perinnönjako

Perillinen luopuu perinnöstään perillistensä hyväksi.Pitääkö perillisestä olla virkatodistukset
niin kuin vainajastakin 15v lähtien joista käy selville kaikki perilliset. Pyysimme virkatodistusta perunkirjoitusta varten mutta siitä ei selviä ketkä ovat perillisen perijät.
3479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sukuselvitys perunkirjoitusta varten. Perunkirjoittaja selvittää perillisesi, kun vaan luovut tulevasta perinnöstä perillistesi hyväksi.
Sinun ei tarvitse vaivautua virkatodistuksia hankkimaan.
Jos virkatodistuksessa on esim. maininta kirjoissamme heillä kaksi lasta, niin sekin on riittävä.

Äänestä

"Pitääkö perillisestä olla virkatodistukset
niin kuin vainajastakin 15v lähtien joista käy selville kaikki perilliset."

Luopujasta tulee olla samanlainen selvitys kuin vainajasta. Jos luopuja siis on 15 vuotta täytettyään ollut kirjoissa useammassa rekisterissä, niistä kaikista tulee hankkia sukuselvitys "perunkirjoitusta varten", johon on merkitty henkilön kaikki lapset ("kirjoissamme ei merkitää lapsista" / "kirjoissamme lapset a, b"). Jos nämä tiedot on merkitty vainajasta hankittuihin todistuksiin, erillisiä todistuksia siltä osin ei tarvita. Luopujan viimeisen rekisterin todistus siis ei tässä tapauksessa riitä.

Jos luopujan lapset ovat muuttaneet kotoa ja kirjoilla siis muualla kuin luopujan rekisterissä, heistäkin tulee hankkia virkatodistukset (joissa maininta "elää").

Äänestä

Osakasluettelon voi vahvistuttaa maistraatissa. Tällöin viimeistään tulee selville, mitkä virkatodistukset puuttuvat ketjuista.

Perinnöstä luopujasta tarvitaan ns täydellinen ketju, eli 15-> perunkirjoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedoton kirjoitti:

Perillinen luopuu perinnöstään perillistensä hyväksi.Pitääkö perillisestä olla virkatodistukset
niin kuin vainajastakin 15v lähtien joista käy selville kaikki perilliset. Pyysimme virkatodistusta perunkirjoitusta varten mutta siitä ei selviä ketkä ovat perillisen perijät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu