Trans-pyramidi

http://i.imgur.com/i9KNO.jpg

Transnaisten keskuudessa yleisesti vallitseva käsitys naiseudesta, kiteytettynä yhdeksi kuvaksi.
34414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat
  • Tiitin kraga on nurinpäin. Kun tiitti vetäisee kragan kaulaan, niin hän siirtyy hierarkiassa yli kaikkien muiden, nimittäin, näkemättä olisi sellainen, että tiitti olisi mikään b-luokan mies. Tiitti siirtyy herrahissiin.

    Äänestä

  • Tämä on hyvä käsite juuri siiä miten hyvinkin naismainen cissukupuolinen käsitetään naisena joskin trans- / intersukupuolinen mieheksi, joka tekeytyy naiseksi ulkopuolisten silimssä. Trans- / intersukupuolisen tulee siis helpoksi jäädä mieheksi joka vain käyttäytyy ja näyttää naismaiselta aivan luonnostaan. Tuolloin ulkopuolinen tajuaa sen, että ihminen on inter-/ trans-sukupuolinen, eikä mikään homo. En voi muuta kuin onnitella niitä inter / trans-sukupuolisia jotka ovat saaneet rauhassa elää ja kasvaa omaa itseänsä ja kaupan päälle saanut onnistuneet korjaukset ja onnellisen elämän. Vaikka nämä kaappihomot minussa niin auliisti roikkuu kiinni, niin jälleen pääsi unohtumaan sen kaapittamisen merkitys, joka itse asiassa on se, ettei kukaan halua kaappihomojen ikoniksi varsinkaan näin kun setakin itse ilmoittaa, ettei nämä intersukupuolisuus asiat ei oikein heidän heiniään. Trans-sukupuolisuus kun nyt isoltaosin on sama asia ja kioskin myyjäkin sen pystyy sanomaan,että jos toisella on poikkeaava identiteetti,niin heidän tutkimuksilla ei ole mitään arvoa. Aivan järkyttäviin ajatuksiin minäkin olen törmännyt. Esim. etten muka itse tajuaisi sukupuolista poikkeavuutta. Tajuan kyllä, en tarvitse mitään erityistoimia sen teroittamiseen. Olen hetken elänyt ihan kohtuullista elämää tautini kanssa, mutta sekään ei muille sopinut. Siihen varsinaiseen yhdenvertaisuus kysymykseen, mahdummeko kaikki tänne? Nähtävästi emme mahdu. Homot saa nähtävästi olla melko rauhassa, toiset asua omakotitaloissa ja lennellä etelässä, mutta jos sinnulla on jotain, niin yllättävästi se kuuluukin 7-päivää roskamedialle ja kaappihomojen preisdentille, ei sinulle itsellesi. Voitteko kuvitella. Se pieni haave saada edes hetken olla ja kokeilla naisten vaatteita kaatui limaa roikkuvaan roskamediaan.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Tiitin kraga on nurinpäin. Kun tiitti vetäisee kragan kaulaan, niin hän siirtyy hierarkiassa yli kaikkien muiden, nimittäin, näkemättä olisi sellainen, että tiitti olisi mikään b-luokan mies. Tiitti siirtyy herrahissiin.

    Jos muut saavat selville tiitin tiitteyden, kuuma kahvi läikkyy hänen kragallensa.

    Äänestä

  • Nerot työssä kirjoitti:

    Tämä on hyvä käsite juuri siiä miten hyvinkin naismainen cissukupuolinen käsitetään naisena joskin trans- / intersukupuolinen mieheksi, joka tekeytyy naiseksi ulkopuolisten silimssä. Trans- / intersukupuolisen tulee siis helpoksi jäädä mieheksi joka vain käyttäytyy ja näyttää naismaiselta aivan luonnostaan. Tuolloin ulkopuolinen tajuaa sen, että ihminen on inter-/ trans-sukupuolinen, eikä mikään homo. En voi muuta kuin onnitella niitä inter / trans-sukupuolisia jotka ovat saaneet rauhassa elää ja kasvaa omaa itseänsä ja kaupan päälle saanut onnistuneet korjaukset ja onnellisen elämän. Vaikka nämä kaappihomot minussa niin auliisti roikkuu kiinni, niin jälleen pääsi unohtumaan sen kaapittamisen merkitys, joka itse asiassa on se, ettei kukaan halua kaappihomojen ikoniksi varsinkaan näin kun setakin itse ilmoittaa, ettei nämä intersukupuolisuus asiat ei oikein heidän heiniään. Trans-sukupuolisuus kun nyt isoltaosin on sama asia ja kioskin myyjäkin sen pystyy sanomaan,että jos toisella on poikkeaava identiteetti,niin heidän tutkimuksilla ei ole mitään arvoa. Aivan järkyttäviin ajatuksiin minäkin olen törmännyt. Esim. etten muka itse tajuaisi sukupuolista poikkeavuutta. Tajuan kyllä, en tarvitse mitään erityistoimia sen teroittamiseen. Olen hetken elänyt ihan kohtuullista elämää tautini kanssa, mutta sekään ei muille sopinut. Siihen varsinaiseen yhdenvertaisuus kysymykseen, mahdummeko kaikki tänne? Nähtävästi emme mahdu. Homot saa nähtävästi olla melko rauhassa, toiset asua omakotitaloissa ja lennellä etelässä, mutta jos sinnulla on jotain, niin yllättävästi se kuuluukin 7-päivää roskamedialle ja kaappihomojen preisdentille, ei sinulle itsellesi. Voitteko kuvitella. Se pieni haave saada edes hetken olla ja kokeilla naisten vaatteita kaatui limaa roikkuvaan roskamediaan.

    Taisi tulla TransHelsingissäkin esille se, että homojen tautiluokituksen kaatumisesta on niin paljon aikaa, etteivät ihmiset miellä homoja sairaiksi enää (paitsi ne, joiden päähän ei mahdu muuta kuin uskonto). Transihmisten tautiluokitus taas on päällä, mitä nyt "transvestismi" poistui viime vuonna. Kuvaava kommentti tutultani oli yllättyneisyys siitä, että tiitit olivat vielä tautiluokituksessa ja hän kysyi sarkastisesti, pitäisikö gootit ja punkkaritkin olla tautiluokituksessa.

    "En voi muuta kuin onnitella niitä inter / trans-sukupuolisia jotka ovat saaneet rauhassa elää ja kasvaa omaa itseänsä ja kaupan päälle saanut onnistuneet korjaukset ja onnellisen elämän."

    On olemassa paljon intersukupuolisia jotka eivät koe lapsuudessa pakosta tehtyjä korjauksia positiivisena ja onnistuneena asiana. Moni IS elää onnetonta elämää näiden pakkohoitojen vuoksi.

    "...varsinkaan näin kun setakin itse ilmoittaa, ettei nämä intersukupuolisuus asiat ei oikein heidän heiniään."

    Kyllä intersukupuolistenkin asioita hoidetaan Setan taholta. Kun kysessä on kuitenkin somaatisia hoitoja saaneet ihmiset, asioiden hoitaminen sopii paremmin Trasekin toimialaan.

    Äänestä

  • jlkhjhlkjhjld kirjoitti:

    Ei kyse ole pelkästään leikkaushoidoista vaan konkreettisesta intersukupuolisuuden tiedoksi antamisesta ja tutkimisesta. Meillä päin kaikki on omaa taikka lähimmäisten / äidin vikaa ja että äiti panttaa tietoa ja että äiti tekee sitä ja äiti tekee tätä. Kaikki lääkärintarkastukset esim. ennen asevelvollisuutta menee aivan kuin tyhjää vain läpi vaikka intersukupuolisuus on ollut takuuvarmasti tk:n tiedossa. Ei edes haluta teettää oikeita ja riittäviä tutkimuksia asian selvittämiseksi. Siinäpähän kahlaat 291 asevoismissa a-kuntoisuus luokalla ja työskentelet 5-6 eri alalla vuosikausia ja sitten kun asia nostetaan esille ja naapurikin tietää asiasi paremmin kuin sinä itse. Sitten kun alat itse hieman hölläämään, niin edes perusoikeudet ei viranomaisessa toteudu ja jostain kumman syystä et kelpaa edes kärrypojaksi. Minulta kysyt kuka on korvausvelvollinen ja millä keinoin, niin yhteiskunta, joka ei palvele oikeilla keinoin ja yritysmaailma joka jostain kumman syystä halua hyötyä sinusta jotain muoti-ilmiön vuoksi ja toisaalta syrjii esim. työelämässä. Nähtävästi kaikki keinot on sallittua kun polkee niiden ihmisten oikeuksia ja mahdollisuuksia jotka niitä ihan oikeasti tarvitsee.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Taisi tulla TransHelsingissäkin esille se, että homojen tautiluokituksen kaatumisesta on niin paljon aikaa, etteivät ihmiset miellä homoja sairaiksi enää (paitsi ne, joiden päähän ei mahdu muuta kuin uskonto). Transihmisten tautiluokitus taas on päällä, mitä nyt "transvestismi" poistui viime vuonna. Kuvaava kommentti tutultani oli yllättyneisyys siitä, että tiitit olivat vielä tautiluokituksessa ja hän kysyi sarkastisesti, pitäisikö gootit ja punkkaritkin olla tautiluokituksessa.

    Ei siinä mitään jos ihminen on trans tai intersukupuolinen, homo, lesbo tai tiitti. Hän on silloin sitä, eikä mitään muuta. Eniten tässä hämää ahdistelu ja syrjintä jota minäkin koen aivan joka hetki niin työssä kuin vapaallakin ja menettänyt fyysisen ja henkisen terveyden monen eri osatekijän summana sen sijasta, että jatkaisin normaalia arkielämääni. Toisille tämä on vain korjatakko sukupuolta vai ei. Mitä sitten korjata jos ei itsekkään tiedä mitä todellisuudessa on ja miksi siitä nyt tämänkaltainen haloo nousee. Olo on kuin olisi omasta tahdosta riippumatta muiden pelinappula saamatta mitään vastinetta pelistä jossa ei itseasiassa haluisi olla edes mukana. Vielä vuoskymmen sitten olisin ääneen todennut, ettei nämä ihmiset voi olla tosissaan ja että mitä se muille kuuluu mitä minä olen ja mitä minä en ole, mitä minä teen ja mitä minä en tee. Nyt se on elämän ja kuoleman kysymys ja se pienikin mielenkiinto asiaa kohtaa on ollut ja mennyt. Nähtävästi työ ja raha-asiat, myös lähimmäisten vaikuttaa ihmiselämään noin kovasti. Aina unohtuu se mitä minä olen ja mitä minä olen joutunut tekemään oman olemassaoloni eteen. Ei tässä enää olla missään peruskoulun kahdeksannella juoruamassa luokkakaverin asioita. Minun pitäisi elää normaalia arkielämää ja kaikkien niiden jotka ei varsinaisesti minun elämääni kuulu, niin pitäisi häipyä huitsin nevadaan. Sen normaalin arkielämän pitäisi alkaa nyt ja tässä. Kun käsittelen asioitani jossakin viranomaisessa, niin viimeistään siellä asioiden pitäisi sujua. Todellisuudessa eilen minulle laitettiin rynkky käteen ja tänään en kelpaa edes tukityöllistetyksi paperinkantajaksi ja kokoaja joka hetki sataa aina vain enemmän kuraa niskaan. Aina löytyy näitä kun sanoo, että tämä on vain leikkiä ja tsoukkia ja peliä. Joo netissä tulee 10-vuoden alkoholisoitumisen jälkeen heitettyä mielikuvitus zoukkia, mutta ketään oikeaa ja olemassaolevaa ihmistä sen enempää loukkamatta. Mitä tämä meidän arvovaltainen media ja virkamieskaarti tekee? Ahdistelee 24/7 ja joskus viitsii jonkun kälysen pöllityn autosoittimen palauttaa. Jos ja kun siellä nämä vanhat pierut sekoilee jotain, niin sekoilkoot keskenään. Miksi helkutissa minä olen joutunut lähes nelikymppisenä muiden sikailujen ja välinpitämättömyyden ja pelinappulaksi. Itse kun olen kuluttanut aikaani tässä hiema "opiskellen", niin mieleeni nousee tämä trans-sukupuolisuuden määritteleminen psyykkiseksi sairaudeksi ja sen tavan jolla yleensä psyykkisiä sairauksia käsitellään, eli lähestulkoon rikoksina. Kun ei ole olemassa mitään psyykelääkettä mikä parantaisi trans- tai intersukupuolisuudesta ja konkreettisesti se sukupuolen korjaaminen on loppujenlopuksi vain tissiliiveillä leikkimistä. Luulempa, että moni nainen olisi onnellinen jos ei aamulla ensimmäiseksi tarvitsisi alkaa leikkimään tissiliiveillä.

    Outoa maratonpurkautumista ja aivan turhasta. Muutaman vuoden rypistys prosessissa ja sen jälkeen voi elellä tavallisen ihmisen elämää joka ei kiinnosta ketään. Mutta eihän se ole kivaa kun ei voi enää pyöriä säälissä.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    Taisi tulla TransHelsingissäkin esille se, että homojen tautiluokituksen kaatumisesta on niin paljon aikaa, etteivät ihmiset miellä homoja sairaiksi enää (paitsi ne, joiden päähän ei mahdu muuta kuin uskonto). Transihmisten tautiluokitus taas on päällä, mitä nyt "transvestismi" poistui viime vuonna. Kuvaava kommentti tutultani oli yllättyneisyys siitä, että tiitit olivat vielä tautiluokituksessa ja hän kysyi sarkastisesti, pitäisikö gootit ja punkkaritkin olla tautiluokituksessa.

    Tuohon edelliseen tilitykseen pitää nähtävästi aina vain uudestaan lisätä nämä koulutukselliset ja poliittiset näkökannat. Joskus olen tuolla jotain poliittista herjaa heittänyt ja kirjaimellisesti herjaa. Minua kun ei sinäänsä kiinnosta politiikka muilta kuin niiltä osin mitä sitten on vahvasti jostain asiasta jotakin mieltä, sitähän se politiikka on. Minä olen äänestänyt tasan kaksi kertaa elämäni aikana ja viimekerralla olen ehdokkaani löytänyt vaalikoneesta. Ehdokas on puolueesta, joka tukee joiltain osin näkemyksiäni yhteiskunnan asioiden hoidosta. Minä en kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen ja käytännössä minä olen joutunut iäkkäämpien poliittisten sodankäynnin ja julkisuuden hampaisiin. Jälleen siis se kysymys, että eikö minulla ole omaa elämää laisinkaan ja jos ja kun joudun esim. julkisuuden hampaisiin, niin eikös ne julkkikset elä siitä julkisuudesta? Kuten todettu, niin minä olen joutunut tekemään merkittävästi muita enemmän monimuotoisia töitä ja enhän tietenkään mihinkään tervetullut ole, mutta senkin voi sanoa ennen sopimuksen kirjoittamista. Minua ahdistelevissa tahoissa on ihmisiä joilla on ollut lähimmäistensä kautta resursseja kouluttautua ja saada mitä turhempaa ja paremmin palkattua työtä. En mielestäni ole heidän elämäänsä sen enempää hankaloittanut, mutta odotukseni on, ettei he myöskään hankaloittaisi minun. Sen voin ainakin varmuudella sanoa omasta lähipiiristä katsottuna, ettei se pidemmälle kouluttautuminen olisi toden-näköisesti mitään sen kummempaa tulosta tuottanut. Vanhaa "kaveripiiriä" kun muistelee, niin ei siellä ole kun joku hassu kun on viitsinyt iltakoulun kautta käydä jonkin opinnon loppuun. Muut on kyllä keskeyttäneet ja osa jopa vapautettu asepalveluksesta ja monellakin minua heikompi ns. koulutushaara aseissa. Nyt sota on mennyt siihen, että mistä minä teen rahani johonkin viiden euron hampurilaiseen. Eiköhän täällä jokaisella aikuisella ole rahaa ostaa vitosen hampurilainen ja ne muut raha ja työasiat minun osalta pitäisi olla niin kuin ne on sovittu, mutta eipäs taas kahtena viimekuukautena ole ollutkaan. Mitäs jos ne asiat sitten alkaisi olemaan niillä muillakin vähän niin kuin niiden pitäisi olla. Työvoimapoliittiset asiat on mitä on, mutta periaatteessa niiden pitäisi olla samanlaisia kaikille. Pitäisikö minun nyt luopua ihmisoikeuksista ja perstuslaillisista oikeuksista sen vuoksi mitä lähipiirini tekee tai jättää tekemättä?
    Täällä on joku yli 10-vuotta seurannut ja pohtinut mitä juuri minä teen sukupuolelleni. Toden-näköisesti en yhtään mitään muuta kun teetän tarvittavat tutkimukset loppuun ja olen tutkimuksien jälkeen sitä mitä minä olen ja ne puolestaan on omia henkilökohtaisia yksityiselämääni liittyviä asioita.

    Äänestä

  • joku vaan jaksaa kirjoitti:

    Outoa maratonpurkautumista ja aivan turhasta. Muutaman vuoden rypistys prosessissa ja sen jälkeen voi elellä tavallisen ihmisen elämää joka ei kiinnosta ketään. Mutta eihän se ole kivaa kun ei voi enää pyöriä säälissä.

    Mitä se prosessi tuo tämän ikäiselle ja kokemuksen omaavalle? Tuskin mitään konkreettista. Vaikka ne naisten puheet uppoavatkin kaaliin kuin kuume veitsi voihin, niin minulla nyt ei niin luonnikkaasti ole sellaisia piirteitä jota luomunaisilla näin muutoin on ja toisaalta olen paikkani miesten joukossa jo täyttänyt = melkoisen paljon tehtyjä asioita minulta. Se ei minua häiritse vaikka joutuisin naisten joukkoon töitä tekemään ja vaikka tautini vuoksi pienempää palkkaa saamaan, mutta en usko saavuttavani enää prosessilla sitä mitä olen ollut hakemassa.

    M2f sukupuolen korjaus saa aivan liikaa huomiota. Useimitenhan trans ja intersukupuolisuus on juuri m2f ja vielä harvemmin f2m. Silti moni f2m sukupuolen korjaaja on itse asiassa nainen jolla on naisen identiteetti. Se ei nähtävästi esim. miehiä häiritse, että yökerhon miestenhuoneessa on nainen naisen identiteetillä ja mieshormooneilla, mutta se, että ihminen on trans tai intersukupuolinen m2f ,niin taas häiritseekin.

    Aika paljon se tuo ja todella konkreettista. Pitää katsoa eteenpäin eikä murehtia menneitä. Elämänlaatuni parani valtavasti vaikka kaikenlaista tässä on joutunut runnomaan läpi menneisyydessä. Palkkakin pysyi ennallaan ja ammattiin kelpasi nainenkin. Vaatii jonkun verran päättäväisyyttä ja lujaa tahtoa jota kaikilla ei näytä olevan.

    Äänestä

  • Nerot työssä kirjoitti:

    M2f sukupuolen korjaus saa aivan liikaa huomiota. Useimitenhan trans ja intersukupuolisuus on juuri m2f ja vielä harvemmin f2m. Silti moni f2m sukupuolen korjaaja on itse asiassa nainen jolla on naisen identiteetti. Se ei nähtävästi esim. miehiä häiritse, että yökerhon miestenhuoneessa on nainen naisen identiteetillä ja mieshormooneilla, mutta se, että ihminen on trans tai intersukupuolinen m2f ,niin taas häiritseekin.

    Et näköjään tunne laisinkaan nykymaailmaa ja miten transsukupuolisuutta esiintyy. Transsukupuolisia on yhtä paljon niin MtoF kuin FtoM. Intersukupuolisuus ei ole siinä mielessä lainkaan sukupuolisidonnaista. MtoF korjaus on saanut viime vuosina huomiota siksi että on ollut muutama itseään innokkaasti mediaan tuova henkilö. FtoM henkilöitä on ollut julkisuudessa hyvin harvoin ja he sulautuvat helpommin miesten joukkoon.

    Jos ihminen on nainen ja naisen identiteetillä, hän ei ole FtoM vaan nainen. Tuo vessajuttu on hyvin tuttua jo vuosikymmenten takaa, naisilla on kanttia mennä asioilleen miesten vessaan vaikka ei olisikaan trans jos naisten vessassa on pitkät jonot. Miehet eivät tästä välitä kun taas päinvastoin nousee äläkkä.

    Äänestä

  • Nerot työssä kirjoitti:

    Tuohon edelliseen tilitykseen pitää nähtävästi aina vain uudestaan lisätä nämä koulutukselliset ja poliittiset näkökannat. Joskus olen tuolla jotain poliittista herjaa heittänyt ja kirjaimellisesti herjaa. Minua kun ei sinäänsä kiinnosta politiikka muilta kuin niiltä osin mitä sitten on vahvasti jostain asiasta jotakin mieltä, sitähän se politiikka on. Minä olen äänestänyt tasan kaksi kertaa elämäni aikana ja viimekerralla olen ehdokkaani löytänyt vaalikoneesta. Ehdokas on puolueesta, joka tukee joiltain osin näkemyksiäni yhteiskunnan asioiden hoidosta. Minä en kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen ja käytännössä minä olen joutunut iäkkäämpien poliittisten sodankäynnin ja julkisuuden hampaisiin. Jälleen siis se kysymys, että eikö minulla ole omaa elämää laisinkaan ja jos ja kun joudun esim. julkisuuden hampaisiin, niin eikös ne julkkikset elä siitä julkisuudesta? Kuten todettu, niin minä olen joutunut tekemään merkittävästi muita enemmän monimuotoisia töitä ja enhän tietenkään mihinkään tervetullut ole, mutta senkin voi sanoa ennen sopimuksen kirjoittamista. Minua ahdistelevissa tahoissa on ihmisiä joilla on ollut lähimmäistensä kautta resursseja kouluttautua ja saada mitä turhempaa ja paremmin palkattua työtä. En mielestäni ole heidän elämäänsä sen enempää hankaloittanut, mutta odotukseni on, ettei he myöskään hankaloittaisi minun. Sen voin ainakin varmuudella sanoa omasta lähipiiristä katsottuna, ettei se pidemmälle kouluttautuminen olisi toden-näköisesti mitään sen kummempaa tulosta tuottanut. Vanhaa "kaveripiiriä" kun muistelee, niin ei siellä ole kun joku hassu kun on viitsinyt iltakoulun kautta käydä jonkin opinnon loppuun. Muut on kyllä keskeyttäneet ja osa jopa vapautettu asepalveluksesta ja monellakin minua heikompi ns. koulutushaara aseissa. Nyt sota on mennyt siihen, että mistä minä teen rahani johonkin viiden euron hampurilaiseen. Eiköhän täällä jokaisella aikuisella ole rahaa ostaa vitosen hampurilainen ja ne muut raha ja työasiat minun osalta pitäisi olla niin kuin ne on sovittu, mutta eipäs taas kahtena viimekuukautena ole ollutkaan. Mitäs jos ne asiat sitten alkaisi olemaan niillä muillakin vähän niin kuin niiden pitäisi olla. Työvoimapoliittiset asiat on mitä on, mutta periaatteessa niiden pitäisi olla samanlaisia kaikille. Pitäisikö minun nyt luopua ihmisoikeuksista ja perstuslaillisista oikeuksista sen vuoksi mitä lähipiirini tekee tai jättää tekemättä?
    Täällä on joku yli 10-vuotta seurannut ja pohtinut mitä juuri minä teen sukupuolelleni. Toden-näköisesti en yhtään mitään muuta kun teetän tarvittavat tutkimukset loppuun ja olen tutkimuksien jälkeen sitä mitä minä olen ja ne puolestaan on omia henkilökohtaisia yksityiselämääni liittyviä asioita.

    Oletpa kummallinen ihminen kun sinua painostetaan noin kovin. Minäkään en kuulu mihinkään puolueeseen ja olen äänestänyt kaikissa vaaleissa (kymmenissä) mihin olen ollut oikeutettu, vaikka kukaan ei ole siihen painostanut. En myöskään ole joutunut politiikan hampaisiin vaikka olenkin ollut mukana järjestötoiminnassa kauan.

    Kärsitkö kouluttautumattomuudesta kun se tuntuu noin vaikelta asialta. Siitä voi yleensä syyttää vain itseään jos ei ole ollut aikanaan kiinnostusta kouluttautua. Ja voihan koulutusta saada lisää vanhempanakin jos kiinnostaa.

    Armeija on minullakin tullut käytyä pakkopullana kun siitä ei pystynyt luistelemaan kuten nykyisin on mahdollista. Mutta en korosta sitä koskaan missään keskusteluissa. Siellä ollessa minulla ei ollut pätemisen tarvetta että olisi täytynyt päästä upseerioppiin, ei oikein sopinut sukupuolitaustaani. Erikoiskoulutus joka edisti ammattiani oli paljon parempi vaihtoehto vaikka palvelusaika olikin täyspitkä ilman natsoja.

    Hieman kummastuttaa tuo väittämäsi että joku on seurannut sinua täällä yli 10 vuotta vaikka tämä keskustelupalsta ei ole ollut edes niin kauan olemassa. Itse olen seurannut tätä palstaa vaihtelevasti koko sen elinkaaren ajan ja vasta vuoden sisällä olen lukenut näitä outoja purkauksiasi. Muutenkin jonkun anonyymin kirjoittajan seuraaminen on aika vaikeaa, joskin nykyinen kirjoitustyylisi on tunnistettavissa (mikäli olet todellakin ollut täälä yli 10 vuotta).

    Äänestä

  • hgfdhf kirjoitti:

    Seurannut tässä elämässä ja takuuvarmasti myös sukupuoliasiani vuoksi. Löytäneet keinon jolla ahdistella ja käydä kiinni. Minulle ollut niin selvää alusta asti vaikka joissain tilanteissa ovat päässeet yllättämäänkin. Sitä kun elelee melko normaalia elämää välillä pääsee unohtamaan nämä ahdistelijat. Ainahan siellä on näitä poliittisia vivahteita, mutta ne useimiten iäkkäämmän sukupolven tekeleitä, ei minun. Varmasti antaisin jotain poliittistakin tukea jos sille saisi jotain vastinetta, muutakin kuin sukupuolen korjauksen joka käsitykseni mukaan kuuluu julkiseen terveydenhuoltoon näin muutoinkin ja tässä kohtaa jo hyvin epätoden-näköinen vaihtoehto. Tuossa minulla on sormi hiiren nappulalla, lähettää sähköpostiviestin, että ohi on ja niinhän se todellisuudessa myös on.

    Toistat koko ajan tuota "ja tässä kohtaa jo hyvin epätoden-näköinen vaihtoehto." kantaa, mutta et selitä että miksi. Ikä ei ainakaan ole este, koska suomalaisessa transhoitojärjestelmässä ei ole yläikärajaa ja selvästi yli kuuskymppiset ovat käyneet sen läpi onnistuneesti. Muutkaan syyt eivät tule esteeksi jos todellakin omaa sukukupuoliristiriidan ja haluaa korjata sen.

    Äänestä

  • uu98yss kirjoitti:

    En enää saavuta sukupuolen korjauksella enää sitä mitä itse siitä haen. Nähtävästi moni ulkopuolinen on halunnut hyötyä ominaisuudestani, mutta kysymys kun on juuri minusta itsestäni ja omista tarpestani, niin helpompaa jäädä tähän käkimään ja seurata sivusilmällä onnistuuko joku muu.

    Äänestä

  • Nerot työssä kirjoitti:

    Ei kyse ole pelkästään leikkaushoidoista vaan konkreettisesta intersukupuolisuuden tiedoksi antamisesta ja tutkimisesta. Meillä päin kaikki on omaa taikka lähimmäisten / äidin vikaa ja että äiti panttaa tietoa ja että äiti tekee sitä ja äiti tekee tätä. Kaikki lääkärintarkastukset esim. ennen asevelvollisuutta menee aivan kuin tyhjää vain läpi vaikka intersukupuolisuus on ollut takuuvarmasti tk:n tiedossa. Ei edes haluta teettää oikeita ja riittäviä tutkimuksia asian selvittämiseksi. Siinäpähän kahlaat 291 asevoismissa a-kuntoisuus luokalla ja työskentelet 5-6 eri alalla vuosikausia ja sitten kun asia nostetaan esille ja naapurikin tietää asiasi paremmin kuin sinä itse. Sitten kun alat itse hieman hölläämään, niin edes perusoikeudet ei viranomaisessa toteudu ja jostain kumman syystä et kelpaa edes kärrypojaksi. Minulta kysyt kuka on korvausvelvollinen ja millä keinoin, niin yhteiskunta, joka ei palvele oikeilla keinoin ja yritysmaailma joka jostain kumman syystä halua hyötyä sinusta jotain muoti-ilmiön vuoksi ja toisaalta syrjii esim. työelämässä. Nähtävästi kaikki keinot on sallittua kun polkee niiden ihmisten oikeuksia ja mahdollisuuksia jotka niitä ihan oikeasti tarvitsee.

    Voit mennä milloin vaan tarkistuttamaan lääkärille oletko IS vai et. Vähäsen se maksaa, mutta ei ole mahdottomuus.

    Sen sijaan transsukupuolisia joilla ei ole mitään intersukupuolisuudeksi nykymääreillä luokiteltavaa tilaa, mutta jotka haikailevat tuon IS:n perään on monia. Tässä transpyramidissakin on kyse juuri tuosta, että ajatellaan ikäänkuin se noistaisi ihmistä jollain ihmeen naieuden asteikolla korkeammalle.

    Mitä jos menisit vaan testauttamaan itsesi etkä kirjoittele metrimäärin noita fantasioitasi tänne?

    Äänestä

  • zgsgdkgj kirjoitti:

    Kuuluu kyllä julkiseen terveydenhuoltoon ja ovat mielummin halukkaita kirjoittamaan lähetteen trans-sukupuolisuuden tutkimista varten kuin intersukupuolisuuden. Ja olen todella odotellu kesästä asti intersukupuolisuus tutkimuksia tuloksetta. Nämä metrijutut on vain tätä turhautuneisuuden purkamista. Anteeksi, että olen kuluttanut arvokasta päivääsi.

    Yksityisen kautta saisit esimerkiksi kromosomitestit saman tien. Toki jos haluat tehdä tästä periaatteellisen kysymyksen että mikseivät julkisella voi suostua sitä tutkimaan niin fine, mutta saisit ne testit teetettyä saman tien vaikka tänään tai viimeistään heti ensi viikon alussa, jos haluaisit.

    Entä jos et olekaan IS?

    Äänestä

  • iiignsieng kirjoitti:

    "Entä jos et olekaan IS? "
    Ei yhtään mitään. Se tuskin vaikuttaa enää elämääni!!

    Äänestä

  • Nerot työssä kirjoitti:

    En enää saavuta sukupuolen korjauksella enää sitä mitä itse siitä haen. Nähtävästi moni ulkopuolinen on halunnut hyötyä ominaisuudestani, mutta kysymys kun on juuri minusta itsestäni ja omista tarpestani, niin helpompaa jäädä tähän käkimään ja seurata sivusilmällä onnistuuko joku muu.

    No siinäpä kärsit, mutta älä valita ellei ole kanttia hoitaa hommaa kotiin. Minulla oli kanttia hoitaa homma kotiin vaikka olin jo kauan sitten luullut ettei sille voi enää mitään.

    Tuntuu oudolta kun väität että ulkopuoliset hyötyvät ominaisuudestasi. Eipähän olisi enää mitään hyötymistä jos eläisit oikeassa sukupuolessasi.

    Saat seurata täyttä elämääni aivan koko silmälläkin jos osut kanssani samoille nurkille.

    Äänestä

  • Nerot työssä kirjoitti:

    "Entä jos et olekaan IS? "
    Ei yhtään mitään. Se tuskin vaikuttaa enää elämääni!!

    Miksi sitten haikailet sen perään? Intersukupuolisuuden tutkimukset ovat yksiselitteisiä somaattisia tukimuksia. Aloittaa voisit kromosomitestauksella, se on yksinkertainen verikoe, se on tehty minullekin. Jos kromosomit ovat normaalit, magneetti- tai tietokonetomografialla voidaan tutkia löytyykö jotain poikkeuksellisia sisäisiä sukupuolielimiä (ulkoisethan näet vaikka peilistä itse). Verikokeilla voisi sitten tarkistaa joitakin sisäeritysongelmia, mutta koska olet elänyt tähänkin asti, siellä ei liene mitään intersukupuolisuuteen viittaavaa.

    Ilmeisesti lääkärit ovat jo päälisinpuolin tutkimuksissa päätellyt ettei sinulta löydy mitään somaattisia ominaisuuksia jotka johtaisivat intersukupuolisuusdiagnoosiin joten tarjoavat transsukupuolisuustutkimuksia. Miksi et halua niihin, hoitojahan voi ottaa vain sen verran kuin haluat tai ei lainkaan. Tutkimuksetkaan ei maksa sinulle mitään, vain matkakulujen omavastuun ja mahdollisen työtulomenetyksen ellet voi käyttää vuosilomapäiviä siihen.

    Äänestä

Darg queenit, fettarit ja seksityötä harjoittavat ihmiset unohtuivat kuviosta! Seksityön kanssa ei ole niin väliä mihin ryhmään kuuluu, paitsi jos saa seksityömenneisyyden piilotettua ja on stealth eikä mikään hutsutaustainen. ;)

Halleluja!

Niin joo, unohdit toki senkin että osa sanoo ettei ole transnaisia vaan naisia. Ehkä olisi kuvaavampi jos ottaisi tuon trans- etuliitteen pois noista puhuvien päiden kommenttikentistä niin saadaan kaikki sisällytettyä.

Äänestä

Cissit ovat paskaa. Cissien aivot on myrkytetty feminismillä, joka on pahempi ideologia kuin punakhmerien versio maolaisuudesta.

Äänestä
  • "Oon ite sentään intin käyny", örisi Kolmois-S, kun kaljatölkin avas.

    Äänestä

  • Nelos-T kirjoitti:

    "Oon ite sentään intin käyny", örisi Kolmois-S, kun kaljatölkin avas.

    En ole.

    Äänestä

  • Kolmois-S kirjoitti:

    En ole.

    Että silleen. C-mies siis. Vapautettu rauhanajan palveluksesta.

    Örisijät onkin nuorempien ikäluokkien kohdalla jo noin neljännesvuosisadan ajan lähetetty maitojunalla kotiin. Parhaassa tapauksessa passitus kotiin on tullut jo itse kutsuntatilaisuudessa tai jälkitarkastuksessa.

    On melkoista julkeutta valtiolta ensin potkia päähän 20 vuotta ja sitten antaa ladattu ase käteen ja käskeä tappelemaan heidän puolestaan. Heidän onnekseen itsekin tajusivat tämän.
    Örisijöistä tulee kantahenkilökuntaa.

    Ei siellä ole vuosikymmeniin tapeltu. Lihovatkin keskimäärin viitisen kiloa pizzan ja munkin voimalla vajaan vuoden aikana.

    Äänestä

Minä olen kaikkien transpyramiiiidien huipulla, sillä olen eläkkeellä ja minulla on aikaa juoda vodkaa. Raakana tietysti.

Äänestä

kOLMOIS S ON VAA KATKERA KOMMARI-AKKA

Äänestä

mikä on transpyramidi? se on kun 5-50 transut nussii kesken aavikkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

wat-op kirjoitti:

http://i.imgur.com/i9KNO.jpg

Transnaisten keskuudessa yleisesti vallitseva käsitys naiseudesta, kiteytettynä yhdeksi kuvaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu