Orivedeltä, tiettömän taipaleen takaa keskeltä metsäaukiota löytyi keväällä 2007 tytön ruumis. Ruumis oli ns. sammakkoasennossa ja henkilökohtaisia tavaroita oli ympärillä sekä sarjakuvakirja.
Mitään henkilötietoihin viittaavaa ei löytynyt. Jopa vaatteiden merkit oli leikattu pois. Myöskään vammoja ei löytynyt, vain iso annos allergialääkettä veressä.
Tuloksettomien tutkimusten jälkeen tämä tuntematon metsätyttö pääsi haudan lepoon koruttomassa poliisisaattueessa vuonna 2008. Haudalle sentään hankittiin puuristi, jossa luki "Metsätyttö".
Kukaan kadonneeksi ilmoitettu ei täsmännyt ruumiin tuntomerkkeihin. Asia meni poliisin erikoisyksikölle ja metsätytön ruumis kaivettiin haudastaan 2009.
Tarkkojen lisätutkimusten jälkeen lopulta selvisi kuka tuo metsätyttömme oli, miten hän oli tuonne erämaahan päätynyt ja miksei kukaan tyttöä tässä maailmassa kaivannut.
Hienosti kirjoitettu jutti Pohjolan poliisi kertoo 2011 -kirjassa. :) Todella hurjaa, todella hurjaa.
Suomen poliisi teki aivan fantastisen työn metsätytön omaisten löytämiseksi jostain kaukaa Saksanmaalta. Nämä eivät tienneet tytöstään mitään, koska tämä ei oli halunnut katkaista välit sukulaisiinsa jo vuosia sitten. Metsätyttö tuhkattiin ja toimitettiin Saksaan. Hän pääsi kotiin. Omaiset ilmaisivat kiitollisuutta Suomen poliisille.
Jostain kumman syystä tyttö matkusti Suomeen ja päätyi Oriveden erämaametsään kauas, kauas teistä ja ihmisistä. Tuolla talvisessa erämaassa hän otti yliannoksen lääkettä ja tuupertui maahan. Sieltä hänen ruumis sattumalta löydettiin, kun pari samoilijaa osui paikalle keväällä.
Jos häntä ei olisi löydetty, kesän aikana pedot olisivat kalunneet hänen ruumiin aika pahasti ja levittäneet sen palasina pitkin erämaata. Silloin olisi todennäköisesti jäänyt löytymättä.
Rauha hänen muistolleen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tästä jutusta löytyy paljon tarinaa täältä:
http://hejac.createforumhosting.com/orivesi-t3.html
täällä kans:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=17&t=167
Tapaus on vieläkin tavallaan "avoin", esim. siksi, ettei kukaan tunnu tietävän miksi tyttö alunperin saapui Suomeen ja milloin.
Todellakin suosittelen lainaamaan kirjastosta tuon kyseisen Pohjolan poliisi kertoo 2011 -kirjan. Hienoja kuvia mm. ruumiista löytöpaikalla, hautajaisista, uhrin omaisista jne. jne. Viiden tähden "paketti" tapahtuneesta. Hatunnoston arvoinen teko poliiseilta, että viitsivät järjestä noinkin kunnioittavan hautaustilaisuuden täysin tuntemattomalle tytölle.
Yksi asia joka jäi vaivaamaan: Patologin mukaan nainen oli synnyttänyt. Missä tämä lapsi on, otettiinko huostaan? Siitä asiasta vaiettiin.
ohoh, tuo oli minulle täysin uusi tieto!!! :O liekö lapsikin jossain metsässä ja tästä äiti masentunut tms.? tai sitten on antanut lapsen pois anonyymisti ja masentunut...
mistä tuollainen tieto? poliisikirjassa ei tuollaista mainittu.
Patologi sanoi, että hän oli MAHDOLLISESTI synnyttänyt. Eli ei sitten välttämättä ollutkaan.
ja joku puhui täällä erämaasta! Oriveden metsikkö ei nyt varsinaisesti ole mitään erämaata. :D
saksalaisen näkökulmasta paikka on todellista erämaata. tavissaksalainen ei olisi edes uskaltanut mennä noin kauas metsään.
Höpö höpö. lopettakaa nyt yhen naikkosen itsemurhan jauhaminen. johan noita on monta suomalaista yhtä ulkomaalaista kohit ja sehän on jo selvitetty. Kaiken nähny tuli ja lähti, so?
Onko kukaan katsonut alueelta otettuja satelliitti- tai ilmakuvia? Niitä otetaan usein keväällä ennen lehtien kasvamista puihin. Näkyykö ruumis noissa kuvissa?
Google Earthista voisi katsoa, jos joku osaisi kertoa tarkemman paikan...
Minä tiedän asiasta kaiken.