Minulla on nyt hiukan yli vuoden vanha tiibetinspanieliuros, jolle on ilmennyt pari kuukautta sitten aika ärsyttävä taparutiini ulkoillessa. Poika lähtee vallan innoissaan ulos, mutta kun ollaan kuljettu noin 200 metriä, se heittäytyy puupääksi. Riuhdotaan kotiin, juoksennellaan sinne sun tänne ja raahaudutaan väkisin perässä. Lopulta kun aikani sen kanssa taistelen, se lähtee kulkemaan aika napsäkästi eteenpäin. Ongelmia seuraa lisää, kun vastaan tulee koira. Heti koiran nähtyään se hidastaa, jarruttaa ja ohi ei voi mennä. Jos sitä yrittää saada liikkeelle, se raahautuu tassut levällään pitkin asfalttia. Koiran tullessa lähemmäs jätkä painautuu matalaksi ja tuijottaa toista koiraa. Sen jälkeen se riuhtoo ojanpientareita pitkin ja koittaa pötkiä pakoon minkä kerkiää. Moni koiranulkoiluttaja aina sanoo, että "älähän nyt Musti siinä riuhdo kun toinen pelkää". Tämä on aika noloa, sillä kyllä sen koiran kuuluisi toinen koira ohittaa, vaikka pelottaisikin. Ohittamisen jälkeen alkaa hirmuinen vetäminen ja poispääsy koiran luota, vaikka toisia tassuttajia ei näkyisi mailla halmeilla. Joskus taas mennään ihan reippaasti toisten koirien ohi ja joskus ärähdetään pienellä haukunnalla muille. Kolmantena ongelmana esiintyy myös sitä, että jos koira tulee takana perässä, tämä kyttää sitä silmä kovana, loikkii hihnan päässä takanani ja riuhtoo tulijaa kohti. Saan suuttua monta kertaa lenkin aikana ja ulkoilu ei ole enää kivaa, niinkuin pennunpana.
Olen yrittänyt saada koiran huomion itseeni kun näen koiran lähestyvän edestä ja takaa, mutta ei. Tällä ei tunnu olevan tilanteessa korvia ollenkaan. En kehtaa nyhtää koiraa myöskään toisen hurtan ohitse kylmän viileästi, vaikka mieli tekisi. Joskus kovetan mieleni ja nykäisen sen vähän rivakammin liikkeelle, jolloin se yleensä ohittaa vänkäillen koiran. Olen jo aika epätoivoinen myös tuon kulkemisen kanssa. Vielä en tohtisi mennä kalliiseen koirakouluun, kun tuolle ei lenkillä namitkaan kelpaa, joten haluaisin kokeilla nyt muutamia kikkoja ihan kotikonstein.
Antakaa ihan oikeita ja järkeenkäypiä vinkkejä, en kaipaa mitään "vie koirasi piikille!" - kommentteja. Ne eivät tässä tapauksessa auta mitään, sillä koirani on muuten ihan unelmalemmikki!
Olen yrittänyt saada koiran huomion itseeni kun näen koiran lähestyvän edestä ja takaa, mutta ei. Tällä ei tunnu olevan tilanteessa korvia ollenkaan. En kehtaa nyhtää koiraa myöskään toisen hurtan ohitse kylmän viileästi, vaikka mieli tekisi. Joskus kovetan mieleni ja nykäisen sen vähän rivakammin liikkeelle, jolloin se yleensä ohittaa vänkäillen koiran. Olen jo aika epätoivoinen myös tuon kulkemisen kanssa. Vielä en tohtisi mennä kalliiseen koirakouluun, kun tuolle ei lenkillä namitkaan kelpaa, joten haluaisin kokeilla nyt muutamia kikkoja ihan kotikonstein.
Antakaa ihan oikeita ja järkeenkäypiä vinkkejä, en kaipaa mitään "vie koirasi piikille!" - kommentteja. Ne eivät tässä tapauksessa auta mitään, sillä koirani on muuten ihan unelmalemmikki!
Vastaukset 5
Vanhimmat
"En kehtaa nyhtää koiraa myöskään toisen hurtan ohitse kylmän viileästi, vaikka mieli tekisi."..niin miksi et kehtaa? Kumpi on tärkeämpi pitkitetty piina vai vastaantulijan katse. Koiran etu on, että asialle tehdään jotain, ja näin kumpikin siitä hyötyy...
Hihna ei ole vain pakollinen kiinnipito juttu, vaan hallinta väline, jolla oikein käytettynä saa paljon aikaan. Hihna ja valjaat.
"Olen yrittänyt saada koiran huomion itseeni"..älä yritä vaan vaadi. Ota hihnalla määrätietoinen ohjaus, eli hallitset ja rajoitat taakse katsomista pitäen samalla huomiota itsessäsi (käskemällä, puhumalla jne,) Samoin, jos koira jarruttelee tai niin ei se kauan sitä tee, jos sukkana tulee perässä -luovuttaa aika nopeasti. (tuttu juttu). Pääasia, että välineet on oikeat. Ei virveliä, vaan hyvä hihna ja valjaat, sekä veto ja muussa hihnassa oikea ote (lyhyellä)
Ei pysähdellä ihmettelemään, vaan silloin liikutaan kun sinä niin päätät, ei koira.
Yhditätä tähän ennakoinnin, jolla aloitat koiran huomion ottamisen. Jos teet asiasta riittävän määrätietoisen tilanteen ,jossa et anna koiralle paljon aikaa miettiä ja päätelllä, niin vaiva on ohi nopeammin kuin uskotkaan. Perushuttua.
Hyvät ohjeet edellisessä vastauksessa. Taluttamisen idea on siinä, että taluttaja kertoo koiralle taluttimen avulla, mitä pitää tehdä. Eikä jää turhautuneena ihmettelemään, mitä temppuja koira tällä kertaa keksii. Houkuttelusi johtaa vain suuttumiseen ja epätoivoon, kun ei homma toimi!
Pidä itsesi rauhallisena ja positiivisena. Päätät, miten ohitus tulee tapahtumaan ja pidät koirasi ruodussa topakasti, et salli venkoiluja. Hermostumisesi on huono juttu, psyykkaa itseäsi etukäteen, että olet koiran kanssa itsevarma ja jämäkkä. Päättäväisyys ei tarkoita vihaisuutta. Keskity, äläkä mieti, mitä vastaantulija sinusta ajattelee.
Koirasi on ihan normaali murkkuikäinen, mutta itse olet ollut varmaankin liian salliva sen temppuilun edetessä.
Kiitoksia molemmille vinkkaajille! Otan itseäni nyt niskasta hiukan tiukemmin kiinni ja ryhdistäydyn kovuuden kanssa oikein kunnolla. Lähdetään näillä eväillä liikenteeseen (:
Täällä on annettu mielestäni hyviä vinkkejä asiaan. Itselläni oli samantapainen ongelma koirani kanssa ja onnistuin juuri tuollaisten vinkkien avulla. Koirani sai välillä "hepulikohtauksia", eli saattoi napata hihnan suuhunsa ja riekkui ympäriinsä. Silloin tein niin, että joko käännyin poispäin koirasta, enkä ollut huomaavinaan sitä niin kauan, että kohtaus meni ohi tai vaihtoehtoisesti otin sen viereen lyhyelle hihnalle, enkä yksinkertaisesti sallinut mitään metkuja. Teetin koiralla eri tehtäviä, esim. istumaan ja maahan menoa, niin kauan että metkuilut unohtuivat siltä erää.
Kun vastaan tuli koira, tarkkailin omaa koiraani (mm. korvien asentoa) ja kun se kiinnitti liikaa huomiota vastaantulijaan, eikä kuunnellut mitään, käännyin napakasti poispäin. Kun koira oli taas kontaktissa, käännyin takaisin. Olethan opettanut koiralle oikeasti kontaktia? Ei hyödytä esim. hokea koiran nimeä ohitustilanteessa, jos siitä ei ole mitään hyötyä. Koiralta ei voi vaatia sellaista asiaa, jota sille ei ole opetettu (esim. koira ei osaa katsoa ihmistä kuullessaan sanan "katso", jos sille ei ole opetettu mitä sanan kuullessa pitää tehdä).
Niin tutulta kuullostaa ja sympatiat teidän puolella!
Minullakin saman ikäinen tiibetinspanieli, ja samanlaisia ongelmia oli viime kesänä. Oma asenteeni lähinnä toi muutoksen oikutteluun. Päätin mielessäni ottaa ulkoilut rennon iloisesti (Koira aistii oitis jos olen aavistuksenkaan hermostunut), mutta kuitenkin määrätietoisesti. Kun olen rento ja luottavainen (myös vastaantulijoita kohtaan), ottaa koira minusta mallia:) En enää lepertele enkä anele(ainakaan paljon;) vaan haluan koiran seuraavan minua, ja nykyään omani tottelee jo melkein aina sanaa -mennään! Välillä saatan myös lähteä juoksemaan ja innostaa koiraa mukaani.
Silti aina joskus tuo jästipää tekee tenän, kun sille tuulelle sattuu. Käy keskelle tietä mahalleen kuin riippakivi! Ihan mahdoton yrittääkään repiä liikkeelle väkipakolla, muutaman kerran olen yrittänyt ja vatsaan on tullut ruhjekin koitoksesta. Ei tehnyt koira elettäkään liikkuakseen. Eli silloin harvoin kun jotain niin mielenkiintoista tapahtuu, että tipsu ottaa riippakivi-asenteen, on kyllä ainut keino kantaa koira pois tilanteesta (tai antaa sen katsella/tervehtiä kohdetta, kunhan käyttäytyy nätisti.) Jälleen kerran hermostua ei kannata! Olen kuullut aika monelta, että "maastoutuminen" taitaa olla jokseenkin tipsujen geeneissä;)