Löysin lastenhuonetta siivotessani paperin jossa oli piirrettynä naisen ja miehen alapäät ja "sarjakuva" jossa mies kysyy naishahmolta, että saanko panna ja nainen vastaa että se tekis hyvää. Tiedän, että jossain iässä nämäkin asiat kiinnostavat lapsia mutta kun lapsellani on ikää vasta 9v. Käsiala ei ollut hänen omaansa eli ilmeisesti hän on sen joltakulta saanut. Miten puuttua asiaan? Olen aivan ihmeissäni ja neuvoton. Seksuaalista materiaalia ei kodissani ole (lehtiä yms.) joten jostakin muualta hänen on täytynyt jonkun kanssa juttu piirtää/kopioida. Jonkinverran tissi-peppujuttuja ovat kaveriporukassa hihitelleet, siihen olen puuttunut sanomalla etteivät ne kuulu leikkeihin. Neuvokaas nyt; puutunko, kysynkö suoraan vai olenko hiljaa. Onko muilla tämänlaista ongelmaa?
Mitä tehdä???
Hämmästynyt
61489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näytä rauhallisesti paperia ja kysy, mikä se on. Anna lapsen kertoa oma näkemyksensä asiasta. Voit sitten kertoa omasi, jos se on tarpeen.
Näin itse olen yrittänyt toimia. Yleensä olen saanut nauraa omille peloilleni.
Sinuna antaisin lapsen itse selvittää asioita. Itse olin oppinut kaiken seksistä ja anatoimiasta jo 7-10 vuotiaana enkä nykyään ole mikään pedifiili ja neitsyytenikin menetin vasta 17 vuotiaana. Tottakai kannattaa selittää lapselle mitä seksi on, mutta antaa lapsien leikkiä!
Itse toimisin niin, että jättäisin kommentoimatta kyseiseen paperilappuun.
Sen sijaan kannattaisi varmaan miettiä, pitäisikö lapsesi kanssa asioista keskustella. Jos nämä asiat häntä jo askarruttavat, saattaisi olla aika avata keskustelu.
Tuon ikäiset lapset, ainakin pojat, ovat jo varsin selvillä alapääjutuista, vaikkakin totuus ja heidän kuvitelmansa usein poikkeavat toisistaan. Koulussa ja kavereiden kanssa "tyhmyys tiivistyy" ja paras jätkä on se, kuka parhaat laput kirjoittaa tai piirtää. Eivät he mielikuvitukselleen lehtiä tai videoita tarvitse, tavallisissa perheohjelmissa on tarpeeksi mielikuvituksen tuotetta.
Omassa perheessä asian ytimeen päästiin vähitellen. Lapseni riitelivät keskenään ja poikani haukkui pikkusiskoaan homoksi; ei siis selvästi tiennyt, että mitä sana tarkoitti. Riidan jälkeen otin asian puheeksi -että mikä tuo homo oikeastaan on. Myöhemmin oli helpompi keskustella asiasta, ja palata aasinsiltana siihen homoasiaan. Yritin selvittää lapselleni, mitä se seksuaalisuus on, ja miksi aikuiset sitä harrastavat, vaikkei tarkoituksena olekaan lasten hankinta. Lapseni selvästi oli siinä määrin kiinnostunut, että kuunteli puhettani tarkkaan, vaikkei uskaltanutkaan siinä vaiheessa tehdä kysymyksiä.
Mielestäni onnistuin keskusteluissa ja tätä nykyä meidän on helpompi keskustella niistäkin asioista. Asia tuntuu luonnollisemmalta lapsenikin mielestä.
Mun mielikuvitus lenteli tuon ikäisenä ihan omia ratojaan kyseisestä aiheesta ja lahjakkaana piirtäjänä toteutin kuvitelmiani. Äiti löysi kaikki ne piirustukset huonettani järjestellessä ja kun saavuin huoneeseeni ja äiti kertoi hieman järjestelleensä siellä, säikähdin hengiltä. Kurkistin heti hyllylle, mikä oli ennen ollut niin sotkuinen, täynnä papereita ja kirjoja, että omat piirustukseni olivat sinne sekaan mahtuneet hyvin piiloon. Nyt kaikki paperit olivat ojennuksessa ja kaikki huoneesta löydetyt piirutstukset (mukana piilottamani piirustukset) olivat yhdessä siistissä pinossa. Äiti ei puhunut asiasta ja olin kiitollinen, asia oli minulle erittäin kiusallinen. Vähän sen jälkeen sain kirjan "Mitä tytöt eivät uskalla kysyä, mutta haluaisivat tietää" ´(mikä muuten on todella hyvä kirja kertomaan murrosiästä ja seksistä) missä oli kivoja kuvia joita väritin äidin luvalla. Luin kirjan kannesta kanteen moneen kertaan. Piirustukeni hävitin pian sen jälkeen kun äiti ne löysi ja sen jälkeen piirtelin niitä enään satunnaisesti. Pelkäsin, että minut saataisiin kiinni niinkin kiusallisesta asiasta joka koskee alastomia ihmisruumiita ja sitä mitä tunteita ne minussa herättävät.
Olen harrastanut itsetyydytystä alemmilta luokilta asti niin kauan kuin muistan, ja pelkäsin, että minussa oli jotain vikaa. Inhosin itseäni sen takia, että niin "iljettävä" asia sai minussa niin merkillisiä aistimuksia herätettyä. Koitin lopettaa, mutta aina ajauduin samaan tilanteeseen ja samoihin tuntemuksiin. Lopulta ymmärsin, että asia on ok ja hyvillä mielin ja sydän kevenneenä tutkin omaa itseäni.
Itse asiaan... Kannattaa tosiaan jutella asiasta (ainakin yrittää),vaikka itse kaiken opinkin kirjoista. Seksistä puhuminen on edelleen minulle hyvin kiusallista, kirjoittaminen käy helpommin. Itse olisin mennyt täysin lukkoon, jos äitiolisi käynyt tivaamaan mitäolin mennyt piirtämään. Toisaalta kannatan ajatusta, että kysyt ja annat lapsen omin sanoin kertoa mikä se on. Sinä lapsesi parhaiten tunnet, löydät kyllä oikean ratkaisun.
Moikka, jättäisin ehkä kommentoimatta noita piirustuksia, koska mielestäni kuuluvat pienen ja nuoren ihmisen tutustumismatkalle naisen ja miehen välisiin eroihin. Ehkä kuitenkin puhumalla seksiin ja rakkauteen liittyvistä asioista ja kertomalla että itse piirsit lapsena kuvia voisi vapauttaa mahdollisen "häpeän" jos vaikka lapsellesi olisi saattanut alapää asioista muodostua. Mulla kävi samoin kun edellisellä kirjoittajalla elikkä tyydytin itseäni pienenä ja myöhemminkin ja koin siitä häpeää, koska vanhemmillani oli tapana hyssytellä seksiin liittyviä asioita ja koin ne sen tähden jotenkin vääriksi ja pahoiksi. Nyt vasta kolmekymppisenä kävin itsetyydyttämisestä juttelemassa psykologin kanssa ja kuulin asian olevan täysin luonnollista jopa jo kahden vuoden iästä alkaen. Lapsi ensinnäkin tutustuu omiin genitaalialueisiin ja saattaa tuntea siitä tyydytystä ja saattaa läheisyydenkaipuussa tai epävarmoissa tilanteissa sitten tyydytystä harrastaa. Olin täysin ihmeissäni ja helpottunut, mutta voi kun olisinkaan toivonut, että seksistä olisi lapsuudessani kerrottu ennen koulun biologia tunteja jotten tällaisia mörköjä olisi kaapissani piilotellut. Ties mitä lukkoja matkani varrella onkaan ollut tämän asian takia....
Itse tekisin samoin ja olen tehnytkin eli kertonut lapselle sitä mukaa asioista anatomiasta seksiin saakka sitä mukaa kun kiinnostusta on löytynyt. Sain itse aika ankaran kasvatuksen tältä saralta eli ankarana idän sitä, että jätetään kertomatta lapselle kaikki kehoon liittyvä.
Olen kertonut lääkärikirjojen ja muiden dokumenttien avulla anatomiasta miehen ja naisen ja koko kehitysvaiheen asteittan. Myöskin lapsen saamisen ja sen kehittymisen sekä miten ihminen saa alkunsa. On vain osattava olla kuulolla ja löytää oikeita hetkiä asioiden kertomiseen.
mielestäni ei kannata kiinnittää siihen lappuun nyt huomiita, muuten lapselle saattaa tulla käsitys, ettei niistä asioista saa puhua ja juutteleminen jää vaiheeseen kun e iuskialleta puhua.
Onnea yritykselle!