Työ kansainvälisissä avustustehtävissä tai muissa vastaavissa?

En nyt tiedä, onko tämä lainkaan oikea paikka tai oikea foorumi tällaiselle asialle, mutta en tiedä enää mistä aloittaisin kyselemisen ja järjestelmällisen selvityksen.

Eli, valmistun terveydenhuolto alalle nyt jouluna ja olen löytänyt ns. kutsumukseni. Toiveenani olisi jonain päivänä työskennellä avustusjärjestölle tai muulle vastaavalle ja toimia kansainvälisissä tehtävissä, joko terveydenhuoltoon liittyvissä tehtävissä tai joissain muissa. Tiedän, että kokemusta tarvitaan, ennen kuin voi hakea esimerkiksi Punaisen Ristin kriisijoukkoihin. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä asian eteen ja sitä ennen tekemään myös vapaaehtoistöitä. Tästä on tullut minulle nimittäin sydämen asia ja päähänpinttymä.

Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että en tiedä mistä aloittaisin ja miten pääsisin mukaan toimintaan. Oma paikkakuntani on pieni ja esimerkiksi Punaisen Ristin toiminta on aika suppeaa, mikä ei sinänsä ole huono asia mutta täällä osastokin on kovin pieni ja hiukan "sisäänpäin lämpeävä", Olen nimittäin heidän toimintaansa yrittänyt mukaan mutta se ei oikein ole ottanut tulta alleen, tietysti itse olisin voinut olla vieläkin aktiivisempi asian suhteen.

Mikä siis olisi hyvä reitti, järjestö tai muu vastaava aloittaa vastaavanlainen toiminta? Mielelläni kuulisin myös ajatuksia ja ehdotuksia erilaisista työnhausta ja opiskelustakin.. ? Ja toivon nyt, kuten moni muukin, asiallisia vastauksia.


Kiitos :)
3260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

SPR:n kautta ammattilaiset pääsee ulkomaille, jolloin edellytetään sopivaa koulutusta ja työkokemusta. Kannattaa siis nyt hankkia työpaikka esim. kirurgian puolelta ja se pari vuotta työkokemusta.
Toinen tosi hyvä idea on opiskella kieliä, ranskan kieltä käytetään paljon kansainvälisissä avustusjärjestöissä ja jos sen osaa, niin on taas laajemmat mahdollisuudet.
Millaista vapaaehtoistyötä haluaisit siis tehdä? Ei noihin kriisitehtäviin oikein mikään valmista, tai välttämättä paranna mahdollisuuksia päästä kuin se kunnon työkokemus.

Äänestä

Hei,

kiitos vastauksesta. Olenkin tuota SPR:n reittiä selvittänyt. Ilmeisesti tosiaan kirurgia on se ala, joka hyvin auttaa alkuun.... Tuota kielten opiskelua en ole tullut ajatelleeksikaan, en etenkään ole tajunnut ranskan merkitystä, kiitos siis vinkistä.

Toivoisin voivani työskennellä tulevaisuudessa kriisi- tai avustustehtävissä, lähinnä tietysti terveydenhuoltoalalla, koska minulla siihen koulutusta on. Ajattelen myös, että kehitysmaatyö tai muu vastaava ei ole pois suljettua. Ehkä sitten myöhemmin olisi mahdollisuus enemmän opiskelleena, olla töissä jossain järjestössä ihan vakkaristi, eli tehdä jotain projektiluontoista työtä. En tiedä, tämän alan mahdollisuudet ovat itselleni pikkuisen vielä epäselvät ja tuntuu, ettei niihin hommiin noin vain mennäkkään, mikä on tietty hyvä asia.

No joo, mutta ennen kuin eksyn sivuraiteille niin kiitän sinua vastauksesta :) Mukavaa loppuvuotta!

Äänestä

Tuli vielä mieleen, että avoimessa yliopistossahan pystyy välillä lukemaan esim. kehitysmaatiedettä jne. Auttanee paljon myös jos haluaa järjestöhommiin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shanta kirjoitti:

En nyt tiedä, onko tämä lainkaan oikea paikka tai oikea foorumi tällaiselle asialle, mutta en tiedä enää mistä aloittaisin kyselemisen ja järjestelmällisen selvityksen.

Eli, valmistun terveydenhuolto alalle nyt jouluna ja olen löytänyt ns. kutsumukseni. Toiveenani olisi jonain päivänä työskennellä avustusjärjestölle tai muulle vastaavalle ja toimia kansainvälisissä tehtävissä, joko terveydenhuoltoon liittyvissä tehtävissä tai joissain muissa. Tiedän, että kokemusta tarvitaan, ennen kuin voi hakea esimerkiksi Punaisen Ristin kriisijoukkoihin. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä asian eteen ja sitä ennen tekemään myös vapaaehtoistöitä. Tästä on tullut minulle nimittäin sydämen asia ja päähänpinttymä.

Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että en tiedä mistä aloittaisin ja miten pääsisin mukaan toimintaan. Oma paikkakuntani on pieni ja esimerkiksi Punaisen Ristin toiminta on aika suppeaa, mikä ei sinänsä ole huono asia mutta täällä osastokin on kovin pieni ja hiukan "sisäänpäin lämpeävä", Olen nimittäin heidän toimintaansa yrittänyt mukaan mutta se ei oikein ole ottanut tulta alleen, tietysti itse olisin voinut olla vieläkin aktiivisempi asian suhteen.

Mikä siis olisi hyvä reitti, järjestö tai muu vastaava aloittaa vastaavanlainen toiminta? Mielelläni kuulisin myös ajatuksia ja ehdotuksia erilaisista työnhausta ja opiskelustakin.. ? Ja toivon nyt, kuten moni muukin, asiallisia vastauksia.


Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu