HS - Kotimaa - 29.10.2011 - 3263 merkkiä - 1. painos
Huostaanotoista tuli bisnes
Mehiläisen lastensuojelujohtaja: Kuntien pitäisi vaatia parempaa.
PIPSA PALTTALA HS
Terveysalan jättiläiset valtaavat alaa lastensuojelussa. Trendinä on ketjuuntuminen: kansainvälisen pääoman yritykset ostavat pieniä perhekoteja.
Sijoitetuista lapsista yli 70 prosenttia päätyy yksityiseen laitokseen tai perhekotiin.
"Jos kunnat työntävät lapsia sijaishuoltoon, on luonnollista, että yritykset löytävät markkinaraon", sanoo Tampereen yliopiston dosentti Martti Rimpelä.
Yksi suurimmista alalla toimijoista on yksityinen terveydenhuoltoyritys Mehiläinen. Se hoitaa pariasataa lasta ympäri Suomen.
"Uskon, että kaikki suuret terveysalan yritykset ovat tulossa alalle", sanoo Mehiläisen lastensuojelupalveluiden johtaja Markus Jussila.
Hän kaipaisi alalle valvontaa ja sopimuksia, jotka sitoisivat sekä kuntaa että yritystä.
"Puhun aina kuntajohtajille, että vaatikaa nyt palveluntarjoajilta enemmän. Lastensuojelun taso ei saisi vaihdella kunnittain", Jussila sanoo.
"Alalla on ollut pitkään myyjän markkinat."
Mehiläinen rakentaa parhaillaan Ylöjärvelle ja Saloon uusia lastensuojeluyksiköitä.
Kunnille lastensuojelua myyvät myös muun muassa Attendo MedOne ja Medivire.
Ulkoistamista perustellaan usein sillä, että se tulee kunnallisia lastenkoteja halvemmaksi. Kunnat suosivat ostopalveluita, koska lastensuojelun tarvetta on vaikea ennustaa. Tyhjät laitospaikat maksavat.
Joillain paikkakunnilla tilanne on viime vuonna kääntynyt kuitenkin päinvastaiseksi. Esimerkiksi Oulussa ja Espoossa vuorokausi ostopalvelulaitoksessa maksoi vuonna 2010 enemmän kuin kunnan laitoksessa.
Lastensuojelun keskusliitto näkee yksityistämishingussa vaaroja. Kilpailuttaminen ei ole helppoa, sillä laatuakin pitäisi vertailla.
"Ei lastensuojelua voi verrata suun terveydenhuoltoon. Yksityistäminen voi ulkoistaa vastuun lapsesta ja hänen perheestään. Tässä haetaan vielä rajoja", sanoo ohjelmajohtaja Hanna Heinonen. Hänen mukaansa yksityiset palvelut eivät välttämättä palvele lasta.
Rääkkylän kunta sai keväällä huomautuksen, koska se yritti ulkoistaa kaikki sosiaalipalvelunsa, mukaan lukien lastensuojelun päivystyksen.
"On asioita, joita vain ei voi ulkoistaa", sanoo Heinonen.
"Kuntahan on se vastuullinen. Virkamiehiä emme ole, eikä halutakaan olla", kommentoi Mehiläisen Jussila.
Kymmenessä vuodessa lastensuojelun kustannukset ovat nousseet Suomessa 500 miljoonaa euroa.
Kallistumista selittää suojeltavien lasten määrä, mutta muitakin selityksiä kaivattaisiin.
"Kukaan ei ole tarkkaan selvittänyt, mistä hintakehitys johtuu", sanoo Kuntaliiton lastensuojelun erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen.
Tutkija Rimpelä arvostelee kuntien tapaa hoitaa lasten ongelmia: ei keskitytä ennalta ehkäisyyn vaan korjaamiseen.
"Sijaishuolto on osoittautunut helpoksi ratkaisuksi. Sen kustannukset hyväksytään murinoitta valtuustoissa", hän moittii.
"Ollaan kuin kaiteettomalla sillalla. Kaikki keskittyvät pelastamaan lapsia vedestä, mutta kukaan ei rakenna kaiteita."
HUOSTAANOTOT OVAT BISNESTÄ
44
624
Vastaukset
- Lasten etu?
Eli lapsikauppaa törkeimmillään.
Yksityisiä ls-laitoksia rakennetaan jatkuvasti eri puolille Suomea ja kiinnittäkää huomio artikkelin mainintaan: "Tyhjät laitospaikat maksavat."
Kun uusi laitos valmistuu tai jossain vapautuu paikkoja, suuntautuu alueen lastensuojeluun kova paine löytää uusia lapsia niille paikoille, joita uhkaa tyhjäksi jääminen. Näin kysyntä vastaa aina tarjontaa ja jos ei meinaa vastata, niin pistetään vastaamaan.
Vai onko joku tosiaan niin hullu, että uskoo "tosi huonojen" vanhempien määrän räjähdysmäiseen lisääntymiseen viimeisen 20 vuoden aikana. Jotain mätää on asiasta löydyttävä, että Suomessa on enemmän asukaslukuun suhteutettuna huostaanotettuja lapsia kuin missään muualla koko maapallolla.
Huostahulluuden puolustajille on ikävä tosiasia sekin, että ei ole olemassa mitään tutkimusta, jonka mukaan lasten ja nuorten käytöshäiriöt olisivat lisääntyneet niinä vuosina, jolloin huostaanottojen määrä on moninkertaistunut.- 12+14
Lasten etu on saada täysipainoinen ja turvallinen elämä. Tämä taataan julkisella sektorilla. Julkisella sektorilla palveluita on kaupallistettu samalla lailla kuin esimerkiksi turvallisuusalalla poliisin kenttää paikkaa kaupalliset vartiointiliikkeet. Tuntuu jotenkin sekavalta ja sairasmieliseltä väittää että kyse olisi lapsikaupasta jos lapsen turvallisuutta ja etua maksimoidaan kaupalliselta sektorilta. Yhtä vainoharhaisesti voisi väittää että poliisiakin myydään koska vartiointialan palvelut täydentävät yleistä turvallisuutta ja tuovat lääkkeen poliisien resurssipulaan.
- Törkeää!
"Tutkija Rimpelä arvostelee kuntien tapaa hoitaa lasten ongelmia: ei keskitytä ennalta ehkäisyyn vaan korjaamiseen."
Huostaanotto on jo tuolta osin laiton, koska laki velvoittaa järjestämään ensin ennalta ehkäisyä, sekä perheelle on tarjottava oikein kohdennettua avohuollon tukea, jolla on mahdollisuus poistaa perheen ongelma. Vasta näiden toimien jälkeen huostaanoton voidaan katsoa olevan lain mukaan tehty, jos sosiaaliviranomaiset lisäksi löytävät todistetut syyt perheestä huostaanottokriteereille. Niitä ei kuitenkaan sossujenkaan mukaan löydy silloin, kun on kyse peruspalveluja korvaavasta huostaanotosta.
Mutta kun huostaanottoja alettiin tehdä peruspalvelujen puutteen takia, ei ole olemassa sellaista avohuollon tukea, joka poistaisi perheen ns. ongelman, kun lapsi olisi esim. sairaalahoidon tai kotoa käsin käytävän kuntoutuksen tarpeessa, "ongelman" poistaa vain sairaalapaikka tai kuntoutus, ei mikään muu.
Jo vuosia sitten osa em. palveluista siirtyi lastensuojelulaitoksille, jotka markkinoivat lumepalvelujaan lääkäreille ja sosiaalityöntekijöille. Lapsen kannalta asetelmassa törmätään tilanteeseen, jossa on tehtävä huostaanotto, koska laitos ei vastaanota muuta kuin huostaanotettuja lapsia.
Hesari kirjoittaa:
"Sijaishuolto on osoittautunut helpoksi ratkaisuksi. Sen kustannukset hyväksytään murinoitta valtuustoissa", hän moittii. "
Sijaishuollon ylläpitokustannukset kyllä hyväksytään, mutta peruspalveluihin tai oikein kohdennetuihin avohuollon tukiin ei sitten rahaa löydykään.
Ja kun lapsi on laitoksessa h o i d o l l i s e s t i huostaanotettuna, eivät lukijat huomaa kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että siinä vaiheessa lasta ja hänen perhettään kohtaan on rikottu jo useita Suomessa voimassa olevia lakeja, sekä kansainvälistä lasten oikeuksien lainsäädäntöä. - Tervettä järkeä
Turun Sanomat 3.11.2011 05:01:01
Turun kaupunki saattaa palauttaa huostaanotettuja lapsia takaisin vanhemmilleen.
Kaupunki harkitsee ulkopuolisen avun, kuten konsultin, palkkaamista, jotta jo tehtyjä huostaanottoja voitaisiin arvioida uudestaan.
Asiantuntija kävisi läpi esimerkiksi 50–70 lapsen tilanteen.
– Tämä koskee sekä yksityisiä perhekoteja, meidän omia laitoksiamme ja perhehoidossa olevia lapsia, vahvistaa palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen.
Jos selvitys osoittaa, että lapsen huostaanoton perusteet eivät ole voimassa, lapsi voidaan palauttaa takaisin vanhemmilleen.
Sosiaalityön ostopalvelujen budjetti on ylittymässä runsaalla
kolmella miljoonalla eurolla.
Ulkopuolisen avun kustannuksista ei vielä ole tietoa.
– En tiedä, mitä se maksaa, mutta ottaen huomioon, että ulkopuoliset sijoitukset maksavat vuodessa jopa 70 000 euroa per lapsi, selvityksen teettäminen ei ole iso summa, Virtanen perustelee.
Lastensuojelun keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen pelkää,
että konsultin näkemys voi jäädä yksipuoliseksi, jos hän arvioi sijaishuollon tarvetta vain paperien pohjalta.
– Lastensuojelulain henki on, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän arvion pitää olla se, joka määrittää lapsen etua, Heinonen painottaa.
Sosiaalityön rahatilannetta paikataan myös uusilla ohjeilla,
joiden mukaan kaikissa sijaishuoltopäätöksissä kysytään etukäteen lupa palvelutuotantojohtajalta.
– Korostan, että tätä ei tehdä pelkästään rahan takia vaan myös
asiakkaan edun takia, Virtanen sanoo.
Korkeasti koulutettujen sosiaalialantyöntekijöiden ammattijärjestö ihmettelee ohjeita.
– Kertooko tämä siitä, että sosiaalityöntekijöiden ammattitaitoa epäillään, Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kysyy.- Hanna-tädin pullia
Kun Turussa terve järki ja oikeudenmukaisuus meinaa nostaa päätään, niin jo Ls:n Keskusliiton hanna-täti ehättää pistämään kapuloita rattaisiin:
"Hanna Heinonen pelkää,
että konsultin näkemys voi jäädä yksipuoliseksi, jos hän arvioi sijaishuollon tarvetta vain paperien pohjalta."
Voi herra mu jee sentään, kun ainahan huostaanottoa käsitellään vain pelkkien papereiden pohjalta!
Hallinto-oikeus käsittelee huostaanottohakemuksen papereiden pohjalta.
Moniammatillinen työryhmä antaa huostaanottohakemukselle suostumuksensa pelkkien sossun kirjaamien papereiden pohjalta.
Monet etiikaltaan arveluttavat psykiatrit kirjoittavat lastensuojelun pyytämiä lausuntoja lapsista tai/ja vanhemmista ihan vain sossun kirjausten perusteella.
Mikä nyt alkoi Hanna-tätiä ahdistamaan, jos ulkopuolinen konsultti arvioi huostaanottotarvetta PAPEREIDEN perusteella? - Saatava uusi kerroin
Hanna-tädin pullia kirjoitti:
Kun Turussa terve järki ja oikeudenmukaisuus meinaa nostaa päätään, niin jo Ls:n Keskusliiton hanna-täti ehättää pistämään kapuloita rattaisiin:
"Hanna Heinonen pelkää,
että konsultin näkemys voi jäädä yksipuoliseksi, jos hän arvioi sijaishuollon tarvetta vain paperien pohjalta."
Voi herra mu jee sentään, kun ainahan huostaanottoa käsitellään vain pelkkien papereiden pohjalta!
Hallinto-oikeus käsittelee huostaanottohakemuksen papereiden pohjalta.
Moniammatillinen työryhmä antaa huostaanottohakemukselle suostumuksensa pelkkien sossun kirjaamien papereiden pohjalta.
Monet etiikaltaan arveluttavat psykiatrit kirjoittavat lastensuojelun pyytämiä lausuntoja lapsista tai/ja vanhemmista ihan vain sossun kirjausten perusteella.
Mikä nyt alkoi Hanna-tätiä ahdistamaan, jos ulkopuolinen konsultti arvioi huostaanottotarvetta PAPEREIDEN perusteella?Nyt laki lastensuojelukertoimesta antaa kunnille rahaa
tehtyjen huostaanottojen lukumäärän perusteella.
Tuo jo laatimisvaiheessa arvosteltu laki lisää löytyä kunnissa tapahtuviin laittomiin huostaanottoihin.
Siksi tuo epäkelpo laki pitäisikin vaihtaa laiksi avohuollon tukien kertoimesta.
Silloin kunta saisi rahaa järjestettyjen huostaanottoja estävien ja ehkäisevien tukien järjestämisestä, eikä suinkaan huostaanottojen lukumäärän mukaan. Siinä olisi jotain järkeäkin ja saattaisi palauttaa lastenkin oikeusturvaa takaisin entisten hyvien vuosien kantimiin.
Vai onko mentävä niin pitkälle, että kunnat saavat bonusta lakisääteisten peruspalvelujen järjestämisestä lapsille? Terveydenhuolto / peruskoulu? - Lapsikauppaaa?
Saatava uusi kerroin kirjoitti:
Nyt laki lastensuojelukertoimesta antaa kunnille rahaa
tehtyjen huostaanottojen lukumäärän perusteella.
Tuo jo laatimisvaiheessa arvosteltu laki lisää löytyä kunnissa tapahtuviin laittomiin huostaanottoihin.
Siksi tuo epäkelpo laki pitäisikin vaihtaa laiksi avohuollon tukien kertoimesta.
Silloin kunta saisi rahaa järjestettyjen huostaanottoja estävien ja ehkäisevien tukien järjestämisestä, eikä suinkaan huostaanottojen lukumäärän mukaan. Siinä olisi jotain järkeäkin ja saattaisi palauttaa lastenkin oikeusturvaa takaisin entisten hyvien vuosien kantimiin.
Vai onko mentävä niin pitkälle, että kunnat saavat bonusta lakisääteisten peruspalvelujen järjestämisestä lapsille? Terveydenhuolto / peruskoulu?Sijoituslasten hoidossa pyörii miljardibisnes.
Alalla on yksityisten palvelutuottajien markkinat.
Uutinen ja 102 kommenttia Uusi Suomi Irma Marttilan blogi vuosilta 2008 - 2010.
http://ir48.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2008/09/29/sijoituslasten-hoidossa-pyorii-miljardibisnes
--- - Kimmo Laakso
Lapsikauppaaa? kirjoitti:
Sijoituslasten hoidossa pyörii miljardibisnes.
Alalla on yksityisten palvelutuottajien markkinat.
Uutinen ja 102 kommenttia Uusi Suomi Irma Marttilan blogi vuosilta 2008 - 2010.
http://ir48.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2008/09/29/sijoituslasten-hoidossa-pyorii-miljardibisnes
---Ei todellakaan lapsikauppaa. Sairas väittämä sellainen
- mitä shitten
Lapsikauppaaa? kirjoitti:
Sijoituslasten hoidossa pyörii miljardibisnes.
Alalla on yksityisten palvelutuottajien markkinat.
Uutinen ja 102 kommenttia Uusi Suomi Irma Marttilan blogi vuosilta 2008 - 2010.
http://ir48.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2008/09/29/sijoituslasten-hoidossa-pyorii-miljardibisnes
---Mikä edellisen kommentaattorin ongelmana on?
Turvallisuusalan palveluissa pyörii myös miljardibisnes. Alalla on yksityisten palveluidentuottajien markkinat jotka tuovat apua poliisien resurssipulaan ja yleisen turvallisuuden maksimointiin. Terveysalan palveluissa pyörii miljardibisnes. Alalla on yksityisten palveluidentuottajien markkinat jotka täydentävät kunnallisten hidasbyrokraattisia terveyspalveluita ja saattavat säästää jopa ihmishenkiä leikkaus- ym. nopeilla toimenpiteillä. - 13
Kimmo Laakso kirjoitti:
Ei todellakaan lapsikauppaa. Sairas väittämä sellainen
NIINHÄN se menee, että narsku osaa puuhata niin sairaasti, että kun se paljastuu, niin tää narsku nimenomaan saa sanotuksi tuota sairasta "sairaaksi"!
- villi länsi
Täysin skitsomaista paskapuhetta. Huostaanotot ei ole yhtään sen kaupallisempaa bisnestä kuin kaupalliset terveyspalvelut, hampaidenhoito tai muut kaupallistetut yleispalvelut tai hyödykkeet. Jos et sattumoisin hesarinitsomaista paskapuhetta. Huostaanotot ei ole yhtään sen kaupallisempaa bisnestä kuin kaupalliset terveyspalvelut, hampaidenhoito tai muut kaupallistetut yleispalvelut tai hyödykkeet. Jos et sattumoisin hesarin ressukka tiennyt niin turvallisuuspalvelutkin on nykyään kaupallistettu ja siirretty vartiointiliikkeelle. Alapas reppana seuraavaksi heittelemään skitsomaista väitettäsi että poliisin miekka on myyty koska yksityiset turvallisuuspalvelut on kaupallistettu julkiselle sektorille. ressukka tiennyt niin turvallisuuspalvelutkin on nykyään kaupallistettu ja siirretty vartiointiliikkeelle. Alapas reppana seuraavaksi heittelemään skitsomaista väitettäsi että poliisin miekka on myyty koska yksityiset turvallisuuspalvelut on kaupallistettu julkiselle sektorille.
- Mitä meuhkat?
Turhaan sinä tänne tulet ketään raukottelemaan ja Hesaria haukkumaan :D
Ei Hesari ole ainut lehti, joka Suomen lapsikaupasta on kirjoittanut ja muistakin huostaanottoihin liittyvistä laittomuuksista.
Niin että yritä kestää vain, asioihin ollaan puuttumassa joka tapauksessa, ei tuollaisen epäinhimillisen julmuuden anneta enää kauan jatkua.
Jos se on sinulta jotenkin pois, että lapsille saadaan oikeutta, niin VOI VOI :D :D :D
Harva terve aikuinen muuten suuttuu lasten julmasta kohtelusta...- jatkot käräjäjillä
Ikävä kyllä Suomessa ei ole lapsikauppaa jos on niin ilmoitetaan poliisille. Väitteet "lapsikaupasta" on pelkkiä harhaisia kuvitelmia raatotoimittajien omassa päässä. Sellaisten raatotoimittajien jotka elävät valehtelemisesta tai väärennöksistä.
- hae uusi duuni jo
Totta jotkut ovat erehtyneet kirjoittamaan väärennöksiä "lapsikaupoista" mutta eiköhän ne mediat ole ensi vuosien aikana niin rankasti käräjillä että ilma puhdistuu ja asiat oiotaan
- Bravdaa lätkien
Hesarin ongelma on idioottien itäsiipi mikä kerää kaikki harjoittelijat sinne töihin viikonloppuisin oikeitten toimittajien ollessa vapaalla. Juuri niitä idiootteja huijarit käyttääkin hyväksi. Ilmeisesti Palttala on tuollainen huijareitten höynäyttämä koska Palttalan kirjoituksesta puuttuu kaikki olennaiset seikat. Juttu on jo lähtenyt tutkittavaksi Erkolle ja muutamalle isokenkäiselle vaikuttajalle jotka eivät Palttalan päätä silitä palataan asiaan kun on sen aika.
- jättilasku HS:lle
Jonkun kannattaisi etsiä tuosta Palttalan kirjoituksesta scanni ja toimittaa se poliisille jos artikkelista saattaisi löytyä vaikka yrityksiä joita Palttala on herjannut nimeämällä ne lapsikauppiaiksi
- winkwink
Tuossa edellä annettu linkki Uuden Suomen blogikeskusteluun on muuten suositeltavaa luettavaa.
Fiksut, ymmärtävät ihmiset keskustelevat asiallisesti lastensuojeluun liittyvistä epäkohdista, eikä niin kuin usein tänne tulevat moukat haukkuvat ensimmäiseksi eri mieltä olevat kirjoittajat. - Marjut N.
Kävin lukemassa US:n blogia minäkin ja mielenkiintoista muuten, että sinnekin alussa yritti ilmeisesti joku lasten kustannuksella rikastumista toivova sekopää riehumaan ja haukkumaan toisia fiksuja kirjoittajia, mutta luovutti ressukka kun ei saanut vastakaikua.
Oli todella lämmittävää lukea NORMAALIEN ihmisten reaktiosta siihenkin kun lapsi oli huostaanotettu äidin masennuksen takia, mutta vaikka äiti oli parantunut jo aikoja sitten, niin elettäkään ei oltu tehty lapsen kotiuttamiseksi, lähinnä sijaisvanhemmat ilmeisesti tekivät kaikkensa sen estämiseksi.
Kun puhutaan laittomuuksista lapsia kohtaan, niin harvemmin saa lukea nimenomaan ihmisten normaalireaktioita niihin, yleensä sijaishuollon edustajien järjetöntä raivoa ja vanhempien haukkumista siitäkin edestä. - tuulimyllynkaataja
Kyllä kyse on rahasta ei lapsista sitä markkinatalous on. Sapluuna on saatu työttömyydestä ja vanhusten hoidosta jossa "auttavat" tahot haluavat mahdollisimman ison palan veronmaksajien kakusta. Kunnat ovat syyllisiä tuohon suureen nousuun pakkohuostaanotoissa, jotka johtuvat kouluongelmista eli 57%. Koulu ongelmat taas johtuvat liian suurista ryhmistä/kouluista ja erityisopetuksen resurssipulasta. Hoitolaitoksia taas ajaa ahneuteen moniammatilliset hoitohenkilö kunta ja osakkeenomistajat jotka vaativat voittoa kun eletään markkinataloutta jossa ihmiset ovat tuotteita. Hallitus ja eduskunta taas ovat vastuussa laista jotka ovat vain kaunista sana helinää jotka ei toteudu käytännössä, koska kunnille on mahdollista hoitaa asia omalla tavallaan. Kun kyse on yksittäistapauksista ei kenenkään valvovan virkaelimen tarvitse välittää asiasta ja toiminta kunnissa voi jatkua huoletta ja lapsibisnes kukoistaa.
- 16
Nokun vähänkin tiedostava vanhempi justiin haluaa lapsen kotiopetukseen. Koko koululaitos on mielisairas! Miten annetaan lapsen pärjätä yksin katalien oppilastovereiden seurassa kun esim väkivaltaisessa työilmapiirissä oleva nujerrettu ihminen invalidisoituu ihan samalla tavalla! Moni joutuu sairauseläkkeelle pitkään jatkuneen alistamisen ja mitätöinnin ja pakottamisen ja juoruilun takia.
Kouluihin oikein halutaan lietsoa huonoa ilmapiiriä, jotta oppilashuolto voi ottaa hampaisiinsa vielä kaiken kukkuraksi sen riepotellun lapsen ja pellen lailla pähkäillä kiusatun vointia. Sen sijaan ne rääkkääjäretkut pitäisi viedä poliisilaitokselle, juuri ne rääkkäyksen keksijät jotka vetelevät naruja mutta eivät juuri edes näyttäydy kuin kiltteinä tyttösinä open läsnäollessa.
Minkäänsortin huolestuminen ei auta pätkääkään, kun pääsyylliset kulkee vapaina...opetustoimen johdossa taitaa haista pahan kerran ja siellä niitten ja oppilaitosten johdon vapaa-ajan riennoissa konserteissa golfkerhoissa purjehdus- ja puutarhakekkereissä. Heidän pilteilleen ei rajoja tarvii laittaa eikä rakkaudesta löpistä, kunhan tulee hyviä numeroita ja silotellaan esteet niin hyvä niin. -Johonkin luuseriin kohdistuva kiusaaminen saadaan helposti pois päiväjärjestyksestä kun se köyhä laitetaan veke.
Kiusaaminen on niin alhaista nykyisin, moni vanhempi ei edes osaa arvata miten haisevia lapset osaakin olla: yksi ihan tavallinen tapa on, että oppilastoverit pakottaa lapsen poseeraamaan kännykuvassa ja sillä onkin hyvä kiristää niin ettei kukaan ikinä saa tietää kuvioista yhtään mitään.
Koulussa on aikaa ja tilaa haisevalle yksilölle jalostaa kiusaamistaan huippuunsa. Lapsia pitää ohjata! Onko kukaan kuullut tällasesta??? Pienestä pitäen lapsijoukossa on oltava tarpeeksi järkeviä aikuisia ohjaamassa nimenomaan että alistamisen alkeetkin kitketään kertakaikkiaan pois! VarPu on hyvä ja menee sinne lapsien keskelle kertomaan mitä saa tehdä ja mitä ei eikä rupea pisteyttelemään huoliansa henkilökunnan kahvitunnilla.
Johan se on kuultu, että Stubb oli koulukiusaaja. Sen on näköinenkin. Entäpä Katainen?? Voi vain kuvitella mikä P-kasa koko tyyppi osaa olla. Virkkunen tuo edellinen opetusministeri tuntuu pidättelevän naurua kun rahvaalla on mitä tahansa asiaa. Siinä meillä "aikuisia" ohjaimissa.
- K. LAAKSOLLE
Jos mielestäsi lasten myyminen vähiten tarjoajalle täysin valvomattomiin oloihin ei ole lapsikauppaa, niin mikä sitten on? Ja jos kaupan kutsuminen kaupaksi on sairasta, niin missä sinun moraalisi on?
Oletko vielä seuraava raivoaja, joka tyrmistyttävällä tavalla vertaa lapsikauppaa HAMMASREMONTTIIN!
Toisaalta hyvä saada tuollaisia kirjoituksia tähän ketjuun, että mahdollisimman moni lukija näkee, millaisin arvoin varustetut ihmiset alalla touhuavat.- Hans Hämäläinen
Oletpas ahdasmielinen. Väitä samaan hengenvetoon että Hemmo Eläkeläisen ostama turvallisuuspalvelu Sekkurilta on poliisin ostamista koska poliisi ei ehdi Hemmon peräkylille kun tulee häly ja Hemmo joutuu turvautumaan kaupalliseen turvallisuuteen. Väitä myös että Hemmon ostama keinonivelpalvelu yksityiseltä Hammashoito oy:ltä on moraalitonta koska terveydenhuolto yksityisellä sektorilla voi olla mielestäsi valvomatonta ja erityisesti jos Virolaiset on tulleet markkinoille.
On ymmärrettävää että elät valehtelemisesta ja värittämisestä niinkuin lehtesi eihän lehteäsi kukaan muuten ostaisikaan mutta yritä nyt rassukka ymmärtää että lastensijoitus kaupallisella sektorilla ei todellakaan ole lapsikauppaa. Toivon myös sinun ymmärtävän että jos sen sellaiseksi miellät niin saatat syyllistyä hyvin vakavaan rikokseen jos vielä erehdyksissäsi kohdistat luonnollisia henkilöitä tai yrityksiä mielikuviisi.
Näytä vielä kuitenkin lopuksi lainpykälä millä voidaan konkretisoida puheesi lapsikaupasta. Kaikki lapsikaupat on viime vuosina viranomainen eliminoinut niin tehokkaasti että ne ovat jääneet pelkiksi yrityksiksi ja tuomiot on jaettu ja niistä opittu.
- iltalehden lukijatar
Olet oikeassa tuossa ja kun kerran ketjun aloittaja kysyy missä on lapsen etu niin kerrottakoon se hänelle sitten tässä maassa lapsen etu on oikeus saada turvattu lapsuus terveydenhoitopalvelut ja koulutus sekä varttuminen.
"Näytä minulle yksikin alaikäinen tässä maassa joka joutuu asumaan roskiksessa koska vanhemmat ovat ajaneet hänet pois kotoa niin minä näytän sinulle Matti Röngän vaginan"
Jos holtittomat vanhemmat eivät sitä hänelle pysty antamaan tai laiminlyövät velvollisuuksiaan niin huostaanotto toimii salamavauhtia. Ja lapsen edun mukaisesti.
Onko Hesarin Palttaajalla inkkarit kaatuneet veneestä vai järki kateissa vai molemmat? - Voi ihana lukijaTAR
Olet tismalleen oikeassa tässä:
"Olet oikeassa tuossa ja kun kerran ketjun aloittaja kysyy missä on lapsen etu niin kerrottakoon se hänelle sitten tässä maassa lapsen etu on oikeus saada turvattu lapsuus terveydenhoitopalvelut ja koulutus sekä varttuminen."
Terveydenhoitopalvelut ja koulutus kuuluvat peruspalveluihin, koulun osalta myös mahdollinen erityisopetus kuuluu siihen.
JA HUOM!
Lapsilla on täysi oikeus niihin ilman huostaanottoa SILLOIN kun kotioloissa ei ole kriteereitä huostaanotolle.
Eduskunnan kyselytunnilla esitettiin kysymys nimenomaan näistä peruspalveluja korvaavista huostaanotoista jo pari vuotta sitten, ja oli todella näkemisen arvoinen tilanne, miten ministerit kiemurtelivat tuoleillaan rohkenematta ottaa katsekontaktia keneenkään. Nyt on kehässä uusi hallitus - joko laittomat huostaanotot saadaan kuriin tämän hallituksen aikana?
Eli rautalangasta vielä:
Tässä ei ole kyse vain jostain vanhempien ja viranomaisten välisistä näkemyseroista, kuten sijaishuollon edustajat usein tämän haluavat kääntää.
On kyse laittomista huostaanotoista myös viranomaisten silmin nähtynä, juuri tällaisen tapauksen sosiaalityöntekijöiden kanssa esim. Päivi Lipponen oli tekemisissä silloin kun hän esitti aiheesta kysymyksen hallituksen kyselytunnilla.
Ei tällaisilla toimilla ole mitään tekemistä lapsen edun kanssa.- rahanahneus poikii
lieveilmiöitä, joilla ei ole mitään tekemistä lapsen edun kanssa.
- Reijo Ijäs
Laittomia ne on pelkästään toimittajan pienessä päässä. Näytä nyt ensimmäinen virallinen rikosilmoitus väitetystä "lapsikaupasta" tähän asiaan liittyen tai oikeudenkäynnin pöytäkirja jolla voitaisiin konkretisoida kylähullun fantasiasi.
Siihen asti pidä naamasi kiinni ja keskity kirjoittelemaan satuja vaikka Reginaan.
Tarja Halonen on maaseutukierroksillaan käsitellyt tätä asiaa ja todennut että asiassa ei ole mitään laitonta vaan lapsen etu on tärkeintä että se huostaanotoilla turvataan. - Kirsti Heiskanen
Reijo Ijäs kirjoitti:
Laittomia ne on pelkästään toimittajan pienessä päässä. Näytä nyt ensimmäinen virallinen rikosilmoitus väitetystä "lapsikaupasta" tähän asiaan liittyen tai oikeudenkäynnin pöytäkirja jolla voitaisiin konkretisoida kylähullun fantasiasi.
Siihen asti pidä naamasi kiinni ja keskity kirjoittelemaan satuja vaikka Reginaan.
Tarja Halonen on maaseutukierroksillaan käsitellyt tätä asiaa ja todennut että asiassa ei ole mitään laitonta vaan lapsen etu on tärkeintä että se huostaanotoilla turvataan.Tuossa esimerkki Hesarin idiottiisiivestä: http://www.trailerinsekunti.blogspot.com/
Itseään ylimalkaisesti näyttelijänä ja laulajana mainostava Samuli Casimir Edelmann (s. 21. heinäkuuta 1968 Pori) on saanut mediatutkijoitten sähköposteihin tarkastuspyyntöjä. Mediatutkijat ottavat nyt kantaa Edelmannin pyrkimyksiin näytelmien tai laulajan saralla. Kaikki tarkastustulokset kertovat että näyttelijänä Edelmann on noviisi joka ei osaa näyttää kuin itseään sekä laulajana hänen musiikkinsa on lähinnä kapakkaviihteen tasoista karaokea jota myydään markkinataloudelliseen tapaan foliossa käärittynä kuuroille korville.
Edelmannin pyrkimyksistä teatterin ja elokuvan parissa voisi verrata lähinnä teini-ikäisiin koululaisiin jotka hakeutuvat rock-konserteissa oikean rocktähden kanssa lavan taakse nimikirjoitusta hakemaan minuutiksi tai pariksi ja olisi sen perusteella tosin ainoastaan omasta mielestään suurikin kun on nähnyt aidon tähden.
Edelmann pitääkin tärkeänä että on esimerkiksi elokuvan trailerissa sekunnin verran vaikka keitossa lilluva kärpänen on suurempi tähti koska on elokuvan pääosan esittäjän keitossa kolme kertaa kauemman ajan.
Edelmann ei vaan ymmärrä miten monta tuhatta elokuvan parissa työskentelevää henkilöä työskentelee niin koti- kuin ulkomailla erilaisissa sivuosien elokuvatehtävissä (suomalaisiakin)
Eivät he ala soittelemaan median tyhmimmille ja syöttämään pajunköyttä "olen suuren elokuvan suuressa pääroolissa suuren päätähden kanssa".
Näin Edelmann sai syötettyä satunsa Helsingin Sanomien idioottisiiven viikonvaihteen kulttuuritoimittajille.
Kyseisiltä "toimittajilta" jäi huomioimatta ensinnäkin seuraava asia:
Miten on mahdollista että itseään vakavasti otetttavana taiteilijana markkinoivan Edelmannin viimeiset viralliset tulot eivät ole edes kaupparatsun palkkausluokkaa? Edelmann Samuli: ansiotulot 51 828, mätkyt 8 242.
Harmillista sinänsä sillä oikeat vakakasti otettavat taiteilijat ansaitsevat vuosittain satojen tuhansien ansiot töillään. Samuli Edelmann näyttääkin "taiteilijana" olevan mopoilija joka on eksynyt raskaan liikenteen väylälle. Vähän kuin miespuolinen Kata Kärkkäinen
Koulutuksen suhteen Edelmannista on varsin ristiriitaista tietoa. Mies kertoo että hän on opiskellut teatterikoulussa mutta kukaan ei kerro miltä vuosikurssilta hän olisi näyttelijäksi sitten yleensäkään valmistunut.
Ei se kiinnostanut hesarin kulttuuritoimittajaakaan vaikka olisi pitänyt.
Tuskin sillä tiedolla on kuitenkaan mitään merkitystä sillä häjyt ei vakuuta eikä mikään Edelmannin näyttelijäsuoritus. Rosvoa tai poliisia kun kuka tahansa osaa näytellä ilman kouluakin.
Ja jotta ei aivan täysin idiootiksi toimittaja leimautuisi Edelmannin kohdalla niin oikea toimittaja kiinnittäisi heti huomionsa siihen että miten on mahdollista että tusinatavis Edelmann jolla ei ole meriittilistaa actionlajeista Halmeen lailla tai kookasta bodymassaa Arnoldin tyyliin voisi olla yhtäkkiä "ison elokuvan kansainvälisessä pääroolissa päätähden kanssa" muuten kuin valehtelemalla?
Minitynkien esittäjiä kun on koko maailma täynnä eikä sellainen suoritus ole uutisen tai maininnan arvoinen. Vähiten vie "Hollywoodiin".
Ja sopimuksesta puhumisen kieltäytyminen. Kun minityngästä ei ole paljon nyhtämistä niin eihän siitä tule puhettakaan.
Vertaus masai- kenkiin on yhtä humoristinen vertaus työssä käytettävistä välineistä kuin erään Mäntyharjulaisen stripteasella itsensä elättävän mieshenkilön vertaus nesteisiin mitä käyttää showssaaan.
Ja puheet näyttelemiseen liittyvistä filosofioista on Edelmannille yhtä outo alue käsitellä kuin banaanin tunnistaminen ruokakaupan hyllyltä. Ainoa filosofia Edelmannilla täytyisi olla että eikö jo vihdoin viihdeteollisuuden helppoheikkinä olo ala väsyttää ja olisi aika pistää eläkepapereita vetoon.
Katso täältä lisää Samuli Edelmannista - MTV3 rulees
Kirsti Heiskanen kirjoitti:
Tuossa esimerkki Hesarin idiottiisiivestä: http://www.trailerinsekunti.blogspot.com/
Itseään ylimalkaisesti näyttelijänä ja laulajana mainostava Samuli Casimir Edelmann (s. 21. heinäkuuta 1968 Pori) on saanut mediatutkijoitten sähköposteihin tarkastuspyyntöjä. Mediatutkijat ottavat nyt kantaa Edelmannin pyrkimyksiin näytelmien tai laulajan saralla. Kaikki tarkastustulokset kertovat että näyttelijänä Edelmann on noviisi joka ei osaa näyttää kuin itseään sekä laulajana hänen musiikkinsa on lähinnä kapakkaviihteen tasoista karaokea jota myydään markkinataloudelliseen tapaan foliossa käärittynä kuuroille korville.
Edelmannin pyrkimyksistä teatterin ja elokuvan parissa voisi verrata lähinnä teini-ikäisiin koululaisiin jotka hakeutuvat rock-konserteissa oikean rocktähden kanssa lavan taakse nimikirjoitusta hakemaan minuutiksi tai pariksi ja olisi sen perusteella tosin ainoastaan omasta mielestään suurikin kun on nähnyt aidon tähden.
Edelmann pitääkin tärkeänä että on esimerkiksi elokuvan trailerissa sekunnin verran vaikka keitossa lilluva kärpänen on suurempi tähti koska on elokuvan pääosan esittäjän keitossa kolme kertaa kauemman ajan.
Edelmann ei vaan ymmärrä miten monta tuhatta elokuvan parissa työskentelevää henkilöä työskentelee niin koti- kuin ulkomailla erilaisissa sivuosien elokuvatehtävissä (suomalaisiakin)
Eivät he ala soittelemaan median tyhmimmille ja syöttämään pajunköyttä "olen suuren elokuvan suuressa pääroolissa suuren päätähden kanssa".
Näin Edelmann sai syötettyä satunsa Helsingin Sanomien idioottisiiven viikonvaihteen kulttuuritoimittajille.
Kyseisiltä "toimittajilta" jäi huomioimatta ensinnäkin seuraava asia:
Miten on mahdollista että itseään vakavasti otetttavana taiteilijana markkinoivan Edelmannin viimeiset viralliset tulot eivät ole edes kaupparatsun palkkausluokkaa? Edelmann Samuli: ansiotulot 51 828, mätkyt 8 242.
Harmillista sinänsä sillä oikeat vakakasti otettavat taiteilijat ansaitsevat vuosittain satojen tuhansien ansiot töillään. Samuli Edelmann näyttääkin "taiteilijana" olevan mopoilija joka on eksynyt raskaan liikenteen väylälle. Vähän kuin miespuolinen Kata Kärkkäinen
Koulutuksen suhteen Edelmannista on varsin ristiriitaista tietoa. Mies kertoo että hän on opiskellut teatterikoulussa mutta kukaan ei kerro miltä vuosikurssilta hän olisi näyttelijäksi sitten yleensäkään valmistunut.
Ei se kiinnostanut hesarin kulttuuritoimittajaakaan vaikka olisi pitänyt.
Tuskin sillä tiedolla on kuitenkaan mitään merkitystä sillä häjyt ei vakuuta eikä mikään Edelmannin näyttelijäsuoritus. Rosvoa tai poliisia kun kuka tahansa osaa näytellä ilman kouluakin.
Ja jotta ei aivan täysin idiootiksi toimittaja leimautuisi Edelmannin kohdalla niin oikea toimittaja kiinnittäisi heti huomionsa siihen että miten on mahdollista että tusinatavis Edelmann jolla ei ole meriittilistaa actionlajeista Halmeen lailla tai kookasta bodymassaa Arnoldin tyyliin voisi olla yhtäkkiä "ison elokuvan kansainvälisessä pääroolissa päätähden kanssa" muuten kuin valehtelemalla?
Minitynkien esittäjiä kun on koko maailma täynnä eikä sellainen suoritus ole uutisen tai maininnan arvoinen. Vähiten vie "Hollywoodiin".
Ja sopimuksesta puhumisen kieltäytyminen. Kun minityngästä ei ole paljon nyhtämistä niin eihän siitä tule puhettakaan.
Vertaus masai- kenkiin on yhtä humoristinen vertaus työssä käytettävistä välineistä kuin erään Mäntyharjulaisen stripteasella itsensä elättävän mieshenkilön vertaus nesteisiin mitä käyttää showssaaan.
Ja puheet näyttelemiseen liittyvistä filosofioista on Edelmannille yhtä outo alue käsitellä kuin banaanin tunnistaminen ruokakaupan hyllyltä. Ainoa filosofia Edelmannilla täytyisi olla että eikö jo vihdoin viihdeteollisuuden helppoheikkinä olo ala väsyttää ja olisi aika pistää eläkepapereita vetoon.
Katso täältä lisää Samuli Edelmannistatällekin on lätkäisty ihan oikea tuomio paskakirjoittelusta ilta-sanomiin:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2010/06/1143828/toimittaja-maarattiin-korvauksiin-jaakiekkoilijan-perhetta-koskevasta-uutisesta - BUUAAAAAAAHHHHH
Reijo Ijäs kirjoitti:
Laittomia ne on pelkästään toimittajan pienessä päässä. Näytä nyt ensimmäinen virallinen rikosilmoitus väitetystä "lapsikaupasta" tähän asiaan liittyen tai oikeudenkäynnin pöytäkirja jolla voitaisiin konkretisoida kylähullun fantasiasi.
Siihen asti pidä naamasi kiinni ja keskity kirjoittelemaan satuja vaikka Reginaan.
Tarja Halonen on maaseutukierroksillaan käsitellyt tätä asiaa ja todennut että asiassa ei ole mitään laitonta vaan lapsen etu on tärkeintä että se huostaanotoilla turvataan.Ai jos peruspalvelu korvataan huostaanotolla, niin se ei ole pikku pipi-pään mielestä laitonta! Painu helve......n jauhamaan paskaa täältä ja opettele tuntemaan edes tämän maan perustuslaki!
Kaiken maailman s......tanan aivottomia kylähulluja idiootteja tänne tuherteleekin! - Jaana Gustafsson
BUUAAAAAAAHHHHH kirjoitti:
Ai jos peruspalvelu korvataan huostaanotolla, niin se ei ole pikku pipi-pään mielestä laitonta! Painu helve......n jauhamaan paskaa täältä ja opettele tuntemaan edes tämän maan perustuslaki!
Kaiken maailman s......tanan aivottomia kylähulluja idiootteja tänne tuherteleekin!En usko, että nuo idiootit edes tajuavat, mistä puhuvat.
Ovat kyllä niin pihalla,että en jaksa uskoa edes sijaishuollon edustajiksi, kyllä hekin työnsä puolesta laista jo enemmän ymmärtävät. Tai ainakin tuntemani henkilöt ymmärtävät, tietysti heitäkin on joka lähtöön, mutta silti...
Tuossa noiden höpinässä ei ole järjen hiventä, tuskin edes lukevat, mitä vastataan.
Kannattaa mieluummin lopettaa tämä leikki "keskustelusta".
Jos he sinällään yksityistämisen puolesta haluavat taistella, niin se on asia erikseen, painukoot eri palstalle mesomaan, lasten asioiden kanssa tuolla hulluudella ei ole mitään tekemistä. - sinulle äiti
BUUAAAAAAAHHHHH kirjoitti:
Ai jos peruspalvelu korvataan huostaanotolla, niin se ei ole pikku pipi-pään mielestä laitonta! Painu helve......n jauhamaan paskaa täältä ja opettele tuntemaan edes tämän maan perustuslaki!
Kaiken maailman s......tanan aivottomia kylähulluja idiootteja tänne tuherteleekin!Tämän maan perustuslaki takaa jokaiselle yhtäläisen oikeuden turvallisuuteen ja ihmisyyteen vauvasta vaariin. Jokaisella lapsella on oikeus saada elää turvattu lapsuus. Jos sitä ei pysty biovanhemmat toteuttamaan lapsi otetaan pois ja sen toteuttaa yhteiskunta. Peruspalvelut voidaan luokitella lapsen ja kansalaisen perusturvaksi. Huostaanottokynnysten rimaa pitäisi mielestäni vielä madaltaa koska alkoholistien, pitkäaikaistyöttömien huumeitten käyttäjien lähiöjälkeläiset ovat huonossa tilanteessa. Miten moneen tapaukseen huostaanottoviranomaiset ovatkaan törmänneet hakiessa lasta pois ulostein sotketusta asunnosta jonka tapettien virkaa ajaa vanhat helsingin sanomat.
- kylähulluille
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10252726
vaikka toisaalta, mitäpä helmiä sioille- Sioilla on helmiä
Sittenhän asia on selvä jos jollain on esittää vaikka diaarinumero oikeudesta missä tälläinen asia on todettu "lapsikaupaksi". Sellaiset tiedot ovat nykyään julkaisukelpoisiakin ellei oikeus ole toisin määrännyt. Siispä faktoja kehiin.
Muuten tämä asia on sekopäistä jankkausta kuin kissa kuumalla puurolla ilman mitään logiikkaa tai tajua. Hyvinvointivaltion yksi tunnuspiirre on se että kaikki maksaa. Mitä sitten. Peruspalveluiden korvaaminen huostaanotoilla ei missään tapauksessa ole moraalitonta tai tämän keskustelun vauhkojen vouhkaamaa "lapsikauppaa". Peruspalveluilla turvataan pienen ihmisen etu.
- vastaus äidille teks
En ole se, kenelle vastasit, mutta sen verran ymmärsit väärin ja jätit myös edellisiä tekstejä lukematta, että perustuslaki takaa myös terveydenhuollon kaikille tämän maan kansalaisille, eikä lastenkaan kohdalla puhuta mitään huostaanotosta sen saamiseksi.
Niin sanotussa hoidollisessa huostaanotossa on kyse nimenomaan hyvästä kodista tehtävästä huostaanotosta, koska osa lasten julkisen puolen terveydenhoitoa on romutettu niin, että hoitoa, neurologista kuntoutusta, terapiaa jne ei ole tarjolla juuri sillä hetkellä muuta kuin lastensuojelulaitoksissa. Sinne taas otetaan vain huostaanotettuja lapsia.
Jos lapsi tulee huonoista kotioloista, hän voi tarvita lisäksi myös esim. terapiaa, mutta silloin on kyse ihan tavanomaisesta lakien mukaan tehdystä huostaanotosta. Nyt ei puhuta niistä.- lisäys
"Huostaanottokynnysten rimaa pitäisi mielestäni vielä madaltaa koska alkoholistien, pitkäaikaistyöttömien huumeitten käyttäjien lähiöjälkeläiset ovat huonossa tilanteessa."
Myös sosiaalityöntekijät ovat valittaneet, että heille ohjataan perheitä, joiden tilanteeseen ratkaisu kuuluisi muiden hallinnonalojen päätettäväksi, ei lastensuojelun, mutta näistä esim. Talentian kautta esitetyistä pyynnöistä ei välitetä kunnissa.
Jos nämä ei lastensuojeluun kuuluvat asiat ohjattaisiin sinne, mihin ne kuuluvat, vapautuisi sosiaalitoimessa resursseja paneutua perinteisiin lastensuojelutapauksiin. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että todellista ls:n apua tarvitsevia lapsia jää avun ulkopuolelle tai avun saaminen hidastuu.
- Jos haluat
Jos nämä asiat ovat sinulle vieraita ja asia silti kiinnostaa, niin yhden tapauksen kuvauksen voit lukea esim. täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10252695 - rahaa avuttomilla
On irvokasta, että Mehiläisen lastensuojelupalveluiden johtaja toteaa, etteivät kunnat osaa vaatia rahoilleen vastinetta.
Mehiläinen, joka on ruotsalaisten pääomasijoittajien omistama (joukossa toki meidän oma "Fortum-Liliuksemme") veloittaa kuukaudessa yli kymmenen tuhatta euroa huostaanotetun lapsen hoitamisesta.
Ruotsissa on viime päivinä ollut valtava kohu siitä, että samaisen firman vanhustenhoidossa laitosten johtajat saavat sitä suurempaa palkkaa, mitä vähemmin vanhusten perushoitoon kuluu rahaa. Voitot ohjataan omistajien veroparatiisissa oleville tileille. - Kimmo Ijäs
Parannetaan Suomi ja valitaan oikea residentti
- km
Eikö tärkeintä olisi ajatella kuitenkin lasten etua ja sitä, että lastensuojelulaitoksilla kuitenkin ennekaikkea halutaan turvata nuorten ja lasten tulevaisuus sekä tukea heitä!
- Iso Myy
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg kysyi 13.1.2012 asianajajien päivillä seuraavaa:
"Sosiaali- ja terveyshallinnossa hallintotuomioistuinten ratkaisuilla on olennainen merkitys jättivarojen käytölle ja peruspalveluiden kehitykselle. Miksi esim. lastensuojelua ohjataan kuntatasolta tuomioistuimiin eikä panosteta lisää ehkäiseviin toimiin?"
Onko vihdoinkin huomattu, että lastensuojelusta on tullut jättibusiness Suomessa juuri sen takia, että kunnat eivät panosta ennaltaehkäiseviin peruspalveluihin? Valtio maksaa 90% huostaanottokuluista jokaisesta huostaanotetusta lapsesta. Kyllä taitavia liikemiehiä ja -naisia osaavat tarjota lastensuojelupalveluita kalliilla hinnalla koska on luotu heille markkinat.
Myöskin Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen myöntää, ettei kunnilla ole rahaa tai halua panostaa ennaltaehkäiseviin toimiin.
Lapsista on valitettavasti tullut kauppatavaraa! Miettikkää: joka 67 lapsi kaikista alaiäisistä lapsista asuu kodin ulkopuolella. Onko Suomen veromaksajien varat siirretty tulosiirtona yksityisiin lastensuojelulaitoksiin vain sen takia, että tämä on "lapsen etu"? - uhrilammas
Suomen lastensuojelu on tällä hetkellä kuin mafia,joka käy lapsikauppaa. Nyt olisi hyvä valaista venäläistä Pavel Astahovia, että parhaillaan julkisuudessa oleva huostaanotto ei ole vihamielisyyttä venäläisiä kohtaan vaan tämän Suomi nimisen " oikeusvalition" yleistynyt tapa hoitaa lasten asioita. Asioita kuullaan huonosti. Uskoudut ja kerrot auttavalle taholle elämän tilanteestasi. Kaksi on aina kuulijaa ja kaikki kirjataan ylös. Liian moni suomalainen on saanut huomata, että kaikki, mitä sanoit käytetään sinua vastaan. Apua ei tulekaan , tukea ei anneta vaan sinustä tehdään MITÄTÖN ja lapsi huostaanotetaan. Huostaanotto voi tapahtua keskellä kirkasta päivää päiväkodin tai koulun johtajan toimesta. Nämä tahot kun on valjastettu sosiaaliviraston käsikassaroiksi. Miksi perheita ei auteta? Miksi apua tarvitseva leimataan mitättömäksi?Eikö sen sijaan ,että kirjataan ja jututetaan kymmeniä tunteja ,voitaisi OIKEASTI AUTTAA !!! Raha pitäisi kohdentaa sinne missä sitä tarvitaan, PERHEEN TUKEMISEEN . ja EHEYTTÄMISEEN, se olisi lastensuojelua. Hyvin monet perheet kipuilevat nykyään kasvatusongelmien kanssa.Elämme vaatimusten ja suoritusten viidakossa. Avun pitäisi olla monimuotoista ja helposti lähestyttävää, ei petollista ja tarkkailevaa . Vanhemmuuden pitäisi olla pyhää. Hyvänkin vanhemman suusta voi lähteä vikalaukauksia . Ihmisten ei kuitenkaan pitäisi olla niin pikkusieluisia, että kärpäsestä syntyy härkänen ja samalla aiheutetaan suunnatonta kärsimystä lapselle ja perheelle. Meillä on vähän sellainen kulttuuri, että me kyyräilemme ja helposti etsimme vikoja toisistamme, ¨Tämä on paha maaperä yhdessä tuon bisnesajattelun kanssa. Enpä usko, että EU:n ihmisoikeustuomioistuimella olisi hyvää sanottavaa näistä Suomen viime vuosien heppoisesti tehdyistä huostaanotoista. Sydämellä tehdyissä päätöksissä oikeusvaltion periaate toteutuu.
- Raha ratkaisee....
Bisneskseksihän se on yltynyt ja aina vaan pahenee jollei asialle laiteta pian stoppia. Lastensuojelun toiminta ei ole enään lastensuojelua vaan todellakin lapsi kauppaa. Koska enään ei voida puhua lasten edun nimessä, ihmisoikeuksia ei kunnioiteta lainkaan lapsi bisneksessä vaan raha on se jota nykyään arvostetaan eli enemmän kuin lasten hyvinvointia,
(suluissa olevat on lainattuja Leeni Ikosen kirjoituksista)
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/47-fiilistelya
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/48-oikeat-laakkeet
"Perheiden parjaamiskampanja tuntuu lyövän yli äyräiden. Näyttää siltä, että myös lastensuojelubisnestä tekevät tahot ovat huomanneet tilaisuutensa tulleen ja ovat riemurinnoin mukana keskusteluissaVanhemmista on tullut kansanosa, jota voi vapaasti halveksia. Vai voiko?"
"Hämmästyttävää on, että kunnat maksavat huomattavia rahamääriä sijaishuollolle, joka selkeästi toimii lapsen edun vastaisesti.
Miten tähän on tultu?"
Nämä bisnes tahot näyttävät käyttävän hyväkseen näitä ammatti taidottomia lastensuojelu viranomaisia.
"Vakavin oikeusturvaongelma tuntuu edelleenkin olevan se, että lastensuojelun työtapoihin on pesiytynyt mielivallan kulttuuri ja ylimielisyys lakien noudattamista kohtaan. Työntekijöiden lisääminen ei ole ratkaisu, koska sillä lisätään mielivaltaa. Pitää paneutua virkamiesten kouluttamiseen ja terveiden työtapojen omaksumiseen ja tarvittaessa käyttää tähän pakkoa.Lastensuojelutyössä työskentelee paljon kouluttamatonta väkeä, työn laatu on heikko. Lapsen ja perheen oikeusturvanäkökohta korostuu, kun he voivat täysin sattumanvaraisesti joutua lastensuojelun toimien kohteeksi.Näyttää siltä, että ne lapset, jotka tarvitsisivat tukea ja apua, jäävät sitä vaille. Sen sijaan ne lapset, jotka eivät lastensuojelun apua tarvitse, saatetaan sitoa lastensuojelun tarjoamiin pakkopalveluihin. "
Toinen erikoinen taho on myös hallinto-oikeus joka kuittaa lastensuojeluviranomaisten
"Hallinto-oikeudet hyväksyvät pääsääntöisesti maamme lastensuojelutyön laadun vahvistamalla miltei kaikki siellä käsiteltävät huostaanottojutut. Työntekijät toteavat usein, että tekivätpä he mitä tahansa, hallinto-oikeus hyväksyy toimet. Hallinto-oikeuksilla olisi ensiarvoisen tärkeä tehtävä ohjata lastensuojelutyön laatua." - annenukke
mehiläinen ei välitä tippaakaan sijoitetun lapsen voinnista. ainoastaan lapsen hinta kiinnostaa.
- keltainen2
Turun sossu on tunnettu lastensuojelulain rikkoja sekä valheellisesti sanoo ajatellaan lapsen etua.saapa nähdä kuka puuttuu turunsosiaalitoimen laittomiin huostaanottoihin uskon et nämä rikolliset jossain vaiheessa jää kiinni ja saa tuomionsa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391