Miksei kajaaniin

Nyt Ouluun jo rakennetaan Ikeakin. Ennestään siellä on kaikenmaailman kaupat Stockmanista lähtien.
Miksei mitään uutta tulee kajaaniin? Ei täällä kaikki ole rutiköyhiä vaan ostovoimaa on. Ruvetkaapa päättäjät houkuttelemaan tännekin suuria kauppaliikkeitä.
22134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Just joo. Eikös niitä stokmanneja oikein kaupungin tuella vois tänne tuoda, kun eivät itse älyä tulla kainuulaisten isolle lompsalle.

Olisiko sinulla matematiikassa vähän parantamista? Jos täällä ei kaikki olekaan rutiköyhiä, niin väestöpohjaa ei vaan ole tarpeeksi, 100 varakasta ei vaan kauppiaan kannalta ole sama kuin 1000 varakasta .

Ja sitäpaitsi... kauppaa syö nykyisin yhä enemmän nettikauppa.
Eli täällä saat kaiken mitä tarvitsee ja senkin mitä ei tarvitse.

Äänestä

Heh, kyllä son niin että Kajjjaanissa ei tarvi kuin risman! Shittarikin ihan turha kauppa.

Rismasta saapi tuulipuvut, rannukat ja muut tarpeelliset.

Äänestä

Mikä helkkarin hinku ihmisillä on saada jotain helposti hajoaavaa rihkamaa lähelleen, kuinka usein te edes siellä käviisitte? En minä ainakaan päivittäin jossain ikeassa kävisi, tosin muutaman kerran olen sieltä erehtynyt muualla jotain ostamaan. Astiat ovat ok, muu on jo aikaa sitten hajonnut tai hajoamispisteessä. Koettakaa todellakin ihmiset tajuta, että vastaus siihen miksei tänne saada jotain on se, että kukaan yrittäjä ei ole kiinnostunut. Kiinnostuksen puute taas johtuu siitä, kuten joku jo edelläkin kirjoitti, että ei kannata. Ostokykyisiä asiakkaita on oltava riittävästi. Ja anteeksi jos on virheitä, lasit on hukassa enkä näe mtä kirjoitan.

Äänestä
  • Lasit löytyi ja jatkan vielä vähän. Jos vertaan vaikka jotain kahvilaa Kuopiossa lauantaina klo 13 ja Kajaanissa, molemmissa keskusta. Kuopiossa ei moneen siihena aikaan kunnolla sekaan mahdu, Kajaanissa saattaa parhaimmillaan olla yksi asiakas itsen lisäksi. Sama homma pk-seudulla ja Tampereella. Ravintoloissa on täyttä vain pikkujoulujen ja juhlapyhien aikaan, mutta isommissa kaupungeissa joutuu usein ilman pöytävarausta kääntymään pois ihan tavallisenakin lauantaina. On niissä joskus täyttäkin, mutta ei vaan jonoa, siitä huolimatta, että isoissa kaupungeissa on kilpailua paljon enemmän.

    Muutaman ihmisen ostovoimalla ei kateta ison rihkamaliikkeen kustannuksia ja kaupungin tuki, ei se ostovoima ikinä riitä tuomaan takaisin rakennuskustannuksia. Venäläisturistitkaan eivät kanna riittävästi. Kainuussa on köyhiä suhteessa enemmän asukaslukuun kuin monessa muussa paikassa. Karjalan seutukaan ei isoja yrityksiä houkuta, koska köyhyyttä on myös siellä. Kuopio menee rajoilla, mutta venäläisturismi näyttää kantavan sinne saakka. Sitä paitsi, rikkaat eivät muuten käy jossain hemmetin ikeassa, heillä on varaa ostaa laatutavaraa.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Lasit löytyi ja jatkan vielä vähän. Jos vertaan vaikka jotain kahvilaa Kuopiossa lauantaina klo 13 ja Kajaanissa, molemmissa keskusta. Kuopiossa ei moneen siihena aikaan kunnolla sekaan mahdu, Kajaanissa saattaa parhaimmillaan olla yksi asiakas itsen lisäksi. Sama homma pk-seudulla ja Tampereella. Ravintoloissa on täyttä vain pikkujoulujen ja juhlapyhien aikaan, mutta isommissa kaupungeissa joutuu usein ilman pöytävarausta kääntymään pois ihan tavallisenakin lauantaina. On niissä joskus täyttäkin, mutta ei vaan jonoa, siitä huolimatta, että isoissa kaupungeissa on kilpailua paljon enemmän.

    Muutaman ihmisen ostovoimalla ei kateta ison rihkamaliikkeen kustannuksia ja kaupungin tuki, ei se ostovoima ikinä riitä tuomaan takaisin rakennuskustannuksia. Venäläisturistitkaan eivät kanna riittävästi. Kainuussa on köyhiä suhteessa enemmän asukaslukuun kuin monessa muussa paikassa. Karjalan seutukaan ei isoja yrityksiä houkuta, koska köyhyyttä on myös siellä. Kuopio menee rajoilla, mutta venäläisturismi näyttää kantavan sinne saakka. Sitä paitsi, rikkaat eivät muuten käy jossain hemmetin ikeassa, heillä on varaa ostaa laatutavaraa.

    EI MITÄÄN TUKIA!
    Kun ei välttämättä isokaan ironia kaikille aukea, kun kirjoitin kaupungin tuesta:
    "Just joo. Eikös niitä stokmanneja oikein kaupungin tuella vois tänne tuoda, kun eivät itse älyä tulla kainuulaisten isolle lompsalle"
    niin selvennän, että tuo oli mitä rankinta ironiaa. Se vielä puuttuisi, että kaupunki rupeaisi jotain stokmanneja ja rättikauppoja tänne tukemaan. Huh!!!

    Äänestä

Rupea yrittäjäksi. Ja älä käy Oulussa ostoksilla, jos ostovoimaa on vähän se pitää keskittää

Äänestä

Kauppoja perustetaan sitä mukaan mitä enemmän on verotuksessa poistettavaa. Toisin sanoen tuotteita laitetaan myyntiin sen vuoksi, että tuotteista voi tehdä pääomaverotuksessa veronvähennyksiä. Korkeampi verotus toisi uusia kauppoja.

Äänestä
  • Luehan toope vähän taloutta lisää. Ymmärrätkö sinä mitä poisto tarkoittaa? Senkun kokeilet perustaa kaupan, et myy mitään ja odotat että saat kaiken poistettua verotuksessa. Hohhoijaa. Tässä rautalangasta yksinkertainen kurssi: Tuotteen myyntihinta on 10 euroa. Jos et saisi tehdä poistoja, maksaisit verot 10 eurosta. Mutta kun saat poistaa ostohinnan, joka on esim. 8 euroa, maksat verot 2 eurosta. Verottaja ei lahjoita sinulle sitä 8 euroa, kuten moni urpo luulee. Jos et saisi poistaa ostohintaa verotuksessa, ei sulla jäisi verojen jälkeen käteen mitään. miten sellainen toisi kauppoja?

    Äänestä

  • Kauppakonsernit joiden myymälöillä on yhteinen kirjanpito. Tuotteet ovat kaupalla täysin arvottomia veronvähennyksen jälkeen ja tämä saa konsernit perustamaan uusia kauppoja. Ostovoimalla ei ole mitään merkitystä uusien kauppojen liikevaihdossa. Tärkeintä on voida vähentää vieraan pääoman mynnin verotuksesta. Verotus on Suomessa korkeampi mitä on tuotteen konaisliikevaihto 51 prosenttia.

    Äänestä

  • Hohhoijaajaa kirjoitti:

    Luehan toope vähän taloutta lisää. Ymmärrätkö sinä mitä poisto tarkoittaa? Senkun kokeilet perustaa kaupan, et myy mitään ja odotat että saat kaiken poistettua verotuksessa. Hohhoijaa. Tässä rautalangasta yksinkertainen kurssi: Tuotteen myyntihinta on 10 euroa. Jos et saisi tehdä poistoja, maksaisit verot 10 eurosta. Mutta kun saat poistaa ostohinnan, joka on esim. 8 euroa, maksat verot 2 eurosta. Verottaja ei lahjoita sinulle sitä 8 euroa, kuten moni urpo luulee. Jos et saisi poistaa ostohintaa verotuksessa, ei sulla jäisi verojen jälkeen käteen mitään. miten sellainen toisi kauppoja?

    Niin ja tietoisesti jätin alv:t ja muut pois, tein yksikertaisen esimerkin vain urpoja varten. toki investoimalla saa verotusta pienennettyä, mutta ei se tarkotia sitä, että verottaja niitä investointeja kustantaisi, vaan kyllä liikkeenharjoittajan on kaikki maksettava. Paitsi jotkut saavat elykeskukselta tukea enemmän kuin toseist..

    Äänestä

  • talousasiaa kirjoitti:

    Kauppakonsernit joiden myymälöillä on yhteinen kirjanpito. Tuotteet ovat kaupalla täysin arvottomia veronvähennyksen jälkeen ja tämä saa konsernit perustamaan uusia kauppoja. Ostovoimalla ei ole mitään merkitystä uusien kauppojen liikevaihdossa. Tärkeintä on voida vähentää vieraan pääoman mynnin verotuksesta. Verotus on Suomessa korkeampi mitä on tuotteen konaisliikevaihto 51 prosenttia.

    Kirjanpito pitää tehdä kustannuspaikkojen mukaan.

    Äänestä

  • talousasiaa kirjoitti:

    Kauppakonsernit joiden myymälöillä on yhteinen kirjanpito. Tuotteet ovat kaupalla täysin arvottomia veronvähennyksen jälkeen ja tämä saa konsernit perustamaan uusia kauppoja. Ostovoimalla ei ole mitään merkitystä uusien kauppojen liikevaihdossa. Tärkeintä on voida vähentää vieraan pääoman mynnin verotuksesta. Verotus on Suomessa korkeampi mitä on tuotteen konaisliikevaihto 51 prosenttia.

    Verottaja ei maksa tuotteita. verovähennys ei tarkoita sitä, että verottaja maksaa tuotteen arvon kauppiaalle, eikä kukaan täyspäinen niin luule.

    Äänestä

  • hohhoijaajaa kirjoitti:

    Verottaja ei maksa tuotteita. verovähennys ei tarkoita sitä, että verottaja maksaa tuotteen arvon kauppiaalle, eikä kukaan täyspäinen niin luule.

    Ei tietenkään maksa eikä maksa kauppiaskaan. Kauppias ostaa vieraalla pääomalla ja laittaa vieraan pääoman myyntiin korkeammalla hinnalla.

    Äänestä

  • hohhoijaajaa kirjoitti:

    Verottaja ei maksa tuotteita. verovähennys ei tarkoita sitä, että verottaja maksaa tuotteen arvon kauppiaalle, eikä kukaan täyspäinen niin luule.

    Arvonlisävero on tuotteen arvoa nousemista verottava vero. Mitä korkemalla hinnalla kauppias myy tuotteen hankintahinnasta niin sitä enemmän menee veroa. Mitä korkeammalla verotuksella saat myytyä tuotteen sitä halvemmalla voit ostaa tuotteita vähentämällä näiden arvonlisäveron omasta verotuksesta.

    Äänestä

  • juuuu.. kirjoitti:

    Höpö höpö. Arvonlisäveroa ei vähennetä yhtään mistään, vaan se on verottajalle tilitettävä vero, jonka kuluttaja maksaa. Kauppias saa vähentää ostamistaan tuotteista itse maksamansa alv:n ja tilittää verottajalle erotuksen. Vähennyskelpoinen ei se ole millään tavalla. Menehän kirjanpidon peruskurssille. Jos tuo olisi noin yksinkertaista, maailma olisi täynnä yrityksiä. Historian ja ruotsin sijaan lapsille pitäisi opettaa talouden perusasioita.

    Vielä lisäys, mikään vero ei ole verovähennyskelpoinen, eli maksetut verot eivät pienennä verotettua tulosta. siksi tilinpäätöksessäkin on kohta tulos ennen veroja.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Vielä lisäys, mikään vero ei ole verovähennyskelpoinen, eli maksetut verot eivät pienennä verotettua tulosta. siksi tilinpäätöksessäkin on kohta tulos ennen veroja.

    Veron voi vähentää se kuka veron maksaa verottajalle. Esimerkiksi pankki maksaa asiakkaiden korkotulojen veron asiakkaiden puolesta ja saavat vähentää tämän veron omasta verotuksestaa. Asiakkaiden pitäisi saada maksaa tuotteen vero, jotta veron voisi vähentää omasta verotuksesta (ansiotuloista). Asiakkaan pitää vaatia kauppiasta myymää tuote nettona. Vähennys on merkittävä säästö asiakkaalle

    Äänestä

  • no joo kirjoitti:

    Ei muuten saa, verot tilitetään verottajalle sellaisenaan. Kauppias saa vähentää VEROTTAJALLE TILITETTÄVÄSTÄ alv:sta vaan ostamiensa tuotteiden alv:n, mutta verotettavasta tuloksesta sitä ei voi vähentää. Liikevoitto on se summa, mikä tulee ennen veroja. Verot eivät vähennä verotettavan tuloksen määrää millään tavalla.

    Äänestä

"Ruvetkaapa päättäjät houkuttelemaan tännekin suuria kauppaliikkeitä. "

Ha ha hah, kyllä ne on kuule markkinat joiden mukaan kauppoja joko tulee tai menee.

Vähän sama juttu kuin kauppahallin kanssa, ei niitä kauppoja voida pelkästään hallinnollisin päätöksin perustaa.

Äänestä

No p3rk3l3! Tännehän on jo rakennettu poliitikkojen epäilemättä suosiollisella tuella ja osuuskaupan avokätisyyden ansiosta h3l3v3tin hien risma kylän parhalle paikalle. Siinä se nyt nököttää, ja varastoalue vieressä. Kyllä sitä nyt kelpaa ihailla ja käyttää vähän aikaa, eli seuravat sata vuatta!

Äänestä

Haisee ihan perseelle.Koko paikka.

Äänestä

Ai että Ouluun rakennetaan Ikea. Mistä moista olet saanut päähäsi?
Ikea vasta hakee paikkaa vähän noinniinku varmuuden vuoksi, ja mitään päätöstä edes siitä saako se paikkaa kaavaan ei vielä ole. Ja sitten jos saa, niin ehkä kymmenen vuoden sisällä se rakentaa. Ehkä.
Kymmenessä vuodessa voi koko maailma olla ihan toisen näköinen ja ikeat historiaa, kun on se ikean omistajakin jo melko vanha ukko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kajaaniin kauppoja kirjoitti:

Nyt Ouluun jo rakennetaan Ikeakin. Ennestään siellä on kaikenmaailman kaupat Stockmanista lähtien.
Miksei mitään uutta tulee kajaaniin? Ei täällä kaikki ole rutiköyhiä vaan ostovoimaa on. Ruvetkaapa päättäjät houkuttelemaan tännekin suuria kauppaliikkeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu