Onko kirkko ryhtynyt toimenpiteisiin lestadiolaisherätysliikkeen piirissä voimassa olevan ehkäisykiellon kumoamiseksi?
Valvooko kirkko, mitä lestadiolaiset opettavat nuorille perhesuunnittelusta omilla rippikoululeireillään?
Onko Raamatusta löydettävissä todellakin sellainen oppi ja totuus, että "syntymättömät" lapset huutavat helvetin tulessasyytöksiä vanhempiensa korvaan, koska heitä estettiin syntymästä?
Onko asiallista, että lestadiolaisjohtajat yhä nykyaikana käyttävät tällaista mielikuvaa ja uhkaa, jotta avioparit saadaan luopumaan ehkäisystä? Eikö kirkon tulisi kumota nämä perättömät ja äärimmäisen ahdistavat uhkakuvat Raamatun tuntemuksen antamalla arvovallalla, ja vieläpä ensi tilassa?
Miksi kotieläimenkin lisääntymisterveyttä ja tiineeksi saattamista valvotaan tarkemmin kuin lestadiolaisnaisen?
Olen kirjoittanut asiasta ennenkin ja silloin olin kohteliaampi, mutta minua todella surettaa ja suututtaa se, etten ole havainnut kirkon vieläkään tehneen elettäkään auttaakseen täysin poljettua ja alaspainettua kansanosaa. Ei viidentoista lapsen synnytys kaikilta niin helposti suju. Ne, jotka sen todella omasta halustaan valitsevat, tehkööt niin, mutta niiden muiden tulisi saada täysin luvallisesti päättää oma lapsilukunsa.
Ehkäisykielto
24
182
Vastaukset
- sdfghjkli
Minäkin toivoisin kirkolta vastausta. Lestadiolaiset ovat kirkon jäseniä, joten tuo asia kuuluu kirkolle mitä suurimmassa määrin.
"Ne, jotka sen todella omasta halustaan valitsevat, tehkööt niin, mutta niiden muiden tulisi saada täysin luvallisesti päättää oma lapsilukunsa."
Pitäisi myös saada päättää menevätkö lainkaan naimisiin ja pitäisi myös saada päättää elävätkö vaikkapa rekisteröidyssä parisuhteessa. - herttainenhertta
Ja selitykseksi ei kelpaa, että lestadiolaiset itse väittävät, että heillä ei ole ehkäisykieltoa. Tottakai heillä on. Miksi muuten lestadiolaisnaiset joutuisivat ehkäisemään salaa?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/sunnuntaisuomalainen-osa-vanhoillislestadiolaisista-naisista-kayttaa-ehkaisya-salaa/art-1288427857718.html
Koska kysymys on opista, kirkko on asiaan puuttumisessa avainasemassa. Minulla ei ole tarkkaa tietoa kaikesta siitä, miten kirkon piirissä tällä hetkellä toimitaan suhteessa lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Siis lähinnä enempi tuolla johtotasolla. Mutta olen varma, että tätä asiaa siellä mietitään ja päitä raavitaan, koska tämä on haastava asia. Onhan tämä asia ollut viime aikoina kaikkineen esillä aiempaa enemmän, muussakin valossa kuin vain pedofilian osalta. Lestadiolaisten omista joukoista alkaa myös entistä enemmän kuulua soraääniä. Nuoret lestadiolaisäidit kyseenalaistavat muun muassa ehkäisykieltoa ja nuori polvi vaatii liikkeeseen lisää avoimuutta.
Henkilökohtaisesti toivon, että asiaan alettaisiin puuttua entistä selkeämmin. Mitkä olisivat viisaita tapoja puuttua on vaikea kysymys.
Lestadiolaisissa rippikouluissa tulee pitäytyä kirkon yhteiseen rippikoulusuunnitelmaan ja käyttää piispainkokouksen hyväksymiä oppikirjoja. Sellaiseen valvontaan ei ole mahdollisuutta, että joku siellä istuisi oppitunneilla tutkimassa annettua opetusta.
Kyllä kirkko on selvästi viestinyt, ettei ehkäisykielto ja siihen liittyvä uhkailu ole oikein. Mutta mitä se auttaa, vaikka kirkko miten kumoaa, jos liikkeen johto edelleenkin ajattelee asiasta toisin? Jos kirkon mielipidettä ei pidetä missään arvossa?
Joskus on raivostuttavan vaikeaa sietää sitä, ettei muutoksia tapahdu nopeasti, että asiat ovat mutkikkaita, että hyvä etenee pienin askelin, että jotain ehkä tapahtuukin muttei kaikesta huudella heti turuilla ja toreilla.
Aija-pappiAija, kiitos että vastasit näin ripeästi. Aistin tekstistäsi huolta ja myötätuntoa näitä naisia kohtaan. Olen siitä todella iloinen.
Luulen että kirkon pitää vain sanoa asia yhä uudelleen, julkisuudessa, täällä palstalla, muualla mediassa, kaikkialla niin monta kertaa, että muutosta alkaa tapahtua. Jos ehkäisykieltoa on julistettu kymmenentuhatta kertaa, pitää se kumota vähintään yhtä monta kertaa. Kyseessä on monen naisen, lapsen ja miehenkin raaka ympärivuorokautinen kärsimys, uupumus ja jopa kymmeniä vuosia jatkuva unenpuute, huoli, käyhyys ja loppuunpalaminen, fyysiset vaivat, kohdun puhkeamiset ja sen kaltaiset vakavat komplikaatiot. Vedotkaa Raamattuun. Sieltä ei kaiketi tuollaista pakkosynnytysmääräystä löydy.
Käsittääkseni ainakin koulussa kaikki opetus on periaatteessa julkista: kadulta saa tulla seuraamaan oppitunteja, jos on kiinnostunut, tietenkin niin ettei häiritse opetusta. Ei voi olla niin että kirkon opetus olisi millään rippikoululeirillä salaista ja suljettua - ?- herttainenhertta
>>>Mutta mitä se auttaa, vaikka kirkko miten kumoaa, jos liikkeen johto edelleenkin ajattelee asiasta toisin?
laurwen,
opetus rippikoulussa on avointa. Itse sanon aina vanhemmille, että milloin vain saa tulla mukaan seuraamaan, mitään salaista en siellä opeta. Toki välillä ryhmädynamiikan takia tai ryhmässä syntyneen luottamuksen takia ylimääräinen ihminen oppitunnilla voi olla haitaksi, mutta sekään ei ole syy estää tulemasta paikalle, jos joku haluaa. No, eipä ole kukaan vanhempi koskaan tullut. Mutta käytännössä lienee mahdotonta, että siellä käytäisiin syynäämässä opetuksen sisältöä. Sitä paitsi, kyllä meissä ihan tavallisissa kirkon työntekijöissäkin on monenlaista opettajaa, emme me suinkaan opeta samalla tavalla asioista.
Tuo on hyvä näkökohta, että vaikkei voi suoraan vaikuttaa johtohenkilöiden sanomisiin ja toimiin, sillä voi olla suuri merkitys alistetussa asemassa olevalle kun hän saa lukea uudestaan ja uudestaan niiden mielipiteitä, jotka tuomitsevat alistamisen ja uhkailun. Pahaa ei pidä vastustaa vaikenemalla vaan puhumalla entistä vahvemmin hyvää.
Aija-pappi- sdfghjkli
"Sitä paitsi, kyllä meissä ihan tavallisissa kirkon työntekijöissäkin on monenlaista opettajaa, emme me suinkaan opeta samalla tavalla asioista."
Onko teillä kaikilla oma uskontonne? Ei, ei meillä jokaisella ole oma uskontomme. Minusta on luonnollista, että meillä on hiukan toisistaan poikkeavia näkemyksiä asioista. Olisi aika pelottavaa, jos kaikki kirkon työntekijät vain posottaisivat asioita jostain ohjekirjasta käyttämättä omia aivojaan. On myös reilua, että tämä erilaisuus todetaan ja sitä arvostetaan.
Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat yksi esimerkki siitä, että erilaisia mielipiteitä löytyy. Olen ollut riparilla työtoverin kanssa, jonka mielestä seksi kuuluu avioliittoon eikä homoseksuaalien pitäisi toteuttaa taipumustaan. Itse olen eri mieltä. Mutta me opetimme näistä asioista sulassa sovussa. Kumpikin perustelimme oman näkemyksemme ja totesimme, että ymmärrämme myös toisen erilaisen näkemyksen ja sen perustelut. Tämä nyt yhtenä esimerkkinä.
Aija-pappi- sdfghjkli
Aija-pappi
Te OPETITTE sulassa sovussa rippiKOULUSSA asioita eri tavalla? Mikä koulu se semmoinen on? Opetatteko eri tavalla myös neitsyttarinaa, taivasta ja helvettiä ja luomiskertomusta? Aija
Opetit sulassa sovussa toisein ajattelevan työtoverin kanssa: näinhän rippikoululaiset saivat erilaisia ajatusmalleja ja voivat siitä keskustellen ja pohtien vapaasti etsiä oman tiensä. Tämä onkin (suhteellisen) hyvä tapa esittää asioita (tosin toivoisin vielä, että rippikouluopetukseen liitettäisiin katsaus lakiin siinä valossa, mitä syrjinnästä sanotaan, että se puoli ei jäisi epäselväksi).
Toisin on lestadiolaisrippikouluissa. Totalitaarinen, keskusjohtoinen järjestelmä tuottaa opin, josta poikkeavaa uhataan kidutuksella, vieläpä ikuisella. On mielestäni siis aihetta epäillä, että juuri siellä toteutuu tuo mitä kirjoiti: "Olisi aika pelottavaa, jos kaikki kirkon työntekijät vain posottaisivat asioita jostain ohjekirjasta käyttämättä omia aivojaan." Tulit itse näin todenneeksi, että se on huono tapa opettaa nuoria elämänvalintojensa kynnyksellä.
Ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin, terveyteen, turvallisuuteen ja väkivallattomaan elämään liittyvät arvot ja suositukset tulee yhtenäistää kaikissa klirkon rippikouluissa. Tuomiokapitulit voivat evätä rippikoululuvat yhteisöiltä, jotka eivät sitoudu niitä noudattamaan: ei niitä tule tavan vuoksi myöntää.
On kylläkin aika väärin sinua kohtaan, että joudut vastaamaan tavallisena pappina ja aivan ilmeisesti empaattisena ja ymmärtäväisenä ihmisenä yksin tähän kysymykseen täällä palstalla, ja aivan asiatontakin kritiikkiä esiintyy. Ehdotankin, että viet tämän asian heti eteenpäin. Naisten pakkosynnytys on häpeätahra Suomen ihmisoikeustilanteessa, eikä ole kirkon itsensäkään edun mukaista peitellä tätä tahraa ja sallia naisten vuodesta toiseen jatkuva orjuuttaminen Jumalan nimessä ja helvetin pelossa.
Minusta on ihan tervettä opettaa koulussa kuin koulussa itsenäistä ajattelua ja kykyä nähdä asioita eri näkökulmista. Ei rippikoulu ole sitä, että vain kaadetaan asiat nuorten päähän ja piste.
Mutta tämän ketjun aihe ei ole rippikoulu, joten eipä jäädä nyt tässä kohtaa tästä pallottelemaan.
Aija-pappi- ei jaksa ei
Mikä ero on kirkon rippikoululla ja elämänkatsomusleirillä nykyään. Useasti nykyään ei kai mikään. Että te ootte jotenkin väljähtyneen kaljan oliosia.
- koojiiällä
Eiköhän se olisi tervettä että niitä lapsia pukattais vain sen verran kuin on kummallakin vastuuta hoitaa heitä. Kun liian monet miehet lusmuavat vastuustaan niin silloin olisi parempi muistaa laittaa se pikkuruinen uimahousu päälle. Suurempi synti on jättää lapset isättömiksi kuin ehkäistä niiden syntyminen.
iaurwen.
Oletko nähnyt tämän?
Ehkä pientä valoa saattaa olla näkyvissä. Ehkä taas ei. Kuka tietää.
http://yle.fi/alueet/oulu/2011/11/rebekka_naatus_minun_ruumiini_ei_ole_minun_3026642.htmlKiitos! Tässä tulikin parhaat uutiset pitkään aikaan. Toivon asialle mahdollisimman paljon julkisuutta sekä Rebekalle voimia ja kestävyyttä: ei varmaankaan ole helppo uida vastavirtaan. Mutta loputtomiin ei voi tämänkään yhteisön jäseniä pitää eristyksissä nykyaikana!
Olen kylläkin pöyristynyt siitä, ettei asia herätä sen suurempaa mielenkiintoa kirkon edustajissa. Mukavampaa on pohtia, millaisesta kirkkomusiikista seurakunta pitää ja millaisiin tilaisuuksiin mieluiten mennään kirkkoon osallistumaan. Tai "miten koet isänpäivän". Ehdottomasti kiireellisin ja kipein kohta kirkon toimintakentässä olisi tehdä julkinen pesäero ihmisoikeuksia polkeviin oppeihin ja kieltää niiden levittäminen kirkon suojissa. Nyt. Mieluiten heti. Monet synnytyspakon alaiset naiset kärsivät tänäänkin, samoin lapset ja myös monet isät.
On sydämetöntä olla siitä välittämättä tai sanoa, että "asiaan on vaikea puuttua".
Rebekka oli yksi, joka oli mielessäni, kun totesin tuolla aiemmin, että nuoremman polven naiset ovat vl-liikkeessä jo nostaneet aihetta esille. Minusta on tärkeää, että tämä nousee keskusteluun myös liikkeen sisältä, koska ulkopuolelta puuttuva on helpompi sysätä keskustelun ulkopuolelle. Jokaiselle näistä nuorista naisista toivon voimia tässä "taistelussa".
Aija-pappiHyvä näin. Tässäkin avainasioina ovat naisen koulutus ja työ: Rebekka Naatus toimii Oulun seurakuntayhtymän tiedottajana, mikä antaa hänelle yksinkertaisesti itsenäisen aseman ja oman palkan, jonka turvin hän non voinut tehdä omat rohkeat ratkaisunsa. Kymmenen lapsen työttömänä, ammattitaidottomana ja rahattomana äitinä ei tuollaisia irtiottoja voi kukaan tehdä. Toivotaan, että Rebekan ajatukset leviävät nopeasti kaikkialle lestadiolaisliikkeeseen.
Vanhoillislestadiolaisuus-palstalta juuri luin viestin, jossa tähdennettiin naisen kouluttamisen turhuutta; tosin myönnettiin, että talouskoulu voi olla hyvä käydä, että osaa sitten ruokaa laittaa.
Olipa se viesti sarkastinen taikka ei, hyvän kuvan se lestadiolaisajattelusta kuitenkin antaa.- herttainenhertta
Mutta oppi ehkäisystä katottavana syntinä elää yhä ja voi hyvin. Omat polut sivuilla julkaistiin viime kesänä ehkäisyn aloittaneen naisen kirjoitus. Tämä oli ensimmäinen vastaus:
"Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Tahdon rukoilla sinulle voimia ja jaksamista. En voi, enkä halua tuomita sinua päätöksestäsi, vaikka tuntuu pahalta puolestasi. Rehellisesti minun täytyy sanoa, etten tiedä teetkö sinä oikein. Raamatussa sanotaan, että Jumala kuulee lastensa rukouksen. Ja kun aina uudelleen pyytää, Jumala vastaa rukoukseen. Jumalasta on lupa uskoa hyvää. Jos vain jaksat, liitä illalla kätesi ristiin ja anna huolesi Jumalan käsiin. Tilanteesi on rankka, mutta sen takia ei uskoa pidä heittää. Kylmät väreet kulkivat lävitseni kun luin kirjoituksesi. Minä olen kysymysteni kanssa lukenut usein Raamattua ja kyllä siellä on paljon kohtia, jotka ymmärrän tukemaan ajatusta siitä, että ehkäisy on väärin. Mutta eihän koskaan voi tietää, kuinka paljon se suhteessa muihin asioihin painaa viimeisellä tuomiolla. Rukoilen perheesi puolesta ja toivon että me Taivaassa tapaisimme. Eihän meistä kukaan voi olla varma sinne pääsystään. t. vl-äiti myös"
Minusta kirkolla on eettinen velvollisuus puuttua ihmisoikeuksien vastaiseen oppiin, joka aiheuttaa niin paljon ihmimillistä kärsimystä. Ei tule odottaa, että lestadiolaiset itse korjaisivat asian. Tämä sen takia, että ne, jotka opista eniten kärsivät ovat niitä, jotka voivat siihen vähiten vaikuttaa. Rebekka Naatus on poikkeus, ei sääntö.
Sen sijaan, että tyytyisit toivomaan voimia naisille, joille on sysätty raskas koko elämän kestävä taakka, ehdotan, että pyrit toimimaan kirkon sisällä niin, että nyt synnytysrumban alkuvaiheessa olevat naiset voisivat kokea, että heidän ei tarvitse venyttää jaksamistaan äärimmilleen toteuttaessaan oppia, jonka kirkon oma ihmisoikeuksien neuvottelukunta on todennut ihmioikeusloukkaukseksi. Että ne tytöt, jotka nyt kasvavat vl-liikkessä eivät joutuisi valitsemaan ruumiillisen itsemääräämisoikeuden ja oman yhteisönsä välillä. - herttainenhertta
Unohdin liittää linkin viestiini:
http://freepathways.wordpress.com/2011/08/10/en-alkaisi/
Tässä on osa yhdestä kommentista samassa ketjussa:
"Joka puolelta toitotetaan monotonisesti, kuinka kenellekään ei anneta yli voimavarojen. Tällaisia kommentteja kuullessa haluttaisi lysähtää palasiksi lattialle ja itkeä itsensä tikahduksiin. Monesti mietin, että tietäispä tuokin ihminen millaista meidän arki on.. Seurapenkissä näytetään varmasti ihan normaalilta perheeltä, jotkut lähimmäiset saattavat korkeintaan tietää, että oon niitä ihmisiä kuka meinaa luisua järkeilyyn tässä lapsi-asiassa.
Oikeasti meidän arkemme on lähes joka päivä taistelua, erityisesti pikkuvauva-aikoina. Taistelua siitä, että jaksaisi nousta sängystä ylös aamulla, taistelua siitä, ettei kiskoisi lapsia liian kovakouraisesti joka paikkaan kun hermot ovat niin kireällä jatkuvasti. Taistelua, että jaksaisi laittaa lapsille ruokaa pöytään tai käyttää heitä edes joskus pihalla." - herttainenhertta
herttainenhertta kirjoitti:
Mutta oppi ehkäisystä katottavana syntinä elää yhä ja voi hyvin. Omat polut sivuilla julkaistiin viime kesänä ehkäisyn aloittaneen naisen kirjoitus. Tämä oli ensimmäinen vastaus:
"Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Tahdon rukoilla sinulle voimia ja jaksamista. En voi, enkä halua tuomita sinua päätöksestäsi, vaikka tuntuu pahalta puolestasi. Rehellisesti minun täytyy sanoa, etten tiedä teetkö sinä oikein. Raamatussa sanotaan, että Jumala kuulee lastensa rukouksen. Ja kun aina uudelleen pyytää, Jumala vastaa rukoukseen. Jumalasta on lupa uskoa hyvää. Jos vain jaksat, liitä illalla kätesi ristiin ja anna huolesi Jumalan käsiin. Tilanteesi on rankka, mutta sen takia ei uskoa pidä heittää. Kylmät väreet kulkivat lävitseni kun luin kirjoituksesi. Minä olen kysymysteni kanssa lukenut usein Raamattua ja kyllä siellä on paljon kohtia, jotka ymmärrän tukemaan ajatusta siitä, että ehkäisy on väärin. Mutta eihän koskaan voi tietää, kuinka paljon se suhteessa muihin asioihin painaa viimeisellä tuomiolla. Rukoilen perheesi puolesta ja toivon että me Taivaassa tapaisimme. Eihän meistä kukaan voi olla varma sinne pääsystään. t. vl-äiti myös"
Minusta kirkolla on eettinen velvollisuus puuttua ihmisoikeuksien vastaiseen oppiin, joka aiheuttaa niin paljon ihmimillistä kärsimystä. Ei tule odottaa, että lestadiolaiset itse korjaisivat asian. Tämä sen takia, että ne, jotka opista eniten kärsivät ovat niitä, jotka voivat siihen vähiten vaikuttaa. Rebekka Naatus on poikkeus, ei sääntö.
Sen sijaan, että tyytyisit toivomaan voimia naisille, joille on sysätty raskas koko elämän kestävä taakka, ehdotan, että pyrit toimimaan kirkon sisällä niin, että nyt synnytysrumban alkuvaiheessa olevat naiset voisivat kokea, että heidän ei tarvitse venyttää jaksamistaan äärimmilleen toteuttaessaan oppia, jonka kirkon oma ihmisoikeuksien neuvottelukunta on todennut ihmioikeusloukkaukseksi. Että ne tytöt, jotka nyt kasvavat vl-liikkessä eivät joutuisi valitsemaan ruumiillisen itsemääräämisoikeuden ja oman yhteisönsä välillä.katottavana -> kadottavana
herttainenhertta kirjoitti:
Unohdin liittää linkin viestiini:
http://freepathways.wordpress.com/2011/08/10/en-alkaisi/
Tässä on osa yhdestä kommentista samassa ketjussa:
"Joka puolelta toitotetaan monotonisesti, kuinka kenellekään ei anneta yli voimavarojen. Tällaisia kommentteja kuullessa haluttaisi lysähtää palasiksi lattialle ja itkeä itsensä tikahduksiin. Monesti mietin, että tietäispä tuokin ihminen millaista meidän arki on.. Seurapenkissä näytetään varmasti ihan normaalilta perheeltä, jotkut lähimmäiset saattavat korkeintaan tietää, että oon niitä ihmisiä kuka meinaa luisua järkeilyyn tässä lapsi-asiassa.
Oikeasti meidän arkemme on lähes joka päivä taistelua, erityisesti pikkuvauva-aikoina. Taistelua siitä, että jaksaisi nousta sängystä ylös aamulla, taistelua siitä, ettei kiskoisi lapsia liian kovakouraisesti joka paikkaan kun hermot ovat niin kireällä jatkuvasti. Taistelua, että jaksaisi laittaa lapsille ruokaa pöytään tai käyttää heitä edes joskus pihalla."Sydäntä raastavia tarinoita. Ja aivan tosia. Sanoin, että on hyvä että Rebekka Naatus on ottanut asiaan kantaa, mutta herttainenhertta on todellakin oikeassa siinä, ettei se riitä, vaan kirkon on puolestaan oikeasti toimittava. Arkkipiispa vaikkapa julkisesti avoimella kirjeellä voisi kertoa, että kirkko sanoutuu irti pakkosynnytysopista ja sitoutuu auttamaan naisia, jotka lapsipaljoudessaan tarvitsevat kipeästi apua nyt.
Aivan hyvin kirkko voisi pari tavallista isä-poika-pingisleiriä jättää pitämättä ja käyttää rahat sinne, missä on todellista kärsimystä, uupumusta, revenneitä sisuskaluja ja satamäärin lapsia, joita kukaan ei enää jaksa hoitaa.- liikuttununnu
herttainenhertta kirjoitti:
Unohdin liittää linkin viestiini:
http://freepathways.wordpress.com/2011/08/10/en-alkaisi/
Tässä on osa yhdestä kommentista samassa ketjussa:
"Joka puolelta toitotetaan monotonisesti, kuinka kenellekään ei anneta yli voimavarojen. Tällaisia kommentteja kuullessa haluttaisi lysähtää palasiksi lattialle ja itkeä itsensä tikahduksiin. Monesti mietin, että tietäispä tuokin ihminen millaista meidän arki on.. Seurapenkissä näytetään varmasti ihan normaalilta perheeltä, jotkut lähimmäiset saattavat korkeintaan tietää, että oon niitä ihmisiä kuka meinaa luisua järkeilyyn tässä lapsi-asiassa.
Oikeasti meidän arkemme on lähes joka päivä taistelua, erityisesti pikkuvauva-aikoina. Taistelua siitä, että jaksaisi nousta sängystä ylös aamulla, taistelua siitä, ettei kiskoisi lapsia liian kovakouraisesti joka paikkaan kun hermot ovat niin kireällä jatkuvasti. Taistelua, että jaksaisi laittaa lapsille ruokaa pöytään tai käyttää heitä edes joskus pihalla."Samamielisyytenne kaikesta on liikuttavaa.
liikuttununnu kirjoitti:
Samamielisyytenne kaikesta on liikuttavaa.
Onko sinulla itse linkkiin mitään kommentoitavaa? Ei näytä sinua liikuttavan, missä myötätunto?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2092718
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521906Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4131531Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531483Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3631405Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641288Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251266Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141206- 591046
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23948