Monta juttua...

Aloitetaan kertomalla se, että aion kysyä leffaankin liittyen juttuja,eikä niiden haukkumiseen kannata tuhlata aikaansa ja viestitilaa.

Kuninkaan paluussa (leffassa) on se Arwenin heikkous-juttu.En oikeen kässänny sitä.Olikohan tarkoitus saada lisää dramatiikkaa vai mikä oli vikana?

Haluaisin edelleen ne Pippinin laulun sanat.

Ristiriita kirjassa:
Kun Bruinenin kahlaamon jälkeen sormusaaveet menettävät hevosensa, ja palaavat Mordoriin, ne saavat uudet ratsut, Siivekkäät Pedot.Kirjassa sanotaan, että Sauron oli ne kasvattanut ja vain nämä yhdeksän nähtiin ja ne oli olemassa.Niitä tapettiin jo kaksi tai kolme ennen Minas Tirithiä. Joten tämä käy ristiriitaan siihen, että aaveratsastajat saapuivat kaikki yhdeksän Siivekkäillä Pedoilla Minas Tirithin ylle kaartelemaan "kuin korppikotkat".Miksihän näin on?

Tolkienin elämäkerrasta vielä sen verran, että pidän sitä tietomäärää, jota sieltä luin, nyt korvaamattomana. Suosittelen kaikille muille paitsi leffafriikeille.
5404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Missä kirjan kohdassa mainitaan, että nämä niitä olisi jäljellä tasan yhdeksän? Muistaakseni kirjassa kyllä kerrotaan, että ne jotka Sauron oli kasvattanut olivat sukunsa viimeiset, mutta niitten lukumäärää ei mainita missään, joten niitä oli todennäköisesti jonkin verran enemmän ihan noin varalla. Niin ja kerro toki kohta joka sai sinut ajattelemaan, että niitä olisi vain tuo yhdeksän en meinaan ole lukenut THS:ää ihan vähään aikaan joten saatan muistaa väärinkin.

Äänestä

Se leffan kohtaus oli varmaan kuvaus siitä, kuinka Arwen, Aragornin kuoleman jälkeen, meni kauniiseen Lothlorieniin täyttääksen kuolevaisen ihmisen kohtalon. TUohan oli siinä TSH:n liitteissä, jossa kerrottiin Aragornin viimeisistä hetkistä.

Saatan muistaa väärinkin, mutta mielestäni hän meni sinne yksin, eikä häntä enää koskaan sen jälkeen löydetty. Eli tuo juttu on kuitattu TSH:n liitteissä likimain yhdellä lauseella, mutta on ajatuksena hieno. Hyvä, että käsikirjoittajat ymmärsivät sen merkityksen.

En muista sanottiinko kirjassa, että Lothlorien olisi ollut autio, kuten leffassa oli. Mutta on kuitenkin likimain varmaa, että haltioita siellä ei enää ollut. He lähtivät herransa Celebornin mukaan.
Ja toinen varma juttu on, että metsän lumous oli Galadrielin, Keski-Maan korkeimman Noldon, Melian Maian ystävän, Vanyarin kullan kantajan ja hänen sormuksensa voiman poistuttua, haihtunut. Ai että, siinä oli yksi Ardan suurimmista Iluvatarin lapsista. Ja vielä nainen, vaikka sanotaan, että Tolkien heitä syrji jutuissaan.

Mutta Lothlorienissa oli tuolloin jäljellä enää muisto kauniista kullasta ja esikoisista, joita ei maailmassa enää ole.

Hieno paikka kuolla. Kelpaisi mullekin.

Äänestä

Mä en tajuu sitä, että kun Elrond ratsastaa Aragornin luo, ja väittää, että Arwenin elämä riippuu sormuksen varassa...? Mitä se tarkoittaa???

Äänestä
  • Se onkin elokuvassa eikä siinä ole kovinkaan monessa muussakaan kohdassa mitään järkeä joten tuo ei on aika pieni ihmeellisyys. Niin ja kirjassahan mitään Elrondia ei tule hiippailemaan Dunhargiin, mutta joo.

    Äänestä

  • Jokzu kirjoitti:

    Se onkin elokuvassa eikä siinä ole kovinkaan monessa muussakaan kohdassa mitään järkeä joten tuo ei on aika pieni ihmeellisyys. Niin ja kirjassahan mitään Elrondia ei tule hiippailemaan Dunhargiin, mutta joo.

    Nimittäin se ei ole tullut tänne.En usko että Arwen-kohtaus ei liity mitenkään myöhempään kuolemaan Cerin Amrothilla, vaikka ajatus on kaunis.Leffaan piti varmaankin hankkia dramaatikkaa ja selitystä itsestäänselvyyksistä, että tyhmemmät tajuavat jutun juonen.Siis sellaset minäpäs-olen-tarusormustenherrastafani-mutten-tajua-leffasta-kirjoista-tai-tolkienista-mitään-mutta-kuitenkin-ylpeilen-sillä-että-tiedän-että-sen-mustahuppusen-hepun-nimi-on-angmarin-noitakuningas.Ja muillekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arwen91 kirjoitti:

Aloitetaan kertomalla se, että aion kysyä leffaankin liittyen juttuja,eikä niiden haukkumiseen kannata tuhlata aikaansa ja viestitilaa.

Kuninkaan paluussa (leffassa) on se Arwenin heikkous-juttu.En oikeen kässänny sitä.Olikohan tarkoitus saada lisää dramatiikkaa vai mikä oli vikana?

Haluaisin edelleen ne Pippinin laulun sanat.

Ristiriita kirjassa:
Kun Bruinenin kahlaamon jälkeen sormusaaveet menettävät hevosensa, ja palaavat Mordoriin, ne saavat uudet ratsut, Siivekkäät Pedot.Kirjassa sanotaan, että Sauron oli ne kasvattanut ja vain nämä yhdeksän nähtiin ja ne oli olemassa.Niitä tapettiin jo kaksi tai kolme ennen Minas Tirithiä. Joten tämä käy ristiriitaan siihen, että aaveratsastajat saapuivat kaikki yhdeksän Siivekkäillä Pedoilla Minas Tirithin ylle kaartelemaan "kuin korppikotkat".Miksihän näin on?

Tolkienin elämäkerrasta vielä sen verran, että pidän sitä tietomäärää, jota sieltä luin, nyt korvaamattomana. Suosittelen kaikille muille paitsi leffafriikeille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu