Arne Dahl: Jälkijäristys

Ruotsin poliisin parasta A-ryhmää seurailevan sarjan loppua ei näy, vaikka toista välillä uutisoidaan. Alunperin 2006 ilmestynyt Jälkijäristys alkaa melkoisesta tömähdyksestä, kun metrojunan viimeisen vuoron viimeisessä vaunussa räjähtää. Sotkua ja vainajiahan siitä syntyy, kymmenkunta. Kunnon kriisinhallintamaassa perustetaan tietennii yli hallinnonhaarojen koottu tutkimusryhmä, jossa ennestään tuttu A-ryhmä on mukana yhdessä läänin-, paikallis-, keskusrikos- ja turvallisuuspoliisin kanssa. Poliisihallinnon sisäinen tutkintakin häärää mukana. Kokouksiahan piisaa ja alkupuoli kirjasta onkin ennemminkin tyhjäkäyntistä jaarittelua raportointi- ja komentosuhteista valtaisan tutkimusorganisaation kesken. A-ryhmän eläkkeelle siirtynyt pomo Hultin kutsutaan hätiin johtamaan koko hommaa. Vähän kuin meidän Södermanin Jaakoppi haetaan hätiin silloin kun on paha paikka. Vaikka valelääkäriskandaali.
Melko mahdottomalta A-ryhmän tehtävä näyttääkin, kun edes kaikkia uhreja ei mitenkään pystytä tunnistamaan vähäisistä jäänteistä. Tavattoman pikkutarkasti ja hetkittäin pitkäveteisesti Dahl kuvaa miten pienistä tiedonmuruista juttua ruvetaan ratkomaan.
Jonniinmoinen yllätys on, kun ennestään tuntematon "Stiffinin pyhät ratsastajat" ottaa vastuulleen terroriteon. Länsimaiden moraalinen rappio riittää syyksi heidän puhelinviestinsä mukaan. Muslimifanaatikot olisikin helppo ja nopea ratkaisu, mutta niin helpolla Dahl ei lukijoita päästä. Ensin pitää selvittää minne ja miksi räjäytetyt miehet olivat menossa, kun junan kulkusuuntakin vie jokaisen kotoa poispäin. Samantien kun poliisit pääsevät näitten ratsastajien jäljille, heitä menehtyy onnettomuuksissa ja oman käden kautta. Tässä vaiheessa lukijakin tajuaa suurempien voimien olevan liikkeellä. Silläkin lukijaa hämätään pitkälle, että matkustajat junaan houkutelleilla ei näytä olevan mitään tekemistä pommin räjähdyksen kanssa. Vai onko? Enpä kerro aivan kaikkea.
Ennestään A-ryhmän tunteva lukija tietää porukan taustat ja persoonat syvenevät tämänkin teoksen myötä. Jos aloitat A-ryhmän seuraamisen tästä kirjasta on ehkä hieman vaikea päästä sisälle jätkien ja tätien keskinäiseen kommunikointiin. Jokaisella on vaivansa ja vahvuutensa, joita ei hirveästi uudelle lukijalle selitellä. Sitäkin paremman peruskurssin islamin historiaa tuntematon saa esimerkiksi uskonnon kahtiajakautumisesta sunnien ja siiojen pääsuuntiin.
Dahlilla on ikäänkuin kaksi vaihdetta kirjoittaessaan. Ensin mennään pitkään ja perusteellisesti perustutkintaa. Välillä raivostuttavan tarkasti yksityiskohtia selittäen. Kun toimintavaihde hyppää päälle niin maailma lopulta pelastuu muutamalla sivulla. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään herkulepoirotmainen vihjeleikki, jossa alkupuolen yksityiskohdista pitäisi nerokkaan lukijan tajuta loppuratkaisu ennen kirjoittajaa. Ennemmin kai realistinen poliisityön kuvaus, jossa tulokset syntyvät rankan puurtamisen ja hetkellisen oivalluksen kautta.
Rohkenen suositella.