Olen keväällä valmistunut kolmekymppinen valtiotieteiden maisteri, pääaineeni oli sosiologia.
Minulla on vakituinen työpaikka pankissa, teen töitä asuntorahoituksen parissa, ja nykyisessä työssä on vierähtänyt jo kymmenkunta vuotta. Jo pitkäaikainen haaveeni on ollut alan vaihto. Olen useampia paikkoja vuosien varrella (ja erityisesti valmistumisen jälkeen) hakenut, mutta toistaiseksi en ole päässyt edes haastatteluihin. Varmastikin yhtenä merkittävänä syynä on ollut
ns. oikeanlaisen työkokemuksen puute.
Olen käynyt Työvoimatoimistossa ns. urasuunnittelussa ja työvoimaneuvojan kanssa keskustele-massa uramahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Nyt ajatukseni on, että irtisanoisin itseni ja lähtisin hakemaan työkokemusta ns. enemmän omalta alalta (sekä koulutuksen että omien arvojen ja toivei-den pohjalta) työelämävalmennuksen kautta. Haluaisin kokonaan pois ns. businessmaailmasta ja erityisesti myyntityöstä. Minua kiinnostaisi työ esimerkiksi Työterveyslaitoksessa, Työ- ja elinkeinoministeriössä tai Kelassa.
Haaveenani tietysti olisi, että saisin työelämävalmennuksen kautta jalan oven väliin ja ns. oikean työsuhteen kyseisestä työpaikasta. Olen kyllä kuullut myös kauhutarinoita siitä, miten ilmaisia työntekijöitä kierrätetään ja käytetään hyväksi työelämävalmennuksen kautta…
Kuulisin mielelläni kokemuksia työelämävalmennuksessa olleilta tai olevilta. Minkälaisia työtehtäviä olette saaneet, miten teihin on työpaikalla suhtauduttu, minkälainen perehdytys tehtäviin on ollut, miten olette viihtyneet ja oletteko onnistunut saamaan pidempiaikaisen työsuhteen?
Kokemuksia työelämävalmennuksesta?
2
225
Vastaukset 2
- KTM, Jatko-opiskelij
Paskat on kokemukset: idiootit luotaamassa suuntaviivoja ja latelemassa valkoisia valheita - työtehtävät lumenluontia, vittuilun ja kiukuttelun kuuntelua, käytettävissä oloa, jatkuvaa siivousta ja vessan paskapönttöjen kuurausta.
Kusetusta siis kaikki tyynni niin kuin kapitalistinen yhteiskuntakin tyvestä latvaan. - joo-o.
Mitä, irtisanot itsesi. Kuulepa, sinullahan on kohtapuoliin oikeus hakea vuorotteluvapaalle - otapa ennemmin se kanta, että pidät työsuhteesi voimassa, ja kokeilet siipiäsi jollakin sallitulla pitemmällä poissaololla työstäsi kuten se vuorotteluvapaa (15 vuottako se vakituisen työsuhteen raja on, jonka jälkeen voi hakea) tai sitten joku palkaton vapaa. Todennäköisesti pankki maksaa jopa enemmän palkkaa kuin mitä joku Kela tai TTL.
Niih. Oikeasti: Provoilet!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410