määräaika

Jos perunkirjoituksessa selviää sellaisia asioita mitkä ovat loukanneet toissijaissaajaa ja kymmenen vuoden määräaika on ohitse. Niin voiko mahdollisesti lähteä sitä hakemaan jonkin oikeustoimilain 33 § mukaan erilaiseksi?

Käsittääkseni oikeustoimilailla voi ylittää muut lait. Jostain korkeimman oikeuden päätöksestä olin lukevinani niin.
6209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tälläisen lausekkeen siis löysin jostain KKO eriäväisyyksistä:

Oikeustoimilain 33 §:n sisältämässä pätemättömyysperusteessa, kuten yleensä oikeustoimilain 3 luvun säännösten tarkoittamassa pätemättömyydessä, on kysymys sopimusosapuolen suojaamisesta väärinkäytöstä tai oikeudenloukkausta vastaan. Soveltamisalaltaan oikeustoimilain 33 § on laaja, ja saattaa ulottua lakiin kirjoitettujen pätemättömyyssääntöjen ohitsekin.

Lähtökohtana on, että pätemättömyyteen voi vedota sopimuspuoli, jonka etua pätemättömyyssäännöksellä turvataan. Joissakin poikkeuksellisissa tapauksissa pätemättömyyteen voi vedota myös esimerkiksi velkojan asemassa oleva sopimussuhteen ulkopuolinen taho. Tällöin kunnianvastaisuus ja arvottomuus voivat siis tulla harkittaviksi myös sopimuksissa, joilla on kolmatta vahingoittava vaikutus.

Kysymykseen liittyvä oikeuskäytäntö on vähäistä ja hajanaista. Kolmannen henkilön mahdollisuus vedota kyseiseen pätemättömyysperusteeseen näyttäisi voivan tulla kysymykseen lähinnä tapauksissa, joissa on liittymiä perhe- tai perintöoikeuteen tai joissa ilmenee tarvetta heikomman osapuolen suojaamiseen.

Äänestä
  • Nuo lainaamasi perustelut löytyvät tuoreesta Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO:2011:68 ( http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2011/20110068?search[type]=pika&search[pika]=Oikeustoimilain 33 § ) Siinä oli kysymys vesialueen myymisestä, mikä ei olisi onnistunut ilman myyjän keplottelutoimia.

    Oikeustoimilain 33 § kuuluu:

    "Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen."

    En oikein usko, että OikTL 33 § voisi tulla sovellettavaksi tällä palstalla käydyssä keskustelussa ( http://keskustelu.suomi24.fi/node/10255572 ) esillä olleessa tilanteessa. Ensinnäkin OikTL 33 § lähtökohtaisesti soveltuu vain sopimuksen osapuoliin. Sopimuksen osapuolia tässä ovat olleet eloon jäänyt puoliso A ja hänen uusi vaimonsa D. A siis saattaisi vaatia sopimuksen julistamista pätemättömäksi, koska sitä rasittaa OikTL 33:ssä mainittu peruste.

    KKO:n mukaan kolmannen henkilönkin mahdollisuus vedota säännökseen saattaisi tulla kysymykseen: "Kolmannen henkilön mahdollisuus vedota kyseiseen pätemättömyysperusteeseen näyttäisi voivan tulla kysymykseen lähinnä tapauksissa, joissa on liittymiä perhe- tai perintöoikeuteen tai joissa ilmenee tarvetta heikomman osapuolen suojaamiseen." - Kolmas henkilö nyt puidussa tapauksessa on ensiksi kuolleen puolison B:n toissijainen testamentinsaaja C.

    OikTL 33 §:n tapaukseen soveltamista vastaan puhuu nähdäkseni se, että ko. säännöstä on luonnehdittu "viimeiseksi keinoksi", jos mitään muuta tapaukseen soveltuvaa säännöstä ei löydy. Kun PK 3:3.1-2:ssa on otettu huomioon, että leski saattaa lahjoituksellaan loukata toissijaisen saajan oikeutta, ja loukatulle on säännöksessä osoitettu menettely ja sille määräajat, minkä puitteissa hänen on lahjoitukseen reagoitava, katson, että OikTL 33 §:n yleissäännös ei ohita PK:n mainitun erikoissäänöksen määräyksiä. Takaraja vaatimusten esittämiselle on siten 10 vuotta lahjoituksen täyttämisestä.

    PK 3:3.1-2
    "Jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä.

    Ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta. Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun perunkirjoitus eloonjääneen puolison jälkeen toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä."

    Toinen kysymys sitten on, miksi tällainen takaraja on säädetty ja onko se oikeudenmukainen. Hallituksen lakiesityksen perusteluista vastaus varmaan löytyisi; ne minulla muistamani mukaan on (netistä noin vanhoja ei löydy), ehkä etsin ne ja kerron toiste, mitä löytyi.

    Äänestä

  • nasse-setä. kirjoitti:

    Nuo lainaamasi perustelut löytyvät tuoreesta Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO:2011:68 ( http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2011/20110068?search[type]=pika&search[pika]=Oikeustoimilain 33 § ) Siinä oli kysymys vesialueen myymisestä, mikä ei olisi onnistunut ilman myyjän keplottelutoimia.

    Oikeustoimilain 33 § kuuluu:

    "Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen."

    En oikein usko, että OikTL 33 § voisi tulla sovellettavaksi tällä palstalla käydyssä keskustelussa ( http://keskustelu.suomi24.fi/node/10255572 ) esillä olleessa tilanteessa. Ensinnäkin OikTL 33 § lähtökohtaisesti soveltuu vain sopimuksen osapuoliin. Sopimuksen osapuolia tässä ovat olleet eloon jäänyt puoliso A ja hänen uusi vaimonsa D. A siis saattaisi vaatia sopimuksen julistamista pätemättömäksi, koska sitä rasittaa OikTL 33:ssä mainittu peruste.

    KKO:n mukaan kolmannen henkilönkin mahdollisuus vedota säännökseen saattaisi tulla kysymykseen: "Kolmannen henkilön mahdollisuus vedota kyseiseen pätemättömyysperusteeseen näyttäisi voivan tulla kysymykseen lähinnä tapauksissa, joissa on liittymiä perhe- tai perintöoikeuteen tai joissa ilmenee tarvetta heikomman osapuolen suojaamiseen." - Kolmas henkilö nyt puidussa tapauksessa on ensiksi kuolleen puolison B:n toissijainen testamentinsaaja C.

    OikTL 33 §:n tapaukseen soveltamista vastaan puhuu nähdäkseni se, että ko. säännöstä on luonnehdittu "viimeiseksi keinoksi", jos mitään muuta tapaukseen soveltuvaa säännöstä ei löydy. Kun PK 3:3.1-2:ssa on otettu huomioon, että leski saattaa lahjoituksellaan loukata toissijaisen saajan oikeutta, ja loukatulle on säännöksessä osoitettu menettely ja sille määräajat, minkä puitteissa hänen on lahjoitukseen reagoitava, katson, että OikTL 33 §:n yleissäännös ei ohita PK:n mainitun erikoissäänöksen määräyksiä. Takaraja vaatimusten esittämiselle on siten 10 vuotta lahjoituksen täyttämisestä.

    PK 3:3.1-2
    "Jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä.

    Ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta. Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun perunkirjoitus eloonjääneen puolison jälkeen toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä."

    Toinen kysymys sitten on, miksi tällainen takaraja on säädetty ja onko se oikeudenmukainen. Hallituksen lakiesityksen perusteluista vastaus varmaan löytyisi; ne minulla muistamani mukaan on (netistä noin vanhoja ei löydy), ehkä etsin ne ja kerron toiste, mitä löytyi.

    Kun lueskelin mitä tapausta täältä tarkoitit: Niin periaatteessa siinä toissijaissaaja ei ole voinut vaikuttaa ensisaajaan tekemisiin.

    Silloin saattaisi tulla jokin oikeustoimilain kohta perusteeseen, tosin erittäin heikoilla siinä olisi oikeudessa, sen uskon . Jos pystyy todistamaan , ettei ole tiennyt mitään ja kuolleen viimeisintä tahtoa on tosiaankin loukattu, niin riippuu tuomarista.

    Äänestä

  • 45. kirjoitti:

    Kun tuossa etsiskelin KKO:n päätöksiä niin , samahan päätelmä on KKO:2007:21 . Eriävissä mielipiteissä. Elikä periaatteessa voi juuri oikeustoimilakia käyttää vastaan , ainakin jos omaisuus löytyy vielä siltä kenelle se on piilotettu. Mutta nämähän on melko hankalia , ja testamenttaus kiellon kiertäminen tuntuu olevan helpompaa.

    Äänestä

  • 45. kirjoitti:

    Kun lueskelin mitä tapausta täältä tarkoitit: Niin periaatteessa siinä toissijaissaaja ei ole voinut vaikuttaa ensisaajaan tekemisiin.

    Silloin saattaisi tulla jokin oikeustoimilain kohta perusteeseen, tosin erittäin heikoilla siinä olisi oikeudessa, sen uskon . Jos pystyy todistamaan , ettei ole tiennyt mitään ja kuolleen viimeisintä tahtoa on tosiaankin loukattu, niin riippuu tuomarista.

    >>Jos pystyy todistamaan , ettei ole tiennyt mitään ja kuolleen viimeisintä tahtoa on tosiaankin loukattu, niin riippuu tuomarista.

    Äänestä

  • nasse-setä. kirjoitti:

    >>Jos pystyy todistamaan , ettei ole tiennyt mitään ja kuolleen viimeisintä tahtoa on tosiaankin loukattu, niin riippuu tuomarista.

    Kun oikeasti tiedät näistä näin paljon ja ilmeisesti teet työksesi/ tehnyt? Tämmöisestä olisi hyvä ehdottaa lakimuutosta, kun kerran on oikeuksissa myönnetty testamenttaus kiellon kiertäminen helpoksi ja vakiintuneitten sääntöjen noudattaminen jopa oikeusneuvoksille hiukan kyseenalaiseksi.

    Siis poistaa kiinteä määräaika, se poistaisi monta ongelmaa. Voisi kyllä täyttää oikeussalejakin :) . Tai sitten pesänselvittäjällä olisi isommat oikeudet. Mutta joka tapauksessa vainajien viimeistä tahtoa palvelisi paremmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

45. kirjoitti:

Jos perunkirjoituksessa selviää sellaisia asioita mitkä ovat loukanneet toissijaissaajaa ja kymmenen vuoden määräaika on ohitse. Niin voiko mahdollisesti lähteä sitä hakemaan jonkin oikeustoimilain 33 § mukaan erilaiseksi?

Käsittääkseni oikeustoimilailla voi ylittää muut lait. Jostain korkeimman oikeuden päätöksestä olin lukevinani niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu