Valle Luz

Onko Valle Luzissa lähiaikoina olleita? Minkälaisia huoneet? Tavarat? Ympäristö?
Kiitos kaikenlaisesta tiedosta.
8700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En tunne niitä huoneistoja, jotain asuntoa sieltä aikanaan tarjottiin, ihan asiallisesti remontoitu yksityisasunto, joita siinä käsittääkseni ainoastaan nykyisin on, ts.valmismatkalaisia sinne ei enää kuljeteta. Joku osa Suomikerhon toimintaa on keskitetty sinne, yleisesti siinä ja lähialueilla asuu paljon suomalaisia. Sijainti on oikein kiva, asuin itse viime talvena lähistöllä ja viihdyin oikein hyvin. On paljon kivoja pieniä ravintoloita, kauppoja, Playa Jardinin ranta pienen kävelymatkan päässä. Suomitarjontaakin on lähimaastossa, jos semmonen kiinnostaa. Lisäksi on posti, lääkäriasema ja apteekki ihan kivenheiton päässä. Aluetta voi suositella lämpimästi.

Äänestä

Olen monta kertaa asunut Vallessa ja nytkin olen sinne menossa. Huoneet vaihtelevat varustukseltaan aika paljon, riippuen omistajastaan. Talo ei ole tosiaankaan ole ollut pariin vuoteen matkatoimistojen listoilla ja siellä operoi ainakin kaksi suomalaista asunnonvälittäjää, jotka osaavat hommansa. Alakerrassa hyvä ja halpa ravintola ja ainakin viime talvena suomi-tanssit kolmena iltana viikossa.

Äänestä
  • bailarina voi ehkä vastata tai siellä Puerto de la Cruzissa talviaan viettävät
    Jos Valle Luzissa on tanssit kolme kertaa viikossa, niin mitkä viikonpäivät ja mihin kellon aikaan? Aikaisemmin X parkin suomitansseissa kävi Jorma Kalevi usein laulamassa yksin tai muiden suomalaisten solistien kanssa. Taisi heittää muutamia keikkoja myös aikaisemmin Valle Luzissa ja Scandicissa. Onko siellä Cruuzin puolella näkynyt ns.Kanarian Keisaria siis viime tai tänä talvena? Henkilökohtaisesti en ole kolmeen talveen pystynyt matkustamaan Teneriffalle kun olen ottanut päivähoitoon tyttäreni kaksi ihanaa lasta. Kunhan lapset aloittavat koulun ensi vuonna niin pääsen taas reissaamaan lämpöisempälle paikkakunnalle(onhan Cruzissa joskus viileää,mutta ei se haittaa kun aurinko paistaa melkein joka päivä)
    Te jotka olett päässet sinne lämpimään niin nsuttikaa!

    Äänestä

  • nuorimummi kirjoitti:

    bailarina voi ehkä vastata tai siellä Puerto de la Cruzissa talviaan viettävät
    Jos Valle Luzissa on tanssit kolme kertaa viikossa, niin mitkä viikonpäivät ja mihin kellon aikaan? Aikaisemmin X parkin suomitansseissa kävi Jorma Kalevi usein laulamassa yksin tai muiden suomalaisten solistien kanssa. Taisi heittää muutamia keikkoja myös aikaisemmin Valle Luzissa ja Scandicissa. Onko siellä Cruuzin puolella näkynyt ns.Kanarian Keisaria siis viime tai tänä talvena? Henkilökohtaisesti en ole kolmeen talveen pystynyt matkustamaan Teneriffalle kun olen ottanut päivähoitoon tyttäreni kaksi ihanaa lasta. Kunhan lapset aloittavat koulun ensi vuonna niin pääsen taas reissaamaan lämpöisempälle paikkakunnalle(onhan Cruzissa joskus viileää,mutta ei se haittaa kun aurinko paistaa melkein joka päivä)
    Te jotka olett päässet sinne lämpimään niin nsuttikaa!

    nuorimummi odottaa vastausta 13.12 kirjoittamaansa juttuun--...
    HYvää JOULUA Teneriffan kävijöille

    Äänestä

Hei ,
Olin viime keväänä ja en enää menisi, ensi keväänä sit muualle. Sijainti on todella ihan hyvä ja itsehän kokeiltuna voi olla eri mieltä. Olin 6 krs:ssa , kylpyhuone ahdas ja istumaamme, johon ei edes mahtunut istumaan ja vaikeata sit aina mennä laidan yli suihkuun. Keittiö oli aivan Wc:n oven edessä, ja mitään pytätilaa ei , vaan järjestin sit jonkun pöydän siihen huoneiden välikköön. Tv oli pieni ja ylhäällä seinällä, oli vaikeata lukea tekstiä.
Pahin ehkä sään ollessa viileä ja tuulinen, niin tähän asuntoon mentiin ulkoa ja parveke oli vastapäätä ja vetohan tuntui kovasti pahalta.
Alakerrassa ruokailua kehuttiin ja halpakin oli. Paljon suomalaisia kuten hotellinkin aikana. Ja uimarantaan oli lyhyt matka, jos ei allas riittänyt.
Mutta lomahan aina lomaa, ja itse koettuna vasta sen tietää. Lomia vaan!

Äänestä

Hola!
Suomi-Teneriffa seuran sivuston mukaan tanssit jatkuvat tänäkin talvena tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Scandikissa, joka on nykyään iskelmäbaari, on tanssit joka ilta. Ja jos ei "suomi" tanssit riitä tai haluaa jotain muutakin kuin humppaa, voi käydä bailaamassa vaikka Noeliassa tai uudistuneessa Valkoisessa Hevosessa jne. mahdollisuuksia on.
Jos Vallesta aikoo vuokraasuntoa, on viisasta pyytää välittäjältä kuvia asunnosta. Olen tutustunut useaan asuntoon siellä ja huoneiden sisustus todellakin vaihtelee ja sen myötä myös vuokran määrä. Osa huoneista on ihan hotellin jäljiltä ja osan ovat uudet omistajat rempanneet, löytyy taulutelevisiot ja pyykkikoneet jne. Halvalla on turha odottaa parasta. Kannattaa siis pyytää välittäjältä kuvia eikä vuokrata sikaa säkissä :)

Äänestä

Olen ollut Valle Luzissa kahdesti sijoittuneena molemmilla kerroilla matalimpaan rakennukseen. Huone oli todella pieni, kaappitilaa heikosti ja kylpyhuone oli surkeimman kokoinen mitä olen koskaan nähnyt. En suosittele kuin yksin matkaaville joille majoituksen taso ei ole tärkää vaan sijainti rannan läheisyydessä.

Äänestä

minulle tarjottiin 1kk majoitusta 500e vuokralla tästä talosta, en ole päättänyt vielä menenkö

onko torakoitakin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sylvia kirjoitti:

Onko Valle Luzissa lähiaikoina olleita? Minkälaisia huoneet? Tavarat? Ympäristö?
Kiitos kaikenlaisesta tiedosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu