Nikon AF-S DX Micro NIKKOR 40mm f/2.8G

Osasin ennustaa tuon kommentin, mikä johtuu siitä, että harrastajat ei kuvaa muuta, kuin päiväperhosia, eikä käytä 1:1 suurempia suurennuksia.

Minulla on suraavia polttovälejä: 19 mm, 25 mm, 50 mm ja 100 mm.
50 mm on käytetyin, koska se toimii myös käsivaralta, mitä pidemmät ei tee. Myös terävyysalue riittää paremmin. Suurennusta on helpompi lisätä ja kohdetta on helpompi seurata, kun se kipittää tukinpintaa. "Normaali" makro on myös hyvä maisemalinssi, kasvikuviin, "pärstäkerroinlinssi", jne. Ompa sillä kuvattu mäyriäkin.
Lyhyellä polttovälillä voi kuvata myös sammakkoperspektiivistä, mikä ei pidemmillä lainkaan onnistu. Pelkät teleillä otetut lintuperspektiivit on ikäviä ja niitä mahtuu 13 tusinaan.
Jos kohteiden kuvaaminen ei onnistu, on se kuvaajan vika, eikä objektiivin.

Mutta jos todella kuvaa VAIN päiväperhosia aurinkoisella niityllä, mikä ei ole ollenkaan niin tuloksellista ja pidemmän päälle innostavaa, on todella pitkä makro hieman helpompikäyttöinen ja vähemmän taitoa vaativa.
Pelkästään tuollaiseen touhuun en kuitenkaan hankkisi mitään makroa, vaan, 27 millisen loiton, tai koko sarjan ja käyttäisin 200-300 millistä telettä. Joskus jopa pidempää.

Nykyiset telemakrot on täyttä huijausta. Objektiivin väitetään olevan esim, 150mm onkin se todellisuudessa 95mm, kun se tarkennetaan lähelle.
Ennenwanhaan Canonin 100 millisen makron kuvausetäisyys oli noin 40 cm, mutta tuon kehutun 150 millisen vain 38 cm 1:1:n tarkennettuna!
105 millisen Nikkorin kuvausetäisyys vaivaiset 31 cm.

Kunkin pitää itse asia punnita oman kuvaustavan ja kohteiden perusteella paras mahdollinen objektiivi.

Yksi todellinen etu pitkästä macrosta on, ei makrokuvaukseen itseensä, vaan siihen niin kiusalliseen ja melko usein sattuvaan tilanteeseen, kun kettu, tai supi tulee viereen ihmettelemään: "mitä tuo tuolla pellolla kyykkii?" Silloin on telemakrolla yleensä parempi mahdollisuus saada siitä kuva.
Kerran tuli villisika niin lähelle, että 35 millinenkin olisi riittänyt.