Rakkaus - saavuttamaton - satuttaa vielä 43 v ihan samalla tavalla kuin 13 v tai 23 v. Tietysti se miten asioita ajattelee ja miltä pohjalta, on muuttunut näinä vuosina, mutta silti se satuttaa ihan yhtä paljon (ellei jopa enemmänkin!).
Mutta näin muistelen olleen eräässä teinivuosien runojen / aforismien keräilyvihkossa: "Sen jonka saa sen hylkää ja unohtaa - mutta se jota ei saa - sitä ikuisesti rakastaa." Ja pitää niin paikkansa.
Riutuminen saavuttamattoman rakkauden takia on ihan pahinta mitä ihmissuhteissa voi koskaan olla, varsinkin jos luonne on sellainen että on hirvittävän vaikea päästä tälläisistä asioista yli ja eteenpäin vaikka vuosia kuluisi miten paljon.
Kokemusta on siitä että himpun verran päälle 10v kului ja aina toinen oli mielessä, kiitos siitä että tapasin uudelleen tämän ihmisen ja sain elää suhteen uudelleen, tämä avasi silmät ja sai sen "unelmien prinssin" näyttämään ihan häneltä oikealta itseltään. Tämän jälkeen ei enää tarvinnut hänestä haikailla - hän ei ollut sen kaiken kaipauksen ja unelmoinnin arvoinen loppujen lopuksi.
Nyt on vain taas tilanne tullut elämässä eteen että ihminen joka on vaikuttanut syvästi (ja johon varmasti olen jättänyt vahvan ja ennalta arvaamattoman jäljen) on antanut "pakit". Siitä huolimatta että hän myös osoitti kiinnostusta.
Vaikkakin suhde olisi ollut vähän tavallisuudesta poikkeava - antoisa varmasti hänelle. Kiitos että sain edes tuntea sinut tämänkin hetken ja tällä tasolla. Ehkä silläkin oli jokin oma tarkoituksensa että tiemme kohtasivat - edes hetkeksi - vaikka niin paljon jäi kesken ja puolitiehen.
Mutta näin muistelen olleen eräässä teinivuosien runojen / aforismien keräilyvihkossa: "Sen jonka saa sen hylkää ja unohtaa - mutta se jota ei saa - sitä ikuisesti rakastaa." Ja pitää niin paikkansa.
Riutuminen saavuttamattoman rakkauden takia on ihan pahinta mitä ihmissuhteissa voi koskaan olla, varsinkin jos luonne on sellainen että on hirvittävän vaikea päästä tälläisistä asioista yli ja eteenpäin vaikka vuosia kuluisi miten paljon.
Kokemusta on siitä että himpun verran päälle 10v kului ja aina toinen oli mielessä, kiitos siitä että tapasin uudelleen tämän ihmisen ja sain elää suhteen uudelleen, tämä avasi silmät ja sai sen "unelmien prinssin" näyttämään ihan häneltä oikealta itseltään. Tämän jälkeen ei enää tarvinnut hänestä haikailla - hän ei ollut sen kaiken kaipauksen ja unelmoinnin arvoinen loppujen lopuksi.
Nyt on vain taas tilanne tullut elämässä eteen että ihminen joka on vaikuttanut syvästi (ja johon varmasti olen jättänyt vahvan ja ennalta arvaamattoman jäljen) on antanut "pakit". Siitä huolimatta että hän myös osoitti kiinnostusta.
Vaikkakin suhde olisi ollut vähän tavallisuudesta poikkeava - antoisa varmasti hänelle. Kiitos että sain edes tuntea sinut tämänkin hetken ja tällä tasolla. Ehkä silläkin oli jokin oma tarkoituksensa että tiemme kohtasivat - edes hetkeksi - vaikka niin paljon jäi kesken ja puolitiehen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi sua... On meillä tässä iässä kuitenkin enemmän välineitä millä hallita sydänsuruja kuin teininä :) Ei oo ihan maailmanlopun paikka sellainen enää.
Kyllähän se aforismi pitää paikkansa ("Sen jonka saa sen hylkää ja unohtaa - mutta se jota ei saa - sitä ikuisesti rakastaa"). Totta kai. Koska jos Hänet saat, astuu arki kehiin ja kaikki Hänen huonot puolet. Alkaa kyllästyminen, riitely... Kun et Häntä saa, saat myös pitää pelkästään ne kauniit (päässä suurennellut?) hyvät puolet hänestä.
Tää oli tarkoitettu lohdutukseksi. No vähän laiha joo ;)) mutta parempi kai sekin kuin ei mitään :)
Ei kannata jäädä kiinni johonkin saavuttamattomaan. Tiedän, vastaat tietty että helpommin sanottu... Mutta sanon sen kokemuksesta. Aikaahan siinä menee, ja takapakkeja tulee, mutta kun vaan sinnikkäästi aina ylipuhuu itseään että parempi näin, niin vuoden jälkeen huomaat että olet voittanut. Itseäsi :))
Jaa; eipä heru sympatiaa, koska itse kuvittelin jousimiesnaista 10 vuotta elämäni rakkaudeksi, mutta hän tarvitsi vain isoveljeä eli myös isää.
Ja oli kanssa raikulinainen matkaavainen.
Jopa joo, mitäs sanoisin....
Minäkin olen Jouskarinainen.
Minä jo luulin, että nyt löytyi oikea mies minulle, mutta puihin meni. Mies(kaksonen) teki avioeroa joka vieläkin jatkuu. Hän soittelee minulle ja käväsee kylässä melkein joka päivä. Luulin jo, että mies on ihastunut minuun, mutta hänpä kertoi, ettei ala seurustelemaan enää kenenkään kanssa ja mun maailma meni hieman nurin.
Yritin tehdä jo eroa, mutta mies ei anna periksi vaan haluaa olla välillä yötäkin minun luonani....hups, en muistanut kertoa tosta teille. Olen kuulemma sexikäs ja nätti.
Huom! Tässä tapauksessa hänen vaimo petti häntä.
Rock rock! ;)
Pakko taas mainita.
Minusta tuntuu, että hän on ihastunut minuun, sillä .........♥
Rock rock
Paras kumppani jousimiesnaiselle on kaksosmies, aivan ehdottomasti.
Ehdottomasti? Ehdottomuus on sitä, ettei vaihtoehtoja ole!! Olen siis rikkonut määräyksiä ja huolinut neitsyen..hyihyi minua!!!
Joo, satuttaa se rakkaus yli nelikymppistäkin. Ja tuntuu yhtä ihanalta kuin 17-vuotiaana. Merkillistä.
Juuri näin. Se voi tuntua aivan ihanalta, edelleen. Mutta silti se voi satuttaa. Näin se ehkä menee, en tiedä.
Jokainen meistä elää omaa elämäänsä. Ja ehkä se rakkauskin löytyy...
"Olin onnellinen, mitä sä luulit..." - biisi...
Joulun odotusta kaikille, sydämmellä
Rakastuin itse niin kovasti reilu pari vuotta sitten, että aikaisemmat kerrat kalpenivat. Olin valmis aivan kaikkeen naisen puolesta, hän tuntui niin oikealta ja täydellisen sopivalta. Hän oli nainen jota olin aina toivonut. Hauska, aktiivinen, älykäs, elävä, kaunis ja seksikäs. Merkillistä kuinka niin voimakkaiden tunteiden yhtäkkinen vapautuminen vaikutti kaikkeen, samalla aikaan kun olin niin onnellinen tunsin eläväni hataralla pohjalla. Mutta en hetkeäkään epäillyt, etteikö hän olisi minulle oikea. Oli hienoa, että sain nauttia upeasta rakkaudesta kokonaisen vuoden. Se päättyi kuitenkin eroon ja kirjoitan tätä hyvin surullisena. Usein toivon, kai lapsellisesti, että jokin muuttaisi ja korjaisi ja toisi meidät takaisin yhteen. Olen sitä tietysti yrittänyt itsekin, mutta kun ei niin ei.