Minkä ikäisenä koira on "henkisesti" aikuinen, minun vuoden ikäinen tyttökoira on vieläö ihan vauva
teini?
lissu
3221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yksivuotias koira on kyllä vielä pentu, mutta "aikuistumisen" ikä riippuu hyvin paljon koiran rodusta.
...rodusta. Pienemmät rodut aikuistuvat nopeammin. Jättirotujen edustajat saattavat olla aivan kloppeja vielä yli kaksivuotiaina. Yleensä nartut aikuistuvat aiemmin kuin urokset (kuten ihmistenkin kesken ;).
Yksivuotias koira on nimenomaan murrosikäinen teinikoira, ei aikuinen vielä. Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa laantuu, kunhan jaksaa odottaa.
Kaverillani on 2 kultaista noutajaa, onkohan ne tällä hetkellä 14- ja 5- vuotiaita. Nuorempi käyttäytyy vielä kuin pentu. Eläinlääkäri sanoi sen johtuvan siitä, ettei nuoremmalla ole kiire aikuistua, koska vanhempi koira on jo sitä. Eli nuorempi saa rauhassa olla kakara.