Paavo Väyrynen on sotilasarvoltaan k a p t e e n i !

Paavo Väyrynen on sotilasarvoltaan k a p t e e n i.
Siinä joukoillemme ylipäällikkö!
(Hänellä on loistavat ylioppilastodistuksetkin, yleisarvosana laudatur= kiitettävä, ja numeroiden keskiarvo 9, 45.
Osoitus hyvistä aivoista ja niiden käytön harjoittamisesta!)

Jollain toisella ''ehdokkaalla'' vastaavat todistukset todella heikot.
> HUONO YO-todistus ja se, että sai huonoja numeroita ja arvosanoja koko kouluaikansa merkitsee, että pelto jätettiin viljelemättä,
jolloin sen valtasivat rikkaruohot pysyvästi!

Jos jätti kouluaikaisen aivojensa kehittämisen väliin koska oli
tyhmä ja / tai laiska tai käytti viinaa ja "aineita",
---nin se EI kyllä mikään m e r i i t t i ole, - turha vouhkata siitä!

KIELET oppii parhaiten nuorena, ja aivot kehittyvät tosi paljon matemaattisen ajattelun avulla...
N Ä M Ä ovat faktoja.
Huonoja YO-todistuksia puolustelevat VAIN sellaisia saaneet!

"Happamia olisivat olleetkin!" sanoi kettu pihlajanmarjoista.<

.
35130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

PAAVO VÄYRYNEN on ja tulee olemaan suosituin seuraavaksi presidentiksi AIDOSTI todistettavasti PÄTEVIN tehtävään !

Samaa ei voi niinistöstä sanoa, Niinistön asiakirjoja EI ole jukaistu joten EPÄILY vaan lisääntyy kansan keskuudessa ONKO niinistö oikeuttetu varatuomarin titteliin ???????????????????????????????????????????
MISSÄ VIIPYY JULJINEN asiakirjojen julkaisu ????????????????

Suomi Ei kaipaa VALE presidenttiä !!

Äänestä

selviytyä nykyisestä ahdingostaan on Paavo Väyrynen.

Äänestä
  • Hieman kun sanajärjestystä muuttelet, niin huomaat, että Suomen nykyinen ainoa ahdinko on Paavo Väyrynen, selviytymistä toivotaan.

    Äänestä

Paavo väyrynen ole armahtavainen ja pitkämielinen meille maan matosille, älä unohda meitä kun vaalihuoneiden ovet lukitaan etkä pääse valtaan.
Meillä ei nimittäin ole aikomustakaan antaa ääntä sinulle joka olet maailman nopein takin kääntäjä, (koukossamme on joku joka ei ole sitä edes huomannut olet kyllä nopee!).
Polta kaikki poliittiset vaalipuheet heti äänten laskun jälkeen, ettei mitään dokumentteja jää tänne julkaistavaksi, voimme veltostua naurusta kykenemättömäksi.
En ole tiennytkään että sinulla on poikakaveri, joka täällä levittää hirveitä probaganda puheita.
p i s t e

Äänestä
  • kumpikohan perheessä on veroekspertti , vaimo va Paavo, TV.n pressahaastattelussa Paavo kertoi työllistäävnsä 40 henkiöä.sitä hän ei tietenkään maininnut että kahdesta yhtiöstä toisessa hän on itse toimitusjohtaja ja toisessa tittelin omaa vaimo. Toimitusjohtajille verosuunnittelun kannalta edullinen työnjako.

    Äänestä

  • tiedostaja kirjoitti:

    kumpikohan perheessä on veroekspertti , vaimo va Paavo, TV.n pressahaastattelussa Paavo kertoi työllistäävnsä 40 henkiöä.sitä hän ei tietenkään maininnut että kahdesta yhtiöstä toisessa hän on itse toimitusjohtaja ja toisessa tittelin omaa vaimo. Toimitusjohtajille verosuunnittelun kannalta edullinen työnjako.

    onkin iso asia avioliiton onnistumisessa. Kannustusta tarvitsee vaimokin!

    Kun Sale Niistön vaimo kuoli auto-onnettomuudessa matkatessaan miehensä luo aamulla, olikohan silloin jälkeenpäin jarrujen peukalointi tutkittu?

    Äänestä

  • OLIPA HARVINAISEN TYHMÄ KOMENTTI; todella kateellinen, varo ette tukehdu kateuteen, eikö sinulla ole koulutusta eikä mihinkää pätevyyttä, ???

    Äänestä

  • PAAVO VÄYRYNEN,,,,, TODISTETTAVASTI AIDOSTI PÄTEVÄ pressa ehdokas,,,,

    KOKO kansa äänestää parasta ja PÄTEVINTÄ Paavo VÄYRYSTÄ,,,,,,

    Paavo Väyrynen on koko kansan suosikki !!

    Äänestä

  • tiedostaja kirjoitti:

    kumpikohan perheessä on veroekspertti , vaimo va Paavo, TV.n pressahaastattelussa Paavo kertoi työllistäävnsä 40 henkiöä.sitä hän ei tietenkään maininnut että kahdesta yhtiöstä toisessa hän on itse toimitusjohtaja ja toisessa tittelin omaa vaimo. Toimitusjohtajille verosuunnittelun kannalta edullinen työnjako.

    Eipä takerruta sivu seikkoihin Väyryset on perheyritys, kaikki on yhteistä loppujen lopuksi !

    Äänestä

  • Tasa-arvo perheessä kirjoitti:

    onkin iso asia avioliiton onnistumisessa. Kannustusta tarvitsee vaimokin!

    Kun Sale Niistön vaimo kuoli auto-onnettomuudessa matkatessaan miehensä luo aamulla, olikohan silloin jälkeenpäin jarrujen peukalointi tutkittu?

    HYVÄ KYSYMYS,,,, varmasti OLISI pitäny,,,,,,

    Äänestä

Saatat puhua Suomen tulevasta Presidentistä! Erittäin tyylitöntä roskapuhetta piilossa olevalta!

Äänestä

muka olisi joku tuollainen
Sale Niistön??

Äänestä
  • NIINISTÖ VOI OLLA HUIJARI, NIINISTÖN pätevyyttä tuomarina EI OLE VIELÄ JULKISESTI oikeaksi TODISTETTU,,,,,
    Tunnetusti niinistö on heikko lahjainen YO tod. keskiarvo hiukan yli 6 , sillä EI NORMAALISTI pääse mihinkään yliopistoon !!! IHMETYTTÄÄ suuresti onko niinistö oikeasti suorittanu oikeutieteen opinnot hyväksyttävästi,
    SUOMI EI TARVITSE huijareita enään johtopaikoille
    EU OLI KARMEA pettymys niinistn ja lipposen tekosia !!!
    KUINKA Niiniinistö on presidentti ehdokaana SITÄ kansa IHMETTELEE !!!

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    NIINISTÖ VOI OLLA HUIJARI, NIINISTÖN pätevyyttä tuomarina EI OLE VIELÄ JULKISESTI oikeaksi TODISTETTU,,,,,

    päässy jos on päässy.jostai tutkinnost läpi.

    Väyrysen maanpetos syyte tulisi ottaa uudelleen käsittelyyn.

    Nyt ei olisi kaverit tutkimassa........

    Äänestä

  • quusela kirjoitti:

    Väyrysen maanpetos syyte tulisi ottaa uudelleen käsittelyyn.

    Nyt ei olisi kaverit tutkimassa........

    eihän semmosta ole koskaan ollukkaa, quusela taitaa puhua omiaan HAH?? ja taass tätä perättömyyksiä,,, totuuksia VAATII suomenkansa kuten niinistön tuomari arvonimeen oikeuttavt asiakirjojen pätevyys JULKISUUTEEN kaikkien tutkittavksi ja oikeaksi mahdollisuus tarkisaa !??
    ON tieto ettei yliopistoon pääse 6,5 arvosanoilla laisin keinoin.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Pätkiikö muisti vai onko se vain selektiivinen ;)

    Wikipediasta lainattu:

    "....Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.

    Viisi kansanedustajaa kokoomuksen Kimmo Sasin johdolla teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Väyrysen toiminnasta. Perustuslakivaliokunta totesi kuitenkin, ettei Väyrynen ollut rikkonut ministerivastuulakia, ja eduskunta hylkäsi ehdotuksen kanteen nostamiseksi häntä vastaan."

    Ei korppi korpin silmää noki.

    Äänestä

olisi kyllä pitänyt ehdottomasti tutkia silloin.

Äänestä

Mut jos on valejuristi, nii siihe luotettaa ettei se mittää pahhaa tee.

Äänestä

  • Vielä voi selvitä kirjoitti:

    http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194706770290/artikkeli/nainen katosi 18 vuotta sitten kangasalla avomies vangittiin murhasta tanaan.html

    kunnes tutkitaan.Polisie pittää olla hiukka tasapuolisempii, että jos kuuluu olevan lakimies tekijä, pittää se kuiteski tutkia.

    Äänestä

  • ttää väliä, miksi MEDIA on asiasta HIILJAA ??? seki ihmetyttää ?????

    HEH, joo, kauheeta JOS meillä on VALE juristi pressa ehdokkaana ????!!

    Äänestä

Sinä HUUTAJHAN vasta epeli olet. Tuollaisten kouluepäilyjen jatkuva jankus kyllä kertoo kyllä sinusta ja oppineisuudestasi. Niinistön todistuksen keskiarvo on 6,5 , siihen löydät näytöt. Etkä muuta. En ole Niinistön kannattaja, mutta pitäähän hölmöydelläkin olla rajansa. Vai eikö?

Väyrysenkin munaat sillä, että annat ymmärtää millaiset voimat ja kannattajakunta hänellä on takana ja millaista arvostelukykyä heillä on. En ole haukkunut Väyrystä, joskaan en suoranaisesti kehunutkaan. Joissakin yhteyksissä kertomassani on Väyrynen saattanut tulla esille jopa myönteisessä valossa. Onhan hänellä ihan oikeita ansioitakin, mutta ei hän kaiken täyttävä valtias ole. En ole myöskään Väyrysen kannatusjoukoissa - ainakaan eka kierroksella.

Tämän esitän ilman minkäänlaista ylioppilastutkintoa.

Äänestä

meistä ei mikään "kaiken täyttävä valtias" ole, Ynnämuun
sanoja lainatakseni.

Suomessa aina mennään jonkun " Niistö-Lordin" perässä suurellä joukolla, ja mennään harhaan.

Sori, jos loukkasin nyt yhtä kannattajaansa, se ei ollut tarkoituksenani.

Äänestä

Ei sinun taitosi riitä minua loukkaamaan. Loukkaat sanan vapautta tuulesta temmatuilla olettamuksillasi.

Äänestä

- ja eikös se kerran istunut Kiinassa niiden arvostettujen, historiallisten leijonapatsaitten päälle valokuvattavaksi - nehän suojattiin sittemmin köysillä :D

Äänestä
  • Haloo,,, kua oli se --- a v o m i e s ??????? voiko joku nimen tietää ???

    miten se presidentin vaaleihin liittyy ????

    Äänestä

Kaikki äänestämään Paavo Väyrystä !

Suomenkannalta paras valinta !

PAAVO VÄYRYNEN on aidosti pätevä presidentintehtävään.

Äänestä
  • Paavo Kielo Väyrynen värjää tukkaansa !!!

    Ei jumalauta, kuinka voi mies 65 vuotta olla niin turhamainen ??

    No, sievistelevä ämmä Väyrynen on aina ollut.

    Äänestä

  • hamepuuttuu kirjoitti:

    Paavo Kielo Väyrynen värjää tukkaansa !!!

    Ei jumalauta, kuinka voi mies 65 vuotta olla niin turhamainen ??

    No, sievistelevä ämmä Väyrynen on aina ollut.

    Valtiotieteentohtori PAAVO VÄYRYNEN on oikea suomalainen MIES isoillakirjaimilla, aidosti pätevä,
    toisin kuin joku toinen epäilty !!!!
    Kansalla on silmät auennu, vihdoinkin huomanneet Paavo VÄYRYSEN arvon !!!
    Jokainen järkevä äänestää Paavo Väyrystä ainoa aidosti pätevä, koko suomen parhaaksi !

    Äänestä

selvää noista juristin rötöksistä.ei enää paineta villasella

Äänestä

Niinistö onkin erakoituneen näkönen, aivan kuin se pelkäisi jotain, jotain salattavaa on varmasti elämässä,
JOS ei asiakirjoja tule julkisuuteen tekee kansa omat päätelmänsä mahdollisesta VALE juristista !!??

Äänestä

”Rahaa... lurps...”
~Sauli Niinistön ensimmäiset sanat
”Mitä helvettiä!?”
~Sauli Niinistö
”Minulle itkevä nainen on vain väärästä päästä kosteana oleva nainen.”
~Sauli Niinistö
”Tyypillinen yhden kauden fakkijuristikansanedustaja.”
~Ilkka Kanervan kuvaus Sauli Niinistöstä
”Kun nyt Niinistö on ehdolla, niin ei se minullekaan pahaa tee.”
~ Köyhät kyykkyyn. Kansa haisee.”
~Sauli Niinistö erehtyi ajattelemaan ääneen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

____________________ kirjoitti:

Paavo Väyrynen on sotilasarvoltaan k a p t e e n i.
Siinä joukoillemme ylipäällikkö!
(Hänellä on loistavat ylioppilastodistuksetkin, yleisarvosana laudatur= kiitettävä, ja numeroiden keskiarvo 9, 45.
Osoitus hyvistä aivoista ja niiden käytön harjoittamisesta!)

Jollain toisella ''ehdokkaalla'' vastaavat todistukset todella heikot.
> HUONO YO-todistus ja se, että sai huonoja numeroita ja arvosanoja koko kouluaikansa merkitsee, että pelto jätettiin viljelemättä,
jolloin sen valtasivat rikkaruohot pysyvästi!

Jos jätti kouluaikaisen aivojensa kehittämisen väliin koska oli
tyhmä ja / tai laiska tai käytti viinaa ja "aineita",
---nin se EI kyllä mikään m e r i i t t i ole, - turha vouhkata siitä!

KIELET oppii parhaiten nuorena, ja aivot kehittyvät tosi paljon matemaattisen ajattelun avulla...
N Ä M Ä ovat faktoja.
Huonoja YO-todistuksia puolustelevat VAIN sellaisia saaneet!

"Happamia olisivat olleetkin!" sanoi kettu pihlajanmarjoista.<

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu