Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme jumalan huomaan - sellaisena kuin hänet käsitimme.
- - -
20.6.2004 Uni: Olin jo luovuttanut verta siihen tarkoitukseen, että perimäni saisi myöhemmin jatkua, sikäli kun joku haluaisi kaltaiseni geeniperimää.
Allekirjoittamiseni jälkeen minulle annettiin lappu, johon oli kirjoitettu minun ominaisuuksiani. Ne olivat muka minun huudahduksiani, voimassa olevaan vallanpitoon kohdistuvia solvauksia.
Loukkaannuin siitä, sillä ne eivät olleet minun lauseitani, vaan ne olivat sen päästä joka ne oli kirjoittanut.
-
Unen selitys:
Nyt jo ikäihmisen iässä yhä puolustan lasta itsessäni. Perustelen unessa erimielisyyttäni vallanpidon kanssa seuraavalla tavalla: oma todellinen minäni, jonka vanhempani parhaiten tunsivat, ja jonka he - kuin peilit - näyttivät minulle, ei solvannut silloista vallanpitoa.
Unet ovat siitä huoneesta, jossa muutkin aarteet ovat, ne; joita koi ja ruoste eivät raiskaa. Tämän huoneensa oven moni tahtoisi avata.
Tämä uni vakuutti minulle, että myöhemmin, aikuisiälläni vallanpitoon kohdistuneille vihoille, tai ainakin pahoinvoinnilleni on muita, myöhemmin syntyneitä syitä.
On rasittavaa puolustaa koko ajan olemassaoloaan. Ympäröivä yhteiskunta on vieras minulle. Se osoittaa murteeni vääräksi, lapsuuteni kulttuurin vääräksi, eräät heistä ovat todenneet oikeustajunikin vääräksi, ohittaen jopa lain kun katsovat heillä olevan siihen oikeus minun vähäpätöisyydestäni johtuen.
Oikeanlainen nöyryys on avointa mieltä uuden oppimiselle - ja oppimishalua.
- - -
20.6.2004 Uni: Olin jo luovuttanut verta siihen tarkoitukseen, että perimäni saisi myöhemmin jatkua, sikäli kun joku haluaisi kaltaiseni geeniperimää.
Allekirjoittamiseni jälkeen minulle annettiin lappu, johon oli kirjoitettu minun ominaisuuksiani. Ne olivat muka minun huudahduksiani, voimassa olevaan vallanpitoon kohdistuvia solvauksia.
Loukkaannuin siitä, sillä ne eivät olleet minun lauseitani, vaan ne olivat sen päästä joka ne oli kirjoittanut.
-
Unen selitys:
Nyt jo ikäihmisen iässä yhä puolustan lasta itsessäni. Perustelen unessa erimielisyyttäni vallanpidon kanssa seuraavalla tavalla: oma todellinen minäni, jonka vanhempani parhaiten tunsivat, ja jonka he - kuin peilit - näyttivät minulle, ei solvannut silloista vallanpitoa.
Unet ovat siitä huoneesta, jossa muutkin aarteet ovat, ne; joita koi ja ruoste eivät raiskaa. Tämän huoneensa oven moni tahtoisi avata.
Tämä uni vakuutti minulle, että myöhemmin, aikuisiälläni vallanpitoon kohdistuneille vihoille, tai ainakin pahoinvoinnilleni on muita, myöhemmin syntyneitä syitä.
On rasittavaa puolustaa koko ajan olemassaoloaan. Ympäröivä yhteiskunta on vieras minulle. Se osoittaa murteeni vääräksi, lapsuuteni kulttuurin vääräksi, eräät heistä ovat todenneet oikeustajunikin vääräksi, ohittaen jopa lain kun katsovat heillä olevan siihen oikeus minun vähäpätöisyydestäni johtuen.
Oikeanlainen nöyryys on avointa mieltä uuden oppimiselle - ja oppimishalua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Unet jos mitkä ovat todella erikosia.
Tässäkin unessa mukamas veren luovuttamisella siirrettäisiin geenejä.Todellisuudessahan vain munasolun ja siittiösolun kautta ja nimenomaan niiden kohdatessa syntyy geenipermä. Edellyttäen, että alkio ja sikökauden jälkeen uusi ihminen geeneineen jatkaa taas ketjua.
Ennen varsinaisen kolmannen askeleen miettimistä voisin mainita omana mielipiteenäni unien tulkinnasta, että Freudin unitulkinnat olivat hyvin yksipuolisia, hänen analysoidessaan lähes kaikki
symbilisoisoimaan seksuaalisia ,oidipaalisia traumoja. Oletko samaa mieltä?
Niin, kolmas askel on oman tahtonsa luovuttamista,päätökseen perustuvaa tahtoelämänsä jättämistä Jumalan huomaan.
Se ei ole uskoon "hurahtamista", vaan uskoa ja luottamusta itseään suurempaan, miten kuka sen sitten käsittääkin, niinhän?
Olemmeko nyt ottamassa tai ottaneet tämän kolmannen askeleen?
Viimeinen lause nöyryydestä on aivan ok. Siihen, siis sisältyy mm.avoin ja ennakkoluuloton mieli ja eikö totta, paljon variaatioita.
Sitten neljäs askel! Eiväthän nämä unet ja niiden tulkinta "joka askeleella" ole mukana?!
siinä, että
"Freudin unitulkinnat olivat hyvin yksipuolisia, hänen analysoidessaan lähes kaikki
symbilisoisoimaan seksuaalisia ,oidipaalisia traumoja."
- Vai yksipuolinen? Elollisten toiminta tähtää pääasiassa lisääntymiseen, kuten olen joskus aikaisemminkin perustellut ihmisten laittautumista.
Nimenomaan lisääntymisvietti on elämän oleellinen osa, tai syy ja seuraus. Kun lisääntymisvietti on vahingoittunut tavalla tai toisella, syntyy pahaa jälkeä: esimerkiksi kaikki perversiot johtuvat libidon vahingoittumisesta ja samassa henkilössä on tavallisesti useita eri perversioita.
"Olemmeko nyt ottamassa tai ottaneet tämän kolmannen askeleen?"
- Kirjoitin tähän aloitukseen kolmannen askeleen, kuten voit itsekin havaita. Miksi sitä kysyt?
"Sitten neljäs askel! Eiväthän nämä unet ja niiden tulkinta "joka askeleella" ole mukana?!"
- En ota kantaa siihen, mistä sinä kirjoitat neljännessä askeleessa. Itse kirjoitan siitä, mistä haluan. En tavoittele lukijamääriä.
kun en ole kirjoittanutkaan neljännestä askeleesta.Minkähänlainen se edes onkaan?
Minä saapastelen aika hitaasti.
Tätä kolmattakin vielä pähkäilen.
Juu, ei mitään lukijamäärää kannata tavoitellakaan. Liika porukka on vaan pahasta.
edetä askel kerrallaan, jotain itsehoito metodia käyttäen?
Tarkoitus oli vierautua netistä riippuvuudesta.
Hei Sofia! Mihin sinä nyt olet mennyt? Minä olin ihan tosissani.
Eikö nyt jo mentäisi eteen päin?!
että eilen ensimmäisen askeleen otsikossa noin yhdennessätoista puheenvuorossa alkoi toinen askel?
Alku aina hankalaa - lopussa kiito seisoo, olen kuullut sanottavan. Olisit itse tarjoillut paremmin!
aika outo ja tuntematon asia. Olen kuullut vain sen että alkoholistien toipumisessa on tälläinen askel käytäntö.
En minä pysty tarjoamaan parempaa. Tämä on hyvä, kun vain oppisin "marssijärjestyksen."
sinulle tuntemattomia, niin hae kirjastosta luettavaa. Mutta koska nyt on sunnuntai, voin sanoa, että älä sinä puhu minun elämästäni. Puhu omastasi.
voi kirjastosta kysyä?
Enhän minä kenenkään elämästä puhu. Omastanikin vain jos joku kysyy.
jos haluaa tietää AA-ryhmän kahdestatoista askeleesta, niin olen varma siitä, että kirjastonhoitaja osaa etsiä kirjallisuutta.
Sinun pitäisi oppia puhumaan omantuntosi kanssa. Ja jos voit, niin kerro myös muille omantuntosi mukaisesti ongelmistasi. Jos et voi, ole hiljaa ja kuuntele.
Näin olen ymmärtänyt.
oikea henkilö keskustelemaan, vaan kuuntelemaan kun muut keskustelevat?
Mutta Sofia hyvä, eihän tälläkään palstalla silloin olisi oikeastaan ketään muita kuin sinä.
tällä palstalla vaihteeksi kukin puhuisi itsensä kanssa?
Kun ristiriidat kärjistyvät riittävästi, silloin oleellisin on esillä.
Jos esimerkiksi jakaisin maailman uskonnot kahteen leiriin, käyttäisin perusteena sitä, että toisissa uskonnoissa käännytään sisäänpäin: harjoittamaan joogaa, mietiskelemään, suojelemaan luontoa yms. ja joissakin uskonnoissa suuntaudutaan ulospäin käännyttämään muita ihmisiä omaan uskoon, jopa tappouhkauksin ja tappamalla.
Kulttuuri siirtyy sukupolvelta toiselle myös tiedostamattomia reittejä pitkin. Harvoin, jos koskaan uskonto on ihmisistä irrallaan, vaikka ihmiset eivät kävisikään kirkossa, eivätkä lukisi raamattua.
Usko tai uskonto, miten vain , on ihmisellä siellä omassatunnossa.
Toimiessaan, tai käyttäytyessään väärin ihminen tietää sen, ellei ole niin pahasti mieleltään sairas, että ei voi erottaa hyvää ja pahaa, vaan tekee pahaa lähimmäiselleen tuntematta pienimpiäkään tunnon(omantunnon)tuskia.
Sanoit että tällä palstalla olisi hyvä puhua itsensä kanssa. Niin, jos malttaisimme ensin puhua itsemme kanssa, ennenkuin puhuisimme muille, niin saattaisivat monet pahat sanatkin jäädä sanomatta.Käänteisesti taas:sanoisimme hyviä , rohkaisevia sanoja.
toisen paha, kuten olen jo ennenkin maininnut.
Uudet ystävät on ensin koeteltava.
Kaikkiin ei voi luottaa, sen olen ainakin oppinut.
Etsi neuvo itsestäsi, voisin sanoa ystävälleni. Ja se riippuu tietenkin kyseenä olevasta asiasta.
pahempia ongelmia, mitä nyt tuon tutun turvallisen ukkoni kanssa silloin tällöin kinastellaan(riidellään)
Meillä ei onneksi ole ollut koskaan alkoholiongelmaakaan. Viimeinen lause ei tarkoita sitä, että mitenkään halveksin, tai tuomitsen heitä joilla on.
Työelämässä oli kiirettä ja stressiä ja nyt saan joskus migreenin tyttäreni 4 vuotiaan takia, kun hän on niin mahdottoman vilkas.Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että kun konflikteja tulee, tai ihmissuhdeongelmia, niin aina on hyvä katsoa ensin oman puseronsa sisään.
Tuntuu kuin tervitsitte ulkopuolista apua.
Oletteko nousseet kenties väärällä jalalla
aamulla sängystä ja laittaneet lapikkaat
väärään jalkaan. Kallen kenkä taitaa olla Lintaalla ja Lintan kenkä Kallella ta olisikohan toisin päin. Taidan olla askeleen edellä ellen sitten laahustele perässä.
Luulen kuitenkin tallaavani omia polkujani.
Olisihan se vallan tavatonta, että te kirjoittaisitte joskus jotain aivan omasta päästänne, mutta jättäkää toki kirjoittaminen omasta päästänne kun siellä ei ole mitään kirjoitettavaa palstalaisten luettavaksi.
libido aika kiintoisa aihe.
Jos se on niilä jotenkin vahingoittunut.
Freud ainakin sanoi, että jos näkee mintä tahansa unta, niin se tarkoittaa ongelmallista äiti suhdetta ja jos näet unta vaikka porkkanasta, tai banaanista, niin se on takuu varmasti fallosta tarkoittava uni, eli sen puutetta.
En minä tiedä.