70's Show...

Lueskelin pari viikkoa sitten suurella mielenkiinnolla tätä keskustelu palstaa 3 tuntia.
Sain vastauksia moneen asiaan ja nyt ainakin eteinen purettu ja näytteet otettu lähetettäväksi tutkittavaksi. Kaikki alkoi, kun vesi tuli kolmisen viikkoa sitten katosta läpi.
Ostettiin lokakuussa ja muuttamaan päästiin joulukuussa. Ostotilanteessa ei välittäjän mukaan ollut ollut vesivahinkoja, mutta soittaessamme myyjälle iloittaaksemme vahingosta kertoikin hän että oli se jo heidänki aikana vuotanut. Silikonilla korjattu, mutta ilmeisestikkään EI OLE AUTTANUT...
Itse haistan sen hajun koko ajan, johtuen, että olen raskaana. Miten vaaralista on raskaana olevan oleskella Ns homeen vaikutuksen alaisena? Pojalla on alkanut kuivaa kulmakarvat ja aivasteltu ollaan koko porukka, lisäksi nenä vuotaa yms. Elikkäs vika on katossa onko se helpompi korjata kun lattiassa oleva vika? Välikatossa on puruja ja ne tuoksuu "Paapantuvalle" ja villa sen alla.
Vaikea sanoa kauanko on saanut vesi sinne rauhassa lorista, joten sydämen tykytystä tässä kyllä on! Huolestuttaa myös kommentit siitä, että saako kaikki homekasvustot pois puhumattakaan kuivahomeesta. Onko ylipäätänsä mahdollista saada talosta tervettä?
41421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kattto kuntoon riittävän laajalti.
Purut ja villat pois ja kuivatus.
Uudet eristeet ennen pakkasia.
Sisäremppaa em jälkeen.
Myyjältä vaadittava hinnanalennusta tai osallistumista piilovikojen korjauksiin.
Terveyskysymyksiin en osaa vastata.
Kyllä siitä talo tulee, jos puuosissa on vaurioita, ne pitää myös vaihtaa.

Jos vuoto on vaikka piipun läpimenossa niin korjaus pitää ulottaa harjalle saakka ja kaikki on ensin purettava näkyville, silikonopaikkauksiin ei pidä ryhtyä/suostua.

Äänestä

Tässä tapauksessa myös kiinteistönvälittäjä voi joutua korvaukseen, kts. korkeimman oikeuden päätös n:o 1995:150:

" A ja B olivat ostaneet rivitalohuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet X:ltä ja Y:ltä. Kiinteistönvälitysyhtiö oli toimeksiannosta välittänyt osakkeet. Sittemmin oli käynyt ilmi, että huoneistoon oli toistuvasti vuotanut vettä. Välittäjä, jolle X oli maininnut, että huoneistossa oli aikaisemmin sattunut vesivahinko, ei ollut antanut siitä tietoa ostajille. Välittäjän katsottiin lyöneen laimin ottaa selko vesivahingosta. Kiinteistönvälitysyhtiö velvoitettiin korvaamaan ostajille huoneiston virheellisyydestä aiheutunut vahinko."

Jos te oireilette ja haju on ilmeinen, niin asuminen ei siellä tietenkään ole terveellistä. Kuinka epäterveellistä se on, riippuu tietenkin paljolti siitä, mitä lajeja ja mitä määriä siellä on. Erityisen varovainen kannattaa olla purkutöiden yhteydessä, koska silloin ilman itiöpitoisuudet voivat nousta 1000-kertaisiksin entiseen verrattuna. Myös kaikki irtaimisto tulee suojata hyvin.

Äänestä
  • Miten kannattaa irtaimisto suojata?
    Eteinen on auki ja ulko ovi auki koko ajan, mutta tiedän ettei sekään paljon auta ja kulku ulos on juuri tämän ainoan oven kautta. Myyjän pitäisi tulla tänään käymään, joten toivonki, että asiat selviäisi mahdollisimman pian ja voisi tehdä remontin tai pahimmassa tapauksessa ruveta miettimään muita vaihtoehtoja.

    Äänestä

kyllä minusta aivastelut ja nuha vaikuttaa jo allergisilta oireilta. Ensin oireet ovat lieviä mutta pahenevat mitä pidempään joutuu altistumaan homeelle. Lasten kannalta muuttaisin kyllä asunnosta pois, ainakin kunnes se on remontoitu. Jos huonosti käy niin astma ja monet allergiat vaivaavat loppu elämän.. mutta toivon teille parasta!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tintti kirjoitti:

Lueskelin pari viikkoa sitten suurella mielenkiinnolla tätä keskustelu palstaa 3 tuntia.
Sain vastauksia moneen asiaan ja nyt ainakin eteinen purettu ja näytteet otettu lähetettäväksi tutkittavaksi. Kaikki alkoi, kun vesi tuli kolmisen viikkoa sitten katosta läpi.
Ostettiin lokakuussa ja muuttamaan päästiin joulukuussa. Ostotilanteessa ei välittäjän mukaan ollut ollut vesivahinkoja, mutta soittaessamme myyjälle iloittaaksemme vahingosta kertoikin hän että oli se jo heidänki aikana vuotanut. Silikonilla korjattu, mutta ilmeisestikkään EI OLE AUTTANUT...
Itse haistan sen hajun koko ajan, johtuen, että olen raskaana. Miten vaaralista on raskaana olevan oleskella Ns homeen vaikutuksen alaisena? Pojalla on alkanut kuivaa kulmakarvat ja aivasteltu ollaan koko porukka, lisäksi nenä vuotaa yms. Elikkäs vika on katossa onko se helpompi korjata kun lattiassa oleva vika? Välikatossa on puruja ja ne tuoksuu "Paapantuvalle" ja villa sen alla.
Vaikea sanoa kauanko on saanut vesi sinne rauhassa lorista, joten sydämen tykytystä tässä kyllä on! Huolestuttaa myös kommentit siitä, että saako kaikki homekasvustot pois puhumattakaan kuivahomeesta. Onko ylipäätänsä mahdollista saada talosta tervettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu