Miksi

tai minkälaisessa tapauksessa lapset jäävät erossa isälle ja äidistä tulee etä?
Onko se tänä päivänä ihan yhtä ja sama kumman luona lapset asuvat?

Miten teillä onko kokemusta!?
7190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No jos joko lastenvalvoja, tai huoltajuusasian mennessä oikeuteen, oikeus katsoo että isän luona lasten on parempi. Parempi tarkoittaa turvallisempaa, tasapainoisempaa ja lasten kehityksen kannalta parempaa.

Vanhemmat eivät omista lapsiaan, vaan heidän tehtävä on antaa niiden kasvaa itsenäisiksi ja täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Tällaista vastaan sotii esim. jomman kumman vanhemman lapsiin kohdistama väkivalta(sekä fyysinen, että henkinen), heidän ajatustensa mitätöinti, kaikenlainen manipulointi ja pelottelu(ei saa esim. uhata lapsiaan jättämisellä). Yhtä kaikki pitää muistaa lasten oikeus vanhempiinsa ja sukulaisiinsa.

Jos itse olisin eronnut, en antaisi lapsiani toiselle vanhemmalleen mikäli tietäisin tämän syyllistyneen johonkin yllä olevaan ilman, että sosiaalitädit arvioisivat tilanteen. Tiedän itse asiassa tilanteen, jossa lasten äiti on jopa kieltänyt lapsiaan puhumasta isälleen, koska tämä kertoo kaiken lastensuojeluun. Sama äiti on myös pelotellut lapsiaan lastensuojeluviranomaisilla siten, että väittänyt näiden pilaavan lasten elämän.

Lasten etu on hämärästi hahmotettava, ja näin ehkä tuleekin olla, ottaen huomioon elämän realiteetit.

Äänestä

Meillä lapsi jäi isälleen aivan käytännön syistä. Itse muutin pois ahdistavasta perheidyllistä ja isä jäi asumaan entiseen kotiimme.
Lapsen koulu ja ystäväpiiri sekä myös harrastksiin kuskaaminen oli näin paljon helpompaa.
Meillä ei tosin koskaan ole ollut riitoja lapsen suhteen joten nyt kun asustan lähempänä hänen kouluaan lapsi on vuoroviikoin kummallakin. Kirjoilla tosin vielä isällään, mutta kun sillä ei ole mitään merkitystä, niin so not:)
Korotettu lapsilisä menee isän tilille, mutta se ei taida edes ihan riittää kattamaan harrastuskuluja...
Näin meillä ja kaikki on paremmin kuin hyvin:D

Äänestä
  • Äiti ei ole enään automaattisesti lähivanhempi, isät ovat protestoineet ja ovat ajaneet isän oikeuteen tasa-arvoiseen vanhemmuuteen.

    Tasa-arvovaltuutettu tiedote 17.2.2011.

    Aika on ajanut vanhemmuutta koskevan lainsäädännön ohi. Tätä kuvaavat tasa-arvovaltuutetulle tulleet syrjityksi itsensä kokeneiden isien yhteydenotot.

    Tiedote.

    http://www.tasa-arvo.fi/nyt/tiedotteet/tiedote/view/1553622
    -------

    Äänestä

Edelleen on huomattavasti yleisempää, että äidistä jää lähi, mutta onneksi on harvinaista, että äidistä jää yksinhuoltaja. Yleisin vaihtoehto on se, että etä isällä on lasten laaja tapaamisoikeus, eli käytännössä lapset ovat isänsä luona puolet kuusta tai vähintään joka toinen viikonloppu. Näin lapsilla on kaksi rakastavaa kotia.

Isästä tulee lähi seuraavista syistä:
-äiti itse haluaa sitä.
-äiti aikoo muuttaa pois paikkakunnalta, jossa lapsilla on vakiintunut ystäväpiiri, sukulaisia jne. Isän luona tilanne jäisi tutummaksi.
-äiti ei ole henkisesti tai fyysisesti kyvykäs huolehtimaan lapsista täysipainoisesti.
-äiti yrittää vahingoittaa lasten isäsuhdetta esimerkiksi haukkumalla isää, estämällä tapaamisia tms. Tällöin oikeus katsoo, että lähivanhemmaksi soveltuu paremmin se, joka haluaisi lapsille hyvät välit molempiin vanhempiin mahdollisuuksien mukaan.

Äänestä
  • Kyllähän se oikea käytännössä toteutuva totuus on näin:

    Isästä tulee lähi seuraavista syistä:
    -äiti itse haluaa sitä (no ehkä kaksi tuhannesta tuon vuoksi)
    -äiti aikoo muuttaa pois paikkakunnalta, jossa lapsilla on vakiintunut ystäväpiiri, sukulaisia jne. Isän luona tilanne jäisi tutummaksi. (no ehkä yksi kymmenestä tuhannesta tapauksesta menee noin)
    -äiti ei ole henkisesti tai fyysisesti kyvykäs huolehtimaan lapsista täysipainoisesti. (no varmasti tuollaisia äitejä on todella paljon mutta edelleen lapsen mahdollisuus päästä isänsä hoiviin on n. promillen luokkaa)
    -äiti yrittää vahingoittaa lasten isäsuhdetta esimerkiksi haukkumalla isää, estämällä tapaamisia tms. (no näitä tapauksia on suurin osa yhäreistä mutta silti on tyyliin yksi mahdollisuus miljoonasta että oikeus katsoisi isän paremmaksi lähiksi koska äidin tukena löytyy aina se sossu ja ketkäpä pyörittävät sossua? Naiset!)

    Toisinsanoen nuo em. syyt ovat käytännössä vain teoreettisia mahdollisuuksia isän saada lähihuoltajuus lapseensa kuten on myös nekin syyt että äiti on rappio alkoholisti tai narkomaani, noissakin tapauksissa lähihuoltajuuden saa isä vain jos onnistuu saamaan vedenpitävät todisteet äidin kyvyttömyydestä lähiksi ja pystyy niillä vakuuttamaan oikeuden.
    Ja vaikka isä pystyisikin kiistattomien todisteiden ansiosta vakuuttamaan oikeuden ja saisi lähihuoltajuuden lapseen/lapsiinsa niin yksinhuoltajuutta niilläkin perusteilla on todella vaikea saada sillä ottaahan sossu sydämmen asiakseen sen että saisi äidin kuntoutukseen ja äiti saisi vielä ehkä kuntoutuessaan hyvät mahdollisuudet viedä lähihuoltajuuden pois isältä.

    Sossu auttaa siis äitiä kaikin tavoin pääsemään lähiksi mutta oletteko koskaan kuulleet että kun äiti on normikäytännön mukaan saanut yksinhuoltajuuden lapseen sillä verukkeella että syyttää isää alkoholistiksi/narkkariksi/hakkaajaksi niin oletteko kuulleet että sossu olisi laittanut rikkaa ristiin sen takia että isä saisi edes yhteishuoltajuuden? (isän lähihuoltajuudesta puhumattakaan!)
    Ette voi olla kuulleet koska sellaista ei ole koskaan tapahtunut..

    Äänestä

sulle totuuden näkevä. on käynyt niin että sosiaalihuolto on antanut yksinhuoltajuuden isälle,itse oon siitä elävä esimerkki. 2 vuotta sitten erosin lasten äidistä eri näköisten syiden johdosta. exä alkoi käyttämään aineita minkä joihdosta sosiaaalihuolto toi lapset mun luokse ja tässä ovat siitä asti olleet. ja olen yksin huoltaja ihan virallisilla päätöksillä,ja ei ole exää laitettu kuntoukseen eikä ole sosiaalihuolto yrittänyt edes saada exää paremmille raiteille.

että etpä säkään totuuden näkeä ihan kaikkea tiedä..

Äänestä

kyllähän näitä on, tosin enemmistö taitaa jäädä äidille. meillä yhteishuoltajuus ja minä miehenä lähi. syitä varmaan yhtä monia kuin erojakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valaiskaa asiaa kirjoitti:

tai minkälaisessa tapauksessa lapset jäävät erossa isälle ja äidistä tulee etä?
Onko se tänä päivänä ihan yhtä ja sama kumman luona lapset asuvat?

Miten teillä onko kokemusta!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu