Minua ärsyttävät

nuoret naispomot. Okei, kokemusta on tasan yhdestä, mutta silti.

Minä kun seisoskelen muina miehinä kaikessa rauhassa, niin eikös tämä ala tapittamaan minua silmä kovana. Hän ikäänkuin imee minusta verta pelkällä katseellaan. Minkä takia hän minua katsoo, kun ympärillä on lääniä silmänkantamattomiin? Miksi hän ei keskity työhön ja omiin ajatuksiinsa, vaan töllöttää ja mittailee minua aivan, kuin minä olisin hänen rakennustyömaansa! Eikö hänellä ole omia ajatuksia vai laskelmoiko hän, kuinka tehdä mm. minut tyytyväiseksi? Kerjääkö hän minulta hyväksyntää?

Toisaalla on taas miespomo, joka keskittyy työhön aivan täysillä. Minä olen työkalu, jonka hän huomaa silloin, kun on tarvetta ja näin sen minusta tulee ollakin. Hän katselee ympärilleen eikä edes huomaa minua tai jos huomaakin, niin ei näytä sitä.

Minähän olen töissä tekemässä työtä enkä olemassa mikään mannekiini tai psykologisoinnin kohde. Tämä naispomo tarkkailee ilmeitäni ja yrittää ilmeisestikin pitää minut tyytyväisenä, mutta lopputulos on, että hän saa minut ärsyyntymään.
Aluksi hän oli mielinkielin, mutta sitten suuttui, kun kyseenalaistin asioita. Eihän mikään muutu, kasva eikä kehity ellei kyseenalaista.

Niin, että mitä tämä on, kun keskitytään enemmän ihmiseen kuin työhön, vaikka kysymys ei ole mistään ihmissuhdetyöstä eikä terapiasta vaan ihan oikeasta, fyysisestä työstä?
Jos te kaivatte lapiolla ojaa, niin mitä te tuumitte, jos pomo tulee jatkuvasti mittailemaan katseellanne teitä eikä sitä työn etenemistä?
1684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No justiinsa. Toinen näyttää että on epävarma, ja sinä ryhdyt heti käyttämään valtaasi? Voi olla että olet mannekiini, mutta miten ne sun sosiaaliset taidot.... ;))))

Vai oliko tää joku vinkki palstan naisille, että minäpä olen komistus. Ei siitä pelkästä ulkokuoresta paljon iloa ole, taulukin tulee halvemmaksi ;D

Ja jos pomo alkaisi mittailemaan mua, niin senkun, ihan vapaasti.

Äänestä
  • Meitä vähemmän sosiaalisia varten on keksitty fyysiset työt, tiesitkös sitä?
    Ja olen nainen. Miehisissä töissä voi kasvaa hiukan miesmäiseksi...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Meitä vähemmän sosiaalisia varten on keksitty fyysiset työt, tiesitkös sitä?
    Ja olen nainen. Miehisissä töissä voi kasvaa hiukan miesmäiseksi...

    Pyydän anteeksi mun vastausta, sain sen kuvan että olet mies :)

    Miehisissä töissä joskus olleena joutui useinkin kyttäyksen kohteeksi, usein oli töllääjällä hymy suunpielessä, että mitähän se tyllerö nyt luulee tekevänsä. Ei pidä antaa häiritä millään lailla. Keskity vaan tekemään omat työt niin hyvin kuin voit, niin kellään ei ole mitään sanomista.

    Tosin tuo naispomosi taitaa katsella sua jostain toisesta syystä. Jos se on siksi että hän haluaa pitää hyvät välit sinuun, niin mikä sua estää? Eiks oo kaikilla kivempaa kun on kivaa ;D

    Äänestä

  • Putkivalo kirjoitti:

    Teeskennelty kivuus ei ole kivaa. Tuollaiset yltiöhumanistit eivät sovi johtamaan fyysisiä töitä.
    Miniä on kirvesmies ja häntä on yritetty saada muuttamaan työnkuvansa siivoojaksi eli kaikkien mielestä naiset eivät saisi tehdä miehisiä töitä.

    Kuule, joskus tekokiva voi olla jopa parempaa kuin aito-kivaa ;D
    Ainakin mulle mielummin teeskentely kuin äksyily.

    Se on tuttua tuo toisten änkeäminen johonkin muottiin. Luulen että tähän törmää niin miehet kuin naisetkin. Toiset ovat sitäkin mieltä, ettei nuori nainen sovellu pomoksi :) enkä nyt tarkoittanut sua, sä et sellaista kirjoittanut. Mutta ei se pahasta ole, kasvattaa paremman itseluottamuksen kun vähän joutuu taistelemaan.

    Äänestä

Jos seisoskelet siinä muina miehinä, minä pomona ainakin ihmettelisin, mistähän tuokin täällä palkkansa saa...

Äänestä
  • Väitätkö, että työntekijä ei saisi pitää työpäivän aikana minkäänlaista hengähdys-/tuumaustaukoa? Esim. joskus aamuisin töitä ei ole edes jaettu ja tapitus alkaa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Väitätkö, että työntekijä ei saisi pitää työpäivän aikana minkäänlaista hengähdys-/tuumaustaukoa? Esim. joskus aamuisin töitä ei ole edes jaettu ja tapitus alkaa.

    Tiedä millainen tapa teillä on mutta meillä ainakin jokainen osaa aloittaa työt erikseen potkimatta.

    Ja jos tuumaustauot alkavat olla liikaa työnkuvaa leimaavia, kannattaa varmasti etsiä hommia jotka sujuvat luonnikkaammin.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Vastauksestasi tuli mieleen eräs tapaus viikolla yhdessä virastossa. Siellä oli jotain 5-kymppisiä ja vanhempia miehiä, jotka pomppasivat ylös, kun sisään astui nuoria naisia. Kukaan ei kuitenkaan eväänsä liikauttanut, kun vanha mummo astui sisään eikä hänellä ollut tilaa istua.
    Yksi 5-kymppinen mies vielä väläytti äitelän katseen ja hymyn parikymppiselle naiselle ovesta lähtiessään. Hyi heIevetti.

    Olen ehdottomasti samaa mieltä, asiakaspalvelija ei saa hymyillä!!!! Ai kuin hävitöntä!

    Äänestä

  • UPDATE_9740709 kirjoitti:

    Olen ehdottomasti samaa mieltä, asiakaspalvelija ei saa hymyillä!!!! Ai kuin hävitöntä!

    Niiiiii-in, tässä on todellinen ongelma.

    Burkha- ja niqab-kieltojen sijaan pitäisikin alkaa puhua asiakaspalvelijoiden burkha- ja niqab-pakosta. Ensialkuun riittänee että jokaisen päähän laitetaan sellainen silmäreikäinen yhdenkoon paperipussi. Eikä siellä sisällä sitten tirskuta...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Niiiiii-in, tässä on todellinen ongelma.

    Burkha- ja niqab-kieltojen sijaan pitäisikin alkaa puhua asiakaspalvelijoiden burkha- ja niqab-pakosta. Ensialkuun riittänee että jokaisen päähän laitetaan sellainen silmäreikäinen yhdenkoon paperipussi. Eikä siellä sisällä sitten tirskuta...

    Tämäkin on niin totta.
    Pussi päässä monikin asiakaspalvelija olisi miellyttävän neutraali.
    Ai että mulla sapettaa myyjä, joka hymyilee ja lipevästi toivottelee hei hei, varmaan on onnellinen vaan kun pääsee eroon asiakkaasta!
    Liettuassa on niin kiva, kun myyjä ei suostu ottaan rahaa kädestä, lautaselle laitetaan puolin ja toisin eikä mitään tyhjän höpötyksiä ole.Tyhjä katse vaan...

    Äänestä

Tunnut olevan sanavalmis ihminen... miksi et menisi kertomaan tuolle pomollesi, että hänen tuijottamisensa häiritsee Sinua ?

Äänestä

Olisit suoraan voinut laittaa otsikkoon ikärasismi työpaikoilla.

Meillä nimittäin sama juttu sekä mies että naispomo nuori nykyään. Ovat laittaneet koko työpaikan asiat poskelleen. Naispomo käyttää parisuhde metodeitaan työpaikalla, eikä käsitä sitä tekevänsä, luulee tietävänsä toisten tarpeet ja on sotkenut ennen niin hyvin toimivat kuviot käsittämättömäksi blondi eipäs juupas leikiksi. Nuori miespomo ei kestä sitä seikkaa, että asiakaspalvelussa työskentelevä ihminen kuluttaisi mielummin sen sosiaalisuutensa asiakkailleen eikä häntä mielistelläkseen ja yrittää kaikin tavoin saada hallituksi työntekijöitään. itseasiassa kuluttaa suunnattomasti energiaa kerjätäkseen huomiota vaikkei sitä tarvitsisi.

Naispomo sipsuttelee koppiinsa välistä suuri kukkanen hiuksiin laitettuna leidileikeissään, mutta hänellä ei ole minkäänmoista kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan. Palavereissa hän komentaa työntekijöitä, että asiakkaita ei saa "ylipalvella" asiantuntijana siis ihmisille jotka ovat vuosikymmeniä osanneet toimia hyvin yhteen asiakkaitensa kanssa. Sekavien neuvojensa vuoksi asiakkaat käyvät yhä vain tyytymättömimmiksi kuten myös siis työntekijäpuolikin. Kireä mielisairas ilmapiiri on selkeästi havaittavissa.

Tosin eräs ystäväni heitti ilmoille kenties totuuden jotta tämä olisi ylemmältä taholta taktikoitua ja nykyään toimitaan näin työpaikoilla elikkä hankitaan nuoria "vanhempien työntekijöiden ulosheittäjiä" Meiltä on viimevuona jo lähtenyt yksi ja toinen on tekemässä lähtöä.

Ensiviikolla palaverin aihe nimittäin on vaihteeksi sellainen, että työntekijät eivät saisi keskenään keskustella koska se häiritsee eräitä "useita" Nykyään ei ole enää muotia meillä neuvotella keskenämme edes yhteisistä hommista vaan pitää mennä ensin kertomaan koppitädille ja hän tulee sitten kertomaan sinulle. Kysyessä varovaisesti, että saisiko maalaisjärkeä käyttää ja ihan vain suoraan asioista neuvotella toisen kanssa saa käsittämättömän katseen. parempi olla hiljaa ja antaa munan kuvitella olevansa kanaa viisaampi ei jaksa kuluttaa siihen energiaansa ja se muuten juurikin on yhteiskuntamme suurin ongelma liian monta sukupolvea munia on kuvitellut olevansa viisaampia kuin kanat, eivätkä ole nöyryydellä ottaneet viisautta vastaan mikä olisi ollut tarjolla sitä kutsumme nykyaikana: kehitykseksi.

Mutta lasku on jo nyt melkoinen miten olemme sössineet maamme asiat.
Voisin pitää pidemmänkin luennon ikärasismista alkavasta tai kroonistuneesta joka tukehduttaa paikassa kuin paikassa(myös muualla kuin työpaikalla) ilmapiirin. Sellaisessa ilmapiirissä ei myöskään kukaan tee sujuvasti töitä vaan kaikilla on paha olla. Yksinkertaisesti vain siksi, että vanhempia työntekijöitä ei kunnioiteta ei heidän pätevyyttään eikä heitä ihmisinä. Tälläisiä perillisiä joku muna on kasvattanut ottamatta omalta kanaltaan oppia elämäänsä suvaitsevaisuuksissaan.

Oliskohan tämä ikärasismi syy sinunkin työpaikan tuntemuksiin, mutta veikkaan, että aika yleinen ilmiö tänäpäivänä, kiitos kumminkin purin paineita tähän odottaessa ensiviikon fiksua palaveria jossa taas ilmoitetaan, että tiettyjen ihmisten pitää vaieta seurakunnassa, että tietyt saavat leikkiä kukkulan kunkkua ja loistaa asiantuntemuksillaan. Työpaikan jonka pitäisi olla monelle elämäntyö voi tappaa tunnelmaltaan niin helposti. Ja voi kuinka vielä takavuosina viihdyimme yhdessä.

Äänestä

Piti oikein miettiä..... ole onnellinen, että murheet on noin pieniä.
Sellasii, että ärsyttää jos joku pyrkii miellyttämään ;)))
Käy joskus työpaikalla, jossa on oikeesti ongelmia...

Äänestä

Haku päällä.

On miehissä ja naisissa eroja, aivan turha sitä on kieltää.

Kyllä se työelämässä tulee korostetustikkin esiin. Mulla enenpi kehnoja kokemuksia naispuolisista duunikavereista. Ne vaan nyt jotenkin on itekeskeisempiä ja änkyrämpiä kuin miehet. Ja juoruilevat ja pelaavat ihmepelejään toisten selän takana ja ovat kateellisia, jos joku parempi työläinen saa parempaa palkkaa. Urakkatyyppisissä liukuhinhahommissa naiset on kyllä hyviä, paitsi että ovat jatkuvasti sairiksella naistenvaivojensa tai lastensa takia, että ei se työpanos kokonaisuutena nyt niin häävi ole.

Mutta on mulla kokemuksia naispomoistakin. Enenpi hyviä, mulle ehkä sattunut hyviä naispomoja, mutta ei mulla niistä enenpiä valittamisia ole. Ne on yleensä menneet kovemman prässin läpi kuin ukot, joten materiaalikin on helpolla parempaa.

En sekoittaisi ikää johtamiskyvyissä sukupuoleen. Kaikki nuoret on aina aloittelijoita. Kyllä kai kaikki miehet muistaa, millaisia oli intissä nuoret, vastavalmistuneet luutnantit? Mulkeroitahan ne kaikki oli. Mutta kun ikää kertyy, kokemusta kertyy, kertyy lisää jämiäkin. Jostain kapteenista ylöspäin kaikki kapiaiset todella asiallista porukkaa. Ihan sama muussakin työelämässä, kestää aikansa kasvaa ammatissaan.

Eli kyllä mä luultavasti pärjäisin nuorenkin naispomon kanssa, mutta duunikaveriksi en naista mieluusti kelpuuta :D

Pikkujouluaika edessä, sulla voi olla johtotasonpesää tiedossa, tai potkut. Tarkkana nyt :DDDD

=DW=

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihme töllöttäjä kirjoitti:

nuoret naispomot. Okei, kokemusta on tasan yhdestä, mutta silti.

Minä kun seisoskelen muina miehinä kaikessa rauhassa, niin eikös tämä ala tapittamaan minua silmä kovana. Hän ikäänkuin imee minusta verta pelkällä katseellaan. Minkä takia hän minua katsoo, kun ympärillä on lääniä silmänkantamattomiin? Miksi hän ei keskity työhön ja omiin ajatuksiinsa, vaan töllöttää ja mittailee minua aivan, kuin minä olisin hänen rakennustyömaansa! Eikö hänellä ole omia ajatuksia vai laskelmoiko hän, kuinka tehdä mm. minut tyytyväiseksi? Kerjääkö hän minulta hyväksyntää?

Toisaalla on taas miespomo, joka keskittyy työhön aivan täysillä. Minä olen työkalu, jonka hän huomaa silloin, kun on tarvetta ja näin sen minusta tulee ollakin. Hän katselee ympärilleen eikä edes huomaa minua tai jos huomaakin, niin ei näytä sitä.

Minähän olen töissä tekemässä työtä enkä olemassa mikään mannekiini tai psykologisoinnin kohde. Tämä naispomo tarkkailee ilmeitäni ja yrittää ilmeisestikin pitää minut tyytyväisenä, mutta lopputulos on, että hän saa minut ärsyyntymään.
Aluksi hän oli mielinkielin, mutta sitten suuttui, kun kyseenalaistin asioita. Eihän mikään muutu, kasva eikä kehity ellei kyseenalaista.

Niin, että mitä tämä on, kun keskitytään enemmän ihmiseen kuin työhön, vaikka kysymys ei ole mistään ihmissuhdetyöstä eikä terapiasta vaan ihan oikeasta, fyysisestä työstä?
Jos te kaivatte lapiolla ojaa, niin mitä te tuumitte, jos pomo tulee jatkuvasti mittailemaan katseellanne teitä eikä sitä työn etenemistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu