Lappeenranta oli ennen kiva ja rauhallinen kaupunki!
En ole omasta mielestäni rasisti, mutta levitän silti tällaisen uutisen luettavaksenne jos, ette ole sitä vielä nähnyt ja lukenut.
Ohikulkija puristeli kolmevuotiasta Keskiviikko 23.11.2011 klo 14.04
Erikoisesti käyttäytynyt nainen säikäytti pikkulapsen äidin Lappeenrannan keskustassa.
Äiti ja hänen kolmevuotias poikansa olivat kävelivät Lappeenrannan Oleksilla tiistaina iltapäivällä, kun tuntematon nainen kävi pikkupojan kimppuun.
Äiti luuli aluksi, että nainen haluaa kysyä jotain, kun hän pysähtyi lastenrattaiden eteen. Yllättäen nainen puristi 3-vuotiasta voimakkaasti poskista ja yritti saada vaunut haltuunsa.
Äiti kuitenkin onnistui estämään sekavanoloisen naisen aikeet ja hän poistui paikalta.
Poliisi pyytää havaintoja noin 40-vuotiaasta naisesta.
Nainen on noin 165 senttiä pitkä ja hoikkavartaloinen. Hänellä on ruskeat kiharat hiukset. Päällä naisella oli mustat housut ja punainen toppatakki.
Äidin mukaan nainen puhui huonoa suomen kieltä.
MAARIT NYKÄNEN
[email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Poliisi pyytää tapauksen mahdollisia silminnäkijöitä olemaan yhteydessä virka-aikana
Lappeenrannan pääpoliisiaseman palvelupäivystykseen numeroon 071 87 37000.