Syy: Talvivaara. En viitsi matkailla sellaisessa paikassa, joka antaa pilata ympäristön. Siinä minun kannanottoni asiaa.
Peruin Sotkamon lomani
ei enää Sotkamoon
11617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oikein. Mene Kuhmoon, siellä on puhdasta eikä edes haise ja on vielä kaupunki, ei mikään pänikkäkylä.
Minäkin peruin Sotkamon lehden. Eipä haise enää kotona.
Haisee pakostakin, nimittäin kyseisiä lehtiä tulee postiluukusta jatkuvasti vaikkei niitä tilaisikaan. Roskaa sanon minä!
Ei taida mennä Sotkamo konkurssiin vaikka yksi köyhä telttailija jättää tulematta.
En muuten peru lomiani. Vuokatissa on edelleenkin kiva lomailla.
Minä taas asun Sotkamossa mutta juuri samasta syystä asioin Kajaanissa ja ostan sieltä kaikki ja tankkaan siellä myös autoni. Minun rahoillani ei Sotkamossa pilata vesistöjä. paitsi tietenkin vielä maksan kunnallisveroa toistaiseksi, ennenkuin muutan kokonaan pois.
tervemenoa
Olen muuttanu jo ajat sitte sieltä pänikkä kylästä.Veroja maksettiin sinne joskus vaimon kanssa yhteensä mukavasti.
Ei pitkäaikais työttömät ym juopot veroillansa sotkamoa rikastuta....
aloittajakin on sama kitisijä joka kaikille palstoille samaa paskaa suoltaa. tapa ittes reppana.
Oisko varakas eläkeläinen tervetullut ,vieläpä aito SOTKAMOLAINEN AKKONIEMELTÄ.Ö
Et oo varmaan ennenkään matkaillut:)