Elikkäs sekarotuisen uroskoiran sisaruksia hakusessa. Toivottavasti löytyisi edes joku samasta pentueesta...
Eli minulla on musta (valkoista rinnassa ja tassuissa) sekarotuinen uroskoira. Rotuina kuulemma on emon puolelta noutajaa/dobermannia ja isä on jonkinmoinen pitbull -sekoitus Kreikanmaalta (todennäköisesti kulkukoira).
Koirani on syntynyt 18.11.2010, eli pian vuoden ikäinen, ja olen hakenut hänet Kouvolasta Kuusankoskelta kolmikuisena. Luovuttajana oli emon omistajan äiti. Emon nimi on Penelope ja muistuttaa kuvista päätellen kovasti noutajaa (musta, 30kg). Koirani oli aikasemmin jo saanut uuden kodin, mutta allergian vuoksi se palautettiin tälle emon omistajalle, joten minulla ei ole tietoa minkä ikäisinä muut pennut ovat lähteneet uusiin koteihin.
Pentue oli kuulemma kymmenen koiran kokoinen (viisi narttua ja viisi urosta). Paikka josta koiran hain sanottiin että kaksi pentua niistä kymmenestä oli valkoisia, loput mustia/mustavalkoisia.
Muut pennut on saaneet kuulemani mukaan kotinsa mm.:
Kuusankoskelta
Valkealasta
Lahdesta sekä myös jostain päin pääkaupunkiseutua.
Jos yhtään kuulosti tutulta niin ottaisitko yhteyttä, olisi mukava löytää edes joku sisaruksista ja pitää yhteyttä! =)
[email protected]
Sisaruksia etsitään!!
1
288
Vastaukset 1
Ainiin unohdin kertoa että koirani on siis nyt vuoden ikäisenä 35kg, eli isokokoinen :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625