Sebastian XIV

Sebastian XIV
Yhdeksän vuotta myöhemmin.

Mä pysäytin auton noin kahden kilometrin päähän Riihimäen vankilasta. Mä tekstasin koordinaatit ja lähetin viestin Antille. Se saisi kävellä mun luokse, koska mä en halunnut, että meidät nähdään yhdessä vankilan ulkopuolella. Sitten mä jäin odottamaan.

Antti oli lähestynyt mua kirjeillä monen vuoden ajan. Kun mä olin muuttanut Helsinkiin, mä aloin vastailemaan sen juttuihin kerran kuussa. Antti vakuutti rakkauttaan muhun. Mä olin myötäillyt sen juttuja ja se oli innoissaan musta. Se halusi seksiä mun kanssa. Se kirjoitti, että ensi töikseen vapauduttuaan se astuisi mut kuin sonni. Kotimatkalla, luonnossa ja että se laskisi siemenensä muhun. Sen jälkeen mä olisin sen omaisuutta.

Tunti vapautumisajan jälkeen Antti tuli laukkunsa kanssa mun autolle. Mä pistin merkille, että sen leuka ja nenä olivat vinossa.
” Miksi vitussa sä et tullut portille? Nyt sä vittu tottelet mua.” Antti sanoi ensi töikseen.
” Mä pelkään vankiloita, siksi. Mene takapenkille, niin lähdetään Ouluun.” Mä sanoin. Antti totteli mua, mutta märmätti vielä hetken mun vikuroinnista. Sitten se hiljeni ja alkoi hiplaamaan mun niskaa. Mä annoin sen tehdä niin.
” Pysähdytään jonnekin luontoon. Mä aion panna sua kunnolla.” Se sanoi.
” Mulla on paikka tiedossa. Se on noin 400 kilometrin päässä.” Mä vastasin.
” Aja sitten lujaa, mä inhoan odottamista.”Antti sanoi.

Mä ajoin sataakuuttakymppiä aina, kun tienvarsikameroita ei ollut. Mä tiesin myös kaikki poliisien ratsiapaikat ja silloin mentiin rajoitusten mukaisesti. Mun olo oli hyvin rauhallinen. Antti vaikeni parin sadan kilometrin jälkeen ja nukahti.

Koska oli toukokuu, illat olivat valoisia. Mä löysin helposti sille umpeen kasvaneelle metsätiellä, mihin mä olin suunnitellut pysähdyksen. Mä herätin Antin.
” Me ollaan nyt siellä, mihin sä halusit.” Mä sanoin ja hymyilin Antille. Sillä meni hetki, ennen kuin se tajusi mistä oli kyse.
” No ulos sitten. Nyt saat munaa oikein kunnolla. Mä lasken sellaset lastit suhun, että et ole ennen saanut.” Se sanoi ja meni autosta ulos. Mä seurasin hetken, kun se venytteli. Sitten se riisui paitansa. Mä totesin, että se oli pitänyt huolen itsestään vankila-aikana. Sitten mä menin ulos. Mä katsoin Anttia silmiin ja lähestyin sitä.
” Vaatteet pois huora…” Se sanoi mulle. Mä otin kaksi nopeaa askelta ja potkaisin polvella nivusiin. Antti taittui kaksin kerroin ja kaatui maahan. Mä etsin sen kännykän ja pudotin sen Antin viereen. Mä poistuin sen luota oikealle metsään ja kiersin sen vasemmalle puolelle. Antti huusi, kiroili ja nousi pystyyn. Se meni autoon ja etsi avaimia. Turhaan, ne oli mun taskussa. Sitten sen puhelin soi. Mä huomasin hämmennyksen sen naamalla. Se vastasi ja kytki puhelun hetkeä myöhemmin kaiuttimeen. Mä tiesin, että sitä oli käsketty tekemään niin.

” Muistatko mut ?” Mulle tuttu ääni sanoi.
” Muistan tietenkin, mutta miten? Olenko mä saatana istunut turhaan vankilassa kahdeksan vuotta? Sebastian missä sä olet?” Antti sanoi. Sen ääni oli yllättävän rauhallinen. Mä olin vähän ihmeissäni, miten se sai itsensä kasaan?

19

1102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ” Ei sillä ole väliä missä minä olen. Sanotaanko vaikka, että nämä ovat terveiset helvetistä.” Sebastianin ääni sanoi. Antti heitti puhelimen maahan. Mä näin, että se pelkäsi. Mä otin vauhtia ja lähestyin sitä oikealta. Mä upotin veitsen sen kylkeen. Antti kaatui maahan. Sillä oli epäuskoinen ilme kasvoillaan. Mä en sanonut mitään, eikä se pystynyt enää puhumaan. Seuraavaksi mä pistin sitä kurkkuun ja odotin, että se kuoli. Mä katsoin kelloa ja totesin olevani aikataulussa. Mä raahasin Antin metsään. Mä en vilkaissutkaan siihen, kun kaivoin valmiiksi pehmennetystä paikasta mullat pois. Mä pyöritin Antin kuopan pohjalle. Se putosi sinne mahalleen ja mä lapion mullat päälle. Sitten mä peittelin sen kuopan sammalella ja lähdin autolle. Mä varmistin, että mulla oli Antin kännykkä mukana ja lähdin liikkeelle. Sadan kilometrin jälkeen mä pysähdyin levähdyspaikalle. Mä nousin autosta ja kävelin pysähdyspaikalla olevan Volvon luokse. Kuski avasi ikkunan ja mä annoin sille Antin kännykän. Volvo lähti.
      Mä odottelin vielä vartin, ennen kuin paikalle kurvasi siniharmaa Peugeot. Pelkääjän paikalta hyppäsi mun kanssa samanlaisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Se moikkasi ja meni mun autoon. Mä menin Peugeottiin pelkääjän paikalle.

      ” Moi Tiina!” Mä sanoin.
      ” Moi Joona.” Tiina vastasi.
      ” Sebastianin bändi soitti viimeisen biisin.” Mä sanoin.
      ” Se on totta. Eikä tunnu yhtään pahalta.” Tiina vastasi.

      Meidän juoni oli seuraavanlainen:
      Mä olin myynyt mun auton ja ostaja haki sen Helsingistä Rovaniemelle. Sen kuljettaja oli Sebastianin bändin toinen kitaristi, Jaakko. Sen reittivalinta Helsingistä pohjoiseen oli varmasti outo, mutta mitään laitonta siinä ei ollut. Sen auton aikataulu Helsingistä Rovaniemelle ei sallinut kuin kaksi puolen tunnin pysähdystä matkan aikana. Sen takia mä olin päästellyt reilua ylinopeutta aina, kun mahdollista. Me varmistettiin näin, ettei poliisi saisi mitään mahdollisuuksia. Mä olin melkoisen varma, että en ollut päätynyt yhteenkään kameraan ja auton aikataulu pysähdyksineen vastaisi suurinta sallittua ajonopeutta. Kuskinpaikalta mua ja Jaakkoa tuskin erottaisi millään. Ei ollut edes mahdollista, että yksikään kamera saisi auton kuljettajasta kuvaa, sillä etulasi oli tummennettu. Sen lisäksi me molemmat tiedettiin teiden varsien automaattikamerat ja sakkorysät. Se oli tarkkaa työtä.

      • Bändin basisti Henri oli soittanut Antille. Mä olin ohjelmoinut Antin puhelimeen Sebastianin nimellä olevan numeron. Henri oli käyttänyt äänigeneraattoria ja Sebastianin ääni oli simuloitu. Se oli soittanut venäläisestä pre-paid numerosta Moskovasta. Henrin jäljille pääseminen oli mahdotonta. Toki joku voisi huomata, että Henri oli Moskovassa juuri silloin. Puhelu Antin numeroon ei todistaisi mitään. Se numero ei yhdistyisi Henriin millään tavalla.

        Bändin toinen kitaristi Eero vei Antin puhelimen Vaasaan ja heitti sen siellä satama-altaaseen. Eeron riski kiinnijäämiseen oli melkeinpä suurin. Se oli vetänyt samanlaiset kuteet niskaan, kuin Antilla oli. Se joutui kävelemään valvontakameroitten ohi ja huolehtimaan, ettei sen auto olisi yhdessäkään kamerassa. Eero oli kulkenut pää kumarassa Vaasan läpi. Sen tarkoituksena oli harhaanjohtaminen. Me toivottiin, että Antin jäljet johtaisivat Ruotsiin

        Bändin rumpali, eli Tiina otti kanssa ison riskin. Se kuskasi nukkea, joka oli pukeutunut kuin mä. Tiina oli ajanut itärantaa pitkin. Se oli ajanut tahallaan moneen kameraan ylinopeutta. Me toivottiin, että se nukke näkyisi kuvissa. Sen lisäksi Tiinan autossa kulki mun oma puhelin. Siihenkin oli soitettu, mutta siihen ei oltu vastattu kertaakaan. Yksi oli Antin numero. Kun mä odottelin sitä vankilan lähellä, mulla oli käytössä Pre-paid liittymä. Mä en ollut laittanut siihen viestiin, minkä sille lähetin, omaa nimeäni. Poliisi saisi yhden tuntemattoman numeron ja puhelimen tiedot. Se puhelin oli vaiennut heti Riihimäen jälkeen ja makasi samassa haudassa Antin kanssa.

        Tiina kurvasi Nesteen pihaan. Meillä oli vielä matkaa jäljellä vajaa sata kilometriä. Me mentiin sisään ja mä tilasin itselleni lehtipihvin. Se oli ihan hyvä, mutta puolessa välissä pihviä mä menin tekemään siitä valituksen. Väitin, että se oli täynnä jänteitä. Mä käyttäydyin tahallani ärsyttävästi ja ylimielisesti. Mut ja Tiina muistettaisiin varmasti sen kylän ainoalla Nesteellä vielä pitkään. Sen jälkeen me ajettiin kotiin.

        Mun vanhemmat olivat lähteneet maalle. Niillä oli vapaus tehdä töitä missä vaan ja yleensä ne viettivät aikaa maalla keskiviikosta sunnuntaihin. Mä arvelin, että me oltiin tehty kaikki mitä me voitiin tehdä jälkien peittämiseksi. Mun olo ei ollut huono, mä olin tavattoman tyyni ja pirteä.
        ” Mitä sä meinaat nyt tehdä?” Tiina kysyi multa, kun se oli pysäyttänyt auton mun vanhempien talon viereen.
        ” En mitään. Vedän ehkä kalsarikännit ja valvon aamuun.” Mä vastasin.
        ” Mä haluan mukaan. Jos me käytäisiin vielä kerran meidän osuus läpi…” Tiina sanoi. Mä en voinut kieltäytyä. Oli parempi olla huolellinen.
        ” Se sopii, mutta ei käytetä siihen koko iltaa.” Mä sanoin.
        ” Okei, mä käyn kotona ja tulen sitten sun alibiksi.” Tiina sanoi.

        Mä vein vaatteista rakennetun nuken mennessäni. Se oli tehty vanhoista rääsyistä ja ansaitsi paikkansa takassa. Se paloi iloisesti sytytysaineella höystettynä. Vain tuhkaa jäi jäljelle ja ne mä vein roskikseen. Sen jälkeen takassa paloi koivu. Mua ei ahdistanut ja mä tunsin tehneeni oikein.

        Kun Tiina tuli takaisin, se toi valkkarin tullessaan. Se sanoi, että oli kuitenkin parempi, jos me ei vedettäisi aivan tolkuttomia kännejä. Mä annoin sen päättää. Mulla oli jotenkin turta olo.
        ” Miltä se tuntui, kun Antti kuoli?” Tiina kysyi. Kysymys yllätti. Se tuli täysin kylmällä äänellä. Mä katsoin Tiinaa ja se katsoi mua silmiin. Kylmästi.
        ” Mä arvelisin, että samalta, kuin tappaisi eläimen, joka on tappanut sun parhaan ystävän ja käynyt sun kimppuun. Eli ei miltään… Oikeutetulta.” Mä sanoin. Joka sana oli totta, mä en pitänyt itseäni murhaajana.
        ” Ja se olisi jatkanut. Antti olisi etsinyt uuden uhrin. Tämä kaikki oli niin oikein.” Tiina sanoi. Mä nyökkäsin ja hymyilin.
        ” Tiesitkö sä, että Sebastianilla oli läjä salaisuuksia? Se paljasteli niitä videopäiväkirjoissaan.” Mä sanoin.
        ” Mä osaan arvata minkälaisia ne oli. ” Tiina vastasi. Mä tiesin, että me kaksi tunnettiin Sebastianista semmoinen puoli, mistä kenelläkään muulla ei ollut hajuakaan. Mä menin omaan huoneeseeni ja avasin lukitun pöytälaatikon. Sieltä mä kaivoin röökiaskin, viskipullon ja muutamia DVD-levyjä. Levyn nimi oli Sebastianin salaisuudet ja tekijä olin mä.
        ” Mä uskoisin, että sulle voi näyttää muutaman salaisuuden.
        Tiina nyökkäsi ja video lähti pyörimään. Sebastian ilmestyi ruudulle. Sillä oli yllään teepaita ja bokserit ja video oli kuvattu sen huoneessa.
        ” Sebastianin salaisuudet.” Sebastian tokaisi. Se käänsi kameran osoittamaan ikkunaan ja katosi hetkeksi kuvasta. Kun se palasi, sillä oli toisessa kädessä lasi ja toisessa tupakka. Se sytytti röökin ja veti tottuneesti savua henkeen.
        ” Mä poltan aika paljon. Noin kolme röökiä puolessa vuodessa. Lasissa mulla on viskiä. Tämä kaikki vain sen vuoksi, että en saa unta.” Sebastian kertoi. Mä pysäytin videon ja Tiina hihitti hervottomasti.
        ” Se on niin paha jätkä.” Tiina sanoi.
        ” Mä olen samaa mieltä.” Mä vastasin. Tiinan nauru sai mutkin nauramaan ja mulle tuli hyvä fiilis.


      • emil.laine kirjoitti:

        Bändin basisti Henri oli soittanut Antille. Mä olin ohjelmoinut Antin puhelimeen Sebastianin nimellä olevan numeron. Henri oli käyttänyt äänigeneraattoria ja Sebastianin ääni oli simuloitu. Se oli soittanut venäläisestä pre-paid numerosta Moskovasta. Henrin jäljille pääseminen oli mahdotonta. Toki joku voisi huomata, että Henri oli Moskovassa juuri silloin. Puhelu Antin numeroon ei todistaisi mitään. Se numero ei yhdistyisi Henriin millään tavalla.

        Bändin toinen kitaristi Eero vei Antin puhelimen Vaasaan ja heitti sen siellä satama-altaaseen. Eeron riski kiinnijäämiseen oli melkeinpä suurin. Se oli vetänyt samanlaiset kuteet niskaan, kuin Antilla oli. Se joutui kävelemään valvontakameroitten ohi ja huolehtimaan, ettei sen auto olisi yhdessäkään kamerassa. Eero oli kulkenut pää kumarassa Vaasan läpi. Sen tarkoituksena oli harhaanjohtaminen. Me toivottiin, että Antin jäljet johtaisivat Ruotsiin

        Bändin rumpali, eli Tiina otti kanssa ison riskin. Se kuskasi nukkea, joka oli pukeutunut kuin mä. Tiina oli ajanut itärantaa pitkin. Se oli ajanut tahallaan moneen kameraan ylinopeutta. Me toivottiin, että se nukke näkyisi kuvissa. Sen lisäksi Tiinan autossa kulki mun oma puhelin. Siihenkin oli soitettu, mutta siihen ei oltu vastattu kertaakaan. Yksi oli Antin numero. Kun mä odottelin sitä vankilan lähellä, mulla oli käytössä Pre-paid liittymä. Mä en ollut laittanut siihen viestiin, minkä sille lähetin, omaa nimeäni. Poliisi saisi yhden tuntemattoman numeron ja puhelimen tiedot. Se puhelin oli vaiennut heti Riihimäen jälkeen ja makasi samassa haudassa Antin kanssa.

        Tiina kurvasi Nesteen pihaan. Meillä oli vielä matkaa jäljellä vajaa sata kilometriä. Me mentiin sisään ja mä tilasin itselleni lehtipihvin. Se oli ihan hyvä, mutta puolessa välissä pihviä mä menin tekemään siitä valituksen. Väitin, että se oli täynnä jänteitä. Mä käyttäydyin tahallani ärsyttävästi ja ylimielisesti. Mut ja Tiina muistettaisiin varmasti sen kylän ainoalla Nesteellä vielä pitkään. Sen jälkeen me ajettiin kotiin.

        Mun vanhemmat olivat lähteneet maalle. Niillä oli vapaus tehdä töitä missä vaan ja yleensä ne viettivät aikaa maalla keskiviikosta sunnuntaihin. Mä arvelin, että me oltiin tehty kaikki mitä me voitiin tehdä jälkien peittämiseksi. Mun olo ei ollut huono, mä olin tavattoman tyyni ja pirteä.
        ” Mitä sä meinaat nyt tehdä?” Tiina kysyi multa, kun se oli pysäyttänyt auton mun vanhempien talon viereen.
        ” En mitään. Vedän ehkä kalsarikännit ja valvon aamuun.” Mä vastasin.
        ” Mä haluan mukaan. Jos me käytäisiin vielä kerran meidän osuus läpi…” Tiina sanoi. Mä en voinut kieltäytyä. Oli parempi olla huolellinen.
        ” Se sopii, mutta ei käytetä siihen koko iltaa.” Mä sanoin.
        ” Okei, mä käyn kotona ja tulen sitten sun alibiksi.” Tiina sanoi.

        Mä vein vaatteista rakennetun nuken mennessäni. Se oli tehty vanhoista rääsyistä ja ansaitsi paikkansa takassa. Se paloi iloisesti sytytysaineella höystettynä. Vain tuhkaa jäi jäljelle ja ne mä vein roskikseen. Sen jälkeen takassa paloi koivu. Mua ei ahdistanut ja mä tunsin tehneeni oikein.

        Kun Tiina tuli takaisin, se toi valkkarin tullessaan. Se sanoi, että oli kuitenkin parempi, jos me ei vedettäisi aivan tolkuttomia kännejä. Mä annoin sen päättää. Mulla oli jotenkin turta olo.
        ” Miltä se tuntui, kun Antti kuoli?” Tiina kysyi. Kysymys yllätti. Se tuli täysin kylmällä äänellä. Mä katsoin Tiinaa ja se katsoi mua silmiin. Kylmästi.
        ” Mä arvelisin, että samalta, kuin tappaisi eläimen, joka on tappanut sun parhaan ystävän ja käynyt sun kimppuun. Eli ei miltään… Oikeutetulta.” Mä sanoin. Joka sana oli totta, mä en pitänyt itseäni murhaajana.
        ” Ja se olisi jatkanut. Antti olisi etsinyt uuden uhrin. Tämä kaikki oli niin oikein.” Tiina sanoi. Mä nyökkäsin ja hymyilin.
        ” Tiesitkö sä, että Sebastianilla oli läjä salaisuuksia? Se paljasteli niitä videopäiväkirjoissaan.” Mä sanoin.
        ” Mä osaan arvata minkälaisia ne oli. ” Tiina vastasi. Mä tiesin, että me kaksi tunnettiin Sebastianista semmoinen puoli, mistä kenelläkään muulla ei ollut hajuakaan. Mä menin omaan huoneeseeni ja avasin lukitun pöytälaatikon. Sieltä mä kaivoin röökiaskin, viskipullon ja muutamia DVD-levyjä. Levyn nimi oli Sebastianin salaisuudet ja tekijä olin mä.
        ” Mä uskoisin, että sulle voi näyttää muutaman salaisuuden.
        Tiina nyökkäsi ja video lähti pyörimään. Sebastian ilmestyi ruudulle. Sillä oli yllään teepaita ja bokserit ja video oli kuvattu sen huoneessa.
        ” Sebastianin salaisuudet.” Sebastian tokaisi. Se käänsi kameran osoittamaan ikkunaan ja katosi hetkeksi kuvasta. Kun se palasi, sillä oli toisessa kädessä lasi ja toisessa tupakka. Se sytytti röökin ja veti tottuneesti savua henkeen.
        ” Mä poltan aika paljon. Noin kolme röökiä puolessa vuodessa. Lasissa mulla on viskiä. Tämä kaikki vain sen vuoksi, että en saa unta.” Sebastian kertoi. Mä pysäytin videon ja Tiina hihitti hervottomasti.
        ” Se on niin paha jätkä.” Tiina sanoi.
        ” Mä olen samaa mieltä.” Mä vastasin. Tiinan nauru sai mutkin nauramaan ja mulle tuli hyvä fiilis.

        ” Sitten seuraava…” Mä jatkoin. Sebastian ilmestyi ruudulle ja nuoleskeli huuliaan. Se yski ja selvitteli kurkkuaan. Sitten se aloitti:
        ” Uusi salaisuus. Mä olin tänään Tiinalla ja koin pienen yllätyksen. Mä vannon, että se oli vahinko. Mä nimittäin olin menossa vessaan ja Tiina oli saunassa. Siinä vessan vieressä. Mä avasin vahingossa väärän oven ja näin Tiinan alasti. Se oli aika kaunis. Tiina ei huomannut mua onneksi.” Sebastian kertoi. Mä pysäytin videon ja katsoin Tiinaa. Sen kasvot punersivat ja se hymyili.
        ” Kauniisti sanottu. Voiko tuohon sanoa mitään? Olen mäkin nähnyt Sebastianin alasti… ” Tiina sanoi.
        ” Niin mäkin. ” Mä vastasin.

        Me katsottiin Sebastianin juttuja parin tunnin verran. Me poltettiin tupakka aina, kun Sebastian poltti videolla. Aski tyhjeni sen illan aikana kokonaan. Lopulta mä kävin hakemassa yläkerrasta ne muistitikut, missä Sebastian puhui Tiinasta. Ne olivat kaikki viattomia juttuja ja mun mielestä Tiina ansaitsi nähdä ne. Tiina laittoi ne laukkuunsa. Musta tuntui, että tarinan viimeinen sivu oli käännetty. Me kaksi – Sebastianin parhaat ystävät – tiedettiin siitä kaikki tietämisen arvoinen.

        Tiina lähti seuraavana aamuna. Meillä molemmilla oli pieni krapula, mutta tunnelma oli kepeä. Edelleenkään mä en katunut sen eläimen tappamista. Kumma kyllä se alkoi jo unohtua. Sinä päivänä mulla ei ollut mitään tekemistä. Oli kuitenkin vielä muutama asia, mitkä mä halusin hoitaa. Mä nautin keväästä ja odotin tulevaa maanantaita.

        Kun maanantai vihdoin saapui, mä lähdin heti aamusta kohti Sebastianin kotitaloa. Mut otettiin ilolla vastaan. Kuusivuotias Eemeli hyppäsi mun kaulaan ja vaati mua leikkimään ritaria. Eemeli oli Sebastianin pikkuveli, joka oli syntynyt kaksi vuotta Sebastianin lähdön jälkeen. Uuden lapsen syntymä tarkoitti sitä, että Sebastianin vanhemmat siirtyivät elämässä eteenpäin.

        Eemeli muistutti mua Sebastianista, sillä oli ruskeat hiukset ja tummanvihreät silmät. Luonteeltaan se oli aivan erilainen. Eemeli ei välittänyt musiikista tuon taivaan vertaa, mutta jalkapallo kiinnosti paljon. Mä olen Eemelin kummisetä.

        Kun mä selvisin Eemelin kysymystulvasta, mä menin moikkaamaan sen isää yläkertaan. Mä löysin Aarnon kasaamasta sänkyä Sebastianin huoneeseen menevien portaiden alapäästä.
        ” Mihin toi menee?” Mä kysyin.
        ” Eemelin huoneeseen. Siis tuonne ylös, Sebastianin vanhaan huoneeseen.” Se vastasi.
        ” Sulla on pieni ongelma. Tuo sänky ei nimittäin kasattuna käänny tuolta ylhäältä ovesta sisään.” Mä sanoin.
        ” No voi perkele. Minä en ole kyllä yhtään käsillä tekijä ja sitten, kun yritän, niin käy näin. Ei karvan vertaa järkeä ja aikaa kasaamiseen meni se kaksi tuntia.” Aarno kirosi.
        ” Mä autan sua. Eiköhän tuon voi purkaa osittain ja sitten se mahtuu.” Mä sanoin.
        Mä otin työkalut ja arvioin miten paljon sängystä tulisi purkaa. Mä otin toisen päädyn ja oikeanpuoleisen reunan irti. Sen jälkeen mä saapastelin Sebastianin huoneeseen. Se oli tyhjä. Ainoastaan kaapit olivat jäljellä. Myös seinä, missä oli ollut yötaivas, oli maalattu valkoiseksi. Huone tuoksui maalille. Mä palasin hakemaan sänkyä ja Aarno auttoi mua kantamaan sen. Se oli kovakuntoinen mies.


      • emil.laine kirjoitti:

        ” Sitten seuraava…” Mä jatkoin. Sebastian ilmestyi ruudulle ja nuoleskeli huuliaan. Se yski ja selvitteli kurkkuaan. Sitten se aloitti:
        ” Uusi salaisuus. Mä olin tänään Tiinalla ja koin pienen yllätyksen. Mä vannon, että se oli vahinko. Mä nimittäin olin menossa vessaan ja Tiina oli saunassa. Siinä vessan vieressä. Mä avasin vahingossa väärän oven ja näin Tiinan alasti. Se oli aika kaunis. Tiina ei huomannut mua onneksi.” Sebastian kertoi. Mä pysäytin videon ja katsoin Tiinaa. Sen kasvot punersivat ja se hymyili.
        ” Kauniisti sanottu. Voiko tuohon sanoa mitään? Olen mäkin nähnyt Sebastianin alasti… ” Tiina sanoi.
        ” Niin mäkin. ” Mä vastasin.

        Me katsottiin Sebastianin juttuja parin tunnin verran. Me poltettiin tupakka aina, kun Sebastian poltti videolla. Aski tyhjeni sen illan aikana kokonaan. Lopulta mä kävin hakemassa yläkerrasta ne muistitikut, missä Sebastian puhui Tiinasta. Ne olivat kaikki viattomia juttuja ja mun mielestä Tiina ansaitsi nähdä ne. Tiina laittoi ne laukkuunsa. Musta tuntui, että tarinan viimeinen sivu oli käännetty. Me kaksi – Sebastianin parhaat ystävät – tiedettiin siitä kaikki tietämisen arvoinen.

        Tiina lähti seuraavana aamuna. Meillä molemmilla oli pieni krapula, mutta tunnelma oli kepeä. Edelleenkään mä en katunut sen eläimen tappamista. Kumma kyllä se alkoi jo unohtua. Sinä päivänä mulla ei ollut mitään tekemistä. Oli kuitenkin vielä muutama asia, mitkä mä halusin hoitaa. Mä nautin keväästä ja odotin tulevaa maanantaita.

        Kun maanantai vihdoin saapui, mä lähdin heti aamusta kohti Sebastianin kotitaloa. Mut otettiin ilolla vastaan. Kuusivuotias Eemeli hyppäsi mun kaulaan ja vaati mua leikkimään ritaria. Eemeli oli Sebastianin pikkuveli, joka oli syntynyt kaksi vuotta Sebastianin lähdön jälkeen. Uuden lapsen syntymä tarkoitti sitä, että Sebastianin vanhemmat siirtyivät elämässä eteenpäin.

        Eemeli muistutti mua Sebastianista, sillä oli ruskeat hiukset ja tummanvihreät silmät. Luonteeltaan se oli aivan erilainen. Eemeli ei välittänyt musiikista tuon taivaan vertaa, mutta jalkapallo kiinnosti paljon. Mä olen Eemelin kummisetä.

        Kun mä selvisin Eemelin kysymystulvasta, mä menin moikkaamaan sen isää yläkertaan. Mä löysin Aarnon kasaamasta sänkyä Sebastianin huoneeseen menevien portaiden alapäästä.
        ” Mihin toi menee?” Mä kysyin.
        ” Eemelin huoneeseen. Siis tuonne ylös, Sebastianin vanhaan huoneeseen.” Se vastasi.
        ” Sulla on pieni ongelma. Tuo sänky ei nimittäin kasattuna käänny tuolta ylhäältä ovesta sisään.” Mä sanoin.
        ” No voi perkele. Minä en ole kyllä yhtään käsillä tekijä ja sitten, kun yritän, niin käy näin. Ei karvan vertaa järkeä ja aikaa kasaamiseen meni se kaksi tuntia.” Aarno kirosi.
        ” Mä autan sua. Eiköhän tuon voi purkaa osittain ja sitten se mahtuu.” Mä sanoin.
        Mä otin työkalut ja arvioin miten paljon sängystä tulisi purkaa. Mä otin toisen päädyn ja oikeanpuoleisen reunan irti. Sen jälkeen mä saapastelin Sebastianin huoneeseen. Se oli tyhjä. Ainoastaan kaapit olivat jäljellä. Myös seinä, missä oli ollut yötaivas, oli maalattu valkoiseksi. Huone tuoksui maalille. Mä palasin hakemaan sänkyä ja Aarno auttoi mua kantamaan sen. Se oli kovakuntoinen mies.

        ” No niin. Eiköhän tämä ole tässä. Eemeli ei kyllä vielä halua nukkua yksin, mutta houkutus on suuri. Ehkä sitten joskus.” Se sanoi. Mä nyökyttelin ymmärtävästi.
        ” Eemeli peri Sebastianin huoneen.” Aarno sanoi. Mä tiesin, että se oli keskustelun avaus. Mä tulin joka vuosi samana päivänä kylään.
        ” Siitä on kahdeksan vuotta aikaa. Oletko sinä jo päässyt siitä kokonaan ylitse?” Aarno kysyi. Mä mietin, mitä ylitsepääseminen tarkoitti. Mä ikävöin kyllä välillä, mutta elin omaa elämääni. Ehkä Antin tappaminen oli ollut se viimeinen tekemätön juttu.
        ” Kyllä mä olen päässyt siitä ylitse, mutta mä haluan muistaa Sebastiania aina välillä. ” Mä vastasin.
        ” Sinäpä sen sanoit. Kukaan tällä kadulla ei unohda sitä iltaa.” Aarno sanoi.
        Se keskustelu ei jatkunut, sillä Eemeli ja Mari tulivat huoneeseen. Eemeli kieltäytyi kokeilemasta uutta sänkyään ja tuli mun syliin. Sebastianin äiti toi meille kahvia ja leipää. Eemeli tiesi kyllä, että sillä oli isoveli, joka ei enää ollut tässä maailmassa. Se oli liian pieni ymmärtämään ja siksi sen läsnä ollessa Sebastianista ei juurikaan puhuttu.

        Huone haisi maalille ja siellä oli kuuma. Sebastianin äiti avasi ikkunan. Lämmin tuuli puhalsi sisään ja mä haistoin voimakkaana persikan tuoksun. Mä pidin suuni kiinni siitä. Mä lähdin suunnilleen samaan aikaan, kuin Sebastian oli lähtenyt kohtalokkaana iltana. Mä menin istumaan sille paikalle, mihin Sebastian oli kaatunut. Sen läsnäolo tuntui todella voimakkaasti. Mä haistoin persikan ja mulla oli lämmin olo. Joku oli tuonut paikalle ruusun.

        Pian mun viereen pysähtyi joku. Mä katsoin ylöspäin ja huomasin armeijan lomapukuun pukeutuneen nuoren miehen. Se oli Simo, sama kaveri, joka oli kuvannut sen illan tapahtumat.

        ” Terve Simo, taas tavataan.” Mä sanoin.
        ” Terve Joona…. Mitäpä miehelle kuuluu.” Simo vastasi.

        Simosta oli kasvanut mies. Se ei ollut enää teinipoika, joka oli pelännyt mun suuttuvan siitä videosta, minkä se oli kuvannut. Mulle sen pelko selvisi, kun mä olin käynyt kiittämässä sitä. Simo oli luullut, että sen olisi pitänyt syöksyä väliin. Mä sanoin silloin, että Simo teki oikein pysyessään poissa ja puhuessaan hätäkeskuksen kanssa. Simon isä oli se iso mies, joka piteli Anttia maassa. Helvetti, perhe täynnä sankareita.

        ” Mitäpä mulle, musta tuli opettaja. Opetan yläasteella matematiikkaa, tietotekniikkaa, teknisiä töitä ja historiaa.” Mä sanoin. Mä olin valmistunut historian laitokselta edeltävänä keväänä. Matemaattiset aineet olivat olleet mun sivuopintoja.

        ” Mielenkiintoinen yhdistelmä. Mä en tiedä vieläkään, mitä haluan.” Simo sanoi.
        ” Mieti intin aikana. Hae niihin, mitkä vähänkin kiinnostaa. Ei siihen mullakaan ollut mitään yksiselitteistä ratkaisua.” Mä sanoin. Joka sana oli totta. Historia oli jotenkin vienyt mua lukion viimeisen vuoden jälkeen. Mun valinnat historian ja matikan kanssa olivat herättäneet hilpeyttä.

        ” Mä muistan Sebastianin niin selkeästi. Se oli aina ystävällinen, vaikka me ei edes tunnettu kunnolla. Sillä oli monet kasvot, se oli tavallinen nuori, joka kävi lenkillä ja jutteli munkin kanssa. Mä muistan, kun se palautti mun tielle jääneen pallon ja kertoi, ettei itse osaa juurikaan jalkapalloa. Seuraavana päivänä se oli meikattuna koulussa ja lauloi kuin viimeistä päivää. Se oli samana vuonna, kun Sebastian kuoli. Hitto, jos se Antti olisi vielä noussut sun käsittelyn jälkeen ja yrittänyt tehdä isälle jotain. Se olisi nyt kuollut jätkä.” Simo sanoi. Mä meinasin möläyttää, että Antti oli kuollut jätkä. Onneksi mä puraisin kieltäni juuri silloin ja palasin järkiini.
        ” Silloin sun isä olisi joutunut varmasti vankilaan. Simo, me tehtiin kaikkemme silloin.” Mä sanoin. Mä ymmärsin Simoa. Mä olin itse ajatellut vaikka kuinka monta kertaa, että miten muuten kaikki olisi voinut mennä. Esimerkiksi mä olisin voinut lähteä minuutin aiemmin ja silloin mä olisin saanut Antin kimppuuni. Toiseksi Sebastian olisi voinut jättää lähtemättä.
        ” Vittu, jos se hullu palaa tänne…” Simo sanoi kiihtyneenä.
        ” Ei palaa, mä tiedän, ettei se palaa.” Mä sanoin ja katsoin Simoa tiukasti silmiin. Se ei kysellyt ja mä olin tyytyväinen. Multa olisi saattanut lipsahtaa jotain salaista.


      • emil.laine kirjoitti:

        ” No niin. Eiköhän tämä ole tässä. Eemeli ei kyllä vielä halua nukkua yksin, mutta houkutus on suuri. Ehkä sitten joskus.” Se sanoi. Mä nyökyttelin ymmärtävästi.
        ” Eemeli peri Sebastianin huoneen.” Aarno sanoi. Mä tiesin, että se oli keskustelun avaus. Mä tulin joka vuosi samana päivänä kylään.
        ” Siitä on kahdeksan vuotta aikaa. Oletko sinä jo päässyt siitä kokonaan ylitse?” Aarno kysyi. Mä mietin, mitä ylitsepääseminen tarkoitti. Mä ikävöin kyllä välillä, mutta elin omaa elämääni. Ehkä Antin tappaminen oli ollut se viimeinen tekemätön juttu.
        ” Kyllä mä olen päässyt siitä ylitse, mutta mä haluan muistaa Sebastiania aina välillä. ” Mä vastasin.
        ” Sinäpä sen sanoit. Kukaan tällä kadulla ei unohda sitä iltaa.” Aarno sanoi.
        Se keskustelu ei jatkunut, sillä Eemeli ja Mari tulivat huoneeseen. Eemeli kieltäytyi kokeilemasta uutta sänkyään ja tuli mun syliin. Sebastianin äiti toi meille kahvia ja leipää. Eemeli tiesi kyllä, että sillä oli isoveli, joka ei enää ollut tässä maailmassa. Se oli liian pieni ymmärtämään ja siksi sen läsnä ollessa Sebastianista ei juurikaan puhuttu.

        Huone haisi maalille ja siellä oli kuuma. Sebastianin äiti avasi ikkunan. Lämmin tuuli puhalsi sisään ja mä haistoin voimakkaana persikan tuoksun. Mä pidin suuni kiinni siitä. Mä lähdin suunnilleen samaan aikaan, kuin Sebastian oli lähtenyt kohtalokkaana iltana. Mä menin istumaan sille paikalle, mihin Sebastian oli kaatunut. Sen läsnäolo tuntui todella voimakkaasti. Mä haistoin persikan ja mulla oli lämmin olo. Joku oli tuonut paikalle ruusun.

        Pian mun viereen pysähtyi joku. Mä katsoin ylöspäin ja huomasin armeijan lomapukuun pukeutuneen nuoren miehen. Se oli Simo, sama kaveri, joka oli kuvannut sen illan tapahtumat.

        ” Terve Simo, taas tavataan.” Mä sanoin.
        ” Terve Joona…. Mitäpä miehelle kuuluu.” Simo vastasi.

        Simosta oli kasvanut mies. Se ei ollut enää teinipoika, joka oli pelännyt mun suuttuvan siitä videosta, minkä se oli kuvannut. Mulle sen pelko selvisi, kun mä olin käynyt kiittämässä sitä. Simo oli luullut, että sen olisi pitänyt syöksyä väliin. Mä sanoin silloin, että Simo teki oikein pysyessään poissa ja puhuessaan hätäkeskuksen kanssa. Simon isä oli se iso mies, joka piteli Anttia maassa. Helvetti, perhe täynnä sankareita.

        ” Mitäpä mulle, musta tuli opettaja. Opetan yläasteella matematiikkaa, tietotekniikkaa, teknisiä töitä ja historiaa.” Mä sanoin. Mä olin valmistunut historian laitokselta edeltävänä keväänä. Matemaattiset aineet olivat olleet mun sivuopintoja.

        ” Mielenkiintoinen yhdistelmä. Mä en tiedä vieläkään, mitä haluan.” Simo sanoi.
        ” Mieti intin aikana. Hae niihin, mitkä vähänkin kiinnostaa. Ei siihen mullakaan ollut mitään yksiselitteistä ratkaisua.” Mä sanoin. Joka sana oli totta. Historia oli jotenkin vienyt mua lukion viimeisen vuoden jälkeen. Mun valinnat historian ja matikan kanssa olivat herättäneet hilpeyttä.

        ” Mä muistan Sebastianin niin selkeästi. Se oli aina ystävällinen, vaikka me ei edes tunnettu kunnolla. Sillä oli monet kasvot, se oli tavallinen nuori, joka kävi lenkillä ja jutteli munkin kanssa. Mä muistan, kun se palautti mun tielle jääneen pallon ja kertoi, ettei itse osaa juurikaan jalkapalloa. Seuraavana päivänä se oli meikattuna koulussa ja lauloi kuin viimeistä päivää. Se oli samana vuonna, kun Sebastian kuoli. Hitto, jos se Antti olisi vielä noussut sun käsittelyn jälkeen ja yrittänyt tehdä isälle jotain. Se olisi nyt kuollut jätkä.” Simo sanoi. Mä meinasin möläyttää, että Antti oli kuollut jätkä. Onneksi mä puraisin kieltäni juuri silloin ja palasin järkiini.
        ” Silloin sun isä olisi joutunut varmasti vankilaan. Simo, me tehtiin kaikkemme silloin.” Mä sanoin. Mä ymmärsin Simoa. Mä olin itse ajatellut vaikka kuinka monta kertaa, että miten muuten kaikki olisi voinut mennä. Esimerkiksi mä olisin voinut lähteä minuutin aiemmin ja silloin mä olisin saanut Antin kimppuuni. Toiseksi Sebastian olisi voinut jättää lähtemättä.
        ” Vittu, jos se hullu palaa tänne…” Simo sanoi kiihtyneenä.
        ” Ei palaa, mä tiedän, ettei se palaa.” Mä sanoin ja katsoin Simoa tiukasti silmiin. Se ei kysellyt ja mä olin tyytyväinen. Multa olisi saattanut lipsahtaa jotain salaista.

        Mä elin yli sen kellonajan, kun ambulanssi oli saapunut kahdeksan vuotta sitten. Muistot paloivat mun mielessä. Melkein heti sen jälkeen paikalle saapui Sebastianin bändi. Ne olivat pukeutuneet mustiin ja meikanneet itsensä, kuin keikalla. Myös Tiinalla oli esiintymisasu yllään.

        Tunnelma muuttui synkästä iloiseksi. Sebastianin bändi toi mankan mukanaan taustoja varten ja ne lauloivat kuorossa biisejä laidasta laitaan. Näin oli käynyt joka vuosi Sebastianin kuoleman jälkeen. Sillä kadulla asuvat ihmiset tulivat ulos kuuntelemaan. Katu suljettiin autoilta ja perheen pienimmät saivat vallata autotien. Myös Eemeli oli mukana. Se vaati Sebastianin bändiltä Fröbelin palikoita ja sai toiveensa. Sen jälkeen olikin vuorossa lapset vastaan aikuiset futismatsi. Siitä illasta oli tullut mukavan tuntuinen perinne.

        Poliisi otti yhteyttä muhun samalla viikolla. Ne kyselivät, olinko nähnyt Anttia ja ihmettelivät, miksi mä olin luvannut hakea sen ja jättänyt sitten tekemättä niin. Mä sanoin, että tein sen ilkeyttäni, koska Antti ei suostunut jättämään mua rauhaan. Mä olin todella lähellä joutua pahaan kuseen. Mä en nimittäin heti oivaltanut, että Antin kännykkä oli tietenkin tutkittu jo vankilassa. Mut pelasti se, että mun kännykkä oli kiertänyt Tiinan kanssa eri reittiä. Me pysyttiin tarinassamme ja poliisi tarkasti varmasti tienvarsikameroitten kuvat sekä sen, että me käytiin Nesteellä syömässä. Lopulta poliisi sanoi, että mua ei epäilty mistään. Sebastianin muuta bändiä ei edes epäilty.

        Antin katoaminen sai lehdet heräämään. Sen kuva oli jokaisessa iltapäivä- ja paikallislehdessä viikon ajan. Antin historia käytiin läpi. Sen jälkeen julkaistiin poliisin tiedote, missä Antti todettiin vaarattomaksi, ja että sen epäiltiin kadonneen maasta. Antin jäljet johtivat Vaasaan, juuri niin kuin me olimme toivoneet. Mun ja Sebastianin vanhemmat olivat helpottuneita siitä, että murhaaja ei palannut heidän luokseen.

        Sebastianin kuolinpäivänä mä menin sen haudalle. Mä vein kaksi kertaa vuodessa sinne valokuvan Sebastianista. Se oli aina sama viimeinen koulukuva, missä se hymyili onnellisena. Kuva oli otettu vähän meidän ensitapaamisen jälkeen. Mä tunsin oloni rauhalliseksi ja yksinäiseksi, kun mä luin Sebastianin hautakiveä.
        ” Johannes Sebastian, mulla on sua ikävä.” Mä totesin ääneen.

        Vielä samana iltana mä kävelin juna-asemalle. Mä odotin Helsingin junaa ajatuksissani. Mulla oli levollinen olo ja musta tuntui, että olin vihdoin päästänyt Sebastianista irti. Se oli silti osa mua ja tulisi pysymään semmoisena mun lopun elämää. Mä olin pitänyt Sebastianin ja mun salaisuuden ja aioin pitää sen vastedeskin. Mun oli aika ottaa askel eteenpäin tässä elämässä.

        Kun juna tuli, mua jännitti tavattoman paljon. Mä odotin Jannea, johon olin tutustunut Helsingissä edellisenä syksynä. Sen jätkän hermot olivat rautaa. Se oli lähestynyt mua ja kysynyt olinko kiinnostunut miehistä. Mä olin vastannut kyllä, mutta kieltäytynyt seurustelusta. Janne ei lakannut lähestymästä ja lopulta mä olin sen pauloissa. Nyt kun kaikki asiat oli hoidettu, mä olin kutsunut Jannen vieraaksi mun kotikulmille. Me molemmat halusimme olla kaapissa, se vain tuntui oikealta ratkaisulta nyky-yhteiskunnassa. Mä olin varma, että voisin vihdoinkin olla onnellinen ja vapaa.
        LOPPU.


    • Sudden Depth

      Voittoa koko tarina - alusta loppuun.

      Mä toivon, että sä aloitat jonkun toisen tarinan niin pian kuin mahdollista. Oli suuri etuoikeus saada lukea jotain tällaista.

      Tästä on hyvä ottaa esimerkkiä ja vaikutteita. Ja vaikka ateisti olenkin, niin ei voi muuta sanoa kuin...

      Aamen.

    • Kiitos Sudden Depth. Sun vastaukset ovat pitkiä, niissä on asiaa ja niitä on mukava lukea.

      Tässä tarinassa kävi kuitenkin yksi moka!! Nimittäin Tiinan kyydissä on mies, joka ajaa Joonan auton Rovaniemelle JA sitten Tiinan kyydissä on nukke, jonka Joona polttaa. I´m so sorry :-(
      Mä tarvitsin myös murhan mun toista projektia varten. Sen olisi ehkä voinut kuvailla vieläkin yksityiskohtaisemmin.

    • Giimaboi

      Kiitos ja Kumarrus. Tostahan saisi jos vitun hyvän leffan!

    • w34t

      Oikein hyvä tarina siihen nähden, että olet vasta 18-vuotias. Vähän liikaa draamaa ja nopeita käänteitä minun makuuni, mutta kokonaisuus toimii. Jatka ihmeessä kirjoittamista, niin kehityt edelleen.

    • Dom

      Niin, mitäpä tähän sanoisi... Harvoin jokin teksti koskettaa näin vahvasti ja jättää pohtimaan tarinaa pidemmäksi aikaa. Viimeiset osiot luin kyyneleet silmissä.
      Kiitos.

    • LostSoul

      Kiitos!
      Tää oli aivan mahtava tarina! Tästä pitäis tehdä ihan elokuva!

      Nyt sit meikäläinen pillittää täällä niin ku joku pikkutyttö vaikka pidänkin itseäni macho-homona..
      Koska mä näen niin itseni Joonana ja poikakaverini Sebastianin roolissa.
      Todella paljon samaa meissä kuin sun roolihahmoissa ja tarinakin hieman samanlainen mutta ollaan molemmat vielä elossa kaiken kokemamme jälkeen:)

      Mutta se on vaan vanha totuus että kaikki hyvä päättyy aikanaa..

    • heig'''

      Poika kuule rupia kirjoittaan kirjoja!! mahtavaa tekstiä ja tempaisee mukaan ihan täysillä. lukiessani olin koko ajan ''todellisuudessa'' Paikan päällä. näen mielessäni millainen ympäristö tarinassa on ymym. Mahtavaa!!!

    • eemil.laine

      En jaksa nyt kirjautua, joten pistän yhden E:n lisää nimimerkkiin. Kiitän kaikkia saamastani palautteesta. Kirja on suunnitteilla jo, aihe on kyllä erilainen, ei homoista kertova.

      • Lare7878

        Tää novellisarja on yks parhaimmista novelleist tääl. Aivan mahtava. Kiitos hyväst novellist. Vaikkaki liian surulline loppu nimittäi viimoset osat vaan itkin lukemisen loman, mut silti kiitos. :)


    • TF100C

      Hienosti kirjoitettu. Luin yhden osan ja sitten oli pakko lukea koko tarina ;)

    • kolgrim

      Aloin aamulla lukea tarinaasi, piti mennä salille aikaisin, mutta eihän siitä mitään tullut kun piti lukea tämä loppuun. Ja nyt sitten itken täällä! Hah! Ilkeää! *snif* Nyt varmaan päiväkausia taas märehdin siinä miksi Sebastianin piti kuolla... Luin kerran vuosia sitten erään toisen gay tarinan missä myös päähenkilön rakastettu kuoli ja uskallan väittää etten vieläkään ole täysin päässyt yli siitä, heh. Tässä käy nyt varmaan samoin! (Hieman kieroutunutta ehkä, sillä saatan omille hahmoilleni olla vielä armottomampi.)

      Joka tapauksessa kirjoitat todella hyvin! Oletko tosiaan vasta 18? Vau, sinussa on kirjailija ainesta! Ja minusta homo tarinoillekin on kysyntää ja tulevaisuudessa voi olla helpompikin saada niitä julkaistuksi ihan kirjana, joten älä heitä ajatusta kaivoon!

      Tässä kohtaa pitää myös kiittää ultramariinitaivasta jonka ansiosta tulin taas urkkimaan näitä sivuja muutaman vuoden jälkeen. Kivaa nähdä, että täältä löytyy muutama taitava ja kiinnostavakin kirjoittaja! Sinökin voisit ultramariinitaivan tavoin harkita oman blogin tai vastaavan perustamista kirjoituksillesi!

      Jep, mutta nyt ajatukseni ovat liian muussina sanoakseni mitään kovin rakentavaa, pakko raahautua sinne salille nyt ennen kuin juurrun tähän sohvalle suruni kanssa, lol.

    • Moi Kolgrim! Kiva, että pidit tarinastani =) Olen lukenut sinun tarinoitasi sivustoltasi jo pitkään. Tuo ikäkysymys on pomppaillut jo muutamaan otteeseen täällä esiin ja sen verran paljastan, että en ole 18-vuotias. En aio paljastaa itsestäni yhtään mitään, mikä olisi oikeassa elämässä totta, haluan olla anonyymi.

      Jos se jotain kiinnostaa, niin Sebastian elää toisessa tekstissä. Melkoisen samanlaisena, joten turha huolehtia siitä. Sebastian on hahmo, joka miellyttää minua itseänikin oikein paljon. Viehättävä nuori herrasmies omine kummallisine kujeineen. =)

      Olet oikeassa, gay-tarinoille on tulevaisuudessa mahdollisuuksia. Tulihan nyt edellisenä vuonna Vilja Tuulia huotarisen valoa valoa valoa - kirja, jossa päähenkilö taitaa olla nuori lesbo.

      Harkitsen sitä blogia, mutta nyt tällä hetkellä tarinatakki on tältä alueelta tyhjä. Tai ehkä Sebastian voisi pitää ihan omaa blogia?

      JA BTW! Tämähän oli osittain henkilökohtainen kosto sinulle niistä aamuista, kun jäin kotiin salille lähtemisen sijaan =D

      • ultramariinitaivas

        Olisi todellakin kivaa lukea muitakin tarinoita kuin Kolgrimin. :D En tarkoita, että ne olisivat huonoja, mutta innostuttuani jostain aiheesta en saa ikinä tarpeekseni... ;)

        Kannatan blogin harkitsemista! Itse kun juuri laittelin sellaisen pystyyn, on sellainen tunne, että ne tarinat saavat ''oman ympäristönsä''. Tällä palstalla ei ole kukaan vähään aikaan julkaissut mitään mullistavaa - itseni mukaan lukien.

        Haluan lisää... haha ;D


    • kolgrim

      Joo siis nää blogit on tosi hieno juttu ja kiva, kun ootte molemmat nopeasti päivittänyt :) Sebastianin postauksen kävin äsken tsekkaamassa, ultriksen (btw: sulla on nyt ilmeisesti uusi lempinimi, hehe...) käyn lukemassa pikkasen myöhemmin ;)

      Ja mitä, eikö mun tarinat riitä? 0_0 *nauraa* No juu, ihan ymmärrettävää ;) Harmi, kun en itse oikein suomeksi osaa suositella mitään, oon viime aikoina (viime vuosina) ollut niin keskittynyt englanninkielisiin teksteihin... Kivaa tosiaan olisi lukea enemmän myös suomeksi, luulen että mun oma kielioppikin on jo ehtinyt pahasti ruostua, lol

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kamala onnettomuus

      Miten tällaiset mönkijäonnettomuudet yleensä tapahtuu? Liikaa vauhtia? Saako mönkijöillä ajaa lasten kanssa ja ilman kyp
      Suomussalmi
      150
      6897
    2. KANNATATKO NATOa? Jos olisit saanut äänestää...

      Ihan riittää lyhytkin kyllä tai en.
      Maailman menoa
      703
      2719
    3. Annetaanko jokainen 3 tunnistetta

      omasta kaivatusta? Minä aloitan: N-nainen, punaiset hiukset ja asuu Pirkanmaalla.
      Ikävä
      105
      2654
    4. Mitä teit väärin?

      Että ikäväsi kohde häipyi elämästäsi?
      Ikävä
      179
      1961
    5. Mönkijäpnnettomuus

      Harmillinen homma. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010557170.html
      Suomussalmi
      29
      1811
    6. Sinäkin tiedät sen nainen

      Nainen sinä olit kohtaloni mutta minä en sinun ja niin surullista kuin se onkin niin tuun varmaan silti rakastamaan sua
      Ikävä
      80
      1699
    7. Tilitoimisto!!!

      Mikä tilitoimisto jäi kiinni rikoksesta Rovaniemellä?
      Rovaniemi
      25
      1237
    8. Tietäisitpä miten haluaisin sinut kohdata

      Vaikka vaan katsella ohimennen. Voisitko telepaattisesti lähettää viestiä, - löytyisikö kohtauspaikkaa?
      Ikävä
      59
      1187
    9. Kaivonkonekuski hukkui etelärannassa

      Oliko paikkakuntalaisia?
      Rovaniemi
      14
      1177
    10. Jos ihmettelit minun käytöstä

      Niin yritin hieman jarrutella juoruja mitä liikkuu. Sinussa ei vikaa.
      Ikävä
      62
      1146
    Aihe