kaupunginyhtiöt

Tulisiko kaupunginyhtiöitä valvoa hieman tarkemmin, olen nyt ottanut silmätikukseni Hämeenlinnan Pysäköinnin, joka rakentaa jo toista parkkitaloa Hämeenlinaan. Ensimmäinen on koko ajan melkein tyhjä? Lehtikuvissa nähdään yksi kaupungin auto, jonka parkkimaksut makasettanee yhtiön omasta pussista? Siellä leikitään skeittilaudoilla, kun tilaa on? Ramppi kuin ramppi? Nyt toinen talo nousee ja vielä omia rakennustyöttömiä halveksuen ulkomaalaistyövoimalla pystyyn, vaikka tuskinpa edellisestä tyhjästä betonikolossista on edes käsirahaa vielä maksettu. Olen ehkä tyhmä, mutta yleensä laajentamaan ja uusia toimipisteitä rakentamaan uskaltautuvat vain yritykset, joilla edellinen myyntipistekin on ollut myyntimenestys. Entä jos kukaan ei käytä uuttakaan taloa, eikö parkkitaloista tule meille uusia maauimaloita ja vielä kaksin kappalein. Kuka yleensä tämän parkkibisneksen on kehittänyt kaupunkiin, jossa ilmaisista parkkipaikoita ei edes ole koskaan ollut pulaa. Myllymäestäkin vain 3 min kävely. Linnalta 2 min.
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokoomusnuori isineen on nyt mukana koko rakennusbuumissa, mersuja on kohta enemmän kuin öljysheikeillä, sukunimi alkaa veellä.

Äänestä

joo, samaa tossa mietin, että jos ideaparkissa ei maksa, ja hämiksessä maksaa, niin viittikö se hesalainen tähän sillon pysähtyä, kate taitaa kusta jossei sille saa turisteja stopattua, eihä oma väki tuloja lisää, kun nehän ostais vanhoistakin kaupoista sen minkä ostais. Eihän se ihmisten rahá uusista kauppakeskuksista lisäänny. Tai jos ostankin katteen kaupasta jotain, niin en sitten sieltä vanhasta. Kyllä mun mielestä uuden parkkitalon pitää olla free, tai homma kusee.

Äänestä
  • No, mutta kukahan kertois ton noille talousneroille! Kiemunki ´mainosti katteen puolesta, koska tulee uusia työpaikkoja rutosti, mutta unohti mainita, että entäs vanhat kaupat, miten niille käy, kun asiakkaat ei kuiteskaan lisäänny mm. keskikaupungilla, vaan vähenee. Kiemunki luulee, että kun kaupungin merkkiliikkeitä siirretään sata metriä länteen, se lisää työpaikkoja. Mutta saadanhan sillat korjattua. Kukahan kertois veronmaksajalle, paljonko noiden kahden sillan korjaus maksaa, kun se tarvii aloitta jo 2 km ennen siltaa?

    Äänestä

  • HÄlmäläinen ja tyhmä kirjoitti:

    No, mutta kukahan kertois ton noille talousneroille! Kiemunki ´mainosti katteen puolesta, koska tulee uusia työpaikkoja rutosti, mutta unohti mainita, että entäs vanhat kaupat, miten niille käy, kun asiakkaat ei kuiteskaan lisäänny mm. keskikaupungilla, vaan vähenee. Kiemunki luulee, että kun kaupungin merkkiliikkeitä siirretään sata metriä länteen, se lisää työpaikkoja. Mutta saadanhan sillat korjattua. Kukahan kertois veronmaksajalle, paljonko noiden kahden sillan korjaus maksaa, kun se tarvii aloitta jo 2 km ennen siltaa?

    Siltamaksuilla me niistä selvitään. Eiköhän kokoomus ole tämän jo suunnitellut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bzdededd kirjoitti:

Tulisiko kaupunginyhtiöitä valvoa hieman tarkemmin, olen nyt ottanut silmätikukseni Hämeenlinnan Pysäköinnin, joka rakentaa jo toista parkkitaloa Hämeenlinaan. Ensimmäinen on koko ajan melkein tyhjä? Lehtikuvissa nähdään yksi kaupungin auto, jonka parkkimaksut makasettanee yhtiön omasta pussista? Siellä leikitään skeittilaudoilla, kun tilaa on? Ramppi kuin ramppi? Nyt toinen talo nousee ja vielä omia rakennustyöttömiä halveksuen ulkomaalaistyövoimalla pystyyn, vaikka tuskinpa edellisestä tyhjästä betonikolossista on edes käsirahaa vielä maksettu. Olen ehkä tyhmä, mutta yleensä laajentamaan ja uusia toimipisteitä rakentamaan uskaltautuvat vain yritykset, joilla edellinen myyntipistekin on ollut myyntimenestys. Entä jos kukaan ei käytä uuttakaan taloa, eikö parkkitaloista tule meille uusia maauimaloita ja vielä kaksin kappalein. Kuka yleensä tämän parkkibisneksen on kehittänyt kaupunkiin, jossa ilmaisista parkkipaikoita ei edes ole koskaan ollut pulaa. Myllymäestäkin vain 3 min kävely. Linnalta 2 min.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu