Tuossa perjantaina kuvasin tunnilla erään hupaisan videon, kun luokkakaverini kiinnitti jakoavainta huuleensa ja luomiinsa ja minne sitä yrittikään laittaa. No opettaja sitten sai tarpeekseen ja meni ottamaan sitä häneltä pois. No sitten kaverini pyytivät että laittaisin videon näkyviin facebookiin. En sen koommin asiaa pohtinut vaan koulusta tultuani ajattelin vähän muokata aluksi sitä(laittaa siis joihinkin hauskoihin kohtiin tekstit, kun ääni ei välttämättä kuulunut. esim. ''zoomaako se ton open perseeseen?'' ) No sitten maanantaina tulivat jotkut sanomaan jotain että ''tekiks se oikeesti noin?'' tms. No ajattelin ettei siitä kenellekkään mitään haittaa olisi, koska open naama ei näkynyt missään vaiheessa ja niille joiden näkyi asia oli ok. Tänään sitten en mennyt liikuntatunnille, koska en vain jaksanut vääntäytyä paikalle. Äitini kotiin tullessa hän oli ehtinyt olla kotona n. 20 minuuttia kun hänen puhelimensa soi. Hän vastasi sellaisella 'virallisella' äänellä ja arvasin alkukeskustelusta, että se on koulusta. Ajattelin että varmasti liikunnanopettajani kyselee, että missä olin. No pulssini nousi jo siinä vaiheessa mutta jossain vaiheessa kuitenkin tajusin ettei kyse olekaan liikunnasta. Kun he lopettivat keskustelun, äitini tuli luokseni ja kertoi, että tältä kyseiseltä opettajalta minun täytyy käydä pyytämässä anteeksi tästä videosta. Olin aivan että HÄH?! Mistä se ylipäänsä oli saanut tietää koko videosta. No kuitenkin nyt sitten on paiseet siitä, kun kyseinen opettaja on kiva ja sitä rataa, niin meneppä nyt siltä perjantaihin, puoleen päivään mennessä pyytämään anteeksi, ettei asia mene eteenpäin. Ensinnäkin hävettää nyt jälkikäteen, mutta silloin ajattelin ettei siitä kenellekkään haittaa ole, koska opettajaa ei voi tunnistaa siitä ellei häntä tunne, koska kuvasin sen hänen selän takaa ja kaikille videossa näkyville videon nettiin laittaminen oli ok..
[Tämmönen lukutesti. Luitko koko tekstin? Vastaa JOO viestin loppuun. ja sori tää turha välikommentti, mutta haluun vaan tietää et onko vastaajat lukenut edes koko viestiä]
Vielä lyhyt sepustus:
Koulussamme kerrottiin nimenomaan nettissä julkaistavista videoista ja kuvista. Julkisilla paikoilla saa ottaa kuvia ilman kuvattavan suostumusta (ttosin eihän luokka sinänsä julkinen paikka ole) -ja videoita,- jos ne eivät ole yksittäisestä tai muuten tunnistettavasta henkilöstä otettu. Itsensä tunnistaminen heti ei (ilmeisesti) riitä mihinkään vaatimuksiin.
Mutta mitä mä teen? Hävettää ja nolottaa. Toisaalta, oli siitä liikunnasta lintsaamisesta jotain hyötyä, ei tarvinnut kohdata reksiä kasvotusten. *huh*
Tekis mieli vaan kadota :D Toivon asiallisia vastauksia

Vastaukset 1
Vanhimmat
Luin tekstin ainakin kaks kertaa läpi, ja nyt kirjoitan tän kommentin. Mutta tähän alkuun sanoisin, että kysy äidiltäsi, mitä hänelle puhelimessa sanottiin, sano vaikka jtn: "Nii, äiti hei, nytku me puhuttiin koulusta niin ku sä sait puhelun koululta nii mitä siinä sanottiin" tai jotain muuta tommosta. Ja sit ku se sanoo jotakin: "Ja sun kannattais mennä pyytämään anteeksi." Kysy että miksi. Paitsi jos se kertoo sen, miksi. Juuri nyt en kyllä saa päähäni, että miksi sinun pitäisi pyytää anteeksi. Nyt voi olla, että tämä tuli vähän myöhässä mutta mikäli et ole hoitanut asiaa vielä niin tässäpä tämä olisi.