ok-talojen hinnat karkaavat käsistä

Tuossa naapurissa on myynnissä kutakuinkin vastaava talo kuin meillä. Katsoin huvikseni hintapyyntöä joka oli lähes 150 000 euroa enemmän kuin itse talostamme maksoimme joitain vuosia sitten. Mietin ensin onko tässä joku virhe mutta etuovi sen paljasti: sillä rahalla millä ostimme tämän yli 200 m2 kivilinnamme saa enää vain pystyyn lahonneen rintamamieskorsun samalta alueelta. On siinä hinnannousua kerrakseen!

Kävin muuten tuossa läheisessä k-kaupassa äsken, siinä missä kauppias ottaa ok-asukkaat huomioon ja hyllyt notkuvat kaikkea grillattavaa sekä riistaa ja muuta herkkua, mitä ei isoistakaan marketeista tahdo saada. No siinä kaupan pihalla sitten istuskeli muutama nuorisorikollisen alku räkimässä ja röökaamassa, ikää oli ehkä maksimissaan 14 vuotta. Kysyin, mikseivät pojat ole koulussa. Vastaus kuului, että v..uako se sulle kuuluu. Madalsin ääntäni ja kysyin mistäs koulusta sitä ollaan. Yhdellä lirahti sitten housuun ja hän paljasti, että matkaa oli taitettu peräti 8 kilometriä erään lähiön koulusta, josta pojat olivat rehtoria ja riehuvia vanhempiansa karussa. Huokaisin helpotuksesta: lähistölle ei sentään olla rakennettu betonikasarmeja huomaamattani! Hätistin tenavat pois alueelta ja asia oli sillä selvä.

Mutta nyt täytyy laittaa pieni välipala tuohon weberiin. Terassin lämpövastukset päälle, grilli kuumaksi ja vähän broilerinsiipiä, koipia, tomaattia ja sipulia sisään. Vaimon etäpäiväevääksi tekemä katkarapusalaatti odottaa jääkaapissa ja kuola jo valuu suupieliä pitkin. Jospa ottaisin yhden X.O.:n vaikka onkin vielä työaika. Jos toimitusjohtaja vinoilee niin heh heh, menen pois peilin edestä, heh heh, jos tiedätte mitä tarkoitan, heh heh heee.

On tämä niin hienoa että. Tämä rauha ja hiljaisuus. En kuule mitään vaikka alakerran kodinhoitohuoneessa on käynnissä pesukone sekä kuivausrumpu. Myös astianpesukone on käynnissä, mutta koska se on hiljaisinta mallia edustava huippukone, pihaustakaan ei kuulu ulkopuolelle.

Kyllä kelpaa!
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ai sielläkin etätyötä tekevä toimitusjohtaja, sanoisit vaan suoraan, että oli yt-neuvottelut ja tuottamattomat nahjukset poistettiin yrityksestä.

Tittelin voit pitää ja jos hommia etsit, niin voisin laajentaa puhelinhommia, tehdään etänä! Sopii myös muillekin, jos tulossa maksuvaikeuksia.

Älä lotraa liikaa X.O.:n kanssa, saattaa mennä koko viikonloppu samalla;)

Vai on tj joutunut pyykki hommiin! Meillä thaikkuvaimo pesee pyykit, kun laittaa ensin päivällisen ja tulee omaan ok-kotiin aroma yrityksestä Audilla.

Meillä ok-pihaa vahtii kunnon suomalainen pystykoira, ei ole vuokralaisia ja muita häiriköitä näkynyt.

Mitäs kuuluu kassulle?

Äänestä
  • Tämä kirjoitus on selkeästi väärennös.

    Äänestä

"Jos toimitusjohtaja vinoilee niin heh heh, menen pois peilin edestä, heh heh, jos tiedätte mitä tarkoitan, heh heh heee."

Kyllä me pojat ymmärretään!

Luki&Co taas ei ymmärrä heh

Äänestä

Loppuiko ala-asteen tunnit perjantaina jo klo 12, kun tänne kirjoittelit.

Äänestä

jos kerran tulosi loppuvat, voi sinua köyhää!!!

Äänestä

On minullakin ollut asunto aina myynnissä. Laitan aina niin kovan hinnan että jos joku sillä ostaa niin lähden riemulla seuraavaan. En muuten usko olevani ainoa joka näin tekee.

Yleistä on myös ostaa vaha talo ja tehdä näyttävä mutta halpa sisäremontti, siihen on helppo laittaa ronski hinnanlisä ja myydä pois sillä aina löytyy niitä törppöjä jotka maksavat vahasta siistitystä ymmärtämättä nykyisiä lämmityskuluja, putkiremontin tarvetta tai vaikka sisäilman vaihtuvuuden hyötyjä terveydelle.

On myös mahdollista että joku on jo niin velkainen että yrittää myydä asuntoa velkojaan vastaavalla hinnalla, eli se viimeinen oljenkorsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ok-toimitusjohtaja kirjoitti:

Tuossa naapurissa on myynnissä kutakuinkin vastaava talo kuin meillä. Katsoin huvikseni hintapyyntöä joka oli lähes 150 000 euroa enemmän kuin itse talostamme maksoimme joitain vuosia sitten. Mietin ensin onko tässä joku virhe mutta etuovi sen paljasti: sillä rahalla millä ostimme tämän yli 200 m2 kivilinnamme saa enää vain pystyyn lahonneen rintamamieskorsun samalta alueelta. On siinä hinnannousua kerrakseen!

Kävin muuten tuossa läheisessä k-kaupassa äsken, siinä missä kauppias ottaa ok-asukkaat huomioon ja hyllyt notkuvat kaikkea grillattavaa sekä riistaa ja muuta herkkua, mitä ei isoistakaan marketeista tahdo saada. No siinä kaupan pihalla sitten istuskeli muutama nuorisorikollisen alku räkimässä ja röökaamassa, ikää oli ehkä maksimissaan 14 vuotta. Kysyin, mikseivät pojat ole koulussa. Vastaus kuului, että v..uako se sulle kuuluu. Madalsin ääntäni ja kysyin mistäs koulusta sitä ollaan. Yhdellä lirahti sitten housuun ja hän paljasti, että matkaa oli taitettu peräti 8 kilometriä erään lähiön koulusta, josta pojat olivat rehtoria ja riehuvia vanhempiansa karussa. Huokaisin helpotuksesta: lähistölle ei sentään olla rakennettu betonikasarmeja huomaamattani! Hätistin tenavat pois alueelta ja asia oli sillä selvä.

Mutta nyt täytyy laittaa pieni välipala tuohon weberiin. Terassin lämpövastukset päälle, grilli kuumaksi ja vähän broilerinsiipiä, koipia, tomaattia ja sipulia sisään. Vaimon etäpäiväevääksi tekemä katkarapusalaatti odottaa jääkaapissa ja kuola jo valuu suupieliä pitkin. Jospa ottaisin yhden X.O.:n vaikka onkin vielä työaika. Jos toimitusjohtaja vinoilee niin heh heh, menen pois peilin edestä, heh heh, jos tiedätte mitä tarkoitan, heh heh heee.

On tämä niin hienoa että. Tämä rauha ja hiljaisuus. En kuule mitään vaikka alakerran kodinhoitohuoneessa on käynnissä pesukone sekä kuivausrumpu. Myös astianpesukone on käynnissä, mutta koska se on hiljaisinta mallia edustava huippukone, pihaustakaan ei kuulu ulkopuolelle.

Kyllä kelpaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu