matkahuolto

Onko s-salmen matkahuolto auki? Kuulin että yrittäjä ois sairastunut?
222027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei ole auki. Toivotaan pikaista paranemista yrittäjälle.

Äänestä
  • Ok. Tietää ohjailla paketit eri paikkaan. Paranemisia yritttäjälle!

    Äänestä

Paketit ohjattu jo vuosia eri paikkaan, asiakaspalvelu ko. firmassa sitä luokkaa että mieluummin ajan Kajaanin matkahuoltoon hakemaan paketin.

Äänestä

kuulin että muutaman miehen olisi pitänyt riisuuntua alasti että olisi päässyt hakemaan osapaketin.oli epäillyt että herra tuo tullessaan vaan roskia antiikki putiikin lattialle.kyseisen miehen paketin ohjaantuvat eri paikkaan nykyisin.

Äänestä

Vittu minkalainen putiikin pitäjä...Toivottavasti täysjärkinen yrittäjä
saatas vetämään matkahultoa tällekkin kylälle.

Äänestä

ompa taas lapsellista perätöntä kirjoittelua

linnaan joutasitta siis vaikka sukevalle

Äänestä
  • Kyllä on ollut niin huonoa ja ylimielistä oalvelua, että mieluusti haluasin matkahuollon jollekin muulle yrittäjälle.

    Äänestä

ihmetellä saa minkälaista porukkaa siellä asuu?
tehän kohta halkeatte omaan ilkeyteenne. aina morkataan toista ja ollaan kateellisia.

Äänestä

joo, KATEELLISIA PASKOJA..
sumppisalmelaiset, onneksi olen jo sieltä PÄÄSSYT POIS,
ei KOSKAAN mitään positiivista, tai teatterista ja sekin jo menee YLI
kehumiseen ja maku pois

Äänestä

Ei kaikista tuu asiakaspalvelijoita se ei oo ihan heleppoa jokainen asiakas
on erilainen.

Äänestä

Hyvä pikaista parantamista.

Äänestä

Rauha maassa ja turvat kiinni ollaan persoonia.

Äänestä

palvelu on toiminut. niin kuin pitääkin. ilmoitus paketin saapumisesta tulee välittömästi. en ymmärrä tuota valittamista. taitaa olla muita kaunoja. ja kateutta, pikaista paranemista yrittäjälle. ei tuo mikään kultakaivos varmaankaan ole, tuskin yrittäjiä on edes tulossa.

Äänestä
  • vit*t ole.ei kelpaa kortti ja palvelu on persiistä. vaihtoon vaan

    Äänestä

hyvä vinkki täältä tuli poimittua, osoitan pakettini muualle , koska en halua käydä matkahuollossa. palvelua ei ole minkäänlaista ja ukko on niin ylimielinen huah!!

Äänestä

Sama mimmonen ukko pääasia että hoitaa työnsä ja on ainakin tähän mennessä hoitanut. Mieluummin haen pakettini kotipitäjältä kuin esim. hyryltä.

Äänestä

Se on kyllä pute, ettei mikään maksukortti käy. Kyrsii lähteä automaatile nostelemaan usemman tuhannen euron summaa pienissä erissä. H-M tule nykyaikaan! Muutoin ihan sama mistä pakettini haen, tuo korttien käymättömyys vaan ihmetyttää.

Äänestä

Toivon mukaan suomussalmelle saatas vielä joku päivä tavallinen matkahuoltoyrittäjä. Laittakaa vaan palautetta matkahuollon sivujen kautta niin voi olla että jokupäivä ei enää matkahuollon kyltit roiku ikkunoissa

Äänestä

Joo palveluhenkisyys kyseisellä henkilöllä on hukassa ja pahasti. Itsepalveluna siellä pitää tehdä kaikki, hommata teipit ja tarrat ja tussit kun ei muka ole, kantaa pakettia vaa'alle ja takaisin ja kuunnella vielä piilovittuilut päälle. Luulisi opettaneen aiempi tapahtuma mutta ei.

Äänestä

mitä pirruo te itkette ? älkää tilatko postin kautta mitään jos ette sitä ns. huonon palvelun takia halua mennä hakemaan. Mielestäni ainakin mukava mies, vaikka en lähemmin tunnekkaan. Turha itkeä siitä että matkahuollossa muka huono palvelu ja vaikka oliski, nii mitä sitten ? ei oo jokapäivänen aktiviteetti nii jos ette kestä niin parempi pitää vaan turpasa kiinni eikä tulla joillekki stnan nettikeskustelupalstoille asiasta vuodattamahan.

Äänestä

hyvää on ollut palvelu elkää iniskö tyhjää tämän parenpaa ole ollut

Äänestä

Luiskaaja mikä luiskaaja se on perkele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


töllötin kirjoitti:

Onko s-salmen matkahuolto auki? Kuulin että yrittäjä ois sairastunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu