä kun oma kultani oli lähdössä kotiinsa viikoksi ja en kestä ikävää kenties...
terapiassa se psykologi kysyi haluanko mennä lastenpsykologille....että se kattois tarviinko jotain masennus/mieliala lääkkeitä...
kaiken lisäks on aika ristiriitanen tilanne haluaisin olla kultani luona mutta se asuu sen porukoilla viä ja sen pikkusisko on niiiiiin ärsyttävä....esim. se haukkuu läskiks ja kitisee kaikesta ja sekin kun se tulee viereen nostattaa vitutuksen potenssiin 1000
jotkut sanoo että saatan olla masentunut mutta itse en ole siitä ihan niin varma...mitä mieltä te olette? eikä kannata alkaa mistään sit urputtaan...kiitos :D
Vastaukset 8
Vanhimmat
"jotkut sanoo että saatan olla masentunut mutta itse en ole siitä ihan niin varma...mitä mieltä te olette?"
Älä meiltä kysy, ei voida mitenkään tietää. Jos et usko niin, voit olla lievästi masentunut. Itselläni on ollut jo todella monta vuotta sellanen fiilis... en kuitenkaan ole koskaan käynyt millään psykologilla tai vastaavalla. (vaikka olisi ihana sinne joskus ajautua kun en vartavasten sinne kuitenkaan koskaan mene.) Eli pointtina, mikset juttele sen terapeutin tai vastaavan kanssa? Mene sinne lastenpsykologille.
Onko sulla myöhänen murrosikä?
mun mielestä mun murros ikä on jo menny ohi. ja kyllähän mä aina mielipiteitä saan kysyy...ja oon mä jutellu sen psykologi ukkelin kans. se laitto mut tekeeen sellasen ihme testin ja sen testin mukaan olisin kuulemma vaikeasti masentunut...ei se siihen paljon mitään sanonu...kysy vaan haluunko käydä lastenpsykologilla...kyl mä sinne aijon mennä mutta ihmetyttää kun kaikki noi suhtautuu niiiin kummallisella tavalla tähän asiaan...
onko muuten normaalia että jos/kun oon liikenteessä siis ihan vaan auton kyydissä niin mä toivon että sattuis joku onnettomuus ja samalla mä pelkään sitä...?
Kysy pois vaan, mutta mahdoton se on sanoa.
Miten käyttäytyy oudosti?
Tommonen on aika yleistä masentuneilla. Monet kertoo harkitsevansa risteyksissä kolarin ajamista tahalleen (mutta usein sitä ei tule tehtyä koska pelottaa).
Ihmettelen mikset usko olevasi masentunut? Selviä oireita sulla on..
tai siis tarkotin että en oo sitä 100% varma oonko masentunu. mutta en mä kyllä enään oo mikään ilopilleri joka olin pienempänä lapsena vaikka sillon ei ees kavereita ollu kamalasti (siis ennen kouluun menoo)
no siis nää kaikki terapeutti psykologi tyypi on ihan outoja...ensinnäkin ne vähättelee kaikkee ja yks niistä on oikee vittuileva tyyppi ja se saa mut tunteen että oon jotenki viallinen että en kuuluis tänne ollenkaan...ja se jonka kaa enemmän oon tekemisissä kyselee ihan tyhmiä kysymyksiä...mut kai ne on sellasii että sen kuuluu kysyy niitä...niin ja se yks lääkäri...se olis heti tyrkyttämässä masennuslääkkeitä ilman mitään tutkimuksia...
joskus ysi luokalla kysyin silloiselta poika kaverilta jos se ees oli sellanen...että voiko olla masentunu vaikka ei sitä itse tiedosta...ja se ei siihen sanonu mitään...ehkä tällä hetkellä ainoo valopilkku mun elämässä on mun tän hetkinen poikakaveri...kun kerran kukaan muu mun kavereista ei enään ota yhteyttä...vaikka oon sanonu että soitelkaa välillä mullekki ku en voi itte soittaa ku menee saldo heti parin puhelun jälkeen kiinni...eikä ne tuu jutteleen ees facebookissa...eikä mesessä... että aika tyhjää tää elämä on...
Onko elämällä joku tarkoitus?
Eipä sua kamalasti masenna tuolla^^
noku se siinä onki ku en osaa näyttää sitä millanen oikeesti oon... jos tuntisit mut hyvin sulla olis varmasti erittäin vahva mielipide musta...
en mä muuten osaa sanoo onko mun elämällä mitään tarkotusta...varsinkin jos kohta selviää etten saa lapsia koskaan niin en voi ees varmaks sanoo että mun elämän tarkotus olis lisääntyä...ja kun ees kaverit ei pidä yhteyttä niin ei se tarkotus oo ainakaan bilettää...koulu ei maita niin kai mä kuukahdan nopeestikki pois jos en saa töitä...ei mua oikeestaan tarvita mihinkään oon vaan muitten hidasteena täällä... että sikäli...
ULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULIULI