Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

mummolassa osa 3

Olin saanut mummoltani luvan muuttaa aittaan asumaan kuumien kesäöiden takia. Aitassa olisi viileämpää ja lisäksi saisin harrastettua salaista seksiä naapurin viisikymppisen leskimiehen Paavon ja hänen viisitoistakesäisen poikansa Jukan kanssa.

Paavo oli poikennut öisin ja saanut elämäni sekaisin ihanilla käsillään ja kyrvällään. Päivisin ajattelin vain seksiä, jopa niin, että olin kerran polttanut perunat kiinni kattilaan ja kerran unohtanut laittaa hevosaitaukseen sähköisen paimenpojan päälle ja tietenkin hevoset karkasivat.

Olin taas mennyt nukkumaan, kun kuulin koputusta aitan seinältä. Avasin oven ja näin Paavon tulevan. Suutelimme rajusti ja aloimme nälkäisinä riisua toisiamme. Paavo leipoi tissejäni ja minä levitin reiteni. Paavo otti minut saman tien seinää vasten. Voihkin ja huohotin kun valtava kyrpä sousi sisälläni. Hieroin samalla klitoristani ja kohta sain ihanan orgasmin ja Paavo perässä. Huilasimme sängylläni. Oven takaa kuului koputus.
-Kuka siellä? kysyin.
-Virpi, avaa ovi, kuului Jukan, Paavon pojan ääni. Katsoimme toisiamme ja Paavo veti vauhdilla housut jalkaansa ja minä yöpaidan päälleni. Sperma valui reisilleni, kun avasin oven. Jukka tuli sisään ja huomasi isänsä olevan paikalla. Jukka meni noloksi ja mutisi jotain jostain lahjasta, jonka oli tuonut minulle, ennenkuin lähtisin takaisin kaupunkiin opiskelemaan.
Avasin paketin ja löysin ison mustan hieromasauvan. Katsoin Jukkaa ja Paavoa. Jukka selitti ajatelleensa antaa lahjaksi jotain, koska oli ihastunut minuun. Hetken aikaa oli hiljaista, kun kaikki seisoivat ääneti aitassa. Lopulta Paavo sanoi:
-Kaipa pojan pitää saada vastalahjaksi jotain, vai mitä, Virpi? Nyökkäsin ja otin yöpaitani pois.
-Olen käytettävissänne, sanoin isälle ja pojalle ja tyrkkäsin sauvapaketin pöydälle. Paavo otti sen ja avasi. Menin sängylle makaamaan ja Paavo laittoi sauvan suuhuni. Se maistui vielä kumilta, muttei kauaa.Isä ja poika katsoivat lumoutuneina kun musta sauva upposi huulteni väliin. Livoin kielelläni tarkoituksella kumista terskaa, jotta miehetkin pääsisivät vauhtiin. Paavo otti sauvan pois suustani ja alkoi hieroa nännejäni sauvalla. Hän levitti reiteni, jossa oli jo valmiina spermaa posliinipillussani. Sauva upposi helposti minuun ja teki hyvää. Paavo väänsi värinän päälle ja leikki sauvalla pillussani. Käskin Paavon lopettaa ja Jukan ottaa sen. Jukka otti housunsa pois ja pitkä ohut kyrpä seisoi tumman karvoituksen keskellä. Komensin Jukan kuusysiin. Hän meni selälleen minä menin päälle. Otin suolaiselta maistuvan pojan vehkeen suuhuni ja aloin imeä sitä. Tärisevin sormin Jukka levitti häpyhuuleni ja laittoi sauvan sisääni. Sauva alkoi liikkua hitaasti edestakaisin. Jukka tuijotti suoraan pilluuni silmät tapillaan. Kohta jo poika sai kunnon orgasmin ja laukesi suuhuni.
Jukka oli sekaisin ja istui tuolille. Isänsä tuli eteeni ja otin hänen seisovan kalunsa suuhuni. Imin ja näykin sitä kunnolla. Paavo meni selälleen makaamaan ja istuin selkä päin Paavoa hänen kyrpänsä päälle ja aloin ratsastaa. Jukka nousi ja toi kyrpänsä suuhuni imettäväksi. Pian se jo seisoikin. Paavo otti rinnoistani kiinni ja veti minut taaksepäin tavallaan makaamaan hänen päällensä selälleni. Koko ajan kyrpä oli sisälläni. Jukka laittoi sormensa klitorikselleni ja alkoi pyöritellä samalla kun hänen isänsä pani minua. Jukka kumartui ja imi tissejäni. Huusin ja valitin. Sain mahtavan orgasmin ja pilluni sykki taivaallisesti.

Paavo ei irrottanut otettaan koska hän ei ollut vielä saanut. Hän nyökkäsi Jukalle jotakin ja Jukka otti sauvan ja laittoi sen klitorikselleni pärräämään. Herranjumala, se oli yhtäaikaa kidutusta ja ihanaa. Voimani olivat vähissä edellisen orgasmin jäljiltä ja silti taas tuntui hyvältä. Sanoin miehille, ettei saa kiusata minua hengiltä. Pian sain uuden orgasmin ja luulin sydämeni pysähtyvän. Nyt sai Paavokin ja murahtaen hän laukesi sisälleni.

Jukalla seisoi vielä, joten nousin ylös ja menin kontalleni, jotta Jukkakin saisi naida kunnolla. Hän vei kyrpänsä sisääni ja nytkäytti muutaman kerran kun sai orgasmin. Lepäsimme hetken ja sitten isä sanoi pojan saaneen jo lahjasta kiitoksen, joten poika voisi poistua. Vastaan mutisten Jukka veti housujaan jalkoihinsa lähti hiljaa aitasta ulos.

Nukahdimme Paavon kanssa ja hän kietoi käsivartensa ympärilleni. Jossain vaiheessa kärpänen kiusasi meitä ja heräsimme. Olo oli nihkeä ja aitassa tuoksui sperma. Oli pakko avata ovi raolleen. Juoksin hakemaan navetasta ämpärillisen vettä pesua varten. Pestyämme puin yöpaitani päälleni ja hiivin hakemaan sisältä kylmää juotavaa meille. Menin saunan ovesta sisälle ja sieltä piti mennä pesuhuoneen kautta tupakeittiöön, kun kuulin outoa ääntä, kuin pientä vikinää.

Varovasti avasin oven ja siellä saunassa setäni paljas perse heilui vaimonsa takapuolessa kiinni. Vaimo, Leila, vikisi ja hieroi klitoristaan. Valtavat rinnat heiluivat edestakaisin. Jähmetyin tuijottamaan vaivihkaa oven raosta. Setäni komensi vaimoaan olemaan hiljaa ettei mummo tai lapset kuulisi ja heräisi. Lopulta he saivat orgasmit ja Leila puri käteensä ettei olisi huutanut. Lähdin hiljaa pois hakemaan keittiöstä juomista. Kuulin suihkun käyvän ja heidän tulevan pois saunasta. He jähmettyivät minut nähdessäni. Hymyilin ja sanoin hakevani mehua, koska oli kova jano. Leila peitti tissinsä käsillään ja vaalea karvoitus näkyi kun hän jotain kuumasta yöstä mumisten laittoi yöpaidan päälleen. Setäni kietoi pyyhkeen ympärilleen. Toivotin hyvät yöt ja menin aittaan takaisin.

Paavo oli nukahtanut uudelleen. Join mehua ja mietin näkemääni. Vieläkin se sai vereni kiehumaan. Otin sauvani ja menin puutarhaan. Riippukeinussa maatessani aloin varovasti kiusata sauvalla nännejäni. Hiljainen surina kuului kesäyössä. Tisseissäni kävi ihana kutina. Mietin, miltä oikea musta iso sauva mahtaisi tuntua. Levitin jalkani ja hieroin sauvallani klitoristani varovasti. Olin saanut isommat paineet purettua, nyt ei ollut kiire. Upotin sauvan sisääni ja se tuntui yhtä isolta kuin Paavon mela. Vetelin hiljaksiin edestakaisin.

Paavo oli herännyt ja tuli viereeni. Hän katseli kun musta sauva meni posliinipillussani vaaleanpunaisten häpyhuulieni väliin. Koko ajan katsoen Paavo otti sauvan ja jatkoi sillä työskentelyä. Sormillaan hän levitti häpyhuuliani, jotta näkisi paremmin sauvan uppoavan. Huohotin ja silittelin Paavon hiuksia niskasta. Paavo laittoi verkalleen sauvaa sisälleni ja käytti sitä vaivihkaa klitoriksellani. Kohta suloinen orgasmi teki tuloaan ja tunsin oloni raukeaksi.
Paavolla seisoi uljaasti ja hän käänsi minut istumaan verkkokeinuun. Itse hän oli polvillaan edessäni ja verkon reiästä hän laittoi kyrpänsä sisälleni.Verkkoa hän liikutti edestakaisin. Aloin kertoa Paavolle sisällä näkemääni ja huohottaen hän kiihdytti vauhtiaan ja sai orgasmin murahtaen.

Tällä tavoin kesä meni hienosti, eikä kukaan huomannut mitään, ei ainakaan puhunut. Poislähtiessäni mummolasta jäin haikeana miettimään Paavoa. Olimme edellisenä yönä luvanneet tavata kaupungissakin samoissa merkeissä. Paavo lupasi tehdä asiaa kaupunkiin ja varata vaikka hotellihuoneen, jos ei opiskelijaboksissani olisi rauhaa. Mustan sauvan otin mukaani ihanien leikkien varalle. Jukka kuului saaneen tyttöystävän, joten tuskin hän enää tulisi "häiritsemään" minun ja isänsä touhuja. Kännykkääni talletin Paavon puhelinnumeron, jotta tarpeen vaatiessa saisin viestiä hänelle vaikka kesken koulupäivän...
108789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

varmaan arvaat mitä aiheutat...mut en usko että pahastut! Kiitos Maija.. Hyvää viikonloppua sinullekkin! :-)

Äänestä
  • että "jonkinlainen vaikutus" kirjoituksillani on :D mutta se on oikeasti hyvä, sillä sen takia viitsin miettiä uutta aihetta työnteon lomassa, tv:tä katsellessa ja kaipa siellä jotain omaakin kokemusta on mukana ;) on vain toisinaan hankalaa kirjoitella, kun isäntä ei tiedä harrastuksestani mitään. onneksi hän meni tänään koko päiväksi töihin, sainpahan "harrastaa" rauhassa!! viikonloppuja sullekin!

    Äänestä

  • maija kirjoitti:

    että "jonkinlainen vaikutus" kirjoituksillani on :D mutta se on oikeasti hyvä, sillä sen takia viitsin miettiä uutta aihetta työnteon lomassa, tv:tä katsellessa ja kaipa siellä jotain omaakin kokemusta on mukana ;) on vain toisinaan hankalaa kirjoitella, kun isäntä ei tiedä harrastuksestani mitään. onneksi hän meni tänään koko päiväksi töihin, sainpahan "harrastaa" rauhassa!! viikonloppuja sullekin!

    olisin yhä koneella...eikö sua vaivaa uteliaisuus ollenkaan? :)

    Äänestä

  • maija kirjoitti:

    että "jonkinlainen vaikutus" kirjoituksillani on :D mutta se on oikeasti hyvä, sillä sen takia viitsin miettiä uutta aihetta työnteon lomassa, tv:tä katsellessa ja kaipa siellä jotain omaakin kokemusta on mukana ;) on vain toisinaan hankalaa kirjoitella, kun isäntä ei tiedä harrastuksestani mitään. onneksi hän meni tänään koko päiväksi töihin, sainpahan "harrastaa" rauhassa!! viikonloppuja sullekin!

    tykkäsin.... ja en kaipaa mitn lisää... -nainen 25-

    Äänestä

  • söpö kirjoitti:

    on hyvä tietää että joku tykkää sellaisenaankin kirjoituksestani!

Kaipaisin vähän vaihtelua ja enemmän monipuolisuutta. Esimerkiksi anaalijutut puuttuvat täysin, ehkä niiden lisääminen saisi toiston vähenemään.

Äänestä
  • kritiikistäsi! anaalijuttuja mietin, mutta ne on mulle aika vierasta enkä oo koskaan tuntenu vetoa niihin. siksi kai en osaa niistä kunnolla kirjoittaakaan. m31: liika uteliaisuus voi joskus olla pahasta ;D

    Äänestä

  • maija kirjoitti:

    kritiikistäsi! anaalijuttuja mietin, mutta ne on mulle aika vierasta enkä oo koskaan tuntenu vetoa niihin. siksi kai en osaa niistä kunnolla kirjoittaakaan. m31: liika uteliaisuus voi joskus olla pahasta ;D

    vois lisätä vähä kinkyyyy...:PPPPnam

    Äänestä

  • joku? kirjoitti:

    vois lisätä vähä kinkyyyy...:PPPPnam

    mutta kun se on mulle vieraampaa, joten en ehkä osaisi kirjoittaa siitä "totuudenmukaisesti". Nyt kirjoittelen asioista joita EHKÄ :D olen itse kokeillut ja miltä minusta tuntuu. Mutta ainahan voi omassa päässään jatkaa kuvitelmia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maija kirjoitti:

Olin saanut mummoltani luvan muuttaa aittaan asumaan kuumien kesäöiden takia. Aitassa olisi viileämpää ja lisäksi saisin harrastettua salaista seksiä naapurin viisikymppisen leskimiehen Paavon ja hänen viisitoistakesäisen poikansa Jukan kanssa.

Paavo oli poikennut öisin ja saanut elämäni sekaisin ihanilla käsillään ja kyrvällään. Päivisin ajattelin vain seksiä, jopa niin, että olin kerran polttanut perunat kiinni kattilaan ja kerran unohtanut laittaa hevosaitaukseen sähköisen paimenpojan päälle ja tietenkin hevoset karkasivat.

Olin taas mennyt nukkumaan, kun kuulin koputusta aitan seinältä. Avasin oven ja näin Paavon tulevan. Suutelimme rajusti ja aloimme nälkäisinä riisua toisiamme. Paavo leipoi tissejäni ja minä levitin reiteni. Paavo otti minut saman tien seinää vasten. Voihkin ja huohotin kun valtava kyrpä sousi sisälläni. Hieroin samalla klitoristani ja kohta sain ihanan orgasmin ja Paavo perässä. Huilasimme sängylläni. Oven takaa kuului koputus.
-Kuka siellä? kysyin.
-Virpi, avaa ovi, kuului Jukan, Paavon pojan ääni. Katsoimme toisiamme ja Paavo veti vauhdilla housut jalkaansa ja minä yöpaidan päälleni. Sperma valui reisilleni, kun avasin oven. Jukka tuli sisään ja huomasi isänsä olevan paikalla. Jukka meni noloksi ja mutisi jotain jostain lahjasta, jonka oli tuonut minulle, ennenkuin lähtisin takaisin kaupunkiin opiskelemaan.
Avasin paketin ja löysin ison mustan hieromasauvan. Katsoin Jukkaa ja Paavoa. Jukka selitti ajatelleensa antaa lahjaksi jotain, koska oli ihastunut minuun. Hetken aikaa oli hiljaista, kun kaikki seisoivat ääneti aitassa. Lopulta Paavo sanoi:
-Kaipa pojan pitää saada vastalahjaksi jotain, vai mitä, Virpi? Nyökkäsin ja otin yöpaitani pois.
-Olen käytettävissänne, sanoin isälle ja pojalle ja tyrkkäsin sauvapaketin pöydälle. Paavo otti sen ja avasi. Menin sängylle makaamaan ja Paavo laittoi sauvan suuhuni. Se maistui vielä kumilta, muttei kauaa.Isä ja poika katsoivat lumoutuneina kun musta sauva upposi huulteni väliin. Livoin kielelläni tarkoituksella kumista terskaa, jotta miehetkin pääsisivät vauhtiin. Paavo otti sauvan pois suustani ja alkoi hieroa nännejäni sauvalla. Hän levitti reiteni, jossa oli jo valmiina spermaa posliinipillussani. Sauva upposi helposti minuun ja teki hyvää. Paavo väänsi värinän päälle ja leikki sauvalla pillussani. Käskin Paavon lopettaa ja Jukan ottaa sen. Jukka otti housunsa pois ja pitkä ohut kyrpä seisoi tumman karvoituksen keskellä. Komensin Jukan kuusysiin. Hän meni selälleen minä menin päälle. Otin suolaiselta maistuvan pojan vehkeen suuhuni ja aloin imeä sitä. Tärisevin sormin Jukka levitti häpyhuuleni ja laittoi sauvan sisääni. Sauva alkoi liikkua hitaasti edestakaisin. Jukka tuijotti suoraan pilluuni silmät tapillaan. Kohta jo poika sai kunnon orgasmin ja laukesi suuhuni.
Jukka oli sekaisin ja istui tuolille. Isänsä tuli eteeni ja otin hänen seisovan kalunsa suuhuni. Imin ja näykin sitä kunnolla. Paavo meni selälleen makaamaan ja istuin selkä päin Paavoa hänen kyrpänsä päälle ja aloin ratsastaa. Jukka nousi ja toi kyrpänsä suuhuni imettäväksi. Pian se jo seisoikin. Paavo otti rinnoistani kiinni ja veti minut taaksepäin tavallaan makaamaan hänen päällensä selälleni. Koko ajan kyrpä oli sisälläni. Jukka laittoi sormensa klitorikselleni ja alkoi pyöritellä samalla kun hänen isänsä pani minua. Jukka kumartui ja imi tissejäni. Huusin ja valitin. Sain mahtavan orgasmin ja pilluni sykki taivaallisesti.

Paavo ei irrottanut otettaan koska hän ei ollut vielä saanut. Hän nyökkäsi Jukalle jotakin ja Jukka otti sauvan ja laittoi sen klitorikselleni pärräämään. Herranjumala, se oli yhtäaikaa kidutusta ja ihanaa. Voimani olivat vähissä edellisen orgasmin jäljiltä ja silti taas tuntui hyvältä. Sanoin miehille, ettei saa kiusata minua hengiltä. Pian sain uuden orgasmin ja luulin sydämeni pysähtyvän. Nyt sai Paavokin ja murahtaen hän laukesi sisälleni.

Jukalla seisoi vielä, joten nousin ylös ja menin kontalleni, jotta Jukkakin saisi naida kunnolla. Hän vei kyrpänsä sisääni ja nytkäytti muutaman kerran kun sai orgasmin. Lepäsimme hetken ja sitten isä sanoi pojan saaneen jo lahjasta kiitoksen, joten poika voisi poistua. Vastaan mutisten Jukka veti housujaan jalkoihinsa lähti hiljaa aitasta ulos.

Nukahdimme Paavon kanssa ja hän kietoi käsivartensa ympärilleni. Jossain vaiheessa kärpänen kiusasi meitä ja heräsimme. Olo oli nihkeä ja aitassa tuoksui sperma. Oli pakko avata ovi raolleen. Juoksin hakemaan navetasta ämpärillisen vettä pesua varten. Pestyämme puin yöpaitani päälleni ja hiivin hakemaan sisältä kylmää juotavaa meille. Menin saunan ovesta sisälle ja sieltä piti mennä pesuhuoneen kautta tupakeittiöön, kun kuulin outoa ääntä, kuin pientä vikinää.

Varovasti avasin oven ja siellä saunassa setäni paljas perse heilui vaimonsa takapuolessa kiinni. Vaimo, Leila, vikisi ja hieroi klitoristaan. Valtavat rinnat heiluivat edestakaisin. Jähmetyin tuijottamaan vaivihkaa oven raosta. Setäni komensi vaimoaan olemaan hiljaa ettei mummo tai lapset kuulisi ja heräisi. Lopulta he saivat orgasmit ja Leila puri käteensä ettei olisi huutanut. Lähdin hiljaa pois hakemaan keittiöstä juomista. Kuulin suihkun käyvän ja heidän tulevan pois saunasta. He jähmettyivät minut nähdessäni. Hymyilin ja sanoin hakevani mehua, koska oli kova jano. Leila peitti tissinsä käsillään ja vaalea karvoitus näkyi kun hän jotain kuumasta yöstä mumisten laittoi yöpaidan päälleen. Setäni kietoi pyyhkeen ympärilleen. Toivotin hyvät yöt ja menin aittaan takaisin.

Paavo oli nukahtanut uudelleen. Join mehua ja mietin näkemääni. Vieläkin se sai vereni kiehumaan. Otin sauvani ja menin puutarhaan. Riippukeinussa maatessani aloin varovasti kiusata sauvalla nännejäni. Hiljainen surina kuului kesäyössä. Tisseissäni kävi ihana kutina. Mietin, miltä oikea musta iso sauva mahtaisi tuntua. Levitin jalkani ja hieroin sauvallani klitoristani varovasti. Olin saanut isommat paineet purettua, nyt ei ollut kiire. Upotin sauvan sisääni ja se tuntui yhtä isolta kuin Paavon mela. Vetelin hiljaksiin edestakaisin.

Paavo oli herännyt ja tuli viereeni. Hän katseli kun musta sauva meni posliinipillussani vaaleanpunaisten häpyhuulieni väliin. Koko ajan katsoen Paavo otti sauvan ja jatkoi sillä työskentelyä. Sormillaan hän levitti häpyhuuliani, jotta näkisi paremmin sauvan uppoavan. Huohotin ja silittelin Paavon hiuksia niskasta. Paavo laittoi verkalleen sauvaa sisälleni ja käytti sitä vaivihkaa klitoriksellani. Kohta suloinen orgasmi teki tuloaan ja tunsin oloni raukeaksi.
Paavolla seisoi uljaasti ja hän käänsi minut istumaan verkkokeinuun. Itse hän oli polvillaan edessäni ja verkon reiästä hän laittoi kyrpänsä sisälleni.Verkkoa hän liikutti edestakaisin. Aloin kertoa Paavolle sisällä näkemääni ja huohottaen hän kiihdytti vauhtiaan ja sai orgasmin murahtaen.

Tällä tavoin kesä meni hienosti, eikä kukaan huomannut mitään, ei ainakaan puhunut. Poislähtiessäni mummolasta jäin haikeana miettimään Paavoa. Olimme edellisenä yönä luvanneet tavata kaupungissakin samoissa merkeissä. Paavo lupasi tehdä asiaa kaupunkiin ja varata vaikka hotellihuoneen, jos ei opiskelijaboksissani olisi rauhaa. Mustan sauvan otin mukaani ihanien leikkien varalle. Jukka kuului saaneen tyttöystävän, joten tuskin hän enää tulisi "häiritsemään" minun ja isänsä touhuja. Kännykkääni talletin Paavon puhelinnumeron, jotta tarpeen vaatiessa saisin viestiä hänelle vaikka kesken koulupäivän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu